Mutta

millä autokauppa saadaan oikein käyntiin, autokauppiaat joutuvat kärvistelemään pienellä 4500 euron peruspalkallaan, koska provisioita ei tule kun kauppa on täysin seis :-) . Facta on nimittäin se että autokauppa on saatava nopeasti käyntiin, varsinkin isojen paljon kuluttavien autojen, muuten talous ei pyöri. Vain säälittävä inisevä viherpiipertajä ei tajua sitä että talous lähtee nousuun heti kun autoja myydään 300000 kpl tai enemmän, polttoaineen kulutus mieluusti yli 13 litraa sadalla. Vain ääliö verottaa liikennettä ;-/
Uskoin autoveron poistuvan viime vuoden vaihteessa. Siis 2010 alusta alkaen, koska se olisi ollut taloudellisesti fiksuin tapa hoitaa asia.

Toisena, epätodennäköisempänä vaihtoehtona pidän portaittaista poistoa vuoteen 2012 mennessä. Se siis on nyt valittu vaikka onkin huonompi vaihtoehto, kuten nyt tiedämme.

Seuraavan suuremman portaan alaspäin olen olettanut olevan 2010 lopulla, mikä on täälläkin jo monesti todistettu ja tämä on perustunut EYT:n aikatauluihin. Täytyy nyt tutkia HE ja katsoa mitä se oikeasti vaikuttaa ;-)
16270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Autokauppa on muualla euroopassa saatu hyvään nousuun. Kaikki on siis hyvin, eikä ongelmaa ole. Eihän sillä ole mitään väliä jos Suomessa onkin vähän pienemmät myyntiluvut. Pääasia, että EU:ssa autokauppa pyörii, se on myös meidän etu. Suomen autokauppa on joka tapauksessa niin pientä, ettei sillä ole EU-kokonaisuudessa juurikaan merkitystä.
Olemme nyt osa EU:a ja meidän pitää unohtaa entinen valtiojohtoinen sisäänlämpiävä talouspolitiikka. Meillä menee hyvin kun EU:ssa menee hyvin. Autokauppa elpyy nyt euroopassa - ei syytä huoleen.

Äänestä

Niin joo, taloushan räjähtää nousuun jos jatkossa ostetaan tuollaisia tai isompia autoja JA SEN LISÄKSI AUTOVERO MUUTETAAN NEGATIIVISEKSI. Siis jos tänään maksaisit 15.000 € niin saman saisit muutoksen jälkeen palautuksena. Tämä on sitä kuulua KPy-logiikkaa.

Äänestä

Voi lapsukaiset. Kuulkaas nyt: jonkun se on verojakin maksettava. Kenenkäs luulette ne Kreikkalaistenkin velat maksavan, kun eivät siellä itse veroja välitä pahemmin maksella.
Verot, ja ennen kaikkea välilliset, kuten kaikki autoiluun liittyvät, tulevat lähivuosina nousemaan ja kiristymään enemmän kuin osaatte vielä kuvitellakaan...

Äänestä
  • vitun ääliö täällä uskaltaa nimitellä lapsukaisiksi, kun tosi miehet keskustelee autoverosta.

    Äänestä

Kuka elää 4500 eurolla vuodessa, johan sossukin maksaa tuplasti!

Äänestä
  • autokauppiaan peruspalkka on 4500 euroa KUUKAUDESSA !!!

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    autokauppiaan peruspalkka on 4500 euroa KUUKAUDESSA !!!

    Yrittäjä voi nostaa palkkaa niin paljon kuin vaan saa firmasta ulos.

    Autokaupan myyjillä peruspalkka lienee hieman pienempi...

    Äänestä

  • ettäsitävaan kirjoitti:

    Yrittäjä voi nostaa palkkaa niin paljon kuin vaan saa firmasta ulos.

    Autokaupan myyjillä peruspalkka lienee hieman pienempi...

    on peruskuukausipalkka juuri tuo 4500 euroa.

    Äänestä

Talous nousuun.

Eiköhän se euron ainoa mahdollisuus ole nyt nimenomaan eu markkinoiden yhdenmukaistamisessa.

Tähän autoveron poistaminen sopii täydellisesti.

