Sinulle Bushmanni minä haluaisin osoittaa ennenkaikkea tämän kysymyksen, koska olet hyyvin paljon näistä kysymyksistä perillä ja sitä paitsi nämä ovat tieteellisiä kysymyksiä, mitä suuremmassa määrin? Eihän meistä ihmisistä, jotka olemme suht' koht' terveitä haluaisi tietenkään kuolla, mutta silti se on aina kanssaqmme, eikä se suinkaan kysy sitä, että haluammeko.....lla.
Hyvin kauan aikaa sitten ihminen itsepintaisesti piti esim: - tähtiä kuolemattomina, niin että niiden radat määräsivät ihmisen kohtalon. Mutta tietysti nykyajan moderni "tieteen" ihminen on toki hyvin selvillä tuon ajatuksen naiiviudesta, etenkin, kun on huomattu kuinka eräät tähdet voivat äkkiä leimahtaa "supernovaräjähdyksessä monimiljoonakertaiseksi ja samantien hävitä polttamalla itsensä nopeasti loppuun siten ikuisesti palaamatta.
Koska tähti säteilee valoa pinnaltaan, täytyy sen menettää energiaansa. Mistä sitten tämän energian tähti saa, ja kun sitä on rajallinen määrä, ja kun tuo polttoaine loppuu on se tähden kuolema otaksuttavaa. Siis tähdet eivät ole näin ollen kuolemattomia. Muinaiset tutkijat saattoivat olla oikeammassa kuin uskoivatkaan, koska tähden kuolemassa voi olla omakuolemattomuutemme alku - "simen". Mutta saattaahan meitä silti kohdata epämiellyttäviäkin yllätyksiä kun joudumme kasvotusten tämän kaikkeuden äärettömyyden kanssa.
Onhan noissa tähdissä maailmankaikkeuden valtavimmat massat ja energiat; ennenkaikkea aurinkomme ja muiden tähtien tulisissa sisustoissa palavat "äärimmäisen luomisen ja tuhoamisen liekit". Me vaan niillä lämmittelemme itseämme, ja toiveikkaasti koetamme välttää palamasta itse tuhkaksi tässä prosesissa. Ehkäpä pikkuhiljaa tulemme tajuamaan, kun pitemmälle tulemme sen, miksi suurin varovaisuus on tarpeen vaeluksellemme; koska vaarat hyvinkin voivat olla valmiina tuhoamaan meidät. Tähti, jos se kerran voi kuolla eli räjähtää loppuun, niin se ilmeisesti voi myös syntyä, niitä syntyy siis parhaillaankin kautta linnunradan.
Tähdet syntyy siis vety ja kaasukierteistä ja niiden jäljistä "olemattomista" pölyhiukkasista jotka leijuvat tähtein välisissä tiloissa. Linnunradassamme, nämä kaasut ja pölyhiukkaset ovat keskittyneinä keskustaan lähteviin kierteisiin haaroihin, ja sitten sokkiaallot tiivistävät sen tähtien välisen aineen jolloin syntyy pallomaisia kasautumia, ja sitten nämä materiakasautumat tiivistyvät, niiden välinen grataatio siis vetovoima vetää nuo aineosat yhteen vastustamattomasti.
Tuon tähden kehityksen alkuvaiheissa tiivistyvät ainepilvet ja pöly joka on äärettömän ohutta gravitaatio voima tekee yhä tiheämmäksi, ja näin tehdessään vetää yhä uutta ainetta puoleensa. Täytyy kulua miljoonia vuosia, ennekuin kokoon vetäytyvä pilvi alkaamuistuttaa vähäkään tähteä. Mutta on kai selvää että tiivistymisen jatkuessa pilvi alkaa kuumeta atomien törmäillessä toisiinsa yhä voimakkaamini ja kovenevalla voimalla niiden puristuessa toisiinsa tiiviimmin. Tiivistyessään pitemmälle ne alkavat loistaa kirkkaammin eikö niin?
Mennäämpä meidän auringon käyttäytymiseen energian suhteen. Esimerkiksi aurinkomme menettää energia massastaan neljä miljoonaa tonnia joka sekundi, eli kymmen tuhatta kertaa sen määrän, joka virtaa vetenä Thamesissa Lontoon Waterloo-sillan alitse. Fuusioimalla siis - sulattamalla keveämpien alkuaineiden atomiytimiä raskaammiksi, siten energiaa saadaan pienillä massamenekeillä. Tähden aluperin suuri vetymäärä tekee mahdolliseksi rakentaa siitä heliumia sitten hiiltä, happea, typpiä ja niin edelleen raskaampia alkuaineita, ja siitä aina vapautuu energiaa lisää. Kunnes siten koko tähti on muuttunut raudaksi, ja energia tuotos loppuu siten, koska ydin fuusio on loppunut. jatkuu seuraavalla pals.
.
Hyvin kauan aikaa sitten ihminen itsepintaisesti piti esim: - tähtiä kuolemattomina, niin että niiden radat määräsivät ihmisen kohtalon. Mutta tietysti nykyajan moderni "tieteen" ihminen on toki hyvin selvillä tuon ajatuksen naiiviudesta, etenkin, kun on huomattu kuinka eräät tähdet voivat äkkiä leimahtaa "supernovaräjähdyksessä monimiljoonakertaiseksi ja samantien hävitä polttamalla itsensä nopeasti loppuun siten ikuisesti palaamatta.
Koska tähti säteilee valoa pinnaltaan, täytyy sen menettää energiaansa. Mistä sitten tämän energian tähti saa, ja kun sitä on rajallinen määrä, ja kun tuo polttoaine loppuu on se tähden kuolema otaksuttavaa. Siis tähdet eivät ole näin ollen kuolemattomia. Muinaiset tutkijat saattoivat olla oikeammassa kuin uskoivatkaan, koska tähden kuolemassa voi olla omakuolemattomuutemme alku - "simen". Mutta saattaahan meitä silti kohdata epämiellyttäviäkin yllätyksiä kun joudumme kasvotusten tämän kaikkeuden äärettömyyden kanssa.
Onhan noissa tähdissä maailmankaikkeuden valtavimmat massat ja energiat; ennenkaikkea aurinkomme ja muiden tähtien tulisissa sisustoissa palavat "äärimmäisen luomisen ja tuhoamisen liekit". Me vaan niillä lämmittelemme itseämme, ja toiveikkaasti koetamme välttää palamasta itse tuhkaksi tässä prosesissa. Ehkäpä pikkuhiljaa tulemme tajuamaan, kun pitemmälle tulemme sen, miksi suurin varovaisuus on tarpeen vaeluksellemme; koska vaarat hyvinkin voivat olla valmiina tuhoamaan meidät. Tähti, jos se kerran voi kuolla eli räjähtää loppuun, niin se ilmeisesti voi myös syntyä, niitä syntyy siis parhaillaankin kautta linnunradan.
Tähdet syntyy siis vety ja kaasukierteistä ja niiden jäljistä "olemattomista" pölyhiukkasista jotka leijuvat tähtein välisissä tiloissa. Linnunradassamme, nämä kaasut ja pölyhiukkaset ovat keskittyneinä keskustaan lähteviin kierteisiin haaroihin, ja sitten sokkiaallot tiivistävät sen tähtien välisen aineen jolloin syntyy pallomaisia kasautumia, ja sitten nämä materiakasautumat tiivistyvät, niiden välinen grataatio siis vetovoima vetää nuo aineosat yhteen vastustamattomasti.
Tuon tähden kehityksen alkuvaiheissa tiivistyvät ainepilvet ja pöly joka on äärettömän ohutta gravitaatio voima tekee yhä tiheämmäksi, ja näin tehdessään vetää yhä uutta ainetta puoleensa. Täytyy kulua miljoonia vuosia, ennekuin kokoon vetäytyvä pilvi alkaamuistuttaa vähäkään tähteä. Mutta on kai selvää että tiivistymisen jatkuessa pilvi alkaa kuumeta atomien törmäillessä toisiinsa yhä voimakkaamini ja kovenevalla voimalla niiden puristuessa toisiinsa tiiviimmin. Tiivistyessään pitemmälle ne alkavat loistaa kirkkaammin eikö niin?
Mennäämpä meidän auringon käyttäytymiseen energian suhteen. Esimerkiksi aurinkomme menettää energia massastaan neljä miljoonaa tonnia joka sekundi, eli kymmen tuhatta kertaa sen määrän, joka virtaa vetenä Thamesissa Lontoon Waterloo-sillan alitse. Fuusioimalla siis - sulattamalla keveämpien alkuaineiden atomiytimiä raskaammiksi, siten energiaa saadaan pienillä massamenekeillä. Tähden aluperin suuri vetymäärä tekee mahdolliseksi rakentaa siitä heliumia sitten hiiltä, happea, typpiä ja niin edelleen raskaampia alkuaineita, ja siitä aina vapautuu energiaa lisää. Kunnes siten koko tähti on muuttunut raudaksi, ja energia tuotos loppuu siten, koska ydin fuusio on loppunut. jatkuu seuraavalla pals.
.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja miten tämä pikku esitelmäsi liittyy palstan aiheeseen?
ovat hain silmät. Ne on täysin mustat ja elottomat ja kaameat katsella.
Päättelemme sitten, että jospa tähti on ehkä meidän aurinkomme kokonen, se sitten hiljalleen heikkenee valovoimaltaan sen tiivistymisen tähden koska se on pysähtynyt, ja se lopulta valkenee ja lopulta aivan näkymätön musta kääpiötähti jonka massa silti on sama kuin auringon, mutta joka on enää vain maan kokonen. Mutta jos se on hiukankin suurempi, sen kohtalona on luhistua paljon tiiviimmäksi, halkaisijaltaan ehkä 20-kilometrin neutronitähdeksi. Eli valkoiseksi kääpiöksi, neotronitähtiä eli valkoisia kääpiöitä on nähty taivaalla aivan äskettäin ja tunnistettu hyvin rytmikkäitä radiopulsseja lähettävinä.
Neotroni tähti on siksi hyvin kiinnosta kohde, koska se on äärimmäisen tiheä neutronipallo, sen ainetiheys on keskimäärin tuhatmiljardia kertaa niin tiheä kuin vesi. Tulitikkulaatikollinen tuota ainetta painaisi miljoona tonnia! Rakenteeltaan neutronitähden oletetaan muistuttavan maatamme: koska sillä on kiinteä kuori ja sulaa muistuttava sisus. Maailma on kummallinen, ymmärrämme miljardien kilometrien päässä olevista kohteista enemmän kuin jalkojemme alla olevasta maastamme!
Neotronitähti on siis täysin sähköisesti varaukseton koska gravitaatio voima on sen luhistanut niin tiukkaan, että sen atomien elktronit painuivat atomien sisään ja tekivät ne sähköttömiksi hiukkasiksi. Nämä hiukkaset puristuivat yhteen ainoaksi atomiytimeksi. Ja näin muodostunutta tähteä sanotaan neutronitähdeksi. Siksi että koostuu ainoastaan neotroneista. Mustan aukon muodostuessa sillä on merkillinen ilmiö, koska se näyttä olevan ristiriidassa eräiden luonnonlakien kanssa. Varsinkin yksi niistä on huomionarvoinen, koska se vaikuttaa hyvin suuresti olemassaolomme jatkuvuuteen. Se koskee protonien ja neutronien häviämistä mustassa aukossa, nämä hiukkaslajit ryhmittyvät useimmiten yhteen ja siksi niitä sanotaankin nukleoneiksi, nehän ovat yhdessä atomiytimen sisällä. Protoni ja neotroni muodostavat hiukkasen jonka ikä on miljardi kertaa niin pitkä kuin esim. auringon ikä.
Tämä tietohan on meille erittäin merkityksellinen, sillä jos nukleoniparit hajaantuisivat aivan havaittavalla nopeudella, niin niiden yhdistämät atomit muuttuisivat luonteeltaan samaan tahtiin. ja siitä ei todellakaan seuraisi hyvää. Mutta kuitenkin täällä maan pinnalla voinemme kuitenkin suhtaqutua turvallisesti atomiemme yditen kykyyn vastustaa hajaantumista. Mutta mustan aukon sisäpuolelle jouduttuaan ne menettävät jonka aiheutti gravitaatio luhistuminen. Gravitaatio luhistuminen vain yksinkertaisesti muuttaa nukleonien määrän periaatteen. Tämä on yksilähtökohdista ymmärtää maailmaa jonka musta aukko on niellyt. mutta on sen vuoksi meidänkin varauduttava siihen, että tuon horisontin takana oleva toinen maailma ja meidän maailmamme on erilaisia.
Hyvin tarkkojen havaintojen perusteella voitaisiin havannoida varatun hiukkasen liikettä. Siten ilmenisi, ettäå pyörivä musta aukko eroaa levossa olevasta aukosta hyvinkin tärkeässä suhteessa, sen tapahtuma horisontti säilyy odotettavalla tavalla, vaikka muuttuukin pienemmäksi, siksi että se riippuu aukon pyörimisliikkeestä. Pyörivä tähti näyttää taas ulkopuolisen tarkkailijan silmissä luhistuessaan jähmettyvän paikoilleen, kunnes se saavuttaa tapahtumahorisontin. Sitä naluetta, jossa tähden pinta näyttää pysyvän ikuisesti, on sanottu ergofääriksi. Se on myös se piste, jossa ei aika etene ja missä kuolemattomuus syntyy. Onko tämä.
Eli kellään ei ole Ergosfäärin rajalla eläessään tapahtumahorisontin sisäpuolelle joutumiseen liittyviä vaaroja? Siis aika on täysin hänen hallinnassaan?