Kansainvälisten lakien mukaan

Israelson

Israel pitää Hamasia sotilaallisena järjestönä jonka kanssa Israel on sodassa, ja Israel on ollut sotatilassa Gasan Hamasin kanssa jo vuosia.

Kansainvälisten lakien mukaan ei sodankäyntiin kansainvälisillä vesillä ole estettä, vaikka tämä laiva oli niin sanottu "Rauhanaktivisti" statuksella. Kuvista ja linkeistä näkee väkivaltaiset muslimien ja muiden laivalla olleiden pyrkimykset ja tavoitteet.

Tässä on havaittavissa selvät länsimaiden Propakanda tavoitteet horjuttaa legitiimisen Israelin valtion oikeudet omaan maahansa ja saada asiasta tietoisesti kärjistettyä kansaivälinen selkkaus.

Miksi kansainvälinen yhteisö ei puutu siihen että Israelin sotilas Gilad Shalid on ollut yli 4.v kidnapattu palestiinassa tai siirrettynä joissain päin maailmaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gilad_Shalit

Israel ilmoitti jo ennen että he eivät päästä laivaa Gasaan ja kääntykää Asdodin satamaan.
Valitettavaa on että hyväuskoiset naivit hölmöt Ruotsalaiset ja Turkkilaiset muslimit sekä Europarlaamenttaarikot olivat menneet mukaan tähän laiva saattueeseen vaikka heillä ei ollut todellisia Rauhanaktivistien aikeita. Mukana olleet Europarlamenttaarikot vaaransi yli 500.miljoonan ei muslimitaustaisen EU:n kansalaisen elämää ympäri maailmaa.

tästä kansainvälisestä laista kertoo
lähde... Helsingin Sanomat 1.6.2010
kirjoitus... "Israelin hyökkäys oli suhteeton yli lyönti"
kirjoittaja... Heikki Aittokoski , HS:n ulkomaantoimituksen esimies

------------------------------------------
Rauhanaktivistilla pistooli kädessä
Israelson 1.6.2010 11:19
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9112124

Turkkilaisten julkaisemassa 9.min videossa noin 3.minutin kohdalla vilahtaa pistooli aktivistin kädessä, kun ihmisiä ohjataan rappusia alaspäin. Tämä mies seisoo portaiden yläpäässä vasemmassa kädessä pistooli samalla ohjamassa muita "rauhanaktivisteja" alaspäin laivan rappusia.

http://www9.gazetevatan.com/israil-turk-bayrakli-yardim-gemisinde-olum-kustu/308396/1/Gundem

Tässä linkki jossa näkyy väkivaltaisten muslimien ja "rauhaaktivistien" aseistusta puukot, rautaputket, kepit
http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=47


Jotta Lähi-idän Israel tausta selviää mistä on kyse lue kirjoitus
Israel kenen maa ? 1/2 - Maailman menoa - Suomi24.fi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9110018

0

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        160
        1532
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        137
        1206
      3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        216
        879
      4. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        65
        801
      5. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        63
        717
      6. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        46
        695
      7. 52
        690
      8. 76
        586
      9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

        mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
        Ikävä
        52
        582
      10. Martina avaa suhdettaan

        IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        187
        568
      Aihe