Suomennetut paikannimet?

Suomenkieliset nimet ovat yleensä satojen vuosien ikäisiä ja silloin merkityksellisten paikkojen nimiä.
Arabimaiden nimiä on ollut suorastaan pakko muunnella.
Esimerkiksi Mexico City ei ole alkuperäinen nimi, sillä Meksikon kieli on espanja ja pääkaupungin nimi siis Ciudad de Mexico. Suomeksi riittää Mexico (mehiko), koska maan nimi on erilainen.

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.5.html

No näin pikaisesti tuumien niin ainakin Tokio, Kioto ja vastaavat.

Minua ihmetyttää enemmän se, että miksi täällä koto-Suomessakin on sama paikkakunta sekä suomenkielellä että ruotsin kielellä.

Lappeenranta = Vilmanstrand
Pyhtää = Pyttis
Tampere = Tammerfors
jne

Miksi paikannimi ei voisi olla vain jommalla kummalla kotimaisella, koska kuitenkaan kaikkia paikkakuntia ei ole ilmoitettu sekä Suoemski että Ruotsiksi.

Maan nimenä Etelä Afrikka. Siellä olevia mm. Kapkaupunki, Pöytävuori, Hyväntoivon niemi. Sitten Luurankorannikko. Muita; Kuollut meri, Keltainen meri, Mustameri jne.

Runsaat parikymmentä vuotta sitten, jolloin Hesarin ""50 vuotta sitten" raportoi tapahtumista 30-luvun lopulta, kiinnitin huomiota siihen, että tuolloin - siis 30-luvun lopulla ja 40-luvun alussa - HS-uutisissa Pariisi oli vielä Paris ja Berliini oli Berlin. Ilmeisesti nämä venytetyt, "suomennetut" versiot otettiin yleiseen käyttöön vasta myöhemmin. Tukholma ja Lontoo olivat kyllä suomennetuissa muodoissaan.

Suomennettuja nimiä on paljonkin. Muutamia esimerkkejä on jo mainittu. Pari lisäesimerkkiä eri puolilta maailmaa: Uusi Etelä-Wales, Niili ja Gobin autiomaa.

Suomennettujen nimien määrä tietysti riippuu siitä, mikä katsotaan suomentamiseksi. Käytännössä lähes kaikkia nimiä käytetään ainakin siinä määrin suomennettuina, että suomenkielisessä puheessa ne lausutaan suomeen mukautettuina: vieraat äänteet korvataan lähinnä vastaavilla suomen äänteillä, paino sijoitetaan yleensä ensimmäiselle tavulle ja kirjaimet luetaan usein suomen äännearvojen mukaan eikä alkuperäkielen mukaan. Kirjoitusasussa suomentamisen ensimmäinen vaihe on usein puolihuolimaton, tavallisesti tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta johtuva tarkkeiden pois jättäminen (esim. Reykjavík > Reykjavik, joka lienee katsottava nykyisin viralliseksi, ja Málaga > Malaga, joka lienee periaatteessa edelleen virhe) tai suomen kielelle vieraiden kirjainten korjaaminen joillakin vastineilla, kuten Łódź > Lodz ja Garðabær > Gardabaer t. Gardabär.

Suomentaminen voi olla paljon pidemmälle menevääkin, esimerkiksi käännöslaina kuten "Keltainenmeri" tai vahvasti suomeen mukautettu asu, joskin sellaiset tapaukset kuin Tukholma > Stockholm tai Kiova (vrt. ven. Kijev, ukr. Kyjiv) ovat lähinnä vanhoja eurooppalaisia nimiä – nykyisin sellaista ei taida tapahtua, Brysselistä ei tule Rysseliä eikä Strassbourgista eli Straßburgista tule Raspuria tai Raspulia.

Jonkinlaisen yleiskuvan antaa vanhan kunnon ”Nykysuomen sivistyssanakirjan” liitteenä oleva maantieteellisten nimien luettelo. Teoreettisempaa ”virallista” analyysia voi olla vaikea löytää, koska nykyaikainen kielenhuolto tuntuu välttelevän aihetta ja usein julistaa poliittista korrektisuutta ”omakielisten” nimien suosimisesta. Uudehko ”Kielitoimiston nimiopas” on sekin lähinnä kokoelma erillisiä, osittain ristiriitaisia ja kummallisia ohjeita. Mutta toisinajattelijan kirjoituksia kyllä löytyy, esimerkiksi
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.5.html#sov-nimet

Se ihmetyttää, miten New York on säilynyt suomennokselta. Nyyjoorkki svengaa siinä kuin Lontoo ja Berliinikin.