olen ollut oikeastaan koko ikäni uskossa mutta viime kesänä päätin lopullisesti että haluan seurata Jeesusta ja kävin kasteella. Sen myötä kirkossa käyminen ja muutkin uskontoon liittyv't asiat ovat alkaneet kiinnostaa enemmän kuin ennen, vaikka uskossa olen aina ollutkin. Kuitenkaan en ole kokenut mitään voimakasta Pyhällä hengellä täyttymistä ja olen siksi huolissani...välillä tulee mieleen että enkö olekaan uskossa kun en täyty pyhällä hengellä. onko mahdollsita olla uskossa vaikka en olisi täyttynytkään pyhällä hengellä? Vai olenko täyttynytkin ja en ole huomannut mitään erityistä? Kaipailisin vähän varttuneempien uskovien vastauksia :) Ja onko teillä ollut koskaan sellainen tunne ettette olisi täyttynyt pyhällä hengellä?
Miksen täyty Pyhällä Hengellä?
16
340
Vastaukset
- monestikin sel-
lainen tunne, että en täyty Pyhällä Hengellä.
- vl--pappa
puhä henki vaatii sangollisen tulilientä, ja jeesuksen paskaa päälle.
- etsivä-xx
Jos olet ollut koko ikäsi uskossa (oletko vl vai tavallinen ev lut kirkon jäsen?), oletko saanut lapsena kasteen? Mikä kaste nyt oli kyseessä, toinenko? Lapsena saatuun kasteeseen voi aikuisena palata ilman uutta kastamista. Liitto on Jumalan puolelta aina voimassa kun se kerran solmittu. Tämän olen näin kokenut eli tuntenut sen kasteen liiton uudestaan nuoruudessani. Nykyisessä katekismuksessakin on katkelma Jesajasta:
"Älä pelkää, minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. (Jes. 43:1)"
Kun Pyhä Henki ja usko kuuluvat yhteen siten, että uskoa ei ole ilman Pyhää Henkeä, en olisi siitä niin täyttymisen puuttumisen tunteesta huolissaan.
Tämän päivän Helsingin seuroissakin siteerattiin Lutherin tekstiä Vähä katekismuksessa.
KOLMAS USKONKOHTA
Pyhitys
Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.
Tämä on mielestäni hyvin sanottu silloinkin, kun ehkä ollaan eri mieltä kuinka suppeasti tämä ainoa oikea usko rajataan. Siitä en nyt tässä halua alkaa kinaamaan vaan etsin kuvausta Pyhän Hengen vaikutuksesta.Hieman totuutta, Jesaja kuuluu kokoisuudessaan näin;
1 Ja nyt -- näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka SINUT MUOVAILI, ISRAEL: -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Älä viitsi katokoa jakeista ja Herra puhuu tämän vain omalle kansalleen Isrelille, ei pakanoille, eikä ainkaan Kerholle.
Kun puhutaan VL uskosta, sillä ei ole mitään merkitystä Hengelle, Hän kirkastaa vain Jeesusta, sekä auttaa Hänen seuraajiaan.
Ei lahkoja. Oletko joku muu, tai noin pahasti mennyt harhaan.
Kes.
- Hengenmies
Oletko muistanut anoa itsellesi Pyhää Henkeä?
- vl-tarkastaja
tulee lähettää tarkastajalle, joka on uskottu valitsemaan oikean jatkotoimenpiteen. joskus tarkastaja on änkyrä, ja se pitää lähettää useampaan kertaan.
osoite:
Pikku Kakkosen Posti
PL 347
33101 Tampere
olen ollut oikeastaan koko ikäni uskossa mutta viime kesänä päätin lopullisesti että haluan seurata Jeesusta ja kävin kasteella. Sen myötä kirkossa käyminen ja muutkin uskontoon liittyv't asiat ovat alkaneet kiinnostaa enemmän kuin ennen, vaikka uskossa olen aina ollutkin. Missä sinut kastettiin, koska puhut kirkossa käynnistä?
Kukaan ei kasta ihmistä, jos ei ole varma, että Hän on valmis seuraamaan Jeesusta. Sinä sanot - uskontoon liittyv't asiat ovat alkaneet kiinnostaa enemmän kuin ennen!!
Aloituksesi on täyttä pelleilyä.
Kuitenkaan en ole kokenut mitään voimakasta Pyhällä hengellä täyttymistä ja olen siksi huolissani...välillä tulee mieleen että enkö olekaan uskossa kun en täyty pyhällä hengellä. ** Vain oikein pyhällä hengellä, pienellä kirjottuna. Kerro vielä, että vaikutat VL liikkeessä, niin soppa on täydellinen.
onko mahdollista olla uskossa vaikka en olisi täyttynytkään pyhällä hengellä? ** Sinä eität kysymykset lestadiolaisille, jotka eivät edes tunne koko kastetta? Hieman naurattaa, oletkohan oikealla palstalla.
Siellä on Henkeä turha odottaa, Hän ei tule sinne, pedofiilien ja hoiturien sekaan. Ja oletko nähnyt jollain jonkin armolahjan, joka on PH;sta.
Vai olenko täyttynytkin ja en ole huomannut mitään erityistä? Kaipailisin vähän varttuneempien uskovien vastauksia :) Ja onko teillä ollut koskaan sellainen tunne ettette olisi täyttynyt pyhällä hengellä? ** Vastaan, et ole.
Kes.- Kysyisin_Ke-
sitakselta, montako kertaa täytyy käydä upottautumassa, jos aina ja toistuvasti epäilykset valtaavat mielen? Riittääkö seitsemän kertaa vai seitsemänkymmentä kertaa seitsemän?
Kysyisin_Ke- kirjoitti:
sitakselta, montako kertaa täytyy käydä upottautumassa, jos aina ja toistuvasti epäilykset valtaavat mielen? Riittääkö seitsemän kertaa vai seitsemänkymmentä kertaa seitsemän?
Ei sillä kohdallasi ole merkitystä, anna palaa vaan.
Vertaa vaikka siihen, monestikko Sinut on ripoteltu pakanalliseen tyyliin.- seurauksetnäkyy
Kesitas kirjoitti:
Ei sillä kohdallasi ole merkitystä, anna palaa vaan.
Vertaa vaikka siihen, monestikko Sinut on ripoteltu pakanalliseen tyyliin.Sinutkin kastettiin,"ripoteltiin" lapsena, mutta kun vartuit, menit harhaan ja halusit sukeltaa.
seurauksetnäkyy kirjoitti:
Sinutkin kastettiin,"ripoteltiin" lapsena, mutta kun vartuit, menit harhaan ja halusit sukeltaa.
Onko näyttöä?
- jomking
Jos kyseessä on henkilö joka on vielä ns. naispuolinen, niin olettaisin että lähimmästä vokista löytyy taatusti pyhän hengen täyttäjiä, jos hyvin käy niin voit ehkä päästä eroon myös pahasta hengestäsi.
Ap. t. 2:38-39: Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
On kaksi käsitettä Pyhän Hengen saamisesta ja upotuskasteen (tunnustavien Jeesukseen uskovien) saama olotila, jossa Henki tulee ihmiseen ja täyttää Hänet.
Paavali sanookin, että kasteessa vedämme Kristuksen päällemme, ikään kuin vaatteena.
Ei ole vain yhtä tapaa tulla uskoon, eikä yhtä tapaa saada Hengen Voitelu.
Minä täytyin Pyhällä Hengellä ennen kastetta, ja kumpikin painuivat mieleen niin, etteivät ne unohdu, toki Hengen kaste, jota nimeä voi käyttää, oli puhuttelevampi, makasin kirkon lattialla, ja briljantti pyrämiidi oli päälläni, joka näytti Taivaaseen asti. Kasteessa se vahvistui.
Yleensä tapahtumat ovat yhtä aikaisia, mutta armolahjoja sain siinä Hengen täyttymisellä, ja jalat meni alta kolmeksi päiväksi.
Merkittävin lahja on pahan pidättäminen, kun lähimmäinen sitä pyytää, ja kukaan ei voi Häntä enää vahingoittaa. Sain myös pari muuta, mutta niistä kahden kesken.
En voi välttyä siltä ajatukselta, etteikö avaaja olisi saanut Henkeä, Hän ei vaan ole osannut Häntä oikein lähestyä, tai on laiminlyönyt joitain asioita. Jumala ei pelleile yhtään.
Kun on vastaanottanut Jeesuksen Pelastajanasi ja Herranasi sinä olet hengellisesti syntynyt uudesti. On ihminen Pyhän Hengen kautta päässyt Jumalan yhteyteen Pojassaan. Upotuskaste on kuitenkin todellinen nöyrtyminen lähteä seuraamaan Jeesusta.
Rehellisesti sanottuna olen nähnyt ihmistä, jotka ovat täyttyneet hengellä ilman kastetta, kuten minä ennen kastetta, mutta, kuten Anaias sanoo Hoviherralle, - Miksi viivyttelet, tuossa on vettä Apostolien teoissa. Pietari vaatimalla vaati maamiehiään ottamaan kaste, jos olivat täyttyneet Hengellä ennen kastetta. Esimerkkinä Gorneluksen perhekunta, jotka olivat jo pakanoita. Tämä tapahtuma nimenomaan vahvistaa sen, että upotuskaste kuuluu uskoville uskoon tulemisen jälkeen:
Jos ajatellaan Kerhoa, Henki lähti hoitokokouksissa ja hyväksytyissä pedofilian toimissa, ja koen myös sen, että He ovat varastaneet Jumalalta Valtakunnan, johon ovat saaneet mukaan heikkouskovia pakosta, sitä ei Henki siedä, Jumalan Valtakuntaa johtaa aina Jumala, ei ihminen. Siitä johtuu, ettei ole armolahjoja ja saarnataankin niin, että ne muka kuuluisivat vain Jeesuksen aikaan, joka on täyttä puppua.
Tämä kaikki kuuluu Jumalan pelastussuunnitelmaan ja toteutuu jatkuvan ja lisääntyvän Pyhällä Hengellä täyttymisen kautta, mutta ilman parannusta Kerho on ulkona asiasta.
Pyhällä Hengellä täyttyminen merkitsee lisääntyvää ja syvenevää antautumista Jeesukselle. Sinun täytyy antaa Pyhän Hengen käsitellä ja puhdistaa kaikki synnin alueet sydämessäsi.
Näitä alueita ovat esimerkiksi ylpeys, kapinallisuus, tottelemattomuus, katkeruus, viha, kateus ja kosketukset noituuteen ja vääriin uskontoihin. Tunnusta ja irtisanoudu kaikista Pyhää Henkeä vastustavista opeista ja riivaajien kosketuksista. Rukoile Jeesusta puhdistamaan koko elämäsi niiden vaikutuksesta. Anna anteeksi niille, jotka ovat vahingoittaneet sinua. Pyydä Jeesusta täyttämään sinua Pyhällä Hengellä ja antaudu Hänen läsnäoloonsa ja palvontaansa.
Pyhä Henki toimii ilman hallintaa, pakottamista tai kontrollia, Häntä ei voi ohjata tai määräillä. Hän antaa lahjansa sille, minkä itse parhaaksi katsoo, ja mille ajalle sen katsoo.
Pyhän Hengen kanssa on toimittava todella kunnioituksella, ja siksi Jeesus ei anna Häntä loukanneille koskaan anteeksi, siinä menee perintö Iankaikkisuuteen sata varmasti.
Henki kuulee aina, jos ihminen Häntä pyytää ja halajaa, aikaa siihen ei ihminen voi määrätä. Hänen tehtävä on kirkastaa Jeesusta, ja siksi myös Kerhossa Henki ei toimi, koska puhujat saarnaa, että Jeesus on Taivaassa, ja me puhujat olemme täällä maan päällä johtajia, Jeesus ei.
Hui kamalaa. Muista Rukoilla Häntä Jeesuksen nimessä, tulet yllättymään tulokseen.
Tässä lyhyesti.
Kes.- minävaan___
Mene onneton mies hoitoon.
minävaan___ kirjoitti:
Mene onneton mies hoitoon.
Mikä meni pieleen?
Kokoa itsesi ja kerro se.
Toisaalta, tarkoitin sen avaajalle.
Hienoa, että itse voit hyvin.
- Totuuden_patsas
Et ole löytänyt vielä Jumalan seurakuntaa. Palstan nimi viittaa oikeaan, mutta henkilöt jotka täällä majailevat ovat vääriä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5371768Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?73618- 65533