The Imaginarium of Doctor Parnassus

The Imaginarium of Doctor Parnassus kertoo resuisesta teatterista, joka on niin luutuneen vanhanaikainen, ettei saa otetta nykyihmiseen ennen uudistusta. Uudistus jää kuitenkin yhden henkilön varaan, eikä oivalluksen välähdyksenä luo tarinaan selvää käännekohtaa. Jos haluat nähdä resuisuutta, huonoja lavasteita, tummia sävyjä ja angstisia ihmisiä, tämä elova on kuin sinulle tehty.

Tarinassa on varmasti monitasoisuutta ja moninaisuutta, mutta se on paikoin myös unenomainen. Katsojan pitää olla tarkkaavainen koko filmin ajan, muuten juonen langanpätkät jäävät harottamaan muodostaen irtonaisen tilkkutäkin ilman selvää kokonaisuutta. Selvä juoni löytyy, mutta ihmishahmot ovat yksinkertaisen kliseisiä ilman syvyyttä. Tarinassa oikeastaan mikään henkilöhahmoista ei osoittaudu sydänjuuriaan myöden hyväksi. Selvää hyvää eikä pahaa ole, mutta ei ole myöskään selvää loppua.

Ihmisten kuvitelmien toteutuminen on hauska ajatusleikki ja varoitukset mielikuvitusten sekoittumisesta mielenkiintoinen oivallus. Ajatus on valitettavasti jätetty puolitiehen. Väkeä ramppaa mielikuvituksesta toiseen tehden filmistä lähinnä kokoelman näkyjä. Miksi joku ihminen voi ravata peilimaailmaan auttamaan, mutta toinen ei? Kysymys jää auki. Mielikuvitusmaailmat jäävät irrallisiksi siitäkin huolimatta, että juoneen kuuluu "sielujen voitto" mielikuvitusmaailmassa. Unenomaisuutta korostaa ihmisten kelluminen ilmassa mielikuvitusmaailman hajotessa pirstaleiksi. Juonen kannalta luonnonlakien kumoutuminen luo usvaa, jota katsoja ei halua nähdä. Syy ja seuraussuhteet jäävät harottamaan.

Sivistyneen länsimaisen on vaikea ymmärtää, miten paholainen liittyy itämaisiin tarinankertojiim ja miksi ihmisen mielikuvituksen pitäisi olla peli, jossa on Game Over, tie taivaaseen tai helvettiin. Vaikuttaa ennemmin siltä, että sekametelisopasta on yritetty uuttaa jotain hienoa siinä onnistumatta.