ISRAELin sotilaat toimivat oikein ... tällä kertaa

Hamsori

Tälläkin palstalla oli välittömästi tapahtuman jälkeen luettavissa valtavaa kritiikkiä, tuomitsemista ja vainoharhaisia veikkauksia ennenkuin mitään faktaa oli tuotu julkisuuteen laivasaattueen tapahtumista...

TAUSTAA:
Hommahan oli niin, että Turkki oli ilmoittanut tarkistaneensa laivasaattueen ennen sen lähtöä. Tämä vakuutus ei riittänyt Israelille (kuten ymmärrätte) vaan se halusi tarkastaa saattueen itse. Tähän saattueen johto vastasi kieltävästi. Tämän takia tehtiin päätös laivaan noususta.

ISRAELIN MOKA: (oma mielipide)
- Laivoihin nousu tapahtui liian aikaisin, kun saattueet olivat vielä kansainvälisillä vesillä. Se olisi pitänyt suorittaa rajoejn sisällä.

SAATTUEEN MOKA: (oma mielipide)
- Kieltää laivan tarkastus maalta, jonka alueella se tulee liikkumaan.
- Välitön sotilaiden kimppuun hyökkääminen (ennenkuin sotilaiden jalat koskettivat laivan kantta)
- Aseiden käyttö sotilaiden kimppuun hyökätessä (puukot, machetet, teräsputket, ritsat ja marmorikuulat...)
- Haavoittuneen ja kannella makaavan sotilaan jatkuva pahoinpitely neljän hengen voimin.
- Sotilaan heittäminen kannelta mereen.

VIDEOILTA todistettua kuvaa:
- Toisin kuin jotkut foorumikirjoittelijat ovat väittäneet, sotilailla OLI oikeasti värikuula-aseet. Vaihtaminen lonkalla olleisiin pistooleihin tapahtui vasta noin 1min 30 sekunnin laivaannousun jälkeen, jolloin sotilas oli heitetty kannelta alas, useampi sotilas oli pahoinpideltävänä sikiö-asennossa ja yli 40 matkustajaa ja aktivistia lähestyi jokkoa.
- Hyökkääminen tapahtui heti kun ensimmäinen sotilas oli käden oluttuvilla.
- Kannella makaavia sotilaita pahoinpideltiin ja puukotettiin useamman henkilön joukolla.
- Pahoinpidelty sotilas heitettiin kannelta alas.
- Pistooleilla ampuminen aloitetaan vasta kun väkijoukko uhkaa viimeisiäkin pystyssä olevia sotilaita (eikä maassa makavia sotilaita voi muuten pelastaa.)

^LÄHTEET:
http://edition.cnn.com/video/#/video/world/2010/05/31/idf.nightvision.cnn?hpt=C2
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010060111774317_ul.shtml
http://www.liveleak.com/view?i=d3b_1275323514
http://news.sky.com/skynews/Home/World-News/Israel-Commando-Raid-Global-Outrage-As-UN-Members-Call-For-Inquiry-Into-Aid-Flotilla-Raid/Article/201006115641326?lpos=World_News_Carousel_Region_0&lid=ARTICLE_15641326_Israel_Commando_Raid:_Global_Outrage_As_UN_Members_Call_For_Inquiry_Into_Aid_Flotilla_Raid
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?22006461
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/video/2010/05/31/VI2010053101648.html?sid=ST2010053101699
...ym kaikki videot jotka on kuvattu samalta illalta juurikin tuolta kuudennelta laivalta.

Tässä oli siis oma näkökantani videot nähtyäni...

HUOM! En ole mikään zionisti-pelle, vaan keskityn nyt tämän tapahtuman faktoihin. Syy kirjoitukseen on foorumeilla olleet idioottimaiset spekulaatiot nukkuvien matkustajien murhaamisesta ja laivan käytävillä hiiviskelystä. Vaikka Israel onkin käyttäytynyt aikaisemmin agressiivisesti ei tarkoita, että tällä kertaa foorumi-aktivistien pitäisi ruveta keksimään omia älyvapaita murha-kertomuksia...

26

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on järkevin...

      Kirjoitus tähän asti. 100% samaa mieltä....

    • jutkut on murhaajia

      Kansainvälisillä vesillä ei saa noin vain mennä toisen alukseen. Varsinkaan kommandomiehin. Olisi voinut kokeilla vähemmän sotilaalisin tavoin.

      • 27

        Itseasiassa laiva oli satamasta lähtiessään ilmoittanut menevänsä murtamaan merisaartoa joka on kansainvälisen lain mukainen "sotatoimi" ! Lisäksi laiva kieltäytyi tarkastuksista vaikka oli purjehtimassa vieraan maan vesille. Lisäksi sotilaat olivat varustautuneet värikuula-asein kuten videotkin kertovat ja oikeisiin vaihdettiin vasta kun heidän kimppuunsa oli käyty ja henki vaarassa.
        (huomatkaa myös, että israel oli osoittanut sataman jonne olisivat saaneet mennä ja israel olisi omalla kustannuksellaan toimittanut avustukset gazan siviileille..tämähän ei tietenkään terroristeille sopinut)

      • Hamsori

        ..niin olisi voinut ja niin tehtiinkin. Aluksethan itse ilmoittivat että eivät aio noudattaa Isrealin tarkastusmääräyksiä ja aikovat rikkoa sulkusopimusta. Mitä muuta näkisit että olisi ollut mahdollista tehdä?

      • taisivat
        27 kirjoitti:

        mennä jauhot suuhun anarko-Markoilta...

      • J x J

        "...ja israel olisi omalla kustannuksellaan toimittanut avustukset gazan siviileille..." Olisi varmaan vienyt joo ensin olisi tietenkin poimittu kaikki mielivaltaiselle kieltolistalle kuuluva ja annettu sitten ehkä se yksi jauhopussi siviileille.

        Runkkareita ovat kaikki toivottavasti koko maanosa tappaa itsensä noilla sodillaan. Maailmassa liikaa ihmisiä...

      • Järki käteen
        27 kirjoitti:

        Itseasiassa laiva oli satamasta lähtiessään ilmoittanut menevänsä murtamaan merisaartoa joka on kansainvälisen lain mukainen "sotatoimi" ! Lisäksi laiva kieltäytyi tarkastuksista vaikka oli purjehtimassa vieraan maan vesille. Lisäksi sotilaat olivat varustautuneet värikuula-asein kuten videotkin kertovat ja oikeisiin vaihdettiin vasta kun heidän kimppuunsa oli käyty ja henki vaarassa.
        (huomatkaa myös, että israel oli osoittanut sataman jonne olisivat saaneet mennä ja israel olisi omalla kustannuksellaan toimittanut avustukset gazan siviileille..tämähän ei tietenkään terroristeille sopinut)

        Taidat olla näitä Koukkunokkien ystävät äryyn jäseniä tai muita "toiviomatkalaisia". Minä olen lopettanut uskomisen siionistien propagandaan jo vuosikymmeiä sitten. Siis lopettanut, aikoinaan näet uskoin, mutta tosiasiat puhuvat toista, valitettavasti. Nyt tiedän, että valtiona Israel rikkoo kaikkia mahdollisia kansainvälisiä lakeja ja käyttäytymissääntöjä. Se on ollut mahdollista USA:n tuella, joka tuki on hankittu maan juutalaiselta pääomalta. Kaltaisesi pöntöt, jotka vääntävät mustan valkoiseksi ja v ääristelevät totuuden mielensä mukaiseksi, ovat ihan yhtä oksettavia kuin saastaiset siionistit.

      • Totuus ei pala
        Hamsori kirjoitti:

        ..niin olisi voinut ja niin tehtiinkin. Aluksethan itse ilmoittivat että eivät aio noudattaa Isrealin tarkastusmääräyksiä ja aikovat rikkoa sulkusopimusta. Mitä muuta näkisit että olisi ollut mahdollista tehdä?

        Koukkunokilla ei ole minkäänlaista oikeutta pysäytellä laivoja kansainvälisillä vesillä. Paitsi tietysti niiden uskovaisten persläpien mielestä, jotka hokevat potaskaa "Jumalan omaisuuskansasta". Taidat kuulua samaan siioniin? Siis murhaajien ja kiduttajien lämmin ystävä!

