Fasettilukko?

Hei! ajattelin tulla täältä kyselemään josko joku osaisi auttaa. Vaivanani on TODELLA kipeä lapaluun alue vasemmalla puolella. Kipu pahenee aina kun joudun työssäni tekemään kädellä toistuvaa liikettä. Käsi alkaa puutumaan ja lapaluun alle vihloo kovasti. Kun vedän hartioita taaksepäin kuuluu lapaluun alta kova naksuminen, eräs hieroja ystäväni sanoi joskus että lapaluussa on jokin rustottuma minkä hieromalla saisi auki mutta ei ole auttanut. Liikuntaa harrastan 4kertaa viikossa joten senkään puutteesta en usko johtuvan. Olen kärsinyt vaivasta noin 10vuotta, viimeiset 2vuotta olen harkinnut meneväni lääkäriin mutta jostain syystä en vaan sinne asti ole päässyt kun välillä käsi voi pikkaisen paremmin :) Jos jollain on ollut samanlaisia ongelmia ja osaisi kertoa mistä kipu ja muu voisi johtua ja mikä siihen auttaisi niin olisin kiitollinen.
1663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varaa aika sellaiselle fysioterapeutille, joka osaa manipuloida sitä. Kaikki fysioterapeutit eivät osaa sitä eivätkä hierojat varsinkaan. Asian voi tarkistaa aikaa varatessaan. Jos menet lääkäriin, saatat saada lähetteen röngteniin ja sen jälkeen fysioterapeutille eli lopputulos on sama. Toki on hyvä tietää, missä kohtaa kulumat tai ahtaumat ovat ja kuinka pahoja vikoja. Siksi pitempi reitti saattaa olla paras. Itsestään se ei parane. Minulla on ollut kerran aiemmin fasettilukko kaularangassa ja tuntuu, että nyt se on uudelleen. Harmin paikka. Pitänee mennä fysioterapeutille, koska tiedän vialliset paikat entisen lausunnon perusteella. Kipu on hirveä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipuneiti kirjoitti:

Hei! ajattelin tulla täältä kyselemään josko joku osaisi auttaa. Vaivanani on TODELLA kipeä lapaluun alue vasemmalla puolella. Kipu pahenee aina kun joudun työssäni tekemään kädellä toistuvaa liikettä. Käsi alkaa puutumaan ja lapaluun alle vihloo kovasti. Kun vedän hartioita taaksepäin kuuluu lapaluun alta kova naksuminen, eräs hieroja ystäväni sanoi joskus että lapaluussa on jokin rustottuma minkä hieromalla saisi auki mutta ei ole auttanut. Liikuntaa harrastan 4kertaa viikossa joten senkään puutteesta en usko johtuvan. Olen kärsinyt vaivasta noin 10vuotta, viimeiset 2vuotta olen harkinnut meneväni lääkäriin mutta jostain syystä en vaan sinne asti ole päässyt kun välillä käsi voi pikkaisen paremmin :) Jos jollain on ollut samanlaisia ongelmia ja osaisi kertoa mistä kipu ja muu voisi johtua ja mikä siihen auttaisi niin olisin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu