Pankkiirit/ sijoittajat hykertelevät tyytyväisyyttään
Euroopan unioniin/ jäsenmaihin lainaa 750 miljardia Kreikan 110 miljardin ja entisten lainojen lisäksi!
Mikäpä parempi rahakauppa kuin myydä paketissa rahaa kerralla 750 miljardia euroa.
Se merkitsee 10-kertaista rahoituksen lisätarvetta yritystoiminnalle jotka tuottavat kestohyödykkeitä.
Edelleen lainanrahalla tuotettujen tuotteiden markkinointi tapahtuu lainarahalla, eli yksityiset yrittäjät ja ihmiset asetetaan lainananottajiksi koron maksajiksi.
Euroopan unionin tekemät päätökset merkitsevät rahanomistajien määräysvallan kastamisee.
Rahoitus tuotantoketjussa tuotantotekijänä, tuotteen kaupassa ja kuluttajan- ostajan rahoitus muodostuvat rahoittajan katkeamattoman rahavirran ja se määrää tuotteen todellisen markkinahinnan.
Koko ihmiskunta ja luonnonvarat siirretään unioninkin päätöksellä entistä laajemmin rahatalouden määräysvaltaan.
Ihmiskunnalle tilanne merkitsee armottomia aikoja ja yksilöille pelon ilmapiiriä.
Suomen kansa tulisi irtautua Euroopan unionista meidän tulisi jäädä ihmiskunnan
o m a k s i t u n n o k s i.
Suomen kansan on hoidettava oman kansan asiat, velkaa ei tule ottaa Kreikan / muiden EU: maiden hyväksi.
Eduskunnan tulee herätä näkemään tulevaisuuteen ja turvaamaan oman kansan elämän edellytykset
Eduskunnan päätöksellä on vielä mahdollisuus irrottautua unionista, 101 kansanedustajaa sen tekee ennen kuin Lissabonin sopimusta muutetaan ja jäsenvaltiot sulautetaan tiukemmin yhteen.
Huomattava on, ettei jäsenmaalta kysytä kun Lissabonin sopimukseen tehdään muutoksia.
Rahan lainnaaminen on on kuin laki omissakäsissä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
750 miljnardin rahaston perustaminen tarkoittaa,että Bortugal, Italia ja Espanja ovat jo vararikon partyaalla.