Molemmat pojat antoi kyllä kaikkensa ja kuulostivat sekä näyttivät loistavilta. Finaali oli kyllä ehdottomasti parasta, mitä koko X-Factorin aikana on nähty ja kuultu. Oon ollu hieman pettyny koko ohjelmaan, mutta finaalin jälkeen täytyy kyllä syödä sanat. Varsinkin tuloslähestyksen yllätysesiintymisen aikana meni kylmiä väreitä ja meinas tulla tippa linssiin. Kappale oli kaunis ja oli koskettavaa nähdä kilpakumppanit yhdessä lavalla suojattinsa kanssa. Loistavaa pojat!
Vaikuttava finaali
3
402
Vastaukset
- xf
Joo, siinä konsertissa meni kaikki nappiin. Kokonaisuus oli hieno, biisivalinnat aivan oikeaan osuneet ja ennen tuloslähetystä kuultiin koko kisan hienoin veto Eliaksen esittämänä "jos sä tahdot niin". Tuloslähetyksen yhteislaulu oli hyvin koskettava ja Gugistahan paljastui kelpo laulaja. Ei ihme, että sillä kokemuksella ja osaamisella leivottiin kisan voittajat.
Sanoinkin jo aiemmin, mutta haluan vielä todeta, että tuomarit selkeästi puhdistivat pöydän, mikä jätti myös heidän osaltaan positiivisen mielikuvan.
Toivon Eliakselle ja Samulille menestystä ja tsemppiä, varmasti pärjäätte. Toivoisin kuulevani molemmilta ne "klassikoiksi" muodostuneet kisabiisit tulevilla levyillä. Siinähän tehtiin kunniaa suurille suomalaisille ja myös ulkomaisille tähdille. Vähän samaan henkeen, kuin Kride aikanaan Idolseissa Lapin kesän tulkinnallaan, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.- kkkkkkkkkkkk
Olisi hienoa kuulla levyillä myös tuloslähetyksen yhteislaulu
- mbmm
kkkkkkkkkkkk kirjoitti:
Olisi hienoa kuulla levyillä myös tuloslähetyksen yhteislaulu
Gugi lauloi siinä hyvin ja Samuli vielä paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370