http://twitter.com/fiswebmaster
Ei ole epäolystäkään siitä, etteikö Lahti kärsinyt äänestyksessä vuoden 2001 MM.hiihtojen dopinkandaalista.
Falunin hiihtostadion on kuin varjoa Lahden hiihtostadionista. Hyppyriämäki pystyyn kuivanut laho-puu-betonimöykky.
Ei ole epäolystäkään siitä, etteikö Lahti kärsinyt äänestyksessä vuoden 2001 MM.hiihtojen dopinkandaalista.
Falunin hiihtostadion on kuin varjoa Lahden hiihtostadionista. Hyppyriämäki pystyyn kuivanut laho-puu-betonimöykky.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vanhoja hyppyrimäkejähän voi aina korvata uusilla. Taisivat FIS:sissä ajatellakin, että annetaan Falunille kisat, niin siellä on sitten niiden jälkeen maailmancupeissakin käytössä uudet ja hienot hyppyrit. Se naurettava, ahdas siltakin hiihtoladulta menee ainakin uusiksi.
Doping-skandaalin ohella Lahden pisteitä pudotti, että kaupunki on saanut niin usein järjestettäväkseen MM-kisat. Parikymmentä vuotta olisi luonteva väli kisaisännyydelle.
Muutaman päivän kisat aiheuttavat kohtuuttomat kustannukset kaupunkilaisille.
Kyse on myös tasapuolisuudesta.
Falun on järjestänyt kisat kolme kertaa vuosina, 1954, 1974 ja 1993
Lahdessa kisat ovat olleet kuusi kertaa vuosina 1926, 1938, 1958, 1978, 1989 ja 2001
Nyt oli Falunin vuoro.
Ja "Hyppyriä"mäkikin on taatusti kunnossa.
Suorituspaikat on varmuudella tarkastettu.
oikeusvaltion malliin
..."tuomari"nyt aikoo
oli jo nielaissut k-k-k kepun
hyppää hyvin, mutta kohta on Jarmo Korhosen, Matti Vanhasen ja Aki Haaron dopingtesti ja käry on yhtä varma kuin kepulaisella piikkihiihtoliitolla oli. Mutta hyvin olit kirjoittanut Verkkoapinaan Jarmo Korhosesta, sinulla oli ensimmäisen kerran suora mielipide, näin on näreet Tuomo (Tuomas)?
Falunin edellisistä kisoista (1993) on pitempi aika kuin Lahden edellisistä (2001). Kierrätetään tasapuolisesti MM-kisoja ja otetaan välillä uusiakin paikkakuntia järjestäjiksi. Lajista riippumatta.