Äänestä
  • kun vienti vetää! EU-alueen autoja pitää siis saada myytyä EU:n ulkopuolelle, jotta talous nousisi ja euro vahvistuisi. Autoveron poisto Suomessa lisäisi myös tuontia EU:n ulkopuolelta. Ei se auta jos EU:ssa kiillotamme toinen toistemme kenkiä!

    Äänestä

  • nousee kirjoitti:

    kun vienti vetää! EU-alueen autoja pitää siis saada myytyä EU:n ulkopuolelle, jotta talous nousisi ja euro vahvistuisi. Autoveron poisto Suomessa lisäisi myös tuontia EU:n ulkopuolelta. Ei se auta jos EU:ssa kiillotamme toinen toistemme kenkiä!

    "...Ei se auta jos EU:ssa kiillotamme toinen toistemme kenkiä!"

    Tuota, tuota. Itse asiassa se auttaa. Tuota sanotaan palveluyhteiskunnaksi. Esimerkiksi USA toimii jo aika pitkälti noin ja tulevaisuudessa myös EU.

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    "...Ei se auta jos EU:ssa kiillotamme toinen toistemme kenkiä!"

    Tuota, tuota. Itse asiassa se auttaa. Tuota sanotaan palveluyhteiskunnaksi. Esimerkiksi USA toimii jo aika pitkälti noin ja tulevaisuudessa myös EU.

    palveluyhteiskunnaksi vaan vaihdantataloudeksi. Varallisuutta ja hyvinvointia se ei luo ollenkaan. Vain palvelujen ja/tai hyödykkeiden ulkoinen myynti luo varallisuutta.

    Äänestä

näemmä KPy:llä on traumaattinen suhde autojen verotukseen ja sehän nyt ei ole mitään uutta. KPy ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, ei myöskään tiennyt vuoden lopulla, millä autokaupan saisi käyntiin. Vain autoveron puolitus oli ainoa mahdollisuus. Ei puolitettu autoveroa, mutta autojen myyntilukemat nousevat nyt kuitenkin "ihan itsestään".
Jos jotakin pitäisi tehdä niin KPy:n pitäisi opetella kansantalouden alkeita

Äänestä
  • KPy veroasiantuntija, sehän on täälläkin monesti todistettu, sekä piirretty ruutupaperille, kuten myös väännetty tytöille rautalangasta.

    Äänestä

  • onhan kirjoitti:

    KPy veroasiantuntija, sehän on täälläkin monesti todistettu, sekä piirretty ruutupaperille, kuten myös väännetty tytöille rautalangasta.

    Muualla autokauppa käy, mikä on noususuhdanteen merkki.

    Äänestä

  • Niin se vaan on: kirjoitti:

    Muualla autokauppa käy, mikä on noususuhdanteen merkki.

    kukko tunkiolla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyynikko kirjoitti:

millä autokauppa saadaan oikein käyntiin, autokauppiaat joutuvat kärvistelemään pienellä 4500 euron peruspalkallaan, koska provisioita ei tule kun kauppa on täysin seis :-) . Facta on nimittäin se että autokauppa on saatava nopeasti käyntiin, varsinkin isojen paljon kuluttavien autojen, muuten talous ei pyöri. Vain säälittävä inisevä viherpiipertajä ei tajua sitä että talous lähtee nousuun heti kun autoja myydään 300000 kpl tai enemmän, polttoaineen kulutus mieluusti yli 13 litraa sadalla. Vain ääliö verottaa liikennettä ;-/
Uskoin autoveron poistuvan viime vuoden vaihteessa. Siis 2010 alusta alkaen, koska se olisi ollut taloudellisesti fiksuin tapa hoitaa asia.

Toisena, epätodennäköisempänä vaihtoehtona pidän portaittaista poistoa vuoteen 2012 mennessä. Se siis on nyt valittu vaikka onkin huonompi vaihtoehto, kuten nyt tiedämme.

Seuraavan suuremman portaan alaspäin olen olettanut olevan 2010 lopulla, mikä on täälläkin jo monesti todistettu ja tämä on perustunut EYT:n aikatauluihin. Täytyy nyt tutkia HE ja katsoa mitä se oikeasti vaikuttaa ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu