Mä en siis voi katsoa mun hammaslääkäriä ikinä. Me ollaan juteltu jopa siitä, ettei ikinä enää tarvis. Mutta kuitenkin ne hampaat tarvii sitä lääkäriä. Muuten pian kaikki muutkin sairastuu, yritetty on vaikka mitä. Aluksi mä ajattelin vain leikitellä ajatuksella, koko mun elämä ilman hammaslääkäriä, ei koskaan enää, kun se sattui niin. Sitten loppujen lopuksi mun oli mahdoton kohdata niitä mun ongelmia, ei ollut enää jaksamista. Hammaslääkäri ja hampaidenharjaus olivat kuitenkin sellaisia rutiineja, joista ei ollut toista ilman toista. Vähänkö hävetti sanoa, että pelotti niin paljon, ettei voinut enää näyttää naamaansa. Oli kadonnut sellainen turvallisuus ja turvaverkko, ihan kuin kysymyksessä olisi kallein omaisuus. Aluksi oli hyvin kaikki, yleiskuntokin parani, taisin olla hieman neuroottinen. Koin upeita asioita elämässäni, mutta sitten kun kaiken piti alkaa sujumaan rutiinilla jalat löivät loukkuun ja makasin suurinpiirtein päivystyksessä polvet loukussa, kun asiaa piti vähän itse käsittellä. En pysty vieläkään tähän, olenko mielisairas?
Hammaslääkärikammo
Sinde vm-82
5350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vähän vaikea selkoinen viesti, mutta yritetään nyt jotain vastata tai oikeastaan kysyä lisää.
"Mä en siis voi katsoa mun hammaslääkäriä ikinä."
Miksi? Miten et voi KATSOA?? Vai mitä tarkoitat?
"Me ollaan juteltu jopa siitä, ettei ikinä enää tarvis. "
Ketkä me? Sinä ja hammaslääkärikö?
"Mutta kuitenkin ne hampaat tarvii sitä lääkäriä. Muuten pian kaikki muutkin sairastuu, yritetty on vaikka mitä."
Tässä olet oikeassa! Hampaiden hyvinvointi on tärkeä asia koko elimistölle. Suu on kuitenkin niin lähellä hyvin tärkeitä elimiä mm. aivoja ja sydäntä, että tulehdukset suussa ovat etenkin pitkään jatkuessaan vaarallisia yleisterveydelle. Suomessa joutuu joka ikinen vuosi useampi ihminen teho-osastolle hammasperäisen tulehduksen takia.
" Aluksi mä ajattelin vain leikitellä ajatuksella, koko mun elämä ilman hammaslääkäriä, ei koskaan enää, kun se sattui niin."
Ei saa sattua!! Jos sattuu, niin on huono hammaslääkäri. Etkö voi vaihtaa jollekin, joka ottaisi pelkosi tosissaan ja yrittäisi tosissaan välttää kivun tuottamista sinulle? Toki joskus voi sattua hetken, mutta sitten pitää pienenkin merkin riittää siihen, että lääkäri kysyy, että mikä hätänä, sattuuko, tarviitko lisää puudutusta?
"Sitten loppujen lopuksi mun oli mahdoton kohdata niitä mun ongelmia, ei ollut enää jaksamista. Hammaslääkäri ja hampaidenharjaus olivat kuitenkin sellaisia rutiineja, joista ei ollut toista ilman toista."
Etkö saisi hampaita hoidettua nukutuksessa? Lähete tk-hammashoitolasta ja pääsisit yliopistosairaalaan tai vastaavaan, jossa on mahdollisuus nukutuksessa hoitaa hampaat kerralla kuntoon. Jatkossa voisit sitten tarkastukset ehkä hoitaa taas ihan normi hammaslääkärillä. Kun hampaat on taas kunnossa, niin ei pitäisi olla kivusta pelkoa.
"Vähänkö hävetti sanoa, että pelotti niin paljon, ettei voinut enää näyttää naamaansa. Oli kadonnut sellainen turvallisuus ja turvaverkko, ihan kuin kysymyksessä olisi kallein omaisuus."
Hävetti sanoa kenelle? Hammaslääkärillekö? Hammaslääkärin ei kuulu haukkua sinua, vaan auttaa korjaamaan mitä korjattavissa on, vaikka olisi hampaat missä kunnossa.
"Aluksi oli hyvin kaikki, yleiskuntokin parani, taisin olla hieman neuroottinen. Koin upeita asioita elämässäni, mutta sitten kun kaiken piti alkaa sujumaan rutiinilla jalat löivät loukkuun ja makasin suurinpiirtein päivystyksessä polvet loukussa, kun asiaa piti vähän itse käsittellä. En pysty vieläkään tähän, olenko mielisairas? "
Tätä en taas ymmärrä ollenkaan??? Milloin aluksi? Missä päivystyksessä makasit? Hammaslääkäri päivystyksessäkö ja pelkäsit niin paljon, että jalat ei toimineet? Vai jouduitko muualle kehoon levinneen hammastulehduksen takia lääkäripäivystykseen. Molemmissa tapauksissa...jos näin kävi, niin siinä tilanteessa olisi pitänyt henkilökunnan tajuta, että nukutuksessa hampaat kuntoon ja äkkiä.
Itsellä lähti hammaslääkärikammo, kuin pieru tuuleen juurihoidossa. Sen hampaan avaaminen, jotta juureen päästään käsiksi, sattui niin paljon ,etten ikinä ole osannut edes kuvitella niin hirvittävää kipua. Kun viimein reikä tuli valmiiksi, ja lääkäri pääsi tuikkaamaan puudutetta suoraan hampaan ytimeen, tuli uskomaton euforia, ja kaikki kipu oli tipotiessään. Siitä kerrasta lähtien en ole enää hammaslääkäriä pelännyt, koska tiedän ettei niin hirvittävää kipua ei olekaan, etteikö siitä selviäisi, ja se kipu on loppujen lopuksi hyvin lyhyt kestoista. Hampilääkäristä tuli hirvittävän kivun jälkeen, pelastava enkeli.
Normaali paikkaamisessa ei tunne käytännössä yhtään mitään, kunhan pyytää puudutetta, tai jos tuntee siitä voi aina sano ,ja pyytää tarvittaessa lisää.
" Hampilääkäristä tuli hirvittävän kivun jälkeen, pelastava enkeli. "
Tämä on niin totta!!! Kun oikein kunnolla hammasta särkee, niin kyllä sitä oikein mielellään ja juoksujalkaa on menossa siihen hampilääkärin tuoliin vaikka kuinka pelottaa. Siinä tilanteessa mielessä liikkui oikeastaan vain, että auta nyt äkkiä. Lääkäri oli onneksi todella ihana. Tutki tilanteen nopeasti ja laittoi puudutuksen heti sen jälkeen, ettei tarvinnut "turhaan enää kärvistellä" , kuten hän asian ilmaisi :) Röntgen-kuva otettiin vasta puudutuksen vaikutusta odotellessa. Tuon ensimmäisen käynnin jälkeen on ollut "helppo" mennä hänen luokse uudestaankin vaikka ei suurempia kipuja olisikaan.
Hammaslääkärillä on sellaiset suojaimet, ettei hän ole lainkaan humaani ja häntä ei tarvitse katsella. Hän voi esim. suomeksi sanottuna kuulua johonkin lahkoon tai jotain.
Mun ympärillä on vanhuksia, jotka katsovat etteivät tarvitse hammaslääkäriä, koska he ovat aina kriminaalipersoonia. He ottavat rahaa vastaan ja ovat aina koulutuksen tarpeessa. He pelkäävät jopa omaa itseään, aivan kuten minäkin.
Kyllä, voi olla, että hammaslääkärisi on niin hyvä tuttusi, ettei hänellä riitä mielenkiintoa itsesi ja ympäristösi hoitoon. Hänen suurin haaveensa on päästä avaruuteen. Siksi mäkin pyrin NASA:aan. On monia ihmisiä, jotka eivät koskaan käytä hammaslääkäriä. Siinä on joku oksennustauti tai jotain.
Sitä en vielä ymmärrä, että miksi hampaat tarvitsevat lääkäriä. Hampaita ei voi poistaa tosta noin vain, ehkä se on se syy. Mun perheessä on asunut nainen, täti, joka ei laittanut tekareita, vaan hampaat olivat itsekseen irtoilleet. Mua pelottaa eniten sellaiset asiat, kuin hampaan irtoaminen ja reikiintyminen. Ne vievät aikaa ns. kohtalokkaalta elämältä. Itkien tunnen hampaideni irtoavan ja raahaudun, jos mihinkin toimenpiteeseen. Mä koen avaruuden hyväksi lähtökohdaksi, haluaisin olla astronautti hampaiden takia. Hammaslääkärissä käynti on aina hävettävää astronauttien takia. Tiedätkö miksi?
Hammaslääkäri kai yrittää olla inhimillinen, astronautti ei, potilas kokee sellaisen jotenkin hävettäväksi ominaisuudeksi. Ei hammaslääkäri koskaan hauku, ei hän osaa sellaista kieltä...
ihmisessä on silmät. Se kertoo jotain ihmisestä, mutta kukaan ei tiedä mitä. Hammaslääkäri lähestyy, mutta pappi ei. Tarvii ainakin päivän sairasloman, oli yleiskunto mikä tahansa. Mielellään ei hammaslääkäriä, seuraavaksi haluaa soittaa kirurgille... Onneksi on terveyskeskus.