On kyllä hienoa, että Keskustan uusikin puoluejohtaja on samaa porukkaa Rehin ja Vanhasen kanssa. Se on kanssa hienoa ettei ole samalainen rääkyjä kuin SDP:n Urpilainen. Toivottavasti sa fiksun puoluesihteerin aisaparikseen.
Keskustan johtoon fiksu maisteri
EU-Keskusta
51844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Fiksu voi olla melkein kuka tahansa, ja maisterikin, mutta miten on osaamisen laita? Puhetta kyllä tulee, mutta ei ole vielä kertaakaan ollut näkyvästi hyödyllinen. Esiintyy hillitysti, taitaa kuitenkin olla vain Hyssälän kaltainen tyhjäntoimittaja.
parempi perse kuin lehtomäellä.
..niin pitää olla taitoa ja osaamista. Vanhasen toinen entinen assistentti Olli Rehn on nyt EU:n talouskomissaari. Häntä on taas moitittu kankeasta puheesta. Kumma juttu tuo tarttuminen puheeseen? Myös Vanhasta moititaan muka jostain puheviasta. Vanhasella on matala ja miellyttävä ääni kuin Leonard Cohenilla.
Nä-nä-näin o-o-on
Kun tarjolla on paljon älykkämpi tohtorismies. Tohtori sen olla pitää, niin pärjätään kyllä.
Vittumainen luonne koituu Väyrysen kohtaloksi.
vaihtoehto kepujohtajaksi. Änkyrä ja vittumainen. Niinkuin kepukin.
Ei ole perää. Kateellisten panettelua. Paavo on fiksu ja kaikenlisäksi myös hauska mies.
..riittää viisaita ja koulutettuja ihmisiä vaikka minkälaiseen tehtävään ympäri maailman.
Näyttäisi pelkällä hammaslääkärin koulutuksellakin pääsevän Kelan johtajaksi. Kohta kait kepulistit hakevat HUSista avautuviin kirurginvirkoihinkin...
..ollut minkään valtakunnan lääketieteellistä koulutusta. Taitaa olla mitä tyypillisin jäsenkirja(SDP)virkamies joita Suomen hallinto on yhä pullollaan. Menee vielä ainakin vuosikymmen ennen kuin heistä on päästy eroon. Onneksi ketään ei heidän tarvitse ottaa koska jäsenkirjavirat ovat niitä kreikkalaistyyppisiä turhaketyöpaikkoja.
Kelan virka on nimenomaan jäsenkirjavirka. Kepuhan on suureen ääneen lässyttänyt paikan kuuluvan aina kepulle ja virkaan olisi nyt astumassa Tarja Cronbergiin verrattava tyhjäntoimittaja. Tai eihän Hyssälä ihan vailla meriittiä ole. Saihan Hyssälä Lääkelaitos-alueellistamisen ihan poskelleen ja ihmiset irtisanoutumaan. Harvemmin, jos koskaan on työpaikkan väki ollut näin vittuuntunut jonkun poliitikon tekemisiin eli Hyssälän osaamattomuuteen. Ei edes uskalla kuvitella mitä pahaa hän Kelassa saisi aikaan.
Kelan johtajuus ei ole mikään turha virka. Kelan johtaja määrää hirmu suurista rahasummista. Lisksi pitää olla vähintään jonkin alan lääkäri jotta ymmärtäisi mistä on kysymys. Siinä virassa saa olla tarkkana ettei koko maan talous mene sekaisin. Ei sellaiseen asemaan voi ketään jäsenkirjalla pätevöitynyttä demaria päästää.
Edellinen Kelan pääjohtaja oli lääkäri ja niin tulee olemaan seuraavakin - hyvä niin sillä silloin on kansalla turvallinen mieli.
.
Jo Esko Ahon antamien näytteiden mukaan on pohjalaanen magisteri täysin sopimaton - jopa tuhoisa - puolueen johtoon. Jos sä avaajana tarkoitat tuolla fiksulla maisterilla Maria, niin voisit kyllä edes hieman perustella missä ja miten se fiksuus on näkynyt, missä sitä ilmenee, jos sitä niinkuin lähtisi oikein etsimään?
Mä olen tarkkana kundina täällä Marin suorituspaikan maisemissa, näköalapaikalla seurannut Marin vääntöä, eikä siinä ole ainakaan toistaiseksi ollut hajuakaan mistään fiksuudesta. Friiduhan kulkee kuin unessa, todellisuutta paossa ja peloissaaan. Hänhän taannoin jopa kertio käsityksensä kunatopolitiikasta Jalasjärven opit suhteessa Helsinkiin, että samasta asiasta on kyse, Hki on vain himpun verran suurempi.
Jos sä olet oikein todella asialla, etkä vain palkkion toivossa heitämässä legendaa, niin kerro sä Marille että kokoeron lisäksi Stadissa pelaavat täysin muut pelit kuin J.järvellä, jossa Keskusta -siis Antti K., yks yhteen Marin kotoinen opittu kepumentaliteetti - sanelee käskynsä, mutta täällä Stadissa ei Keskusta pysty edes anelemaan. Ennen kuin Mari tämän pikku eron hiffaa, ei häntä pitäisi päästää ilman valvontaa edes valtuuston kokouksiin.
Tällä asialla on todella ikävän raskas painolastinsa, sillä Marin tumpelointi näkyy myös vaalitulksissa lahjomattomalla tavalla; vuodesta 2004 alkaneena vaikutusaikanaan myös Kepujen kuntapomon asemassa on saanut tuloksekseen - 25 % kannauksen laskun Hki valtuustossa. Kuten ehkä tiedät palasimme 2008 kuntavaaleissa Ilkka Hakalehdon vuoden 1976 tasolle, 3. edustajn pienryhmäksi.
Juttusi on siksikin vain säälittävää harhaa, sillä Marin eväät saattoivat ehkä riittää Jalasjärvellä papan valvonnassa, mutta tuskin tosiasioissa edes Vaasan valipiirissä. Se vain toimi ja Maria nostettiin siksi kun kukaan ei uskaltanut panna hanttiin maakunnan lukon Aatti Kiviniemen tyttärelle.
Sun täytyy olla jonkun EP-jengin hurmoksessa kohkaava jussipaitainen tai kansallispukuinen maaseudun sivistysliiton tähti, jolla riittää ymmärrystä ja johdon vaatimustasoksi se että typy ei eksy kaupungin huloinoissa matkallaan Apollolle.
Sorry sullekin, mutta Mitään muuta merkittävää näyttöä ei Mari ole täällä antanut.
MUTTA: Jos sulla on salaisena tarkoituksena Keskustan ikävän laskun nopeuttaminen, niin sitten suosikkisi natsaa paikalleen; Sellaiseen juttuun sopii hyvin osaamaton teinipoliitikkokin, joten suosittelen!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Ei ole pienintäkään epäilystä etteikö maisteri Kiviniemestä tulisi loistava Keskustan puheenjohtaja. Hän tulee jatkamaan luotettavasti Matti Vanhasen linjalla - linjalla joka on johtanut Suomen nousun erääksi Euroopan terveimmistä talouksista. Totta kai kokoomusministeri Kataisella on myös suuri osuus tähän onnistumiseen. Maisteri Kiviniemen Keskusta lienee mieluinen myös Kokoomukselle. Se helpottaa tulevia muuten kinkkisiä hallitusneuvotteluja. Jos mitään ihmeitä ei tapahdu, porvarihallitus luodaan ensi vaalien jälkeen yhtä sukkelasti kuin Iso-Britanniassa.
Keskustan puheenjohtapelistä puheen ollen:
Ei ole muilla paljon mahdollisuusksia kun maisteri Kiviniemi pistää isoremmin päälle. Siinä jäävät vanhat herrat jalkoihin. Kyllä heillekin paikka Suomen politiikan huipulla löytyy kunhan herrasmiesmäisesti hyväksyvät reaalitodellisuuden. Esim. Paavo Väyrynen on melko varmasti Niinistön paikalla ensi eduskuntakaudella. Pekkarinen varmaankin haluaa jatkaa jonkun tärkeän ministeriön päällikkönä.
Tässä on tarjous jonka molempien luulisi ilosta hykerrellen hyväksyvän. He varmaankin rauhoittelevat raivoisimpia kannattajiaan - tassut on maassa, poliittinen elämä jatkuu.
http://www.seiska.fi/lehti/2010/_a112863/seiskassa 192010/
Kyllä O.W.Kuusinen kääntyilee haudassaan Kremlin muurissa kun kuulee että SDP:stä on tullut populistipuolue ja juorulehti-Seiska on sen virallinen äänenkannattaja.
Maisteri Kiviniemi ei ikina veisi Keskustaa niin halpa-arvoiselle linjalle kuin Urpilainen on SDP:n vienyt.
Urpilainen on hyvä muija. Sanoo ääneen sen mitä kansa ajattelee, eikä sorru populismiin kuten Kiviniemi vappupuheessaan. Puhe oli varsinainen bimbon limbo.
Kiviniemi puhelee ympäripyöreitä ja siksi on hieman vaikea ymmärtää hänen perimmäistä pointtiaan. Mitä hän yrittää sanoa? Aihe sieltä, toinen täältä, mutta ei kuitenkaan mitään fiksua ja filmaattista yhteenvetoa.
Urpilainen on puheissaan selkeä ja asia tulee heti esille. Siitä kansa pitää.
Tuskin Mari esiintyy Iltasanomissa verkkosukkahousuissa.
http://static.iltalehti.fi/uutiset/juttunamasukatMP_uu.jpg
Keskustan imago kohoaa 100% kun johtoon astuu fiksu ja edustava nainen.
.
.. kepunainen sitten löydettäisiin?
Kun sä yrität jopa vyöryttämällä nostaa jotain omituista mielikuvaa melko karusta pohjalaismimmistä, niin koeta seuraavan välipalasi aikana funtsia, miten Mari saisi ääniä - jotta yleensä olisi edes lähellä pääsyä - Korhosen kannattajien joukoista?
Sitä houlta huomisesta kun mietit, niin älyät jo pysyä poissa enempää hölömöilemästä tuota kalseaa friidua tyrkyttämällä.
Seppo Hietanen
Kun pistää maisteri Kiviniemen, Paavo Väyrysen ja Jorma Korhosen vierekkäin, kukahan pääsisi jatkoon Miss Suomi-kisoissa?
Nythän on niin, että Keskusta valitsee puheenjohtajansa aivan itse. Sellainen on perinne. Vielä muutama vuosi sitten SDP onnistui peruuttamaan Keskustan puheenjohtajan mantaatin. Siinä se teki suuren virheen. Nyt otetaan uusiksi. Katsotaan miten kestää keskustalaisen naispuheenjohtajan mantaatti tällä kertaa.
.
.... jos halutaan mitata kotimaisen naispääministerin uskottavuutta ja taitoja. Marin kanssa ei sellainen puhe ole tältä tähdeltä.
Seppo Hietanen
Katsokaa vaikka Marin käytöstä ministeri aitiossa. Ei siinä ole naisministerien nysväämisessä ja pöydällä röhnöttämisessä ole mitään sellaista, mitä pitää olla johtoon pyrkivän henkilön tyylissä. Marketin kassankin käytös on varmempaa, määrätietoisempaa ja tyylikkäämpää. Jos Mari valitaan johtoon, se tietää samanlaista alamäkeä, kuin mistä demarit nyt nauttivat Jutta Urputtajan johdolla.
Miten perustelet demareiden alamäen?
Tulee korkeintaan kauniisti pyytettäessä presidenttiehdokkaaksi. Nyt tarvitaan tahtoihmistä joka todella haluaa puheenjohtajaksi. Sellainen on maisteri Kiviniemi. Hän tulee näyttämään tulevan lyhyen pääministerikautensa aikana että valinta osui nappiin. Vanhasen linjalla jatketaan ja hyvässä yhteistyössä Kokoomuksen kanssa. Se ei tietenkään punikeille sovi ja siksi he rääkyvät hädissään.
Kovin on vaatimatonta olleet näytöt typyllä, vaikka aikaakin olisi ollut. Miten niitä näyttöjä nyt alkaisi yks kaks, niks naks tuosta noin vaan syntymään?
Miksi muuten nyky keskustassa on voimia, jotka eivät kunnioita poliittista kokemusta?
Ei kannata ehdoin tahdoin alkaa leikkiä tulella, niinkuin demarit tekivät, ja ovat nyt polttaneet näppinsä pahan kerran, kun jättivät kokeneen Tuomiojan rannalle.
jollet tuota itse huomaa.
Suuri osa kokoomuslaisista halusi Ilkka Kanervan puheenjohtajaksi. Taitavat onnitella nyt kaksin käsin itseään siitä että hävisivät. Vaikka Katainen oli kokematon, hän on tarpeeksi fiksu ollakseen ensin nöyrän oppivainen. Hän ei ole tunkenut itseään väkisin eturiviin vaan noussut pikkuhiljaa omin avuin Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi.
Toivon mukaan Kiviniemi on yhtä fiksu. Siltä hän ainakin vaikuttaa. Kun Kiviniemi pääsee pääministeriksi, sitten vasta hänen todelliset kykynsä punnitaan.
Ei kannata palata menneisyyteen vaikka menneisyyden miehet niin ehdottavat. Keskustan menneisyys on kunniakas mutta tulevaisuudessa odottavat uudet sankariteot.
Mari ei ole Kataisen kaltainen kieroileva asiakirjaväärentäjä ja valehtelija. Vai Euroopan paras, hah hah, niin omasta mielestään ehkä.
Mutta kun Mari on normaali rehellinen keskustalainen nainen, jolla tuntuu olevan hyvin vähän omaa annettavaa ja mielipiteitä, niin sanon edelleen ei.
Keskustan kenttä ja äänestäjät eivät kaikenlisäksi ole samasta puusta veistetyt, kuin Kokoomuksella, ja ainakin minulle kokemus on ratkaisevan tärkeä valintakriteeri.
Kataisen rankkaus Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi tapahtui parhain eurooppalaisin asiantuntijavoimin.
Sekös ottaa sosialisteja pattiin että Lipposen hallitusten aikana oltiin (demarien mukaan) Euroopan ytimessä eikä saatu edes Elintarvikevirastoa. Berlusconi on monta kertaa irvaillut jälkeen päin kuinka hän Suomen johtoa huijasi.
Kataisen kortit on vielä kääntämättä. Kuinka kauan luulet, että kokoomus voi kääntää huomion ikävistä uutisista ainoastaan yhteen syntipukkiin ja piiloutua kerta kerran jälkeen Ike Kanervan seläntaakse?
Monelle tulee olemaan vielä yllätys, että kokoomusta ei taputeta seuraavien vaalien voittajaksi hurraa hutojen säestämänä, koska Maurilla on sanansa sanomatta.
Mauri Pekkarinen on hoitanut kaikki poliittiset luottamustehtävänsä aina mallikelpoisesti ja hänen tapoihinsa on kuulunut aina perehtyä hoitamiinsa asioihin seikkaperäisesti.
Maurin johdolla keskusta on suurin puolue ja odotankin jo innolla niitä nautittavia hetkiä, jossa Kataisen kaltaisten nöösipoikien kokemattomuus tulee "fantastisen" naurettavasti esiin vaaliväittelyissä.
Sitähän te kokoomuslaiset juuri kaikkein eniten pelkäätte, että keskusta valitsee järkevästi johtajakseen Maurin, tai Paavon. Nyt olette päässeet liian helpolla ja kusettaneet keskustaa mennen tullen virkamiesmäisen Matti Vanhasen aikana, mutta Mauri on toistamaata.
..ei tule toteutumaan. Keskusta valitsee puheenjohtajakseen fiksun naisen joka kääntää Keskustan kannatuksen hurjaan nousuun jo ennen vaaleja.
Ja Marin miehen firma odottelee vesi kielellä tulevia Keskustan vaalikampanjarahoja.
Tuota hoetaan nyt kuin yrittäminen olisi rikos. Tottakai jokainen alan firma tekee parhaansa vaalimainosbisneksessä liikuvien rahojen saamiseksi.
Mikä firma on tehnyt tämän mainoksen - ihan loistavaaaa!:
http://www.youtube.com/watch?v=UQ8AvY7BLd8
takuuvarmasti mies, varapuheenjohtajatkin on miehiä, yksi nainen voi päästä. naisilla on huonoja näyttöjä muissa puolueissa, Mauria ei voita kukaan.
Lehmänkaupat on kepulaista "yrittämistä".
Paras valitaan eikä kepulaisin tai jopa perheen sisäinen.
Suuri osa Suomen kansantuotteesta tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolisista pienyrityksistä. Varmaan 99% pienyrittäjistä on keputaustaa.
"Perheen sisiäiset kaupat"
Herää kysymys, miten maaseudun pienyritys joka kovin kilpailluilla markkinoilla myy valtaosan tuotannostaan ulkomaille ei olisi hyvä oikeasti - onko kepu ulottanut lonkeronsa jo tuhansien kilometrien päähän vieraille maille?
http://images.google.com/images?q=tbn:8Asb3_Uu2rzFRM::www.valtiotyonantaja.fi/lehti/fi/arkisto/2_2008/artikkelit/Yhteinen_tahtotila_maariteltava/Mari_Kiviniemi250308.jpg
..
siisti kuva..
.
.. Jospa Kertoisit totuuden "viksusta maisteristasi", - rikolilsen toiminnan sailailusta ja peittelystä - vaikkapa aikuiskoulutukseen suunnattujen valtion varojen valtaisasta väärinkäytöstä Jalasjärven JAKK -aikuiskoulutuskeskuksen sailuissa ja vastaavien muitten salailussa? Valtion rahaa on rikollisin tavoin käyetty JAKK:n yhteyksissä 40 miljoonaa euroa, ja noisssa muissa yhteensä lähes sama määrä! MUTTÄ NÄISTÄ VAIETTIIN, KENEN KÄSKYSTÄ? Miksi siis vain Adulta tutkittiin ja tuomittiin ja ajettiin konkurssiin pakkoperinnä?
Salailua, pimittämistä, kelvotonta kerraassaan; Miksi MArin avaustaja Mika Rossi vaikenee? Mikä onkaan valtiosihteerin osuus tämän tyyppisissä salailuissa?
Kyseessä saattaa olla JAKK:n ja Marin maineen suojaamisen lisäksi sen toiminnan suosiminen siten että sen merkittävin kilpailija Adulta ajettiin nurin, pois estämästä JAKK:n valatkunnanlaajuisen toiminnan suunitelmia ja kasvua?
Tähän vaaditaan vastaus ennen Lahden puolukokousta
*****************************************************************************
Miksi Mari ja Marin vastuulla olevaa pimeätä taustaa suojelevat ministerit - ketkä heistä tiesivät JAKK-yhteyden - tekivät Valtioneuvoston raha-asiainvalikounnassa 3.3.2010 päätöksen ajaa Adulta konkurssiin, ts. päättivät ryhtyä perimään siltä 32 milj. euroa takaisin, jotka Adultassa oli käytetty RL:n vastaisella tavalla!!! MUTTA MIKSI ministerit jättivät edellä mainitut JAKK:n ja vastavaat koko sopan ulkopuolelle?
Niin miksi näin...; Jos vaikka Marin avustaja, valtiosihteeri Mika Rossi, jospa sinä Mika vastaisit, - miksi Henna Virkkunen ministeriössä suosittiin ministeriystäväänsä tämän pyrkyryydessä Kepun johtoon? Siksikö Virkkunen ei jättänyt rikosilmoitusta Jalasäjrven JAKK:n ja viiden muun vastaan opiston rikosten selvittämiseksi?
Mainittakoon että Marin on ollut suorastaan pakko olla varmuudella tietoinen JAKK:n - sen entisenä hallituksen jäsenenäkin - JAKK:n rikollisista puuhista, mutta hänen pyrkyryytensä Keskustan johtoon on ollut Mari-ministerille ja avustajilleen ilmeisesti tärkeämpää kuin ministerin valasta ja ministerivastuulaista on rikollisesta toiminnasta säädetty!
ON TÖRKEÄT että ministeri-maisteri-Marin etu
astuu rehellisyyden, ministerivalan ja RL:n säädösten edelle?
********************************************************************
Joska sinä avaaja selvittäisit ensin pöydän puhtaaksi tästä Adulta - JAKK -ym.. kaikkieen 100.000.000 euron, siis 100 mij. euron omituisista kiemuroista, tästä mitä ilmeisimmin esiin tullessaan Marin maineen ja ja mahdollisuudet puolueen johtoon pilaavan tiedon pimmittelystä ja salailusta, - ja mainostaisit vasta sen jälkeen maisteri-Marin taitoja suulla suuremma, jos vielä aihetta ilmenee!
Seppo Hietanen
On se kyllä teillä punikeilla kyllä kumma hinku iskeä poliisi jokaisen keskustalaisen perään. Kohta aletaan tutkia oikeiatkin asioita kunhan ensin vaalit käydään ja uusi porvarihallitus ryhtyy toimimaan.
Ihan taatusti Urpilainen lentää kuin leppäkeihäs puheenjohtajan pallilta alle 2 vuoden. Kiviniemi pysyy Keskustan puheenjohtajana näillä näkymin vähintään yhtään pitkään kuin edeltäjänsä Matti Vanhanen. Toivottavasti saa rauhassa tehdä työtään.
?
millään tavalla Keskustan uuden puheenjohtajan valintaan. Poliisiasiat kuuluu poliisille. Keskustalla ei ole sille uskollista poliisikuntaa kuten SDP:llä joten turha kytkeä Keskustaa ja poliisia yhteen mitenkään. Poliisi voi tietenkin rynnätä ministeriöön ja takavarikoida kaikki asiakirjat ja tietokoneet. Miksi se ei tee niin jos on jotain hampaankolossa Kiviniemeä vastaan?
Kokoomuskin alkaa olla ärtynyt Sirppiliiterin väkeen. SDP:n ainoa mahdollinen hallituskumppani on kohta vain perussuomalaiset. Mitenkähän kansa mahtaa suhtautua SDP-PeruSS-hallituskoalition toimintakykyyn? Varmaankin erottavat ensitöikseen Kreikan EU:sta ja seuraavaksi Suomen. Valuutaksi otetaan Suomen markka joita tarvitaan vuoden kellutuksen jälkeen 1 milj. 1 euron ostamiseen. Rajoille rakennetaan 50m korkeat terässeinät maahanmuuton estämiseksi. Ei tänne tosin ole kohta enempää pyrkijöitä kuin Pohjois-Koreaan.
Yhteiskuntatieteen maisteri, joka on kaiken muun lisäksi sanavalmis ja älykäs kansankielelinen keskustelija. Kaiken lisäksi tämän Jyväskyläläisen maisterismiehen toiminta on ollut aina hyvin avointa äänestäjiään kohtaan.
Tuskin Mari esiintyy Iltasanomissa verkkosukkahousuissa
Onko Pekkarinen maisteri?
Onko Pekkarinen liikkeellä kansakoulupohjalla?
Kyllä Mauri Pekkarinen on yhteiskuntatieteen maisteri. Eli aloittajan sanoin: "Keskustan johtoon fiksu maisteri".