Paras ja ainoa ystäväni kuoli 7 vuotta sitten. Nyt olen 15- vuotias. Ystäväni kuolema tapahtui täysin yllättäen. Ystäväni äiti tappoi hänet oman itsemurhansa yhteydessä. Tämän jälkeen jäin yksin. Muistan päivän hyvin selvästi vieläkin. Vanhempani tulivat kertomaan minulle, että ystäväni on kuollut. Olin hämilläni; olimme leikkineet yhdessä vielä samana päivänä, kun hän kuoli. Sitten asia jäi siihen. Minun käskettiin jatkaa leikkejäni. Kyselin, miksei ystäväni tulisi leikkimään kanssani. En suostunut hyväksymään asiaa. Minulle vastattiin, että "Se nyt ei vaan enää tule, koita etsiä uusia kavereita." Asuimme maalla, yli 20 kilometrin päässä mistään, ei siellä kavereita ollut. Kuollut ystäväni oli ainoa. Minulle jankutettiin, etten enää koskaan saa käydä ystäväni talolla, en päässyt hautajaisiin. Kerran pääsin käymään haudalla, siellä minulle sanottiin, etten saa käydä enää sielläkään, sinun pitää unohtaa. En saanut surra ystävääni.
Muutaman vuoden ajan minulla oli helpompaa. Vuosi sitten tätini kuoli, muistot nousivat pintaan entistä selvempinä. Minulle on tullut pakko-oireinen häiriö. Pelkään, että jotain samankaltaista tapahtuu, jos en tee jotakin. Seitsemän vuoden takaiset tapahtumat tulevat mieleeni joka päivä. Ahdistaa. En saa tapahtumaa mielestäni. En ole puhunut kellekään, koska pelkään, että kuulostaa tyhmältä, että muistelen niin vanhaa asiaa.
Mitä voisin tehdä, että oloni helpottuisi?
Muutaman vuoden ajan minulla oli helpompaa. Vuosi sitten tätini kuoli, muistot nousivat pintaan entistä selvempinä. Minulle on tullut pakko-oireinen häiriö. Pelkään, että jotain samankaltaista tapahtuu, jos en tee jotakin. Seitsemän vuoden takaiset tapahtumat tulevat mieleeni joka päivä. Ahdistaa. En saa tapahtumaa mielestäni. En ole puhunut kellekään, koska pelkään, että kuulostaa tyhmältä, että muistelen niin vanhaa asiaa.
Mitä voisin tehdä, että oloni helpottuisi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
jota saat terveyskeskus lääkäriltä joka ohjaa sinut eteeenpäin,esim psygologille!
Juttele ensin koulun terveydenhoitajalle, jos tuntuu hankalalta hakeutua suoraan terveyskeskukseen. Pakko-oireet, pelot ja ahdistukset ovat seurauksia vanhoista käsittelemättömistä raskaista asioista. Sinulla on kaikki lupa surra ja murehtia, muut eivät sinua saa estää. Mielestäni sinun olisi päästävä puhumaan tästä ammattilaiselle, jotta saat purettua tätä vanhaa surua ja murhetta. Terapeutteja ja terapioita on monenlaisia, joskus voi riittää, että saa muutaman kerran oikein perusteellisesti puhuttua ne asiat auki. Kaikkea hyvää sinulle :)
olosi helpottuu, kun hyväksyt sen, että paras ja ainoa ystäväsi on kuollut. et saa ajatuksissasi syyllistää häntä siitä, että hän on jättänyt sinut yksin, etkä saa syyllistää myöskään hänen äitiään. edelleen et saa syyllistää vanhempiasi siitä, ettet ole saanut surra ystävääsi. tai saat syyllistää, mutta se vain katkeroittaa sinut itsesi. sinä olet muistellut ystävääsi, vaikka se on sinulta tavallaan kielletty. vanhempasi omalla tavallaan ovat ehkä ajatelleet sinun parastasi. mieti, onko elämäsi helpompaa, kun et syötä noita katkeria ajatuksia itsellesi päivittäin. varmasti on. päästä irti menneestä ja pyri nauttimaan tästä hetkestä. huomisen murehtiminenkaan ei auta mitään, muuta kuin saa sinut ahdistuneeksi. ota hetki kerrallaan, vaikka nuori vielä oletkin. tässä hetkessä ei tapahdu mitään pahaa ja muuta meillä ei ole, kuin vain kuluva hetki.
Nykyihmiset ovat niin vieraantuneita oikeasta elämästä. Heti ensimmäiseksi suositellaan vuosien psykoterapiaa tai lääkitystä. Tuossa ei ihan oikeasti tarvita muuta kuin se, että päästät irti tuosta ajatuksesta. Ei tarvitse hävetä sitä, että muistelet vanhaa asiaa ja että se tekee sinut onnettomaksi. Mutta oikeastaan sinä itse teet itsesi onnettomaksi ajattelemalla asiaa. Se asia ei muutu, vaikka seisoisit päälläsi. Ei, vaikka hakisit masennuslääkityksen tai menisit vuosien ajaksi terapiaan. Ainoa, joka voi asiaan vaikuttaa olet sinä itse. Hyväksy tapahtunut ja etsi uusia ystäviä. Olet varmasti herkkä ja hyvä ihminen ja tulet ystäviä myös löytämään.
Eihän tuo ole mitenkään tyhmää ettet saa sitä tapahtumaa muistoistasi pois,se voi vaatia paljon työtä. Se on aivan kauhea tapaus. Ihmiset ovat kauheita.
Vanhempasi olivat hyvin ymmärtämättömiä,eivät ne ymmärtäneet ettei lapsi pysty suhtautumaan asioihin niinkun he itse. Tietysti he halusivat vaieta asiasta,unohtaa,poistaa sen mielestään. Itseasiassa vain niin ihmiset pystyvät edes elämään tässä mailmassa. Kovettamalla sydämensä. Ne kieltäytyvät näkemästä mitään pahaa missään.
Ehkä se psykologille meneminen olisi ihan aiheellista. Koulun terveydenhoitajalle kannattaa puhua asiasta,se lähettää eteenpäin.