ylikunto

Aloitin salilla käynnin noin kuukausi sitten ja sitä ennen olin kotona reenaillut käsipainoja käyttäen. Alussa oli tietty kauhea motivaatio ja teki mieli käydä kokoajan salilla, mutta kävin kuitenkin vain ma, ke, pe eli aika perus. Aina vedin itselleni melko isoilla painoilla monta sarjaa, kun tuntui hyvältä. Kaikilla reeni kerroilla vedin kropan läpi tehden yhteensä 6-8 liikettä per kerta. Tänään ja viime perjantaina kuitenkin huomasin voimattomuuden tunteen. Painot ei meinannut nousta ja melkein kaikissa liikkeissä tippui puoleen alkupainoista. Vaikka oli pienemmät painot ei toistoja millään pystynyt tekemään enempää kuin isoilla.

Kysynkin siis onko nyt iskenyt ylikunto vai olenko vain väsyttänyt itsenäni liikaa näin yhtäkkiä? Mitä tulisi nyt tehdä? Pitää pari päivää taukoo reenaamatta yhtään vai tekemällä todella kevyttä reeniä? Käyn myös lenkillä ti ja to, mutta en tee mitään pitkiä matkoja koska vasta aloitellut talven jälkeen.
4205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuvaamasi tilanne ei varsinaisesti ole ylikunnon nimella tunnettu tilanne.
Olet vain väsynyt liiasta treenaamisesta.

Lihasten pitää antaa palautua edellisestä treenistä ennen seuraavaa ärsykettä.

Kun nyt kolme kertaa viikossa treenaat kaikki lihakset niin eivät ne millään ehdi palautua.
Kolme kertaa viikossa punttitreeni on ok, mutta silloin sinun pitää jakaa keho kolmeen osaan siten että treenaat lihasryhmän läpi vain kerran viikossa.

Esim. maanantaina jalat, keskiviikkona rinta ja työntävät liikeet, perjantaina selkä ja vedot.

Äänestä
  • ai taas löytyi näitä kerran viikossa miehiä.
    yhtä lihasta voit natunakin treenata vaikka 7 viikossa.
    ihminen kuormittaa lihaksiaan joka ikinen päivä. toisia enemmän toisia vähemmän.
    monet ihmiset tekevät fyysistä työtä 5 kertaa viikossa.
    kyllä hiihtääkin voi 7 kertaa viikossa.
    kuten kävelläkin.
    voi toki käydä myös punttisalillakin.
    ei siinä mitään eroa ole.
    ainoa mikä pitää ottaa huomioon, on järkevä treenin jaksottaminen.

    lihas ei tunne mitään päiviä, se tuntee ainoastaan sen onko rasitus sopivaa vai eikö ole.
    lihasta voidaan totuttamalla treenata vaikka joka päivä viikossa tilapäisesti suhteellisen kovaa.

    Äänestä

  • 15 und 15 kirjoitti:

    ai taas löytyi näitä kerran viikossa miehiä.
    yhtä lihasta voit natunakin treenata vaikka 7 viikossa.
    ihminen kuormittaa lihaksiaan joka ikinen päivä. toisia enemmän toisia vähemmän.
    monet ihmiset tekevät fyysistä työtä 5 kertaa viikossa.
    kyllä hiihtääkin voi 7 kertaa viikossa.
    kuten kävelläkin.
    voi toki käydä myös punttisalillakin.
    ei siinä mitään eroa ole.
    ainoa mikä pitää ottaa huomioon, on järkevä treenin jaksottaminen.

    lihas ei tunne mitään päiviä, se tuntee ainoastaan sen onko rasitus sopivaa vai eikö ole.
    lihasta voidaan totuttamalla treenata vaikka joka päivä viikossa tilapäisesti suhteellisen kovaa.

    http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?f=35&t=13900#p545047

    spede on oikeassakin jokapäivä voi treenata asiallinen ja osaava kokenut osaaja.

    Äänestä

  • Ainoat vakiot ovat mave maanantaisin ja kyykky torstaisin.
    Muina paivina vaihdellen.
    Kertakaynnin kesto ka. 1,5h.
    Kuitenkin nopeat arsykkeet jahyamispaivien jalkeen.

    5krt/viikko soi niukkaa testotuotantoani niin paljon etta kotiseurustelu rajoittui kerta, paari viikonloppuna.

    Viime elokuusta alkaen olen kayttanyt TAYDENNYStestoja ja salitouhuun on tullut hieman kadotettua teravyytta.
    Aerobisista palautuu nopeammin ja siviilielamakin on pirteampaa.

    Tuota aikaisempaa olotilaani, kuormituksen alentama testotaso (testattu labrassa) ja noussut kortisolitaso, oleen kuvitellut ylikunnoksi.

    Tilastonikkareiden mukaan ikaiseni tarvitsee vahintaan 3 x palautumista 25:iin verrattuna.
    Urheilulaakarin maaraama kemia paikkaa puutetta.
    Elakelaisena saan ne taalla Espanjassa maksutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ugunuig kirjoitti:

Aloitin salilla käynnin noin kuukausi sitten ja sitä ennen olin kotona reenaillut käsipainoja käyttäen. Alussa oli tietty kauhea motivaatio ja teki mieli käydä kokoajan salilla, mutta kävin kuitenkin vain ma, ke, pe eli aika perus. Aina vedin itselleni melko isoilla painoilla monta sarjaa, kun tuntui hyvältä. Kaikilla reeni kerroilla vedin kropan läpi tehden yhteensä 6-8 liikettä per kerta. Tänään ja viime perjantaina kuitenkin huomasin voimattomuuden tunteen. Painot ei meinannut nousta ja melkein kaikissa liikkeissä tippui puoleen alkupainoista. Vaikka oli pienemmät painot ei toistoja millään pystynyt tekemään enempää kuin isoilla.

Kysynkin siis onko nyt iskenyt ylikunto vai olenko vain väsyttänyt itsenäni liikaa näin yhtäkkiä? Mitä tulisi nyt tehdä? Pitää pari päivää taukoo reenaamatta yhtään vai tekemällä todella kevyttä reeniä? Käyn myös lenkillä ti ja to, mutta en tee mitään pitkiä matkoja koska vasta aloitellut talven jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu