No niin, nyt kun Suomessakin on vidosta viimein päästy kuutoskauden alkuun.. ihmettelyä.
Maan ensimmäinen tähtiportti sijaitsi Antarktiksella. Sen jäätyä jään alle joku (Muinaiset vai Go'auldit) toivat toisen nykyiseen Egyptiin. Jossain vaiheessa Egyptin kansa hankkiutuu eroon "jumalistaan" hautaamalla portin.
Britit löytävät uudemman portin 1920-luvulla. Jossain vaiheessa sakemannit ovat saaneet haltuunsa portin osoitteenvalitsimen.
Jenkit tutkii tähtiporttia ja onnistuvat avaamaan sillä madonreijän, joskus 40-luvulla. II maailmansodan päätteeksi venäläiset löytävät osoitteenvalitsimen ja vievät pois.
Siirrytään sarjan tapahtumiin:
Sattumuksien kautta toinen portti osoitevalitsimineen löytyy Etelänapamantereelta. SGC luulee portin olevan säilöttynä, mutta todellisuudessa NID käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa.
SGC:n portti siirretään Asgårdien alukseen, ja SG-1 käyttää sitä paetakseen aluksesta replikaattoreita. Avaruusalus ja portti päätyvät valtamereen, josta venäläiset löytävät portin ja osaavat yhdistää sen sotasaaliiseensa. SGC saa käyttöönsä Antarktiselta löydetyn portin. Mihin tässä vaiheessa on katoavinaan 1 kpl osoitevalitsimia. Yksi on venäläisillä, toinen... jossakin.
Myöhemmin, pelastaakseen Teal'cin SGC joutuu lainaamaan venäläiseten osoitevalitsinta. Osoitevalitsin tuli toki vahingossa tuhotuksi. (Taas, missä se jenkkien hallussa oleva on?
Sittemmin jenkit joutuvat räjäyttämään oman porttinsa tähtienvälisessä avaruudessa ja siinä samalla menee ensimmäinen oma tähtienvälisiin lentoihin kykenevä alus. SGC ostaa venäläiltä takaisin sen Egyptistä löytyneen...
Eli moka, vai tahallinen unohdus? Maassa pitäisi olla edelleen 1 kpl ehjiä osoitealitsimia. Missä?
OK, kyseessä on jenkkisarja, joten tuollaiset pienet virheet ovat ihan ymmärrettäviä.
Tähtiportit maassa
4
628
Vastaukset
- Scifisti77
Amerikkalaiset ostivat venäläisiltä TÄHTIPORTIN ainoastaan takaisin. Osoitteenvalitsimen he ovat aina rakentaneet itse. Sieltähän ne porttihuoneen yläpuolella olevasta ohjaamosta tietokoneella valitsevat aina osoitteet eli ei tartte mitään osoitteenvalitsimia ostella keneltäkään.
Scifisti77- EsaL75
Siinä egyptissä olleessa toki oli joskuis osoitteenvalitsin. Se päätyi sakuille ja sotasaaliina venäjälle.
Antartiksella olleessa portissakin oli valitsin. Tämä on jossain Pentagonin varastoissa.
Piti kysymäni, miksi sitä osoitevalitinta piti lainata venäjältäö, kun omissakin varastoissa moinen olisi ollut. - Scifisti77
EsaL75 kirjoitti:
Siinä egyptissä olleessa toki oli joskuis osoitteenvalitsin. Se päätyi sakuille ja sotasaaliina venäjälle.
Antartiksella olleessa portissakin oli valitsin. Tämä on jossain Pentagonin varastoissa.
Piti kysymäni, miksi sitä osoitevalitinta piti lainata venäjältäö, kun omissakin varastoissa moinen olisi ollut.Ehkä se on hukkunut jonnekkin tai ei toimi. Olisikohan se ollut epäkunnossa. Siitä puuttui kontrollikristalli? En tiedä. En muista onko sitä asiaa koskaan kerrottu koko sarjassa. Olen itse nähnyt kaikki SG-1:n 10 kautta sekä Atlantiksen 5 kautta ja nyt uusinta Universea sen mitä on esitetty. Atlantis ja SG-1 ovat loistavia sarjoja, mutta Universe on sitten täysin erilaista. Synkkää draamaa, jossa välillä on välähdyksiä SG-1:n ja Atlantiksen seikkailumeiningistä. Viime jakso Universea ol hieno, kun vieraana oli Jack O'Neill...kenraali jo tässä vaiheessa.
Scifisti77 - EsaL-74
Scifisti77 kirjoitti:
Ehkä se on hukkunut jonnekkin tai ei toimi. Olisikohan se ollut epäkunnossa. Siitä puuttui kontrollikristalli? En tiedä. En muista onko sitä asiaa koskaan kerrottu koko sarjassa. Olen itse nähnyt kaikki SG-1:n 10 kautta sekä Atlantiksen 5 kautta ja nyt uusinta Universea sen mitä on esitetty. Atlantis ja SG-1 ovat loistavia sarjoja, mutta Universe on sitten täysin erilaista. Synkkää draamaa, jossa välillä on välähdyksiä SG-1:n ja Atlantiksen seikkailumeiningistä. Viime jakso Universea ol hieno, kun vieraana oli Jack O'Neill...kenraali jo tässä vaiheessa.
Scifisti77Kyllä se toimi, sillä NID käytti sitä salaa.
Kuutoskauden alussa (Frozen) mainittiin ohimennen, että Antartktikselta löydetty osoitevalitsin oli lakannut toimimasta. ELi tuluulut käyttöikänsä päähän.
Tämä siis tuli subilta aika pian sen jälkeen kun tuota ihmettelin ääneen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244642
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232940Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142175Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774