VT:n Mikve upotuskaste

Morsiusseurakunta

On esimerkki UT:n kristittyjen siis Yeshuaan uskovien oikeasta kasteesta upotus kasteesta !
Yeshua HaMashiach otti omasta tahdostaan täydellä ymmärryksellä upotus kasteen olleessa aikuinen !

Mikve on juutalaisuudessa rituaalikylpy. Tooran käskyn mukaisesti uskova juutalainen pariskunta noudattaa ns. perhepuhtauslakeja (taharat mišpaha), jotka koskevat naisen kuukautiskiertoa ja sukupuolikontaktia. Miehen ja vaimon fyysinen yhteys kuukautisvuodon aikana on ehdottomasti kielletty. Vuodon päätyttyä nainen laskee seitsemän "puhdasta" päivää ja kastautuu niiden päätteeksi rituaalikylpyyn eli mikveen. Vedessä ollessa luetaan tevillaa eri rituaalikastautumista koskeva siunaus ja veteen upottaudutaan kolmesti niin, että viimeisetkin hiukset ovat pinnan alla.

Mikveen upottautuu myös juutalaisuuteen kääntyvä henkilö. Juutalaisen lain mukaan mikven vesi pesee kääntyvän entisestä elämästä ja vedestä noustessaan hän on "kuin vastasyntynyt lapsi".

Mikven perusvaatimus on se, että sen vesi on kosketuksissa jonkin luonnollisen vedenlähteen, kuten sadeveden, sulaneen lumen, joen, järven tai meren kanssa. Paras rituaalikylpypaikka olisikin luonnossa oleva vesiallas, mutta käytännön syistä useimmat uskovat juutalaisnaiset käyttävät synagogien yhteyteen rakennettuja mikvejä.

Mikven vieressä on säiliö, johon kertyy katolta valuvaa sadevettä. Säiliö on yhteydessä itse mikve-altaaseen putken välityksellä ja kun allas täytetään, on sen vesi siis kosketuksissa luonnonveden kanssa. Tämän mallin mukaan rakennettu mikve on kosher eli kelvollinen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikve

6

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Pyhässä Hengessä

        Herran Jeesuksen nimessä, amen.

        Kannattaa lukea ja toimia, sillä autuaita ovat ne, jotka Jumalan tahdon tekevät ja saavat Jumalan armoa ja totuutta ja Pyhän Hengen opetusta, sillä Jumala tahtoo lapsistaan itsensä opettamia ja pyhittämiä totuuden Hengessä, amen.


    • eepu*

      ANNA PELASTAA ja KASTAA ITSESI, OTA se OIKEA KASTE!
      Pian taas kesä tulee ja rannat aukenevat; anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi Herran Vapahtajan Nimeen (ei kolmeen arvoasemaan), Olenko AINOA Suomessa, joka kastaa Oikeaa Herran Nimeen (JAHSHUA MESSIAS) uskovan (ei kolmeen arvoasemaan), vai joko löytyy itseni lisäksi muitakin?
      KASTEENSANOMA USKOVALLE; "ETTÄ LAIN VANHURSKAUS TÄYTETTÄISIIN MEISSÄ"! Katso lisää:
      http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=11&sid=f3cc073b5acab227f2de9c52e32665f9
      *
      Matt.28:19 jakeen sanojen ongelmallisuus ja Apt.2:38 oikeudellisuus;
      http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=22&sid=f3cc073b5acab227f2de9c52e32665f9
      -- OBJEKTIIVISESTI luettuna RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; JOHANNEKSEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN (Yhteen Nimeen) VAPAHTAJAN NIMEEN!!! Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
      -- RAAMATUN ILMOITTAMA USKON MUKAINEN UPOTUSKASTA tulee suorittaa siis VAPAHTAJAMME ja HERRAMME (yhteen) NIMEEN, joka on JAHSHUA MESSIAS (ei siis kolmeen arvoasemaan), sillä MESSIAS VAPAHTAJA KUOLI PUOLESTAMME, ei Isä Jumala eikä Pyhä Henki!!!
      *
      MESSIAS VAPAHTAJAMME OIKEA NIMI
      http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=4&sid=f3cc073b5acab227f2de9c52e32665f9#p12

      "Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä, ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;".
      -- Rakkaus, joka on Jumalan kaltaisuutta on vastuullista Totuudesta - sen merkitys on myös uskonpuhdistuksessa!

      *
      Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
      minulle niin Rakkaassa
      Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ
      JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä

      eepu
      *
      Jk.:
      Se siis tietäkää, että tahallinen USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa HENGELLISEEN SOKEUTEEN ja UUDISTAMATTOMUUTEEN, ja siten PYHITYKSEN ja PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
      ”Sillä niillä, jotka elävät (kastamattomina) lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka (ovat uskonmukaisesti kastetut) ELÄVÄT Hengen mukaan, on HENGEN MIELI. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta HENGEN MIELI on elämä ja rauha;” (Room. 8:5,6)
      "... niin että me (NYT) palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. "(Room.7:6) ”Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan PYHITYKSEEN.” VANHURSKAUTEEN!
      Lue Mark.16:15,16; Apt.2:38 ja perään Room.6.Luku!
      *
      Tulkaamme Yhdeksi Jumalan Seurakunnaksi!
      http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=2&sid=f3cc073b5acab227f2de9c52e32665f9
      Suomen Ekklesia Sapattiadventtiseurakunta
      *
      ♥ MARANATA! ♥

      • Yeshuanveli

    • Jeesuksenveljet

      Jeesus veli meni kans upotus kasteelle koska oli juutalaistasukua !

      Meidänkin pitää seurata Jeesusta eikä sylivauva kastajaisiin mennä ollenkaan mistään hinnasta !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5317
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      52
      2917
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1886
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1666
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe