Poikaystäväni, jonka kanssa olen seurustellut noin 7 kk., vakuutti minulle asiasta kysyessäni, ettei hänellä ole mitään sukupuolitauteja, ettei se ole mitenkään mahdollista. Kuitenkin minua jostain syystä epäilyttää ja ahdistaa tämä tilanne. En tiedä mitään hänen aikaisemmista kumppaneistaan, enkä aiemmasta seksikäyttäytymisestä. Minun kanssani hän ei halua käyttää kumia, ei ole koskaan halunnut, vaan mieluummin jättää hommat tekemättä. Miksi minun siis täytyisi luottaa että hän on käyttänyt kondomia muiden kanssa! Tyhmyyksissäni ja ajattelemattomuuttani olen kuitenkin antanut hänen laueta suuhuni, niin että jos hänellä on joitain tauteja niin kai ne on minuunkin jo tarttuneet. Nyt harmittaa aivan tosissaan. Emme harrasta yhdyntöjä, koska minä en halua käyttää hormonaalista ehkäisyä, eikä poikaystäväni suostu (!!!) käyttämään kumia. Muut ehkäisykeinot, joihin olen tutustunut, eivät tunnu kyllin luotettavilta, esim. patentex oval ehkäisypuikko/vaahto. Tämän ehkäisyongelman vuoksi sänkyhommat jäävät aina jotenkin keskeneräisiksi, se harmittaa. Tämä tilanne alkaa vähitellen hiertää suhteessamme, minua tämä juttu vaivaa enemmän kuin kumppaniani. Olen ahdistunut ja neuvoton.
seksi/kondomi
Vernite20
61480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sano miestäsi tekemään sukupuolitautitestit, voit ainakin olla varma,suosittelisin kyl sit e-pillereiden käyttöä
Hei! Olen seurustellut nykyisen kumppanini kanssa muutaman kuukauden ja lähtökohtaisesti ajattelimme molemmat, että ennen kuin testeissä on käyty, ei harrasteta seksiä. Vaikka tiesinkin itse olevani terve, koska minulla on aiemmin ollut vain yksi kumppani ja siltikin säännöllisesti käynyt testeissä, menin tasapuolisuuden nimissä itsekin. Ja tosiaan kondomien kanssa ei onnistunut, joten päätimme kokonaan odottaa "tuomiota". =) Sitten puhtaiden tulosten jälkeen piti vielä odotella epäsäännöllisten menkkojeni alkamista, että saatoin aloittaa ehkäisylaastareiden käytön. Kärsivällisyyttä siis meilläkin vaadittiin, mutta tietääpä ainakin, ettei ole vain fyysinen puoli mielessä!
Sanoisinkin, että keskustele miehesi kanssa ja selitä, ettet voi luottaa pelkkään sanaan ja mene itsekin samalla testeihin. Se tuo itsellesi mielenauhan ja on tasapuolista ja reilua. Se on niin pikkujuttu loppujen lopuksi ja pääsette nauttimaan toisistanne ilman turhia huolenaiheita!
En tiedä mistä tulee niin vahva kondomikielteisyys että on mielummin ilman. Ehkä isojen poikien puheet ovat aiheutteet tämän. Vaikka se ei ihan samalta tunnukaan ovat vertaukset karkkien papereineen syömisestä satakertaisesti liioiteltuja. Yhdyntä voi olla todella ihanaa myös kondomin kanssa. Jos on huonoja kokemuksia kondomista voi etsiä istuvampaa merkkiä, itselleni ei esim. Durex SafePlay sovi ollenkaan.
Kun tyttöystäväni kanssa lakkasimme käyttämästä kondomia suurin parannus entiseen ei ollut tuntuma, vaan se että seksistä tuli spontaanimpaa - saattoi tehdä sen silloin ja siinä missä himot iskee ilman että pitää välillä kaivella kondomi jostain.
ei kortsu kylläkään vie tuntoa voisi jopa parantaa sitä..
Kondoomi vie kyllä tuntuman osalta miehistä. Tiedän kokemuksesta miten valtava ero on kondoomin kanssa ja ilman sitä.
Nykyään käytän toisen puoliskoni kanssa ehkäisyrengasta, jonka haittavaikutuksista vielä en voi sanoa mitään, mutta toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin (kun vajaan kuukauden vasta ollut käytössä)
kokeeksi. Se saattaa myös olla piristävä lisä sänkypuuhiinne.