elämän tiellä! Meillä joillakin saattaa olla jokin 'esim'-taiteellinen harrastus, maalaus, muovailu, kuvanveistos. runoilu, tai sitten kirjallinen ilmaisu-taito. Mutta silti kysymyksessä on yksi ja sama ilmaisutaito, ja yksi ja sama sielusta sisimmästä lähtevä voima "Rakkaus" joka ilmentää itseään eri tavoin, eri ilmenemismuodoissa, eli ilmentää itseään eri tavoin. Tuo voima joka ilmentää itseään on (Nerous) - tuo ihmeellinen tunne: Ja jos sille vielä annamme muodon, niin silloin annamme sen nimeksi Jumalallinen "Rakkaus"
Mutta silti ei ole kysymys ihmisestä tai välikappaleesta. jonka välityksellä/avulla se ilmentää itseään. En kenties esitä asiaa aivan oikein, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Juuri luova voima on yritettävä pitää elävänä, vahvana, elävänä, ja jopa suuren paineen alaisena, lähes niinkuin höyrykattilassa oleva höyry. On varmasti aikoja, jolloin tunnemme tuon suunnattoman luovan rakkauden voiman, ja ei mikään maailmassa voi estää sinua tai minua janoamasta sitä takaisin.
Siitä lähtien olemme aivan kuin piinapenkissä, alati tyytymättömiä, sen tähden että tuo elävä rakkauden liekki ei ole enään kokonaan läsnä. Ja siksi juuri sitä olisi "ruokittava, ravittava" ettei se tulisi voimattomaksi ja sammuisi. Näin tulee tehdä luovan taiteen alalla, joskin kerran elämä tekee sen sittenkin voimattomaksi - jälleen kerta kerran jälkeen, ja yhä hajanaisemmaksi, niimpä liekki vähitellen sammuu, vaikka tuo taiteellinen vaisto ja taito jää jäljelle.
Näin saatamme olla hankkineet itsellemme kuuluisuutta. Ele on jäänyt, mutta Rakkaus on kuollut kuuluisuuden vanavedessä, se on mennyttä, joka tietää sielun rappeutumista, kuolemaa - luovalle elämälle.
Mikä thansa elämäntapamme sitten onkin, rappeutuminen on kewskeisenä tekijänä. Niin myöskin uskonelämän todellisuudessa. Olemmeko tietoisia toisistamme oikealla tavalla, ja omasta sielullisesta toiminnastamme? - Jos emme, on jokseenkin selvää, että mielemme silloin todellakin rappeutuu! Tämä ilmiö koskee meitä jokaista ajattelevaa ihmistä, eli käytännössä meitä kaikkia. Henkinen rappeutuminen siis (kuoleminen), on väistämätöntä, kun yksilöä, tai kollektiivista elämää varten luodaan kaava kaikkine dogmaattisine opin-kappaleineen ja päätelmineen.
Kenen vallan? - Siis ihmisen vallan, ovelan kirkollisen auktoriteetin suoman vallan käytön avulla. Onko jollakin yksilöllä tai ryhmällä oikeus luoda kaikki tietävä kaava ihmistä varten? Näinhän kirkot menettelevät, pelottelun, imartelun ja lupauksien ja vakuuttelujen voimalla, käyttäen raamatun tekstejä soveltamaan päätelmiensä vahvistamiseen ja tukemiseen, jotka ovat oppikysymys neovotteluissa yhteisesti hyväksytyt.
Näin keinoin ihmisestä on tehty oppikahleisiin sidottu vanki. Eli kysymys on vain aika julkeasta ja jopa typerästä henkiseen rappetumiseen johtavasta toiminnasta, joka tarkoittaa myös sitä, että mieli non joutunut pettymään henkisen menestymisen-pyyteessään - itsensä toteuttamishalussaan, kun ihmisen mieli on yrittänyt tulla joksikin kirkollisen yhteisön tarjoaman "uskonnollisen turvan ansiosta, ja tässä se on epäonnistunut, niin täydellinen rappetuminen on seurauksena, ja miksi? - Siksi kun tuo "luova" Rakkaus on puuttunut, ja tuota luovaa elävää Rakkautta liekkiä emme voi löytää mistään uskonnollisesta kirkollisesta järjestöstä, vaan antakaa sen syttyä itsessämme tuo Jumalallinen luova työ, "taide".
Mutta silti ei ole kysymys ihmisestä tai välikappaleesta. jonka välityksellä/avulla se ilmentää itseään. En kenties esitä asiaa aivan oikein, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Juuri luova voima on yritettävä pitää elävänä, vahvana, elävänä, ja jopa suuren paineen alaisena, lähes niinkuin höyrykattilassa oleva höyry. On varmasti aikoja, jolloin tunnemme tuon suunnattoman luovan rakkauden voiman, ja ei mikään maailmassa voi estää sinua tai minua janoamasta sitä takaisin.
Siitä lähtien olemme aivan kuin piinapenkissä, alati tyytymättömiä, sen tähden että tuo elävä rakkauden liekki ei ole enään kokonaan läsnä. Ja siksi juuri sitä olisi "ruokittava, ravittava" ettei se tulisi voimattomaksi ja sammuisi. Näin tulee tehdä luovan taiteen alalla, joskin kerran elämä tekee sen sittenkin voimattomaksi - jälleen kerta kerran jälkeen, ja yhä hajanaisemmaksi, niimpä liekki vähitellen sammuu, vaikka tuo taiteellinen vaisto ja taito jää jäljelle.
Näin saatamme olla hankkineet itsellemme kuuluisuutta. Ele on jäänyt, mutta Rakkaus on kuollut kuuluisuuden vanavedessä, se on mennyttä, joka tietää sielun rappeutumista, kuolemaa - luovalle elämälle.
Mikä thansa elämäntapamme sitten onkin, rappeutuminen on kewskeisenä tekijänä. Niin myöskin uskonelämän todellisuudessa. Olemmeko tietoisia toisistamme oikealla tavalla, ja omasta sielullisesta toiminnastamme? - Jos emme, on jokseenkin selvää, että mielemme silloin todellakin rappeutuu! Tämä ilmiö koskee meitä jokaista ajattelevaa ihmistä, eli käytännössä meitä kaikkia. Henkinen rappeutuminen siis (kuoleminen), on väistämätöntä, kun yksilöä, tai kollektiivista elämää varten luodaan kaava kaikkine dogmaattisine opin-kappaleineen ja päätelmineen.
Kenen vallan? - Siis ihmisen vallan, ovelan kirkollisen auktoriteetin suoman vallan käytön avulla. Onko jollakin yksilöllä tai ryhmällä oikeus luoda kaikki tietävä kaava ihmistä varten? Näinhän kirkot menettelevät, pelottelun, imartelun ja lupauksien ja vakuuttelujen voimalla, käyttäen raamatun tekstejä soveltamaan päätelmiensä vahvistamiseen ja tukemiseen, jotka ovat oppikysymys neovotteluissa yhteisesti hyväksytyt.
Näin keinoin ihmisestä on tehty oppikahleisiin sidottu vanki. Eli kysymys on vain aika julkeasta ja jopa typerästä henkiseen rappetumiseen johtavasta toiminnasta, joka tarkoittaa myös sitä, että mieli non joutunut pettymään henkisen menestymisen-pyyteessään - itsensä toteuttamishalussaan, kun ihmisen mieli on yrittänyt tulla joksikin kirkollisen yhteisön tarjoaman "uskonnollisen turvan ansiosta, ja tässä se on epäonnistunut, niin täydellinen rappetuminen on seurauksena, ja miksi? - Siksi kun tuo "luova" Rakkaus on puuttunut, ja tuota luovaa elävää Rakkautta liekkiä emme voi löytää mistään uskonnollisesta kirkollisesta järjestöstä, vaan antakaa sen syttyä itsessämme tuo Jumalallinen luova työ, "taide".
Vastaukset 2
Vanhimmat
[][][] "luova" Rakkaus on puuttunut, ja tuota luovaa elävää Rakkautta liekkiä emme voi löytää mistään uskonnollisesta kirkollisesta järjestöstä, vaan antakaa sen syttyä itsessämme tuo Jumalallinen luova työ, "taide". [][][]
Voisiko sen sanoa näinkin ...
Luuk. 11:41
Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on;
katso, silloin kaikki on teille puhdasta.
Jaa, justiinsa näin Antti! Elämä on meillä sitä varten, että hyvä voisi aina ja ikuisesti kasvaa, ja mikään paha ei siten jäisi pysyväisesti. Silloin kun minä liityn tiettyyn järjestöön minun, niin silloin minu sisäistä elämääni sidotaan, ja minun täytyy pukea kaikki ajatuksenini kirkon opin muotoon, dogmien, opin päätelminn, ja niin minä olen sidottu kirkon sääntöihin. Silloin minua hallitsee määrätynlaiset kirkon tulkitsemat ajatusmuodot raamatusta, ja pakotetaan hallitsemaan minun sielun elämää, minulla ei ole muuta ratkaisua. Eli jos kuuluisin adventtiyhteisöön, niin heidän tulisi ratkaista minun ikuinen elämäni kohtalo, toisin sanoen kavahda ettet harjoita muunlaista vanhurskautta kuin mitä adventtikirkko opettaa, huh-huh, eli muun laista rakkautta ei olekkaan kuin mitä adventistien opettama 10-käskyn laki rakkaus. Kiitos Antti, että otit kantaa aloitukseeni, olen ollut öljyväri taiteen alalla, ja maalannut tauluja kymmenien vuosien ajaan, ja siksi käytin tuota luovaa sanaa, joka mielestäni kuvaa hyvin ihmisen sisäistä voimaa, eikä siten anna henkisesti sisäistä rauhaa, vaan pyrkii palavasti toteuttamaan sen luovan voiman joka sieltä pyrkii toteuttamaan itseään, anteeksi vaan ei tarkoitukseni ollut selitellä tätä enempää, mutta ymmärrät mitä tarkoitan. eremith32