      • siig hail
        Järki käteen kirjoitti:

        Taidat olla näitä Koukkunokkien ystävät äryyn jäseniä tai muita "toiviomatkalaisia". Minä olen lopettanut uskomisen siionistien propagandaan jo vuosikymmeiä sitten. Siis lopettanut, aikoinaan näet uskoin, mutta tosiasiat puhuvat toista, valitettavasti. Nyt tiedän, että valtiona Israel rikkoo kaikkia mahdollisia kansainvälisiä lakeja ja käyttäytymissääntöjä. Se on ollut mahdollista USA:n tuella, joka tuki on hankittu maan juutalaiselta pääomalta. Kaltaisesi pöntöt, jotka vääntävät mustan valkoiseksi ja v ääristelevät totuuden mielensä mukaiseksi, ovat ihan yhtä oksettavia kuin saastaiset siionistit.

        sdp ja ateistit kannattaa islam terroristeja , minä en usko urpilaista , jungeria piia viitasta arhinmäkeä. ne kaikki on mun vihollisia.

        islam pizzeriat ja kebabit on boikotissa kanssa, ostan vain suomalaisen tekemää pizzaa. kristittynä oikeistolaisena äänestä perussuomalaisia tuen kokoomusta ja kepua ja vastusta vasemmistoa ja islamia.

      • Voi taivas!
        siig hail kirjoitti:

        Arvoisa perseläpi, ääliönä et varmaankaan ymmärrä, että ketään toista ei kiinnosta mitä vitun mössöä sinä työnnät siihen tyhmään porvariturpaasi. Vielä vähemmän kiinnostaa ketä "tuet" tai äänestät. Sinun "vastustuksella" ei ole mitään merkitystä, onneton runkkari. Työnnä pääsi vessanpöntöön ja vedeä! Maailma on sen jälkeen hitusen, hyttysen paskan verran, mukavampi paikka.

    • Siviilitarkkailija

      Yksityiskohta on huomaamatta.
      Israelilaisilla on jo vuosikymmenet ollut tapana käyttää innokkaasti kumiluoteja ja ylitehokasta kyynelkaasua.
      Mikähän erityissyy oli nyt käyttää kovia panoksia.

      • 0iweri

        Terroristi käyttivät raaka tappavaa voimaa, mihin jokainen sotilas, vastaa samalla mitalla, jos aikoo jäädä henkiin. Seuraavalla kerralla Israelin kannatta upottaa laivat ja kerätä viholliset vasta vedestä.

        Ilmeisesti monelle on epäselvää se, että israel on sodassa terroristien kanssa, jotka hallitsevat Gazaa.

        Hamasin terrori-sota on johdettu ja rahoitettu Iranin ja muiden muslimimaiden kautta. Raketit ovat arkipäivää Israelissa siviilikohteissa, mutta niitä Stubbin kaltaiset puolueelliset sinisilmät eivät koskaan tuomitse.

      • Siviilitarkkailija
        0iweri kirjoitti:

        Israelissa kivittäviä lapsia vastaan on käytetty kumiluoteja.

        Luonnollisesti järkevä operaatio olisi varustanut sotilaat ainoastaan lamauttavilla aseilla, mutta tässä oli näköjään jo päätetty tehdä asiat toisin.

        Mielenkiintoinen strateginen ratkaisu, vai oliko kyseessä taktinen virhe.

      • Koittaa maksun aika

        Ei murhanhimoiset rasistit mitään syitä tarvitse! Siionismi on fasismia!

      • Aramatialainen
        0iweri kirjoitti:

        Terroristi käyttivät raaka tappavaa voimaa, mihin jokainen sotilas, vastaa samalla mitalla, jos aikoo jäädä henkiin. Seuraavalla kerralla Israelin kannatta upottaa laivat ja kerätä viholliset vasta vedestä.

        Ilmeisesti monelle on epäselvää se, että israel on sodassa terroristien kanssa, jotka hallitsevat Gazaa.

        Hamasin terrori-sota on johdettu ja rahoitettu Iranin ja muiden muslimimaiden kautta. Raketit ovat arkipäivää Israelissa siviilikohteissa, mutta niitä Stubbin kaltaiset puolueelliset sinisilmät eivät koskaan tuomitse.

        Todella uskottavaa! Ruotsalaiskirjailija Henning Mankkellhan se onkin vasta oikea terroristi. Tai ruotsalainen kristillisdemokraattinen politiikko? Kirjoituksesi on tyhmää propagandaa, jolla onneton pölvästi yrittää selitellä siionististen murhaajaystäviensä pahoja tekoja.

