Monilla ihmisillä on aivan käsittämättömän suuri ja järkähtämätön usko asiantuntijoihin, auktoriteetteihin ja lainsäätäjiin. Lakien palvonta lähentelee uskontoa.
Suosittelen jonkin vähän korkeamman uskonkappaleen valitsemista, sillä asiantuntijat ja auktoriteetit ja lainsäätäjät eivät ole sen kummempia ihmisiä kuin me muutkaan. Moni harrastaja on perehtynyt johonkin asiaan paljon syvällisemmin kuin ns. asiantuntija ja lainsäätäjä, jotka antavat asiasta määräyksiä.
Myönnän toki, että esimerkiksi lentoliikennettä tai sähköasennuksia koskevista säännöistä pystyy paremmilla tiedoilla ja taidoilla ja kokemuksella päättämään ihminen, joka toimii alalla kuin tavallinen kansalainen, jonka kokemukset lentämisestä rajoittuvat matkustamiseen ja jonka kokemukset sähköasennuksista rajoittuvat sulakkeen vaihtamiseen. Samoin on monen muun teknisen asian laita.
Maantiellä tai harrastusmielessä vesillä liikkuminen ei kuitenkaan ole sen typpistä erityisosaamista vaativaa toimintaa kuin lentäminen tai suurjännitejohtojen kytkeminen. Ja lähes jokainen ihminen on enemmän tai vähemmän asiantuntija näissä asioissa.
Vaikka kaikki ihmiset ovatkin enemmän tai vähemmän "asiantuntijoita", on tietenkin jonkin verran eroa myös tavallisten ihmisten asiantuntevuudessa. Eräs tuttavaperhe osti aikoinaan perämoottorilla varustetun retkiveneen, ja minut pyydettiin mukaan "kippariksi", kun vene ajettiin perheen kesämökille, joka oli muutaman kymmenen kilometrin päässä. Ihmettelin, mikseivät omistajat itse aja venettään, mutta lähdin kuitenkin uteliaisuudesta mukaan. Olimme jo lähellä määränpäätä, kun perheen isä tuli luokseni kartan kanssa ja sanoi tyytyväisenä, että kyllähän tämä homma alkaa jo olla hänellekin selvää. Mutta yhden asian hän haluaa vielä kysyä. Kumpi on vettä? Kartan vaalea alue vai tummempi alue? Tässä vaiheessa ymmärsin, miksi he olivat tarvinneet apua veneen kuljettamisessa.
Mutta ei tuon tyyppinen asia kuitenkaan ole mikään kynnyskysymys, joka jakaa ihmiset asiantuntijoihin ja vähemmän asiantuntijoihin. Kiinnostus harrastusta kohtaan ratkaisee. Kirjakaupasta voi osaa "Kipparin aapisen", jonka avulla kuka tahansa pääsee asioista perille. Kun vielä perehtyy karttoihin ja meriteiden sääntöihin, onkin jo täysipainoinen veneilyn harrastaja. No, jotta oikeat täysipainoiset harrastajat eivät nostaisi meteliä, lisätään nyt vielä se, että jonkin verran käytännön kokemustakin on hyvä hankkia. Mutta sitähän saa, kun ostaa veneen ja lähtee vesille.
Olipa kyse liikkumisesta maalla tai vesillä, oikeanlainen asenne on kaikkein tärkein turvallisuuden takaaja. Olen nähnyt aivan liian monta tapausta (ja lukenut lisää lehdistä), joissa itseään huippuasiantuntijana pitävä ihminen tekee törkeitä virheitä ja aiheuttaa tai on vähällä aiheuttaa onnettomuuden. Ns. tavalliselle ihmiselle ei ole ongelma myöntää, että taidot eivät jossakin tilanteessa riitä, ja silloin pitää hidastaa kulkuneuvon nopeutta. Nopeuden hidastaminen ei ole arvovaltakysymys. Mutta kun plakkarissa on toinen toistaan komeampia "ammattilaisen" tutkintoja, ylpeys voi estää myöntämästä, että on tapahtunut tai tapahtumassa virhe. Erehdys yritetään salata, jotta virhe voitaisiin korjata kenenkään huomaamatta. Näin tehtäessä otetaan lisää riskejä ja ajetaan lopulta täyttä vauhtia ojaan tai karille riippuen siitä, kuljetaanko vedessä vai maantiellä. Onnettomuustutkintakeskuksen raporteista löytyy tämän tyyppisiä tapauksia. Osaltaan myös ankarat säännöt - erityisesti lentoliikenteessä - voivat johtaa siihen, että virhettä peitellään, ja peittely johtaa ylimääräisen riskin ottamiseen.
Asiantuntijat eivät koskaan myönnä tehneensä väärää päätöstä edes silloin, jos päätös myöhemmin puretaan ja korvataan uudella. Nopeusrajoitusta jollakin tieosuudella voidaan näin ollen muuttaa mielin määrin vuosien varrella, vaikka itse olosuhteissa ei tapahtuisi mitään muutoksia. Jokainen nopeusrajoitus on säätämishetkellä oikea ja perusteltu - koska asiantuntija ei voi säätää väärää nopeusrajoitusta. Tavallinen kansalainen ehkä ihmettelee, miksi jossakin paikassa saa ajaa jonakin vuonna tiettyä nopeutta ja seuraavana vuonna taas jotain eri nopeutta ja taas sitä seuraavana vuonna eri nopeutta ja niin edelleen. Kun nopeusrajoitusta muutetaan, tavallisen kansalaisen mielessä herää ajatus, että ehkä edellinen nopeusrajoitus oli jollakin tavalla väärä, koska sitä piti muuttaa. Eihän nimittäin oikeaa ja perusteltua sääntöä tarvitse muuttaa. Se on ja pysyy. Eihän murhakaan muutu välillä lailliseksi ja välillä laittomaksi.
Sääntöjen muuttaminen johtaa siihen, että tavallisen kansalaisen usko sääntöihin alkaa horjua. Hän ei koe niitä absoluuttiseksi totuudeksi vaan pelkästään virkamiehen oikuista johtuviksi, jotka muuttuvat sen mukaan, millä tuulella virkamies sattuu milloinkin olemaan. Ei kai tällaisen säännön rikkominen siis kovin vaarallista ja vakavaa voi olla. Ensi vuonnahan sääntö ei ehkä enää muutenkaan ole voimassa, koska se ei ollut toissa vuonnakaan.
Suosittelen jonkin vähän korkeamman uskonkappaleen valitsemista, sillä asiantuntijat ja auktoriteetit ja lainsäätäjät eivät ole sen kummempia ihmisiä kuin me muutkaan. Moni harrastaja on perehtynyt johonkin asiaan paljon syvällisemmin kuin ns. asiantuntija ja lainsäätäjä, jotka antavat asiasta määräyksiä.
Myönnän toki, että esimerkiksi lentoliikennettä tai sähköasennuksia koskevista säännöistä pystyy paremmilla tiedoilla ja taidoilla ja kokemuksella päättämään ihminen, joka toimii alalla kuin tavallinen kansalainen, jonka kokemukset lentämisestä rajoittuvat matkustamiseen ja jonka kokemukset sähköasennuksista rajoittuvat sulakkeen vaihtamiseen. Samoin on monen muun teknisen asian laita.
Maantiellä tai harrastusmielessä vesillä liikkuminen ei kuitenkaan ole sen typpistä erityisosaamista vaativaa toimintaa kuin lentäminen tai suurjännitejohtojen kytkeminen. Ja lähes jokainen ihminen on enemmän tai vähemmän asiantuntija näissä asioissa.
Vaikka kaikki ihmiset ovatkin enemmän tai vähemmän "asiantuntijoita", on tietenkin jonkin verran eroa myös tavallisten ihmisten asiantuntevuudessa. Eräs tuttavaperhe osti aikoinaan perämoottorilla varustetun retkiveneen, ja minut pyydettiin mukaan "kippariksi", kun vene ajettiin perheen kesämökille, joka oli muutaman kymmenen kilometrin päässä. Ihmettelin, mikseivät omistajat itse aja venettään, mutta lähdin kuitenkin uteliaisuudesta mukaan. Olimme jo lähellä määränpäätä, kun perheen isä tuli luokseni kartan kanssa ja sanoi tyytyväisenä, että kyllähän tämä homma alkaa jo olla hänellekin selvää. Mutta yhden asian hän haluaa vielä kysyä. Kumpi on vettä? Kartan vaalea alue vai tummempi alue? Tässä vaiheessa ymmärsin, miksi he olivat tarvinneet apua veneen kuljettamisessa.
Mutta ei tuon tyyppinen asia kuitenkaan ole mikään kynnyskysymys, joka jakaa ihmiset asiantuntijoihin ja vähemmän asiantuntijoihin. Kiinnostus harrastusta kohtaan ratkaisee. Kirjakaupasta voi osaa "Kipparin aapisen", jonka avulla kuka tahansa pääsee asioista perille. Kun vielä perehtyy karttoihin ja meriteiden sääntöihin, onkin jo täysipainoinen veneilyn harrastaja. No, jotta oikeat täysipainoiset harrastajat eivät nostaisi meteliä, lisätään nyt vielä se, että jonkin verran käytännön kokemustakin on hyvä hankkia. Mutta sitähän saa, kun ostaa veneen ja lähtee vesille.
Olipa kyse liikkumisesta maalla tai vesillä, oikeanlainen asenne on kaikkein tärkein turvallisuuden takaaja. Olen nähnyt aivan liian monta tapausta (ja lukenut lisää lehdistä), joissa itseään huippuasiantuntijana pitävä ihminen tekee törkeitä virheitä ja aiheuttaa tai on vähällä aiheuttaa onnettomuuden. Ns. tavalliselle ihmiselle ei ole ongelma myöntää, että taidot eivät jossakin tilanteessa riitä, ja silloin pitää hidastaa kulkuneuvon nopeutta. Nopeuden hidastaminen ei ole arvovaltakysymys. Mutta kun plakkarissa on toinen toistaan komeampia "ammattilaisen" tutkintoja, ylpeys voi estää myöntämästä, että on tapahtunut tai tapahtumassa virhe. Erehdys yritetään salata, jotta virhe voitaisiin korjata kenenkään huomaamatta. Näin tehtäessä otetaan lisää riskejä ja ajetaan lopulta täyttä vauhtia ojaan tai karille riippuen siitä, kuljetaanko vedessä vai maantiellä. Onnettomuustutkintakeskuksen raporteista löytyy tämän tyyppisiä tapauksia. Osaltaan myös ankarat säännöt - erityisesti lentoliikenteessä - voivat johtaa siihen, että virhettä peitellään, ja peittely johtaa ylimääräisen riskin ottamiseen.
Asiantuntijat eivät koskaan myönnä tehneensä väärää päätöstä edes silloin, jos päätös myöhemmin puretaan ja korvataan uudella. Nopeusrajoitusta jollakin tieosuudella voidaan näin ollen muuttaa mielin määrin vuosien varrella, vaikka itse olosuhteissa ei tapahtuisi mitään muutoksia. Jokainen nopeusrajoitus on säätämishetkellä oikea ja perusteltu - koska asiantuntija ei voi säätää väärää nopeusrajoitusta. Tavallinen kansalainen ehkä ihmettelee, miksi jossakin paikassa saa ajaa jonakin vuonna tiettyä nopeutta ja seuraavana vuonna taas jotain eri nopeutta ja taas sitä seuraavana vuonna eri nopeutta ja niin edelleen. Kun nopeusrajoitusta muutetaan, tavallisen kansalaisen mielessä herää ajatus, että ehkä edellinen nopeusrajoitus oli jollakin tavalla väärä, koska sitä piti muuttaa. Eihän nimittäin oikeaa ja perusteltua sääntöä tarvitse muuttaa. Se on ja pysyy. Eihän murhakaan muutu välillä lailliseksi ja välillä laittomaksi.
Sääntöjen muuttaminen johtaa siihen, että tavallisen kansalaisen usko sääntöihin alkaa horjua. Hän ei koe niitä absoluuttiseksi totuudeksi vaan pelkästään virkamiehen oikuista johtuviksi, jotka muuttuvat sen mukaan, millä tuulella virkamies sattuu milloinkin olemaan. Ei kai tällaisen säännön rikkominen siis kovin vaarallista ja vakavaa voi olla. Ensi vuonnahan sääntö ei ehkä enää muutenkaan ole voimassa, koska se ei ollut toissa vuonnakaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ellei edellä oleva kirjoitukseni olisi taas venähtänyt niin pitkäksi kuin se venähti, olisin kertonut vielä esimerkkitapauksena eräästä asetuksesta, jolla 12 vuoden ajan kiellettiin yli miljoonalta suomalaiselta erään tietyn lajin harrastaminen ilman minkäänlaisia poikkeuksia. Tämän vuoden alussa voimaan tulleella lakimuutoksella tämä mainittu harrastustoiminta tehtiin uudestaan mahdolliseksi. Vuonna 1997 säädetyn asetuksen synty ja sen kumoaminen viime vuoden lopussa olisivat esimerkki lakien sattumanvaraisuudesta ja mielivaltaisuudesta ja siitä, että lait eivät välttämättä perustu reaalimaailman tosiasioihin. Lain syynä voi pahimmillaan olla jonkin virkamiehen virhetulkinta huonosti suomennetusta kansainvälisestä sopimuksesta tai "näin on ennenkin tehty" -ajattelu, missä "ennen" juontaa jonnekin 200 vuoden päähän aivan erilaisiin olosuhteisiin. Laki voi siis olla puhdasta yhden tai kahden ihmisen sanelemaa mielivaltaa, mistä lain hyväksyvä edustakunta ja sen allekirjoittava presidentti ei ymmärrä mitään. Olen lähes sataprosenttisen varma, että edellä mainitun "kieltoasetuksen" vuoden 1997 lopussa hyväksyneet kansanedustajat ja presidentti eivät tienneet mitä kaikkea he säätivät. Ja tällaisten pakkojen alaisuudessa me tavalliset kansalaiset joudumme elämään, koska lait ovat edustavinaan demokraattista kansanvaltaa.
Suosittelen tutustumaan eduskunnan istuntopöytäkirjoihin, joita löytyy internetistä. Ne antavat kuvan siitä, kuinka korkeatasoista kansanedustajien argumentointi ja asiantuntevuus on, kun he keskustelevat jostakin lakihankkeesta. Se ei ole välttämättä ole kummempaa kuin keskustelu jossakin Suomi24 -foorumilla. Eiväthän kansanedustajat ole kaikkien alojen asiantuntijoita vaan eri aloja edustavia tavallisia ihmisiä kuten me kaikki muutkin. Nämä ihmiset kuitenkin päättävät, mitä ja kuinka paljon uusia pakkoja kansalaisille säädetään. Huomattavasti harvemmin heidän päätettävänään on kysymys siitä, mitkä pakot lakkautetaan.
kirjoitus sulla,oletko tutustunut zeitgeist-liikkeeseen?Koskahan tulee meille lampaille liikaa,koska me lampaat sanomme että nyt riittää tämä mieletön riisto meininki,jossa rikkaat rikastuu ja köhät köyhtyy?Se on mieletöntä tämä eu:n liittovaltiokehitys,se on demokratian kuolema ja lampaat eivät sitä tajua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!he ovat ilmeisesti tyytyväisiä kun saavat vaan kuluttaa,ostaa itselleen sellasia tavaroita joille heillä ei missään nimessä ole mitään tarvetta...tässä linkki zeitgeist the movieen:
http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750#
Mielenkiintoinen elokuva. Alkuosaa leimaavasta uskonnonvastaisuudesta en oikein pitänyt, mutta loppuosa elokuvasta oli mukaansa tempaava. Elokuvan räjähdyksiä katsoessaan melkein alkoi jo uskoa joihinkin siinä esitettyihin väitteisiin. Todisteita vyörytettiin ruutuun katkeamattomana virtana. Mutta kun elokuvan sisältöä pohtii analyyttisesti, huomaa todisteiden olevan etupäässä aihetodisteita ja epäilyjä. Kovia todisteita esitetään varsin vähän. Missä kohdassa rakennuksia Word Trade Centerin oletetut pommit esimerkiksi olivat? Kuka ne pani paikalleen ja milloin? Miksei kukaan huomannut? Jos kyseessä on suuri salaliitto, kuka sitä johti? Miten eri alojen ihmiset saatiin mukaan siihen? Miksi kukaan mukana ollut ja mielensä muuttanut ei esitä suoria todisteita siitä, että kyseessä oli järjestetty tapahtuma?
En oikein jaksa uskoa organisoituihin ja johdettuihin salaliittoihin ainakaan laajassa mitassa. "Salaliitot" ovat mielestäni spontaaneja. Asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, koska määräävissä asemissa olevat ihmiset hyötyvät siitä, että asiat tapahtuvat tietyllä tavalla. Yhteistyö asioiden viemiseksi tiettyyn suuntaan tapahtuu enimmäkseen sanattomilla sopimuksilla. Ei asioista tarvitse päättää hämärissä kellarikokouksissa. Onko jokin tietty järjestely "salaliitto", se on määrittelykysymys.
Tietyt todisteet puhuvat sen puolesta, että hämäriä asioita tapahtuu, ja kansalaisia huijataan. Irakin sotaan johtaneet valheelliset "paljastukset" ja "todisteet" ovat hyvä esimerkki. Suomessa 1990-luvun alussa olleen pankkikriisin ja laman aikana näin omin silmin asioita, jotka osoittivat, että yhteiskunnassa on peiteltyä toimintaa ja hämäriä verkostoja. Rikollisessa toiminnassa mukana olleita henkilöitä jätettiin syyttämättä ilmiselvistä todisteista huolimatta, koska heidän syyttämisensä olisi eräiden toimittajien arvion mukaan johtanut yhteiskunnan huipulle ulottuvan ketjun paljastumiseen. Jotkut toimittajat käyttivät asetelmasta nimitystä "kauhun tasapaino". Erään paikkakunnan nimismies sanoi aivan avoimesti eräässä keskustelussa, että hänen uransa ja etenemismahdollisuutensa ovat ohi, jos hän nostaa syytteen erästä korkeassa asemassa olevaa pankin juristia vastaan. Todisteista ja todistajia kyseistä juristia vastaan oli vaikka kuinka paljon. Hänen vastuullaan oli satojen miljoonien markkojen arvoisten konkurssipesien valvonta ja hallittu omaisuuden ohjaaminen uusille omistajille. Pankkikriisi oli kulissi, jonka suojissa tapahtui mittava omaisuuden uusjako. Prosessien aikana katosi miljoonaomaisuuksia hämärille teille. Kaikkia tuolloin tapahtuneita hämäryyksiä ei tulla koskaan tietämään.
Valta kuten materiaalinen omaisuuskin on asia, jota ei ihmisillä koskaan ole tarpeeksi. Tarpeet lisääntyvät sitä mukaa, kun valtaa ja omaisuutta saa lisää.
Yksi keskeinen vallankäyttäjä yhteiskunnassa on poliisi. Se on oikeastaan ainoa, joka todella käyttää valtaa - eli sitä primitiivistä pakottavaa valtaa, joka perustuu voimakeinoihin ja väkivaltaan. Poliitikot ja muut viranomaisethan pelkästään säätelevät sitä, missä asioissa ja miten paljon poliisilla on lupa käyttää valtaa. Näiden tahojen vallankäyttö on epäsuoraa.
Poliisi on vallankäyttäjä ja se himoitsee lisää valtaa niin kuin kaikki muutkin vallankäyttäjät. Ja lisää valtaa se saa kahdella tavalla. Toinen tapa on se, että poliisin valtaoikeuksia lisätään. Näin poliisista tulee entistä mahtavampi (ja monien mielestä pelätympi) toimija yhteiskunnassa. Toinen tapa poliisin vallan lisäämiseksi on säätää uusia lakeja, joilla kansalaisia kielletään tekemästä aikaisemmin laillisiksi katsottuja tekoja. Uusien lakien myötä poliisi saa lisää syitä ja keinoja puuttua kansalaisten elämään. Ja mitä enemmän yhteiskunnassa on kieltoja ja määräyksiä, sitä enemmän niitä rikotaan. Ja mitä enemmän kieltoja ja määräyksiä rikotaan, sitä tärkeämpi rooli näiden kieltojen ja määräysten valvojalla eli poliisilla on.
Käynnissä oleva yhteiskunnallinen kehitys, jossa eduskunnaksi kutsuttu "määräystehdas" tuottaa liukuhihnan täydeltä uusia pakkoja ja kieltoja kansalaisten noudatettavaksi, johtaa väistämättä poliisin vallan kasvuun ja maan muuttumiseen yhä enemmän poliisivaltion suuntaan. Poliisi on itse aktiivinen toimija tämän kehityksen edistämisessä. Se vetelee taustalla naruista, kun eduskunnan sätkynuket säätävät poliisin valtaa lisääviä lakeja. Poliiseja on kansanedustajina. Poliiseja on asiantuntijoina. Kaikkien turvallisuutta koskevien lakien säätämisen yhteydessä kysytään poliisin mielipidettä, jolloin poliisi pääsee päättämään lain sisällöstä. Joskus ehdotus laista on lähtöisin poliisilta. Ei ole mahdotonta, etteikö lakiteksti tai osia siitä olisi lähtöisin poliisin tietokoneen näppäimistöltä.
Poliisi käyttää lehdistöä ja tiedotusvälineitä propagandansa esittäjinä. Tiedotusvälineet saavat palkaksi uutisia, jos ne kirjoittavat poliisista myönteisesti - tai eivät ainakaan kielteisesti. Televisiosta tulee kymmeniä tunteja viikossa erilaista dokumenttien, elokuvien ja sarjafilmien muotoon puettua poliisipropagandaa - enemmän kuin uskonnollista ohjelmaa yhdenkään islamilaisen maan televisiosta. Koskaan aikaisemmin maailmanhistorian aikana tietyn ryhmän etua palvelevaa propagandaa ei ole esitetty niin paljon kuin tällä hetkellä esitetään poliisipropagandaa Suomen ja länsimaiden televisiokanavilla. Pohjois-Korean hallitusta tukevaa ohjelmaa on ehkä prosentteina suurempi osa maan televisiossa, mutta Pohjois-Koreassa on vähemmän TV-kanavia.
Poliisin näkyvyys ja valta ja merkitys on lisääntynyt länsimaisissa yhteiskunnissa viimeisten vuosikymmenien aikana, eikä kehitykselle näy loppua. Näennäisdemokraattinen valtiojärjestelmä alkaa olla enää pelkkä kulissi, jonka raoista todellinen järjestelmä eli poliisivaltio pilkistää. Ei edes pääministeri ja maata johtava hallituspuolue saa olla poliisilta rauhassa. Poliisi on täyttänyt sen valtatyhjiön, minkä heikot poliitikot ja poliittiset johtajat ovat jättäneet täyttämättä. Presidentti Kekkosen aikana ei tehty ratsioita Keskustan puoluetoimistoon.
Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen sanoi näin TV:n Pressiklubi-ohjelmassa viime helmikuussa:
"...kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."
Vallanhalu on mitä poliittisin intressi. Onneksi joku sentään huomaa tämän.
"Käynnissä oleva yhteiskunnallinen kehitys, jossa eduskunnaksi kutsuttu "määräystehdas" tuottaa liukuhihnan täydeltä uusia pakkoja ja kieltoja kansalaisten noudatettavaksi, johtaa väistämättä poliisin vallan kasvuun ja maan muuttumiseen yhä enemmän poliisivaltion suuntaan."
On pelottavaa että tämä tuntuu olevan yleinen suuntaus myös muissa länsimaissa. Uusia lakeja ja rajoituksia tehdään tyydyttämään kaikkea pelkäävän keskiluokan turvallisuus tarpeita. Suomessakin puhutaan kovasti siitä että "turvattomuus" on lisääntynyt vaikka rikolisuus on vähentynyt.
Minusta kyse on pohjimmiltaan siitä että keskiluoka on voinut aikaisempina vuosina luottaa asemansa säilyvän ja elintason nousevan jatkuvasti. Keskiluokka luotti siihen että talouden ja valtion rakenteet ovat ikuisia ja muuttumattomia. Moni ei tunnu tajuavan että hyvinvointivaltio on olemassa vain niin kaun kun Suomessa on yrityksiä jotka maksavat veroja ja valtio saa työntekijöiden palkoista tuloveroja.
zeitgeistit on piilo kommunisteja
rohkeaa ja omaperäistä puhetta, toivon voimia ja kestävyyttä.
"Britannia luopuu henkilökorteista
Torstai 27.5.2010 klo 21.35
Britannian hallitus ilmoitti torstaina, että se luopuu miljardihankkeesta ottaa käyttöön viralliset henkilökortit.
Kansallinen henkilöllisyysrekisteri, johon on tallennettu kansalaisten biometrisiä tunnisteita, on myös tarkoitus tuhota.
Varapääministeri Nick Clegg arvioi, että asiaa koskeva lakiesitys valmistuu kesän aikana."
Meillä täällä Suomessa sen sijaan suunnitellaan viranomaisille jatkuvasti lisää valvontavaltuuksia ja keinoja. Britanniassa on vieläkin poliitikkoja jotka uskovat että kansalaisilla voi olla jotain loukkaamattomia oikeuksia. Britanniassa on kirjoitettu työväenpuolueen käyvän sotaa omaa kansaa vastaan ja tämä perusäänestäjien pettäminen oli vaalitappion syy.
Suomalaisella yhteiskunnalla on suomalaisten omissa mielissä erittäin vahva maine läpeensä tieteellisenä ja rationaalisesti hallittuna yhteiskuntana, jossa ei voi tapahtua mitään väärää tai nurinkurista. Tämän uskon takeena on ihmisten keskimääräinen kykenemättömyys hahmottaa yhteiskunnan rakenteita ja mekanismeja laajoissa kaarissa. Yksilönäkökulma hallitsee kaikessa, koska asioita tarkastellaan lyhytnäköisesti ja reduktiivisesti vain yksilötasolla.
Meillä on esimerkiksi erittäin vahva hyvinvointivaltion, tai nyttemmin "hyvinvointiyhteiskunnan", eetos. Se tarkoittaa yhä useammin yksilöiden ja yhteisöjen omien toimintavalmiuksien törkeää vähättelyä, tai suoranaista kieltämistä, ja lähes fanaattisuutta hipovaa uskoa asiantuntijoihin, joitten käsiin halutaan keskittää kaikki se elämänhallinta, joka aiemmin oli ihmisyyden ja yhteisöllisyyden luonnollista perusainesta.
Institutionalisoitu hyvinvointi kuulostaa yksilön näkökulmasta kätevältä, kun kaikki ratkaisut saa suoraan luukulta ilman, että tarvitsee itse miettiä. Laajemmin hahmotettuna kaikkialle tunkeutuva hoivayhteiskunta herättää kuitenkin levottomia epäilyksiä, tai ainakin sen pitäisi herättää. Vaikuttaako hyvinvointiyhteiskunnalle ominainen asiantuntijausko ja omaa elämää koskevan päätöksenteon ulkoistaminen yksilön infantilisoivasti ja toimintakykyä lamaannuttavasti? Rapauttaako se luonnollisia yhteisöjä, että ihmiset eivät enää luota toisiin samalla sosiaalisella tasolla oleviin ihmisiin, vaan ainoastaan ventovieraisiin ekspertteihin?
Kaikista elämän sisällöistä, ihmissuhteista omien mielensisältöjen pohtimiseen, on tullut tarkkaa tiedettä, jota tavallinen ihminen ei rajallisine tietoineen enää pysty käsittelemään. Se miksi tähän on päädytty johtuu siitä, että ihmiset eivät hahmota asioita muuten kuin omasta yksilöllisestä näkökulmastaan. Kun lääkärin antamat pillerit vievät pois masentuneet fiilikset ja työntekijä jaksaa taas painaa duunia työnantajan sanelemaan tahtiin, niin on selvää, että ongelma tullaan paikantamaan yksilöön, hänen aivokemioihinsa, sen sijaan että vika nähtäisiin työkulttuurissa tai laajemmin yhteiskunnan rakenteissa.