Miksei suomenkielisiä Ruotsissa saa verrata suomenruotsalaisiin

Olen ihmetellyt, miksei suomenkielisiä kansalaisia Ruotsissa saa verrata suomenruotsalaisiin.

Toki suuri osa heistä on muuttaneet sinne vasta sukupolvi tai pari sitten, mutta silti he ovat saman vanhan "moderlandetin" asukkaiden jälkeläisiä.

Toki he eivät ole yleensä kovin korkeasti koulutettuja tai taloudellisesti mahtavia, mutta heidän esivanhempiensa raadannasta oli tuloksena tervaa, elintarvikkeita ja muuta tarpeellista, jolla rahoitettiin aikanaan ruotsalaisen sivistyneistön elämää. Samat esivanhemmat puolustivat valtakuntaa idän jatkuvilta hyökkäyksiltä ja kaatuivat ruotsalaisten aatelisten sodissa ympäri Eurooppaa.

Toki heidän kielensä ei ole koskaan ollut maan "kansalliskieli", mutta se on silti ollut toinen laajasti puhuttu kieli vanhassa valtakunnassa ja sen puhujia on ollut kaikkialla valtakunnan alueella. Aikanaan kansalliskieleksi nostettiin kieli vain rahan ja sillä ostettavan koulutuksen voimalla, mutta tässä ajassa voimme toki nähdä tuollaisten kriteerien epäoikeudenmukaisuuden.

Miksei siis olisi luontevaa, että suomenkielisten asema Ruotsissa olis yhtäläinen kuin ruotsinkielisten asema Suomessa?
14142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Iso osa suomenkielisistä (joita kutsutaan harhautusmielessä meänkielisiksi) jäi aikanaan rajan väärälle puolelle ja he ovat siis eläneet "aina" nykyisen Ruotsin alueella. Toki myös paljon on näitä myöhemmin muuttaneita, mutta ei pidä unohtaa tätä alkuperäisporukkaa kun ruvetaan perustelemaan kieliasioita sellaisilla sekoilla, että kuka missäkin on ensimmäisenä asunut.

Äänestä

Koska he ovat sinne sodan aikana tai sodan jälkeen muuttaneita ihmisiä kun taas suomenruotsalaiset ovat asuneet Suomessa satoja vuosia.

Poikkinaintia taas on Pohjois-Ruotsissa harrastettu iät ja ajat.

Äänestä
  • Paitsi nuo edellä mainitsemani meänkieliset, jotka eivät ole mihinkään muuttaneet, vaan ovat asuneet nykyisen Ruotsin alueella.

    Äänestä

  • meän kirjoitti:

    Paitsi nuo edellä mainitsemani meänkieliset, jotka eivät ole mihinkään muuttaneet, vaan ovat asuneet nykyisen Ruotsin alueella.

    Ne onkin ruotsalaistettuja suomalaisia kuten myös metsäsuomalaiset joista suurin osa Värmlannin asukkaista polveutuu.

    Äänestä

  • Tarkoitat, että esivanhemmat ovat asuneet jne.

    Mutta perustahan on se, että alkujaan oltiin samaa valtakuntaa.
    Suomenkielisiä asui valmiiksi ja muutti myös Ruotsin vallan aikana nykyisen Ruotsin puolelle, mutta heidät tiukasti pakotettiin vaihtamaan kielensä ruotsiksi.

    En oikeasti näe eroa sillä, että ennen vuotta 1809 tänne tullut vauras suku saa pitää kielensä täällä mutta täältä lahden toiselle puolen siirtynyt köyhä suku joutui luopumaan kielestään. Eihän meillä olisi ruotsia kansalliskielenä, jos ruotsinkielisiä olisivat olleet vain rannikon kalastajat.

    Kyse on nyt siitä, että oikeus ja kohtuus olisi ollut, että Ruotsin vallan aikana suomi olisi nostettu ruotsin kielen rinnalle koko valtakunnassa. No, silloin ei harrastettu oikeutta ja kohtuutta, joten niin ei tehty.

    Oikeus ja kohtuus ei sen sijaan ollut, että ruotsin kieli oli valtakieli maassa, jonka valtaenemmistö, lähemmäs 90% kansasta puhui suomea. No tätäkään ei tietenkään ymmärretty silloin, mutta nythän sen voi jo sanoa.

    Minusta on saivartelua väittää, että nyt suomenkielisillä ei kuulu olla Ruotsissa samanlaisia oikeuksia kuin ruotsinkielisillä Suomessa, koskei suomenkielisillä ollut historiassakaan oikeuksia kun taas ruotsinkielisillä oli.

    Suomenkielisillä ja ruotsinkielisillä on molemmilla esivanhempia, jotka ovat eläneet lahden molemmin puolin ja työllään ja elämällään vaurastuttaneet tätä aluetta. Suomen kielen olisi pitänyt olla Ruotsissa yhtä hyvässä asemassa kuin ruotsin Suomessa - nyt on aika se tunnustaa.

    Äänestä

  • pakko kysyä kirjoitti:

    Tarkoitat, että esivanhemmat ovat asuneet jne.

    Nyt olisi aika unohtaa historian möröt ja yhdenmukaistaa vähemmistökielien asema Suomessa ja Ruotsissa. Mitään järkisyitä ei sille ole, että kaksi hyvin toistensa kaltaista EU-maata kohtelee samankokoisia kielivähemmistöjään täysin eri tavalla. Eikö EU voisi antaa vähän puhtia tälle harmonisoinnille?

    Eiköhän suurin osa menestyneistä suvuista Suomessa ja Ruotsissa ole baltian saksalaisia, ranskalaisia, sveitsiläisiä ja saksalaisia.

    Kyllä Bernadotte varmaan vielä ranskaa osaa vaikka kutsuu itseään nimellä Kaarle XVI Kustaa.

    Mitä tulee sitten suomalaisiin ja ruotsalaisiin talonpoikiin ja duunareihin niin eivätköhän he ole puhuneet sitä kieltä millä alueella ovat eläneet.

    Äänestä

  • meän kirjoitti:

    Nyt olisi aika unohtaa historian möröt ja yhdenmukaistaa vähemmistökielien asema Suomessa ja Ruotsissa. Mitään järkisyitä ei sille ole, että kaksi hyvin toistensa kaltaista EU-maata kohtelee samankokoisia kielivähemmistöjään täysin eri tavalla. Eikö EU voisi antaa vähän puhtia tälle harmonisoinnille?

    Niinpä. Mutta miten?

    Äänestä

Carl Axel Gottlund on tyypillinen esimerkki jonka äiti oli ruotsalainen jota Lipposen kaltainen savolaispaska oli käynnyt naimassa.

Jo toisen maailmansodan aikaan vitsailtiin että ellei ruotsalaista nussi saksalainen tai juutalainen niin sitten sitä nussii suomalainen.

Äänestä

Hyvä kirjoitus. Kun puhutaan Suomen ja Ruotsin kielipolitiikkojen erosta, puhutaan vain jostain mystisistä "eri lähtökohdista" sen kumpia perustelematta tai kyseenalaistamatta. Koska Suomi ja Ruotsi ovat saman vanhan valtakunnan kaksi eri puolikasta, molemmat tuossa valtakunnassa laajasti puhutut kielet kuuluvat "yhteiseen historiaan". Yhteinen historia ei tarkoita, että meidän kuuluisi yksipuolisesti ymmärtää ruotsalaisia vaan molemminpuolista ymmärrystä. En tiedä millainen painoarvo Ruotsissa annetaan yhteiselle historialle, mutta suomen kielen asemassa ainakin periaatteessa tehdyt parannukset kielivät siitä, ettei Ruotsin ikimuistoista suomenkielistä vähemmistöä ole ainakaan unohdettu.

Äänestä
  • Onko liikettä, joka ajaisi suomenruotsalaisten ja ruotsinsuomalaisten aseman harmonisointia?

    Kuinka paljon on meitä, joiden mielestä tähän tulisi pyrkiä?

    Äänestä

  • pakko kysyä kirjoitti:

    Onko liikettä, joka ajaisi suomenruotsalaisten ja ruotsinsuomalaisten aseman harmonisointia?

    Kuinka paljon on meitä, joiden mielestä tähän tulisi pyrkiä?

    up

    Äänestä

Myös se, että Ruotsi on erityisesti kutsunut suomalaisia ensin tehtailleen ja sitten sairaaloihinsa viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan, edellyttäisi, että suomen kielelle olisi pitänyt varata lisää oikeuksia.

Ruotsinkieliset lähtivät liikakansoitetulta Mälarin-seudulta 1200-luvulla Suomeen, eivätkä koskaan kotoutuneet, koska taustalla oli vahvat ja rikkaat voimat: kirkko (ensin katolinen sitten luterilainen) ja muodostuva valtio aatelisineen. Suomesta tuli Ruotsille resurssiaitta ja muuri itää vastaan.

Suomenkieliset ovat kansoittaneet Ruotsin aluetta aikojen alusta ruotsalaisia sortamatta. He ovat tulleet Ruotsiin kutsuttuina nostattamaan maan taloutta. Sen takia he eivät siis ole olleet mukana "kulttuurin synnyssä" eivätka valtaeliitissä ja siksi heidän huomattavasti suomenruotsalaisia suurempi määränsä ei anna oikeuksia.

On jännittävää, että suomenruotsalaisille on ollut niin tärkeä nojata siihen, että koska he olivat ainoa joukko, joka täällä sai oppia lukemaan omalla kielellään, pääsi opiskelemaan, virkamiesuralle jne. juuri heidän täytyy saada olla jatkossakin erityisasemassa - suomenkielinen rahvas ei sitä ansaitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pakko kysyä kirjoitti:

Olen ihmetellyt, miksei suomenkielisiä kansalaisia Ruotsissa saa verrata suomenruotsalaisiin.

Toki suuri osa heistä on muuttaneet sinne vasta sukupolvi tai pari sitten, mutta silti he ovat saman vanhan "moderlandetin" asukkaiden jälkeläisiä.

Toki he eivät ole yleensä kovin korkeasti koulutettuja tai taloudellisesti mahtavia, mutta heidän esivanhempiensa raadannasta oli tuloksena tervaa, elintarvikkeita ja muuta tarpeellista, jolla rahoitettiin aikanaan ruotsalaisen sivistyneistön elämää. Samat esivanhemmat puolustivat valtakuntaa idän jatkuvilta hyökkäyksiltä ja kaatuivat ruotsalaisten aatelisten sodissa ympäri Eurooppaa.

Toki heidän kielensä ei ole koskaan ollut maan "kansalliskieli", mutta se on silti ollut toinen laajasti puhuttu kieli vanhassa valtakunnassa ja sen puhujia on ollut kaikkialla valtakunnan alueella. Aikanaan kansalliskieleksi nostettiin kieli vain rahan ja sillä ostettavan koulutuksen voimalla, mutta tässä ajassa voimme toki nähdä tuollaisten kriteerien epäoikeudenmukaisuuden.

Miksei siis olisi luontevaa, että suomenkielisten asema Ruotsissa olis yhtäläinen kuin ruotsinkielisten asema Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu