Miten auttaa narsistin lapsia?

Hyviä ja rakkaudellisia neuvoja! =)

Kiitos vastauksestasi narsistin tytär. Omassa perheessäni ei ole ollut narsistia, mutta suvussa ja kavereissa kylläkin. Ymmärrän tuon arvottomuuden kokemuksen todella hyvin, koska olen joutunut sietämään vanhemmiltani vähättelyä ja tekemään sitä itsekin jotten olisi joutunut näiden narsujen kohteeksi.

Tämän äidin kohdalla ongelma ei ole lasten itsetunnon kohentaminen, ainakaan kun vieraita on paikalla. Hän kyllä kehuu lapsia ja sanoo rakastavansa heitä. Pikemminkin pelkään, että lapsille kehittyy juuri samanlainen narsistinen itsetunto kuin hänelle itselleenkin. "Minä olen paras ja minulla onkin näin paljon tavaraa, enemmän ja kalliimpaa kuin muilla!" Eli epäilen oppivatko lapset solmimaan terveitä kiintymyssuhteita ihmisiin, kun kaikki mitataan tavarassa ja perhe-elämä on hyvin ailahtelevaista?

Ongelmana perheessä on tasapainottomuus. Välillä lapsilla on rakastettava äiti ja toisessa hetkessä hän huutaa kurkku suorana ja syyttelee lapsia. Esim. kun lapset ovat olleet sairaita, äiti valittaa väsymystään ja kuinka isä ei auta lasten hoidossa yhtään. Hän saattaa jopa uhkailla isän läsnä ollessa lähtemisellään: ei tätä kestä kun on monta lasta eikä isä osallistu lasten hoitoon, kun äiti ei edes saa yhtään omaa aikaa. Tämä ei tietenkään ole koko totuus, mutta sillä hän kiristää niin lasten isää kuin lapsiakin. Hän haluaa pitää heidät kaikki huolissaan, ettei vain äiti lähde ja jätä heitä, koska eiväthän he pärjää ilman äitiä! Hän myös syyllistää lapset erittäin tehokkaasti esim. sairastamisesta! (Kun menit liian lähelle sitä sisarustasi niin nytpähän olet sitten kipeä/tartutit toiseenkin tautisi, OMA vikasi kun olet kipeä!)

Eihän lasten kuulu tuollaista kuulla, herkempi alkaa syyttää itseään äidin väsymyksestä ja ajattelee ettei isä osallistu lastenhoitoon (vaikka osallistuukin) ja että äiti harkitsee kotoa lähtemistä, koska lapset ovat vaivalloisia, sairaita jne. eli oppivat syyttämään itseään. Myös epäluotettavuus on ongelma, hänen puhumisiinsa ei voi luottaa. Epäilen, että perheessä myös jaetaan vähintäänkin luunappeja ja läimäyksiä.

Lapset eivät jaksa keskittyä ja pelkään kuinka koulussa käy, kun pitäisi istua ja rauhoittua lukemisen ja laskemisen opetteluun. Leikit ovat varsinkin pojilla reuhaamista ja riehumista. Rauhallinen tekeminen ja keskittyminen ovat ihan out, se kyllästyttää heitä. Jos tarjoutuu vaikkapa lukemaan jotain, lapset haluavat tehdä jotain muuta. Tiedän, että pojat ovat poikia, mutta kyllä heidänkin pitää pystyä keskittymään ja tiedän monta lapsiperhettä, joissa pojatkin leikkivät rauhassa omiaan ja pitävät siitä, että heille luetaan. Äiti itse on hyvin lyhytjännitteinen. Välillä tuntuu kuin hän oikein tarkoituksella keskeyttäisi lasten leikin jottei mikään vie liiaksi lasten huomiota (ja kiinnostusta) pois hänestä itsestään. Jos lapset vaikka kokoaisivat palapeliä, hän ehdottaakin kesken kaiken hakemaan muita leluja, vaikka näkee että nykyinen tekeminen on selvästi kesken.

Tämä äiti on todella hyvä manipuloija ja hän huomaa helposti vaikuttamisyritykset ja joko loukkaantuu niistä tai sitten toteaa tyyvyäisenä, että onneksi meillä ei sellaisia ongelmia ole.

Epätoivoinen kummi kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi narsistin tytär. Omassa perheessäni ei ole ollut narsistia, mutta suvussa ja kavereissa kylläkin. Ymmärrän tuon arvottomuuden kokemuksen todella hyvin, koska olen joutunut sietämään vanhemmiltani vähättelyä ja tekemään sitä itsekin jotten olisi joutunut näiden narsujen kohteeksi.

Tämän äidin kohdalla ongelma ei ole lasten itsetunnon kohentaminen, ainakaan kun vieraita on paikalla. Hän kyllä kehuu lapsia ja sanoo rakastavansa heitä. Pikemminkin pelkään, että lapsille kehittyy juuri samanlainen narsistinen itsetunto kuin hänelle itselleenkin. "Minä olen paras ja minulla onkin näin paljon tavaraa, enemmän ja kalliimpaa kuin muilla!" Eli epäilen oppivatko lapset solmimaan terveitä kiintymyssuhteita ihmisiin, kun kaikki mitataan tavarassa ja perhe-elämä on hyvin ailahtelevaista?

Ongelmana perheessä on tasapainottomuus. Välillä lapsilla on rakastettava äiti ja toisessa hetkessä hän huutaa kurkku suorana ja syyttelee lapsia. Esim. kun lapset ovat olleet sairaita, äiti valittaa väsymystään ja kuinka isä ei auta lasten hoidossa yhtään. Hän saattaa jopa uhkailla isän läsnä ollessa lähtemisellään: ei tätä kestä kun on monta lasta eikä isä osallistu lasten hoitoon, kun äiti ei edes saa yhtään omaa aikaa. Tämä ei tietenkään ole koko totuus, mutta sillä hän kiristää niin lasten isää kuin lapsiakin. Hän haluaa pitää heidät kaikki huolissaan, ettei vain äiti lähde ja jätä heitä, koska eiväthän he pärjää ilman äitiä! Hän myös syyllistää lapset erittäin tehokkaasti esim. sairastamisesta! (Kun menit liian lähelle sitä sisarustasi niin nytpähän olet sitten kipeä/tartutit toiseenkin tautisi, OMA vikasi kun olet kipeä!)

Eihän lasten kuulu tuollaista kuulla, herkempi alkaa syyttää itseään äidin väsymyksestä ja ajattelee ettei isä osallistu lastenhoitoon (vaikka osallistuukin) ja että äiti harkitsee kotoa lähtemistä, koska lapset ovat vaivalloisia, sairaita jne. eli oppivat syyttämään itseään. Myös epäluotettavuus on ongelma, hänen puhumisiinsa ei voi luottaa. Epäilen, että perheessä myös jaetaan vähintäänkin luunappeja ja läimäyksiä.

Lapset eivät jaksa keskittyä ja pelkään kuinka koulussa käy, kun pitäisi istua ja rauhoittua lukemisen ja laskemisen opetteluun. Leikit ovat varsinkin pojilla reuhaamista ja riehumista. Rauhallinen tekeminen ja keskittyminen ovat ihan out, se kyllästyttää heitä. Jos tarjoutuu vaikkapa lukemaan jotain, lapset haluavat tehdä jotain muuta. Tiedän, että pojat ovat poikia, mutta kyllä heidänkin pitää pystyä keskittymään ja tiedän monta lapsiperhettä, joissa pojatkin leikkivät rauhassa omiaan ja pitävät siitä, että heille luetaan. Äiti itse on hyvin lyhytjännitteinen. Välillä tuntuu kuin hän oikein tarkoituksella keskeyttäisi lasten leikin jottei mikään vie liiaksi lasten huomiota (ja kiinnostusta) pois hänestä itsestään. Jos lapset vaikka kokoaisivat palapeliä, hän ehdottaakin kesken kaiken hakemaan muita leluja, vaikka näkee että nykyinen tekeminen on selvästi kesken.

Tämä äiti on todella hyvä manipuloija ja hän huomaa helposti vaikuttamisyritykset ja joko loukkaantuu niistä tai sitten toteaa tyyvyäisenä, että onneksi meillä ei sellaisia ongelmia ole.

Lue lisää

On lähipiirissä täysin samankaltaista touhua ja syvällä rintaäänellä älä puutu asiaan. Sinuna jos olet vielä tekemisissä yrittäisin viedä lasta muualle esim. leikkipuistoon tai johonkin muualle ja keskittyä pelkästään lapseen. Varoituksen sana: pidä silmät myös selässäsi! Asiat tuppaavat pahenemaan koska sekopäille ei riitä mikään..

Äkkiseltään en kyllä näe sinua NPH:na, mutta en myöskään ole mikään asiantuntija antamaan mitään lausuntoja. Mutta ajatustani tukee se, että välität tilanteestasi ja olet aidon huolissasi ympäristöstäsi, itsestäsi ja läheisistäsi.

Tunnemaailmaasi on kyllä koeteltu. Liialliseen kiltteyteen ja ääripäänä myös vahvuuteen "sairastuminen" tekee sinut toisaalta työlingon, marttyyrin joka ei koskaan tai riittävästi saa omaa aikaa, ja osin myös sen, että toisten on helppo käverllä omissa tarpeissaan sinun ylitsesi. Monta tasoa ja polkua yhtäaikaa, jokainen eri korkeudella.

Tunnemaailmasi ja itsetuntosi on ollut kovilla lapsuudesta ja nuoruudesta asti, ja sen eheytyminen on jäänyt vaillinaiseksi, koskei sinulla ole joko ollut mahdollisuutta tai ymmärrystä korjata tilannettasi. Ehkä jokin tapahtuma äskettäin on herätellyt sinua?

Sinun on aika antaa itsellesi jotain. Terapeuttinen keskusteluapu on tarpeen. Vertaistuki olisi myös hyvä lisä. Kaikkien narsistien kasvattamista ei automaaattisesta kasva narstisia vanhempia, vaikka narsistisia piirteitä ilmenisikin. Tunnemaailma on herkkä kolhuille. Mutta niitä kolhuja on mahdollisuus siloitella. Henkinen kuorma vaikuttaa nimenomaan tuohon kokemaasi väsymiseen. Sitä on mahdollisuus helpottaa, samoin koko elämääsi ja voimasi vahvistuvat naisena, äitinä, puolisona, ystävänä, läheisenä. Ihmisenä. Voimia sinulle.