Katumuksen sakramentti

Ole hyvä ja auta miestä hädässä...

Hmmm...

Kunnioitettu opettajani Isä Johannes Seppälä tulkitsee kirjassaan kirkon opetusta hyvin persoonallisella ja hyvällä tavalla, joka kyseenalaistaa monia näennäisesti itsestäänselviä
asioita. Kenties yksi näistä on synnintunto.

Katumuksen tila ei ole välttämättä automaatio, vaan se tulee armosta ja sitä voi ja tuleekin rukoilla ihan kuten muitakin hyviä asioita. Ortodoksisessa kirkossa katumus on todellakin sakramentti. Synnintunnustus ei siis ole mitään kollektiivista tai mekaanista syntien miettimistä vaan ihan konkreettinen tilanne kahdenkeskisesti papin kanssa, jolla on aina ehdoton vaitiolovelvollisuus (virasta pidättämisen uhalla!).

Katumuksen sakramentin tulee olla luonteeltaan yksityinen, ts. sen todellinen vastaanottaja on itse Kristus ja pappi vierellä on vain todistaja Hänen edessään. Pappi on jo sakramentin kaavankin perusteella velvollinen "tutkimaan tarkkaan" katuvan mieltä ja katumuksen astetta.
Taitava rippi-isä osaa tutkia erittäin hyvin rippilapsensa mieltä, ja sitä paitsi papilla on täysi oikeus myös olla antamatta synninpäästöä ja sen sijaan antaa katuvalle ns. epitimia (katumusharjoitus, joka on eräänlainen lääke katumuksen tilan aikaansaamiseksi). On syytä muistaa että kirkon opetuksessa synti ei ole rikos vaan sairaus ja Kristus ei ole tuomari vaan lääkäri.

Sanoisin, että jos suuria syntejä silti jää tunnustamatta ja jos katuva ne itsessään tunnistaa, ne painavat mieltä niin kauan kunnes ne tulevat kerrotuksi. Katumuksen sakramentissa katuva on kasvotusten Kristuksen kanssa, jolta mikään ei taida pysyä salassa. Sakramentin kaavassa sanotaankin sanatarkasti näin: " Jos sinä jotakin salaat, syntisi tulee sinussa kahdenkertaisena olemaan. Katso, tulit parantuaksesi, varo ettet menisi pois parantumattomana". Siteeraisin mielelläni myös erästä Helsingin seudulla toimivaa pappia, joka hiljattain mainitsi: " Niissä maissa, joissa toimii katolinen tai ortodoksinen kirkko ja joissa on käytössä sakramentaalinen synnintunnustus, tehdään tilastollisesti vähemmän itsemurhia kuin siellä missä tätä sakramenttia ei tunneta."

Kirjallisuusvihjeitä ei ihan heti tule suoranaisesti mieleeni, mutta lupaan tutkia kirjastoani tästä näkökulmasta. KP Silibrian metropoliitta Emilianos julkaisi Suomessa ollessaan laajan tutkielman aiheesta, mutta sitä ei ole tietääkseni koskaan painettu kirjaksi eikä myöskään käännetty suomeksi. Myös Isä Johanneksen luentojen muistiinpanoista saattaisi löytyä jotain hyödyllistä, sillä ne käsittelivät nimenomaan sakramentteja : )

eli jos tämä sattuu kiinnostamaan myös jotakuta muuta:

http://personal.inet.fi/private/tsasouna/