Jenkit on niin helppo tuomita kostonhimossaan

Ajatellaanpa, että Suomessa joku terroristiryhmä
päästäisi päiviltä vähän toistasataahenkeä
Helsingin keskustassa. Ajattelisimmeko samalla
tavalla kuin nyt näistä WTC:m tapahtumista, eli
syyllistämme USA:n. Veikkaampa, että kovin moni
sosiaalitanttakaan ei olisi selittämässä kuinka
vaikeaa tekijöillä oli lapsena ja kaikki
johtuukin siitä....

Jos meillä olisi olemassa maailman suurin
sotilasmahti ja pystyisimme ainakin omasta
mielestämme jonkunlaisella varmuudella
paikallistamaan syyllisen mitähän me tekisimme
tai mitä me ajattelisimme ensimmäisen viikon
aikana iskun jälkeen.
Eihän se kostoisku tietenkään ole järkevä tapa
hoitaa asioita, etenkään jos ei ole täysin varma
kohteesta mutta tuskimpa mikään valtio (jos olisi
käytössä USA:n resurssit) käyttäytyisi kovin eri
tavalla tällaisessa tilanteessa.

Tarkoitukseni on todellakin puolustella
amerikkalaisia vaikka toivonkin, että tutkivat
kaikki johtolangat todella tarkkaan ennenkuin
alkaavat pommittamaan yhtään mitään..
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyväksytkös myös kaikki Venäläisten kosto-
operaatiot Tshetseniassa; pakistaninlaisten ja
intialaisten keskinäiset kostot, kostotoimet
Afrikassa, verikoston jne?

Äänestä
  • tarvitse. Sillä ei ole paljon merkitystä
    asioiden muuttumisen kannalta mitä me suomalaiset
    mistäkin teosta ajattelemme...
    Kuka sen osaa sanoa, missä kohden se raja menee
    milloin väkivalta on hyväksyttävää ja milloin ei.
    Parempi olisi tietenkin jos aseita eikä
    sotilasmahtia tarvittaisi koskaan ollenkaan. Eri
    asia on sitten se minkälaisia me ihmiset olemme.
    Olisi todellakin kiva jos maapallo olisi
    paratiisi ja kukaan ei sotisi eikä tappelisi
    koskaan kenenkään kanssa mutta kun näin ei ole,
    sen tiedämme hyvin jo ennen näitä iskuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselijä kirjoitti:

Ajatellaanpa, että Suomessa joku terroristiryhmä
päästäisi päiviltä vähän toistasataahenkeä
Helsingin keskustassa. Ajattelisimmeko samalla
tavalla kuin nyt näistä WTC:m tapahtumista, eli
syyllistämme USA:n. Veikkaampa, että kovin moni
sosiaalitanttakaan ei olisi selittämässä kuinka
vaikeaa tekijöillä oli lapsena ja kaikki
johtuukin siitä....

Jos meillä olisi olemassa maailman suurin
sotilasmahti ja pystyisimme ainakin omasta
mielestämme jonkunlaisella varmuudella
paikallistamaan syyllisen mitähän me tekisimme
tai mitä me ajattelisimme ensimmäisen viikon
aikana iskun jälkeen.
Eihän se kostoisku tietenkään ole järkevä tapa
hoitaa asioita, etenkään jos ei ole täysin varma
kohteesta mutta tuskimpa mikään valtio (jos olisi
käytössä USA:n resurssit) käyttäytyisi kovin eri
tavalla tällaisessa tilanteessa.

Tarkoitukseni on todellakin puolustella
amerikkalaisia vaikka toivonkin, että tutkivat
kaikki johtolangat todella tarkkaan ennenkuin
alkaavat pommittamaan yhtään mitään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu