Miehet älykkäämpiä kuin

naiset,

15

270

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jåå pa jåå.

      ÄO mittauskaan ei anna oikeaa tulosta. TV:stä hiljattain tullut ohjelma Amatson joelta. Siinä eräs intiaani kertoi käyneensä kaupungissa ja jonkun aikaa siellä elänytkin. Sanoi, että ihan helppoa se oli, mutta jos ihminen kaupungista tuodaan viidakkoon, kestää vuosia ennen kuin hän siellä pärjää. Laittoi hieman ajattelemaan, tuo totuus.

      • . , . , . , ., .

        En nähnyt ohjelmaa kokonaan, mutta jäi mieleen että kysymyksessä oli subjektiivinen näkemys henkilöltä, joka oli lähtöisin metsästä. Pidin sitä lähinnä omakehuna.

        Samaa älykkyystutkimusta ei voi tehdä metsäläiselle ja kaupunkilaiselle, mutta kaikkia kaupunkilaisia sama älykkyystutkimus kohtelee samalla tavalla. On kuitenkin myönnettävä, että älykkyystutkimus on tavallaan hyväksytty näkemys älykkyyden vertailemiseksi. Sitähän on monesti kritisoitu, että älykkyystutkimus ei ota esim. tunneälyä lainkaan huomioon. Tunneälykin kuitenkin on älykkyyttä, joka hyödyttää sitä jolla sitä on.


      • Entäsjossittelija

        sinne viidakkoon viedään sama määrä miehiä ja naisia niin luulen että miehet pärjää paremmin myös sen takia että ovat fyysisesti vahvempia ja sen takia että ovat älykkäämpiä.


      • jåå pa jåå.
        . , . , . , ., . kirjoitti:

        En nähnyt ohjelmaa kokonaan, mutta jäi mieleen että kysymyksessä oli subjektiivinen näkemys henkilöltä, joka oli lähtöisin metsästä. Pidin sitä lähinnä omakehuna.

        Samaa älykkyystutkimusta ei voi tehdä metsäläiselle ja kaupunkilaiselle, mutta kaikkia kaupunkilaisia sama älykkyystutkimus kohtelee samalla tavalla. On kuitenkin myönnettävä, että älykkyystutkimus on tavallaan hyväksytty näkemys älykkyyden vertailemiseksi. Sitähän on monesti kritisoitu, että älykkyystutkimus ei ota esim. tunneälyä lainkaan huomioon. Tunneälykin kuitenkin on älykkyyttä, joka hyödyttää sitä jolla sitä on.

        Voi ollakkin, mutta uskon, että sademetsässä ei kaupunkilainen kauan elä yksin. Ehkä sissi tai paljon metsissä vaeltanut joka esim. kirjallisuudesta ottaa vaaratekijät huomioon, voi pärjätä. Älykkyys, mitä se lieneekään. Ihminen on viisaudessaan tehnyt eniten tuhoa.


      • Hahhahhahaaaaa!!!!
        Entäsjossittelija kirjoitti:

        sinne viidakkoon viedään sama määrä miehiä ja naisia niin luulen että miehet pärjää paremmin myös sen takia että ovat fyysisesti vahvempia ja sen takia että ovat älykkäämpiä.

        ula-kanaville.. "fyysisesti vahvempia ja sen takia että ovat älykkäämpiä."

        Fyysistä voimaa siellä tuskin tarvitaan. Kaupungissa ne pullistelijat asuu.


    • Cleopatralla

      sillä sehän tiedetään että huippuälykkäällä ei ole osaamista muissa taidoissa kuin sillä kapealla sektorilla joka
      hänellä on esims ammatillisesti. Monet huippuälykkäät ovat erakoita,sosiaaliset taidot ja empatia puuttuvat.

      Alkoi kyllä hymyilyttämään lause että tosi tyhmiä miehiä on suhteessa enemmän kuin tosi tyhmiä naisia,hih.
      Tätäkin on siis tutkittu, minä tiesin tuon tutkimattakin.

    • A- luokan uros

      No tuo ero selittyy putkiaivoilla. Mies on joko älykäs, tai sitten tyhmä. Nainen on aina jotain siltä väliltä. Se kiertelee, ja kaartelee kuin vuoristotie, ja joka kerta se yllättää mielipiteellään. Juuri kun ajattelet, että nyt miellytän sitä naikkostani, se onkin vaihtanut mielipiteensä juuri edellisen kerran vastakohtaan. Kokemukseni mukaan helpoimmin naisten kanssa pärjää, kun ottaa heti alusta lähtien muka tyhmän miehen maineen, ja on heti reilusti vaan sovinistisika.

    • Jussi Viitalan tuoreesta kirjasta "Älykäs eläin" saa monipuolisempaa lisävaloa.

      ÄÖ on vain yksi puoli asiaa, toinen on ns. rationaalisuus. Jälkimmäinen on tärkeää tieteessä.
      Mensan jäsenillä on korkea ÄÖ, silti suuri osa (jopa puolet!) heistä uskoo tieteelliseen humbuugiin, ufoihin, telepatiaan ja he eivät menesty(isi) tieteellistä rationaalisuutta vaativilla alueilla. (Viitala tarkoittanee USAn tilannetta),

      Kolmas on luovuus. Jotkut voivat olla luovia ja silti ei-rationaalisia ja tyhmiä. Tieteessä tarvitaan uuden löytämisessä kaikkia näitä kolmea taitojen aluetta.

      Voihan tässäkin olla sukupuolieroa, monet naiset ovat uskonnollisempia ja humbuugihoitojen käyttäjiä eli siis epärationaalisia. Mutta korostan tiettyä yksipuolisuutta indikaattorin käytössä.

      • EMT?

        Ihminen voi olla ehkä älykäs.. Mutta älykkyyskin on lainatavaraa.. Jos täällä on joku todella älykäs niin kertoo heti että miksi minä olen täällä omassa kehossani ja sinä siellä omassa kehossasi?


      • Ösämäärä ?

        Älykkyysösamääräkö.


    • Naisetkin osaa

      Ketkäs ne nyt meitä Euroopan sutkeille ovat velkaorjiksi järjestämässä? Nuija ja Emänuija, joista ainakin toisen aivot ovat olleet siellä "nuijassa" liiankin paljon. Joskus olisi kannattanut ajatella sillä yläpäälläänkin. Entä olisikohan yksikään poliitikko-nainen ollut niin orgasmin saaneen näköinen kuin Katainen, kun oli "isoille pojille" mahtiaan pullistellen oikein luvannut, että nyt suomipoika ryhtyy joulupukiksi EU:n sutkeimpia talousrikollisia kohtaan. ÄO ei ole aivan yksioikoinen juttu...

      Ja olen muuten mies.

    • naiset on kavalia

      TOSI ON!!

    • Mr.K.A.T.

      -ÄÖ-äly
      -rationaalisuus
      -luovuus
      -rohkeus (tulla esiin, uhota taidoillaan ja ottaa aloite)
      -kunnianhimo (sen suuntautuminen uraan eikä perheeseen)

      Noissa on sukupuolieroja varmastikin. Pelkkä ÄÖ ei selitä.
      (Älykkäät nörtit on usein alamaisina palkollisina kyynärpääöykkärijohtajille ;)

    • 1+19

      Naisilla on kaksi X-kromosomi, toinen isältä, toinen äidiltä. miehillä on X- kromosomi äidiltä ja Y isältä.

      Tupla -X tasaa vaihtelua, eli se leikkaa "normaalista" poikkeavat ominaisuudet pois. Niinpä esim. miehillä on monia perinnöllisiä sairauksia enemmän kuin naisilla, koska miehen tarvitsee saada sairas geeni vain toiselta vanhemmalta, mutta naisen pitäisi saada sairas geeni molemmilta vanhemmiltaan jotta sairastuisi. Sama pätee myös hyviin ominaisuuksiin, eli riittää että mies saa lahjakkuusgeenin toiselta vanhemmaltaa ja se tehoaa, mutta naisen pitäisi saada se geeni molemmilta vanhemmiltaa jotta vaikutus tulisi näkyviin. Miehillä kyvyissä esiintyy suurempaa vaihtelua, naisilla keskinkertaisuus on normi.

      • 34

        aly lahtee heti paasta kun nainen vahan aukoo paidannappeja, ei siihen muuta tarvita.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      85
      7156
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6235
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      90
      5345
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3430
    Aihe