        Olisi muuten ihan hyvä juttu, jos ensin, ennen kuin alat kirjoitella älyttömyyksiä, tutustuisit käsitteisiin. Israel ei voi olla "sodassa" terroristien kanssa. Sotaa käydään muuten maiden välillä eikä minkään ryhmän tai kuppikunnan. Amerikkalainen pölvästi, Bush, keksi tämän käsitteen peitelläkseen ihmisoikeusrikoksiaan.

      • hyödyllinen idiootti
        Aramatialainen kirjoitti:

        ei ollut lehtitietojen mukaan Mavi Marmarassa.

    • Matti-3

      Ei mennä luvatta mihinkään maahan, ei Israel, Korea, Venäjä.....

      Olisi voineet odottaa että laiva tule aluevesien sisäpuolelle ja sitten ampua varoituslaukauksen ja sitten mikäli ei oltais käännetty kovilla, vaikka upottaen laivaa.

      Nyt ne koitti tehdä asiaa hienommin, mutta laittomat avustajat hyökkäs sotilaiden päälle ja siinä tietää miten käy.

      Israel on aina maksanut heti kaiken terrorismin viittaavan ja heti että ok

    • Mithr

      Tällä videolla näkyy lynkkausmentaliteetti ruhanaktivisteilla Rautaputkilla hyökkäsivät heti ensimäisten sotilaiden kimppuun.

      http://www.youtube.com/watch?v=bU12KW-XyZE&feature=player_embedded

      Tässä videossa näkee oransseihin pelastusliiveihin pukeutuneiden aktivistien välittömästi hyökkäävän kannelle laskeutuvien sotilaiden kimppuun lyöden heitä metalliputkilla ja kepeillä selkään.

      http://www.youtube.com/watch?v=0nRbcwnp-l8&feature=player_embedded

      Tässä rauhan aktivisti puukottaa Israelilaissotilasta.

      http://www.youtube.com/watch?v=buzOWKxN2co&feature=player_embedded

      Useat laivat olivat tunkeutumassa israelin alueelle joten ei liene kummallista jos ne pyritään ohjaamaan oikeaan satamaan jo kauempaa, tarkoitus oli toimia yhteistyössä ei pakottaa joten tuo kansainväliset vedet ei ole niin suuri juttu koska laivan tarkoitus oli tiedossa.

      • Q - ukko

        Kerrassaan eksoottinen tapa israelilaisilta "toimia yhteistyössä" avustuslastin perille viemiseksi: lähetetään aseistettuja kommandoja hyökkäämään laivueen aluksiin keskellä yötä ja kansainvälisellä merialueella. Tekohan oli jo itsessään ja kaikessa provokatiivisuudessaan virhearvionnin ja IDF:n valtuuksien ylittämisen monumentaalinen huipentuma, jos otetaan huomioon vielä sekin seikka että foorumi-israeliittojen kovasti pauhaama Gazan saarto on kansainvälisen yhteisön (EU, YK ja kaikki muut maat paitsi USA ja Israel itse) silmissä laiton.

      • Pyhä Sylvi

        Maailman sivu on merirosvoja vastaan saanut puolustautua. Olisiko pitänyt odottaa, että siionistilahtarit pääsevät rauhassa ampumaan ja pahoinpitelemään. Voit siis esitellä videoitasi murhaajaystäviesi kaltoinkohtelusta miten paljon vaan, mutta peruskysymys on se, mitä koukkunokat tekevät kansainvälisillä vesillä olevassa laivassa torrakoineen. Siihen ei ole muuta vastausta kuin merirosvoilevat.

        Ettäs kehtaat puolustaa murhaajia, rosvoja ja raiskaajia. Siionismi on rasismia ja fasismia. Sinä näytät olevan samaa sakkia!

    • Mithr

      Barak selitti lausunnossaan, että kieltäytynyt alus, Mavi Marmara, oli turkkilaisen humanitäärisen apusäätiön (IHH) valvonnassa, joka tunnetaan väkivaltaisena, terrorismia tukevana äärijärjestönä. Sen Mavi Marmarassa olleet jäsenet vannoivat taistelevansa kuolemaan asti, ellei heitä päästetä Gazaan. Heidän taisteluhuutonsa oli ”Muista Khaibar”, joka oli viimeinen juutalaiskaupunki Arabiassa, jonka muhamettilaiset tuhosivat v.628 ja murhasivat sen asukkaat; naisia ja lapsia myytiin ajan tavan mukaan orjiksi.

      Israelin virhearviointi oli se ettei se ottanut riittävästi selvää ketä laivassa oli silloin se ei olisi lähettänyt kannelle noin kymmentä sotilasta leikkiaseet käsissään teloitettaviksi, vasta heidän jälkeensä lähetetyt erikoiskoulutettujen mellakkapoliisien tultua laivaan laiva saatiin hallintaan.

      • Abrahamin kumminkaim

        Siionistien lausunnot ja selitykset ovat samaa luokkaa kuin aikoinaan natsien. Koukkunokat syyllistivät uhrit, mikä on tyypillinen natsien vanha selitystapa. Sellaiset selitykset eivät uppoa kuin siionistien perseennuolijoihin, mutta niitähän on kyllä paljon. Tosin provokaatio provokaatiolta ja hirmuteko hirmuteolta yhä vähemmän ja vähemmän.

      • Huh, huh!

        Kas, kas, kun toiviomatkalaisemme on nokkeluutta täynnä. Ikävä, ettei siionistiystäväsi kääntyneet ajoissa puoleesi kysymään, mikä on paras tapa hoitaa merirosvous ja rikkoa kansainvälisiä lakeja. Ehkäpä he jo seuraavaa rikosta suunnitellessaan osaavat meidän suomalaisen "neromme" puoleen kääntyä?

    • tulipalo jatkuu

      Kun sotilas menee laivaan tarkoituksella saada yhteys kapteeniin, jotta laivan kurssi voitaisiin muuttaa, alkavat aluksella olevat ihmiset käydä erilaisin asein sotilaiden kimppuun.
      Miten on mahdollista torjua sellaisten fanaatikkojen hyökkäys muuten kuin vastahyökkäyksellä.
      Israelin sotilaat eivät varmaankaan aloittaneet väkivaltaisuuksia, vaan tilanne muodostettiin heille sellaiseksi, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin puolustautua tai kuolla. Jokaisen täälläkin kirjoittelevan pitäisi ymmärtää, ettei sellaisessa tilanteessa voi muuten toimia tehtävän suorittamiseksi, ellei halua kuolla.
      Israelin toiminta perustuu laajempaan valtion suojeluun palestiinalaisten jatkuvan terrorin ja ohjusten takia, joten tämä tapaus ei sinäänsä ole erillinen yksittäinen tapahtuma.
      Provokaatiota voidaan tehdä niin monella tavalla ja monesta syystä. Tämäkin tapaus oli varta vasten tehty, jotta saataisiin Israel huonoon maineeseen.

    • Tzippor

      Hyvä kun vaivauduit sentään analysoimaan.

      Silti tämän tapauksen toimintamenettelystä voin olla eri mieltä. Operaatio ei missään tapauksessa ollut menestys - ainakaan Israelille. Näin jo lukemani Jerusalem Post -lehden analyysin mukaan.

      Jerusalem Postin mukaan propagandasota oli menetetty jo laivojen lähtiessä lähtösatamastaan. Israel saisi huonoa julkisuutta teki se mitä tahansa. Nyt soppa ei ainoastaan mennyt pilalle vaan kaatui kuumana munille.

      Tässä ratsatussa aluksessa ei ollut aseita. Silti Israelilla oli syytä pelätä että seuraavissa olisi. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ehkä hyvä päästää alus läpi ja kuumakalleporukan siellä etsiä vihollista jota se ei kohtaisi. Paras kaikista jos heidän kuumapäinen uhittelunsa Israelia vastaan olisi päässyt nauhoitetuksi ja julkisuuteen. Maailman mediassa ei vain israelilainen näkökanta tahdo päästä esille.

      Voi ajatella myös niin,että Hamasin hirmuhallinto Gazassa on sitä luokkaa, että paikan tulisi olla kansainvälisen saarron alla esim YK:n tuella, eli meneteltäisiin kuten aikoinaan Irakin, nyt Iranin ja Pohjois-Korean kanssa. Nyt Israel tekee sitä saarronvalvontaa, joka oikeastaan kuuluisi kansainväliselle yhteisölle ja YK:lle.

      Joka tapauksessa nyt "palokunta" poltti talon ja tappoi asukkaat. Ei fiksua. Koska sotilaat kuitenkin toimivat kuten poliitikot määräävät, vastuun kantavat poliitikot.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      165
      4622
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1611
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1427
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      61
      906
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      787
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      737
    7. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      731
    8. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      75
      710
    9. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      709
    10. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      40
      664
    Aihe