Sosialidemokraatit ovat kovasti kiljuneet ns. "oikeudenmukaisen" verotuksen puolesta. Kysymys on kuitenkin silmänlumeesta ja populismista, kuten seuraavasta käy ilmi:
SDP:n äänestäjistä 70 % haluaisi varallisuusveron takaisin. Puoluejohto vahvisti puoluekokouksessa, että varallisuusveroa ei vaadita takaisin. SDP on kuitenkin sanonut haluavansa lisätä omaisuuden verottamista. Varalllisuusverotus se ei ole. Kiinteistövero se ei ole myöskään. Mikähän se verotusmuoto olisi. Perintöveroko, uusi autovero vai polkupyörävero?
Syvimmässä lamassa SDP vastusti tuloveron alennuksia ja ruoan arvonlisäveron alentamista. Nyt kun talous on jo vähän elpynyt, niin SDP on ilmoittanut vastustavansa tuloveron ja arvonlisäveron nostamista.
SDP:n ainoat esitykset näyttävät olevan pääomatuloverotuksen nostaminen (pikkusummia) ja rahoitusmarkkinavero (huuhaa). Jos yksi keino on perintöverotuksen nostaminen niin sekin on (pikkusummia).
SDP on esittänyt rahoitusmarkkinaveron perusteiksi mm. Englannin, jossa se olisi muka käytössä. Tämä oli valheellinen peruste, josta olen jo kertonut http://keskustelu.suomi24.fi/node/9015607
Rahoitusmarkkinavero oli kokeiluna käytössä Ruotsissa, jossa veron tuotto jäi olemattomaksi ja se poistettiinkin epäonnistuneena kokeiluna kuten kommunismi Venäjältä. SDP:ltä puuttuu osaamista ja ymmärrystä talous- sekä verotusasioista. Tämä on käynyt surullisen selväksi.
Tällä menolla SDP jää epäonnistuneena kokeena pidemmäksi aikaa oppositioon. Mikä on silloin Jutan, Eeron ja Mikaelin tie. Yhdelle aukeaa paikka SAK:hon, toinen tuntee vetoa entiseen puolueeseensa ja kolmas jää soittemaan yksinäistä viuluaan.
SDP:n äänestäjistä 70 % haluaisi varallisuusveron takaisin. Puoluejohto vahvisti puoluekokouksessa, että varallisuusveroa ei vaadita takaisin. SDP on kuitenkin sanonut haluavansa lisätä omaisuuden verottamista. Varalllisuusverotus se ei ole. Kiinteistövero se ei ole myöskään. Mikähän se verotusmuoto olisi. Perintöveroko, uusi autovero vai polkupyörävero?
Syvimmässä lamassa SDP vastusti tuloveron alennuksia ja ruoan arvonlisäveron alentamista. Nyt kun talous on jo vähän elpynyt, niin SDP on ilmoittanut vastustavansa tuloveron ja arvonlisäveron nostamista.
SDP:n ainoat esitykset näyttävät olevan pääomatuloverotuksen nostaminen (pikkusummia) ja rahoitusmarkkinavero (huuhaa). Jos yksi keino on perintöverotuksen nostaminen niin sekin on (pikkusummia).
SDP on esittänyt rahoitusmarkkinaveron perusteiksi mm. Englannin, jossa se olisi muka käytössä. Tämä oli valheellinen peruste, josta olen jo kertonut http://keskustelu.suomi24.fi/node/9015607
Rahoitusmarkkinavero oli kokeiluna käytössä Ruotsissa, jossa veron tuotto jäi olemattomaksi ja se poistettiinkin epäonnistuneena kokeiluna kuten kommunismi Venäjältä. SDP:ltä puuttuu osaamista ja ymmärrystä talous- sekä verotusasioista. Tämä on käynyt surullisen selväksi.
Tällä menolla SDP jää epäonnistuneena kokeena pidemmäksi aikaa oppositioon. Mikä on silloin Jutan, Eeron ja Mikaelin tie. Yhdelle aukeaa paikka SAK:hon, toinen tuntee vetoa entiseen puolueeseensa ja kolmas jää soittemaan yksinäistä viuluaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Yrittäjien verotuksen kiristäminen. Silloin saavat kyllä unohtaa "oikeudenmukaisen täystyöllisyyden".
kohta ajaa tallistaan seuraavan vaalikarjalle suunnatun "hyvinvointivaltion pelastamis" trioijalaisen, jolla mainostoimisti Bob vielä kuvittelee harhauttavansa porvarikeppiä saanutta kansaa.
Myös SDP turvautui mainoksiin. SDP:llä oli itsellään vaaleissa 2007 suurin budjetti, joten rahalla ei vaaleja todellakaan ostettu. Kuluihin ei tarvitse edes laskea mukaan SAK:n valtavia markkinointiponnisteluja. Ainakin kuuluisin ja kallein SAK:n vaalimainos teetettiin jälleen mainostoimistolla eikä hintaakaan tullut kuin yli 300.000 euroa yhdelle vaalimainokselle, jota ei edes kunnolla päästy levittämään siihen liitetyn yleisen paheksunnan vuoksi.
Muistatko, että SDP käytti viime vaaleissa Dynamo Advertising mainoksia, joissa mainostettiin minun palkoilla ja teidän optioilla. Kuinka osuvaa olikaan, että Fortumin optiojärjestelyistä vastasivat demarit.
Olen kirjoittanut aiheesta täällä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8485118
Täydellistä harhautusyritystä jälleen.
Nyt SDP on vaihtanut mainostoimistoa ja yrittää uusin asein harhauttaa äänestäjiä. Jää nähtäväksi kuinka se onnistuu tässä. Oma arvioni on, että vaaleista tulee SDP:lle jonkinasteinen pettymys. Jos SDP kampeaa itsensä hallitukseen, niin sitä äänestäneet ihmiset tulevat pettymään, koska SDP tulee syömään sanansa hyvin monessa asiassa, mutta tämä onkin uuden kirjoituksen aihe.
Milloinkahan se "oikeudenmukainen täystyöllisyys" on Suomessa ollut?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusimman julkaisun "Sosiaalipolitiikka - hukassa vai uuden jäljillä?"
"Suomessa on menty talous edellä, eikä ennakoitu päätösten sosiaalisia seurauksia".
"Miten on mahdollista, että demokraattisessa maassa voidaan harjoittaa politiikkaa, joka on kansan tahdon vastaista?" kysyi THL:n professori, ylijohtaja Marja Vaarama.
Eli "Miten politiikot suostuvat alistumaan kamreeripolitiikalle?"
Kysymyksen takana on näkemys, että harjoitettu sosiaalipolitiikka on lähtöisinn valtiovarainministeriöstä.
Harjoitetun "kamreeripolitiikan" seurauksena on syntynyt alaluokka, jonka elämää keskiluokkaei enää ymmärrä.
Tuloerot ja eriarvoisuus ovat kasvaneet - Suomeen on syntynyt luokkayhteiskunta: 13 % suomalaisista on köyhiä. Heidän tulonsa ovat alle 60 % keskitulosta.
Verotus ei tasaa enää tuloeroja. Matalasti verotettujen (28 %:n tasavero) omaisuustulojen osuus verokertymätä on kasvanut... ja kasvaa...
Osinkotuloista peritään joko 0-verot tai omaisuustulo 70 %:sta.
Yhä useammat ökyrikkaat ottavat ansiotulonsa pääomatuloina.
Yritykset saavat 2 miljardin euron yritystukien lisäksi 3,6 miljardin euron veroedut. Yritystukiaisia ei ole sidottu työllistämiseen tai tuotannon pysyttämiseen Suomessa.
Verotus ei siis enää tasaa tuloeroja, joten Suomesta on tullut luokkayhteiskunta.
Erikoistutkija Elina Palola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kirjoittaa, että vielä 1990-luvulla sanottiin, että eriarvoistuminen on vain hyväksi talouskasvulle, vaikka mitään näyttöä sellaisesta ei ole.
tua kassaan korkeitaan parisataa miljoonaa kun vaje on 6 miljardia
Että rikkaita kovemmin verottamlla!! vaikka ottais kaikki niiltä rikkailta pois ei auta ei.
Ja samaan hengenvetoon että saavutettuihin etuihin ei kosketa! osaako kukaan sdp.ssä laskea?
pölleröä ahistaa. SDP:ssä tehdään sitä, SDP:ssä tehdään tätä . Ja jumalauta, SDP on oppositiossa, ja kokoomuspuolue hallituksessa !
Miksei kokoomuspuolueessa tee hallituksessa mitään , vaan ainoastaan vahinkoa koko maalle ja sen kansalaisille !
Jos SDP esittää vain katteettomia ja tyhjiä lupauksia unelmatehtaasta, niin eikö outoa jos ei saa edes kysyä mihin lupaukset perustuvat ja mitä SDP aikoo tehdä. Järjenkäyttö on sallittua myös lupausten tekemisesssä.
Ei pidä tehdä lupauksia, joita ei ole mitään mahdollisuutta toteuttaa. Ei pidä myöskään tehdä lupauksia, joita ei mitenkään kyetä perustelemaan eikä mitenkään kyetä yksilöimään. Vähätkin perustelut on kyllä monesti todettu valheellisiksi ja epätoivoisiksi silmänkääntötempuiksi.
SDP on vallanhimossaan siirtynyt ihan uudelle tasolle. Tosiasioilla ei ole mitään väliä. Unelmatehtaassa hakataan tyhjiä tynnyreitä neljän seinän sisällä ja ikkunat peitettynä. Ulkomaailma pidetään pimennossa eikä uskovaisilla tunnu olevan aavistustakaan, että tehtaasta ei ole tarkoituskaan valmistua yhtään mitään.
varallisuudesta saatavaa tulon verottamista kiristettäisiin?
Puoluekokous halusi kiristää pääomatuloverotusta ja saattaa se progressiiviseksi.
Tylleröt ja muut rakkikoirat takertuu kiinni joihinkin vanhoihin varallisuusveron poisto juttuihin joka todettiin (varallisuusvero) turhaksi lähes yksimielisellä eduskunnan päätöksellä ja jonka aloitteen teki Kokoomuksen ryhmä, "syyn" varallisuusveron poistosta sai yksinomaan SDP.
SDP kuitenkin linjasi kuitenkin , että omaisuuksia ja varallisuutta tulee verottaa nykyistä kireämmin.
Vai käykö kuten ennenkin, että kun varallisuuden verotusta aiotaan ryhtyä kiristämään nousee Suomen todellinen valta eli rahanvalta ja ärähtää, että raha lähtee Suomesta JOS...
Tyyris Tylleröä ahdistaa kun ei millään saa tungettua kaikkea SDP:n piikkiin.
Olis niin makeaa saada Kokoomuksen töpeksimiset kokonaan SDP:n syyksi.
Yritä nyt oikein vääntää.Ehkä saat jonkun tollon vielä uskomaankin.
SDP totesi juuri haluavansa verottaa omaisuutta. Samalla se myös totesi, että ei halua palauttaa varallisuusverotusta. Onko kaikki kipeät aiheet aina vanhoja aiheita?
Mitä omaisuutta SDP aikoo verottaa, kun se on jo käytännössä sulkenut kaiken pois. Kysymyksessä on siis vain populismia eikä julistuksella ole mitään perustaa. Äänten kalastelua katteettomilla lupauksilla.
Kokoomus oli varallisuusveron poistamisen aikaan oppositiossa ja asian hallituksessa vei läpi SAK:n ja EK:n tahdon mukaisesti SDP ja Eero Heinäluoma. Kipeä aihe tämä demareille edelleen on, koska siitä edelleen keskustellaan. Kaikki myös tietävät juuri tällaisten temppujen syöneen demarien perinteistä kannatusta viime eduskuntavaaleissa.
Kyllä hallitukseen yrittävältä puolueelta on lupa odottaa edes vähän realismia ja totuutta.
HALLITUKSESSA, että OPPOSITIO on syypää siihen ettei esim eläkekiista etene heidän toivomallaan tavalla!
Tiedoksi: oppositio ei päätä asioista vaan niistä päättää hallitus !
Voi miten halpahintaista populismia ja äänten kalastelua !
Pitäisi jo kansan kusettajien ja EK:n juoksupoikien kokoomuspuolueessa mennä itseensä, eli edes siteeksi sitä realismia ja totuutta.
Linkitäpäs nyt missä Katainen olisi todennut tai sanonut sinun kirjoittamallasi tavalla. Vastaan sen jälkeen kysymykseen. Katsotaan onko kirjoituksessasi edes totuuden hiventäkään.
Käsittääkseni sinä olet suomi.24.palstan nettihäirikkö ja olet tänäänkin tehtaillut näitä kirjoituksiasi varmaan toistakymmentä ainakin. Nostit mm. minun nimissäni tekemäsi kirjoituksen ylös pelkästään häiriköintimielessä jostain pimennosta esiin. Odotan sinun myös vastaavan pari kuukautta aikaisemmin toisen nimimerkin alla tekemääsi kysymykseen. Löydät sen "mitä varma kosto vikisee" jutun alta.
Olet SDP:n kannattaja se on tullut selväksi. Sinä käytät kaikkia mahdollisia keinoja suomi.24.fi palstan keskustelun sabotoimiseksi. Massapostitat, kirjoittelet toisten nimimerkeillä, nostat mitättömillä avauksilla itsellesi mieluisia avauksia esiin, keskustelet itsesi kanssa jne.
Työelämässä et ole mukana. Olet joko työtön tai opiskelusi on päässeet vähän venähtämään. Veikkaisin jälkimmäistä.
tätä:
http://www.yle.mobi/w/uutiset/yle24/ns-yduu-3-1722458
Eli ilmeisesti Tyllerön sankaripoju on lähellä lopullista sekoamistaan, kun väittää jotain josta ei löydy pienintäkään todistetta.
Jyrkiboyn kannattaa ottaa iisisti, homma loppuu aika nopeasti ja poju pääsee sinne ? hevonvitunkuuseen harrastamaan kunnallispolitikointia.
Mistä muuten johtuu tuo maaninen demari viha? Onko joku demari jättänyt Tyyriksen surkeaan yksinäisyyteen ja katkeroittanut Tyyris paran?
>Tiedoksi: oppositio ei päätä asioista vaan niistä päättää hallitus ! <
Sinulle vaan tiedoksi että hallitus olisi tehnyt paatöksiä eläkeiän nostossa mutta ay.liike ilmoitti että suomi pannaan vaikka konkkaan jos hallitus koskee "saavutettuihin etuihin".
Nyt heinis ay,läisenä on luullut että se pääsee seuraavaan hallitukseen ja sitten ay.liikkeen kanssa saadaa sopu asiassa helposti jolloin se demari ikäänkuin näyttää miten "asiat suomessa hoidetaan".
Ongelma tosin on siinä että demareilla on aika vaikeaa päästä seuraavaan hallitukseen, heidän hallitus ohjelma näyttää sellaiselta että siihen ei kavereita saa kun vasureista ja se ei riitä pitämään sellaista hallitusta koossa.
Ja palkaksi velan korot nousee kun luottoluokitus tippuu. työttömyys lisääntyy jne.....
SDP:n toiminta on puolueista valheellisinta. Jossain vaiheessa vain kyllästyin katselemaan, kun SDP:n solut eri puolilla masinoivat poliittisia toimintojaan, järjestelivät valmiita "puoluetoimistossa" kirjoitettuja "epäuutisia" medioihin omien kanaviensa kautta, hoitelivat palkkiovirkoihin pätemättömiä ja kouluttamattomia henkilöitä luikuhihnalta, klähmivät kabineteissa jne jne. Minä tiedän näistä asioista paljon enemmän kuin olen täällä kirjoitellut.
Uskon ja pidän täysin mahdollisena sitä, että Heinäluoma on vaikuttanut ja yrittänyt vaikuttaa SAK:n ja STTK:n toimintaan siten, että työmarkkinajärjestöt eivät ole saaneet sopimuksia aikaan. Siinä mielessä Kataisen lausunto olisi totta.
Suomen ongelma ja rasite yhteiskunnassa on nykyään konsensuspolitiikka. Sillä on menneisyydessä saavutettu hyviä asioita, mutta nyt konsensuspolitiikka on tullut tiensä päähän. Konsensuspolitiikka on tarkoittanut sitä, että valta on todellisuudessa ollut työmarkkinajärjestöillä, ei eduskunnalla. Tästä aiheesta on kirjoitettu hyvä kirja lumedemokratia.
Tahtotila on pitkään ollut se, että päätäntävalta työ- ja sosiaaliasioissa olisi työmarkkinajärjestöillä. SDP:kin vaati eduskuntaa ja hallitusta kunnioittamaan työmarkkinajärjestöjen sopimuksia keväällä 2009. Huvittavaa onkin, että sittemmin SDP on yrittänyt käyttää sitäkin populistisena vaaliaseena, kun hallitus on vahvistanut näitä sopimuksia. Kuten se on aina tehnyt. Hallitus on vahvistanut laiksi mm. työmarkkinajärjestöjen sopimuksen työnantajien kela-maksun poistamisesta ja varallisuusveron poistamisesta aikaisemmin.
Ei ole epäilystäkään etteikö SDP olisi itse hallituksessa ollessaan niin ikään kannattanut työnantajien kela-maksun poistamista. Esimerkkejä on lukuisia. Tämän vuoksi SDP:n politiikka on puolueista kaikkein valheellisinta.
Niin heti alkoi Kokoomuksen arvojen ajo, kun Jungreri tuli istumaan SDP:n kokoukseen.
Kyllähän sillä Jungnerilla on Kokoomuksen mielipiteet ja Kokoomuslaisen habitus, mutta otti pettämttömänä pyrkyrinä aikoinaan demarien jäsenkirjan, kun luuli sillä pääsevänsä suoraan valtaan käsiksi.
Ennen vanhaan maailma täällä Suomessa oli sellainen, että Kokoomuslaiset eivät valtaan päässeet kiinni, vaikka mitä olisivat tehneet. Tämä kaikki siis kultaisella Kekkosen aikakaudella. No, demarit ovat jyränneet Suomessa vuodesta ja vuosikymmentä toiseen hallitsemisen humalassaan, mutta nyt taitaa olla "putki poikki" - ja pysyy kanssa.
Eikös juuri Lipponen sanonut Pääministerinä ollessaan että mikäli talous ei tuo riittävästi verotuloja valtiolle niin on keksittävä uusia verotusmuotoja jolla vajausta paikataan. Sossut jos olisi hallituksessa niin rahaa kyllä riittäisi kaiken maailman tuloksettomiin työllisyyskokeiluihin jotka on jo ennakolta tuhoon tuomittuja. Siis Demarit hallitukseen ja lisää erilaqisia veroja.
Kylläpäs nyt on kokoomuspuolueen puoluetoimiston nettiagitaattori ja nettihäirikkö Tyyris Tyllerö vetäissyt herneen nenäänsä, kun omaa rakasta konkurssirikollisten korruptiopuoluetta ja valheiden pesää , kokoomuspuoluetta, joku suvaitsee arvostella!
Kyllähän kokoomusideologia kelpaa uskonnoksi uskontojen joukkoon, kun vaan tarpeeksi maallista mammonaa taivaspaikan kera on luvattu puolueesta , silloin riittää aikaa ja energiaa nettihäiriköllä häiriköidä !
Jäipä jotain vielä sanomatta: Valhellisia juttujasi en tunne, mutta tässä kirjoitat varmaankin itsestäsi :
"Massapostitat, kirjoittelet toisten nimimerkeillä, nostat mitättömillä avauksilla itsellesi mieluisia avauksia esiin, keskustelet itsesi kanssa jne.
Työelämässä et ole. "
Kaiken tämän toki sinusta uskon , mutta kai nyt sentään kokoomuspuolueen puoluetoimisto edes jotain
palkkaa agitaattorilleen maksaa; edes pimeänä?
Taidat olla juuri tarkoittamani nettihäirikkö. Ei tarvitse kuin vilkaista Suomi24.fi palstalle niin tietää mistä on kysymys. Et käytä tunnistettavaa nimimerkkiä, kirjoittelet myös minun nimimerkilläni ja kaikkien muidenkin nimimerkeillä, jotka eivät kirjoita sinua miellyttäviä kirjoituksia. Keskustelet tyypillisesti itsesi kanssa, koska sinun kirjoittamissasi viestiketjuissa ei yleensä ole mitään järkeä. Ne ovatkin pääasiallisesti yhden tai kahden sanan viestiketjuja. Massapostittelet näitä yhden tai kahden sanan viestejä loputtomiin viestiketjuihin, joita pidät yksin yllä. Tälläkin etusivulla on sinun ylläpitämiäsi loputtomia roskapostiviestiketjuja.
Kerro edes yksi asiallinen kirjoitus, jonka olet kirjoittanut. Olen pyytänyt sinulta tätä ennemminkin, mutta et ole vielä kertaakaan vastannut tähän kysymykseen. Et ole myöskään vastannut väitteeseesi minun kirjoituksessani mukamasta olevista virheellisyyksistä viestiketjussa "mitä varma kosto vikisee". Olen odottanut tätä selvitystä jo kaksi kuukautta.
Se täytyy sanoa, että olet yrittänyt kekseliääsi käyttää suurin piirtein kaikki mahdolliset keinot, mitä suomi24.fi palsta mahdollistaa nettihäiriköintiin. Tätä en kuitenkaan pitä kunnia-asiana. Sinun ehkä kannattaisi kääntyä ammattiauttajan puoleen. Heillä voi olla resursseja jopa sinunkaltaiseen tapaukseen.
En nimittäin ole mikään "varma kosto" , en tavallasi kirjoittele loputtomia roskapostiviestejä, ja kaksi kuukautta sitten en vielä tiennyt tällaisia palstoja olevankaan.
Hämmästyin kuitenkin nähdessäni että SDP:n palstoilla toimii hyvin aktiivisesti joku "Tyyris Tyllerö " -niminen kokoomuspuolueen roskapostiagitaattori, joka yrittää kalastella valheillaan äänestäjiä kokoomuspuolueen kannattajiksi.
Vähänkin politiikka seuraavat kuitenkin tietävät varsin tarkasti, että vaikka kokoomuspuolue väittää olevansa työväen- ja palkansaajan puolue, se on suuri valhe.
Niinkauan kuin olen työelämässä ollut , kokoomuspuolue on aina pyrkinyt heikentämään työntekijäin oikeuksia.
Viestisi on huvittava ja kirjoittajan tyylinen sekä suorastaan naurettava. Olen arvellut roskapostittajan käyttävän tiettyä harvemmin käytettyä nimimerkkiä - jääköön sanomatta mikä se on. Peruste on se, että aikaisemmin sama nimimerkki solvasi minua häikäilemättä ja nyt näyttää unohtaneen minut kokonaan. Paitsi että näyttää muuten olevan aktiivinen saman päivän aikana ja suurin piirtein samoina kellon aikoina.
Muistutettakoon, että minä myös ensimmäisenä paljastin varma koston alias nimimerkit! (Hiski Kutiainen yms.) osaan siis laskea yksi ynnä yksi.
Sinä käytät samanlaista kielirakennetta ja samoja lauserakenteita, aktivoidut ilmeisesti samoina päivinä ja samoina kellonlyöminä kuin aito roskapostittaja, joten todennäköisyysotannalla ei voi päätyä mihinkään muuhun järkevään vaihtoehtoon.
Muistutettakoon myös, että aito roskapostittaja kirjoitti suurin piirtein samoihin aikoihin vastauksen minun viestiini ja nosti itse kirjoittamanssa minun nimissäni tekemänsä roskapostiviestin viestiketjun yläpäähän, kun oli ärsyyntynyt minun aloituksestani.
Älä viitsi yrittää. Sitä enemmän minä tuon esiin kuonaa, kuin sinun kaltaisesi kirjoittaa täysin roskaa. Häikäilemättömyys ja roskapostitus motivoi minua. Se ero on, että kaikki mitä minä kerron on totta - suurin osa siitä mitä sinä kerrrot on valhetta.
Kerrohan edes yksi esimerkki asiallisimmasta kirjoituksestasi. Sitä et ole koskaan tehnyt vaikka olen kuinka sitä sinulta pyytänyt.
Minä en ole näillä palstoilla kertonut kenties kuin kolmasosan tai puolet siitä mitä tiedän. Haluatko tosiaan motivoida ja ärsyttää minua...? Silloin kirjoitukset eivät tule olemaan sinua miellyttäviä ja siitä huolimatta edes Epäilevä Tuomas ei löydä niistä virhettä. ???
Yritän toki kertoa viestini niin että minua ei tunneta jatkossakaan :) (kuitenkin omalla nimimerkilläni jatkossakin, toisin kuin sinä)
Minä en ole minkään puolueen jäsen enkä puoluesidonnainen, vaikka minua on pyydetty kahden puolueen jäseneksi.
Ilman muuta demareilla on putki poikki ja pysyy kanssa. Heitä ei saa päästää lähellekään valtiollista valtaa, tai kansalle koittavat heikot ajat, kun demarit kyllä ottavat kasan päätlä omansa.
Muistakaa vaikka Jutan 14 000 euron palkkiot 2 tunnin työstä!!! Demarit osaavat kyllä kupata ja viedä omiin taskuihinsa - eikä silloin ajatella millä köyhä kansa elää ja tulee toimeen.
Älkää uskoko hetkeäkään demareiden katteettomiin lupauksiin.
Demareiden kuiva kausi vallan suhteen jatkukoon. Se pelastaa Suomen kansan tulevaisuuden.
Rahoitusmarkkinavero kummittelee vieläkin SDP:n toivomuslistalla. Tämä Tobinin vero on täyttä huuhaata, niin kuin SDP:n agendakin. Rahoitusmarkkinavero voisi toimia ainoastaan Thaimaassa.
Sitä ei kuitenkaan ole missään käytössä, vaikka SDP on toisinaan muuta väittänyt.
Ei ole myöskään todennäköistä, että rahoitusmarkkinaveroa otetaan koskaan käyttöön, koska se edellyttäisi SDP:nkin mielestä sen käyttöön ottamista koko Euroopassa.