Pikku e ja sen suorittaminen ennen kakkos vaihetta

BC kortin suoritin viime syksynä, mutten tajunnut samalla kertaa hankkia pikku e:tä vaikka sitä tarvin.
Tuosta ajokortin saamisestahan on nyt kulunut yli puolivuotta joten joudun ilmeisesti suorittamaan teoriakokeessa kuva kysymyksetkin uudestaan. Onnistuuko kuitenkin samalla kertaa (ja hinnalla) tehdä kuvakysymykset ja varsinainen e teoria koe? Montako kysymystä tuohon pikku e:n kokeeseen muuten kuuluu?
Ajokorttilupahan täytyy ilmeisesti täyttää ja maksaa uudestaan. Pitääkö minun sitten vielä hankkia uusi korttikin ennenkuin saan lopullisen kortin johon on vielä lähes vuosi aikaa? Hintaa kertyy. :D
Millainen se ajokoe sitten on? Käydäänkö aina ajelemassa myös kaupungilla vai riittääkö konttorin pihalla peruuttelu? Kesto aika?
Yhdistelmän painohan piti tuossa ajokokeessa olla yli 3500kg josta perävaunun osuus yli 750kg. Tarkoitetaanko tällä että painoa pitää oikeastikkin olla yli 3,5 vai riittääkö että parerilta katsottuna kokonaismassat menevät yli tuon? Sittenhän perävaunun piti olla korkeampi kuin vetoauto. Riittääkö tähän että perässä on esim traileri jonka etureunassa on vetoautoa korkeammalle yltävä vanerilevy?
813293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

itse suoritin kanssa pikkue:n ekan ja tokan vaiheen välissä, mutta omasta virheestä jouduin tekemään kuvatkin uudestaan (en tajunnut mennä inssiin, kun aikaisemmin läpi mennestää e:n kirjallisista oli kulunut jo yli puoli vuotta). Eli kyllä pystyt tehdä kuvat ja e:n kirjalliset samaan aikaan.Kuvia on muistaakseni 50 (5 kuvaa 10 eri aiheesta kai) ja e:n kysymyksiä 10. 3 saa mennä väärin (siis e:n kysymyksissä).
Juu ajokorttilupa pitää täyttää ja maksaa uudestaan. Ja luultavasti joudut vielä hankkimaan uuden kortinkin.
Ajokokeeseen kuuluu peräkärryn käsittelykoe konttorin pihalla ja pätkä liikenteessä ajoa. Itselleni sanottiin, että pelkkää käsittelykoe riittää, mutta sitten kun inssi sanoi, että sitten lähdetään liikenteeseen, eipä siinä hirveästi ollut nokan kopauttamista.
Käsittelykokeeseen kuuluu 5 eri osiota:
a) taskuparkkeeraus (ihanaa...)
b) talliin peruuttaminen vasemmalta
c) talliin peruuttaminen oikealta
eli siis b) ja c) -kohdissa pitää peruuttaa peräkärry suoraksi autotalliin 90 asteen kulmasta. tajusitko, vähän hankala selittää. eli siis et peruuta suoraan vain joudut kääntämään kärryä 90 astetta päästäksesi talliin.
d) suoraan peruuttaminen (noin 30 metriä)
e) tolppien kiertely (eli sama mitä teit liukkaanradalla henkilöauton kanssa).
Kesto nyt riippuu vähän siitä, miten kauan käsittelykoe kestää. Jos joudut esim. taskuparkkeerauksessa kokeilemaan 3 kertaa viehän se paljon enemmän aikaa kuin jos saat sen parkkiin heti ensimmäisellä kerralla.
Muistaakseni riittää että paperilta katsottuna kokonaismassat ylittävät 3500 kg. Ja vielä tärkeämpää nyt on se, että peräkärry on yli sen 750 kg. Mutta tarkista tuo kuitenkin konttorilta.
Ja uskoisin, että riittää se, että etureunassa on vetoatoa korkeammalle yltävä vanerilevy, koska kyse on kuitenkin vain siitä, että peräkärryn yli ei pysty katsomaan esim. taustapeilistä.
Mutta kannattaa tarkistaa kaikki asiat kuitenkin vielä omalta autokoulultasi tai konttorilta.

Äänestä
  • Kiitoksia tuo valaisi jo paljon =)

    Äänestä

Suorita BECE-kortti intissä niin pääset kaikista halvimmalla ja saat ajaa kaikkia muita paitsi täyttä linja-autoa ja tietenki motskareita.

Äänestä
  • Kertokaas vähän tuosta inttikeinosta.. onko siellä vain kumipäitä vai voiko sinne tavallinenkin ihminen mennä :))

    Äänestä

  • Onhan tuokin käynyt mielessä, mutta kaikillehan ei tuota mahdollisuutta armeijassa ole. Ens tammikuussa olis lähtö.

    Äänestä

  • Ikävää teille nuoremmille, mutta olen kuullut, että nykyään CE-korttia ei saisi enää siviiliin. Eli kannattaa ottaa selville palveluspaikkaa valittaessa. Mutta siis tietoni on huhupuheen tasolla, joten en ole varma.

    Äänestä

  • 1-91 kirjoitti:

    Ikävää teille nuoremmille, mutta olen kuullut, että nykyään CE-korttia ei saisi enää siviiliin. Eli kannattaa ottaa selville palveluspaikkaa valittaessa. Mutta siis tietoni on huhupuheen tasolla, joten en ole varma.

    kortin saa intisstä nykyäänkin viiminen alle 21vee porukka saa sen nyt heinä kuussa mutta sen jälkeen täytyy olla 21vee kun tulee intisstä pois sillon saa se muuttuu syyskuussa..

    Äänestä

Minkälaisia kysymyksiä siinä teoriakokeessa kysytään? mistäköhän olisi mahdollista saada jotai materiaalia harjottelua varten? ei kai siinä kysytä hirveesti noita teknisiä asioita ym?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masa kirjoitti:

BC kortin suoritin viime syksynä, mutten tajunnut samalla kertaa hankkia pikku e:tä vaikka sitä tarvin.
Tuosta ajokortin saamisestahan on nyt kulunut yli puolivuotta joten joudun ilmeisesti suorittamaan teoriakokeessa kuva kysymyksetkin uudestaan. Onnistuuko kuitenkin samalla kertaa (ja hinnalla) tehdä kuvakysymykset ja varsinainen e teoria koe? Montako kysymystä tuohon pikku e:n kokeeseen muuten kuuluu?
Ajokorttilupahan täytyy ilmeisesti täyttää ja maksaa uudestaan. Pitääkö minun sitten vielä hankkia uusi korttikin ennenkuin saan lopullisen kortin johon on vielä lähes vuosi aikaa? Hintaa kertyy. :D
Millainen se ajokoe sitten on? Käydäänkö aina ajelemassa myös kaupungilla vai riittääkö konttorin pihalla peruuttelu? Kesto aika?
Yhdistelmän painohan piti tuossa ajokokeessa olla yli 3500kg josta perävaunun osuus yli 750kg. Tarkoitetaanko tällä että painoa pitää oikeastikkin olla yli 3,5 vai riittääkö että parerilta katsottuna kokonaismassat menevät yli tuon? Sittenhän perävaunun piti olla korkeampi kuin vetoauto. Riittääkö tähän että perässä on esim traileri jonka etureunassa on vetoautoa korkeammalle yltävä vanerilevy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu