uskovien huonoin ominaisuus

Uskovien huonoimpana ominaisuutena voidaan pitää juuri uskoa. Se karkoittaa heitä ja heidän ajattelukantansa irti reaalisesta elämästä. Siitä elämästä, mikä on elettävä syntymän ja kuoleman välillä.

Tämä ei luonnollisestikaan päde kaikkiin uskoviin vaan ns, tosiuskoviin, joille usko on kakki kaikessa. Monesti tällaiset ovat erilasissa johtotehtävissä uskonnollisissa järjesöissä tai -yrityksissä.

He irtovat vuosikymmenten kuluessa todellisuudesta juurta jaksain ja jos joku kysyy heiltä yksinkertaista asiaa, he menevät solmuun tai heillä on muistissa 100 - 200 raamatun jaetta ja joista he voivat heittää kysyjälle "Jumalan tahdon". Jos sopivaa jaetta ei löydy, asia jätetään sllleen.

Tämä tiukasti uskoon ja raamattuun sitoutuminen johtaa iänikuisten fraasien toistamiseen. Jos joku elämässä kiinni oleva tulee uskoon, häntä aletaan prässätä elämästä pilvilinnoihin.
Täten raamattu-uskonto johaa edessä olevien yhteisten ongelmien ratkaisujen laiminlyönteihin.

On muistettava se, että uskova on muuten yhtä mallikelpoinen ja lakia kunnioittava kansalainen kuin muutkin. Ihmiskunta on samaa Homo Sapiens eläinlajia.
171389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mutta se tuosta Raamatunjakeiden haeskelusta vielä että uskova kun saa sen mieleisensä kohdan mieleensä pitää sitä erehtymättömänä Jumalan Sanana, mikä tekee taas sen että kanssakäyminen on mahdotonta. Es.nimimerkki Betsyn kanssa keskustelu on siitä syystä mahdotonta.
Hän kun puhuu niin se on erehtymätön Jumala joka puhuu.. huoh!

"Jumala" on minulle nyt hyvin vihainen..

Äänestä
  • mielenkiintoinen ajatus, jakeet. Otan esimerkiksi tämän, jossa ihmiskunnalle annetaan ilmoitus enkelin välityksellä:
    Luuk. 1:35
    Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, PITÄÄ KUTSUTTAMAN Jumalan Pojaksi.

    Jos minä kutsun Häntä kuten enkeli ilmoittaa, niin olen areoilainen, koska en kustu Häntä jumalaksi.

    Otetaan toinen jae:
    Matt. 10:23
    Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.

    Eli jakeen mukaan Jeesus ilmoitti tulevansa, ennenkuin opetuslapset ehtisivät käydä kaikkia Israelin kaupunkeja läpi. Jeesusta ei ole näkynyt eikä kuulunut, ja aikaakin on kulunut tuon jakeen lausumisesta kohta 2000 vuotta. Nyt huudetaan, että Jeesus tulee pian. Hän olisi pitänyt tulla jo ajat sitten, jos tuo sana pitää paikkansa. Missä vika?

    Äänestä

  • Tarkoitus ei ole syyllistää uskovia, mutta kylläkin syytellä heitä hieman heidän olemuksestaan uskovana. Heillä pitää luonnollisesti tuoda näkemyksensä puolustuksekseen.Uskovat syyllistävät jo tarpeeksi toisiaan reaalisessa maailmassa sekä tällä palstalla. Nyt en ole muutamaan päivään huomannut helvettiin toivotuksia. Se on jo pienoinen ihme.

    Olen elmässäni seurustellut tuhansien uskovien kanssa ja joiden kanssa on voinut keskustella taiteesta, urheilusta, politiikasta, seksistä, kalastuksesta ja milloin mistäkin.

    Tullessani syksyllä palstalle, huomasin tulleeni "virtuaalimaailmaan", missä mikään ei ollut todellista. Millään sanalla tai lausella ei tarkoiteta sitä mitä se on. Raamattu on joillekin kuin muovailuvahaa ja jota voi väännellä mielensä mukaan ja johtopäätöksissä kuljetaan virtuaalisessa pilvessä.
    Luulisin, että harvalle uskovalle todellisuuden sivuuttaminen antaa oikeastaan mitään. No ehkä ajankulua.

    Palstalta olen oppinut sen, että uskon sisältö on opittavissa puolessa tunnissa ja kutistettavissa pariinkymmeneen lauseeseen. Erilaisten suuntien erottaminen vie hiukan enemmän aikaa.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Tarkoitus ei ole syyllistää uskovia, mutta kylläkin syytellä heitä hieman heidän olemuksestaan uskovana. Heillä pitää luonnollisesti tuoda näkemyksensä puolustuksekseen.Uskovat syyllistävät jo tarpeeksi toisiaan reaalisessa maailmassa sekä tällä palstalla. Nyt en ole muutamaan päivään huomannut helvettiin toivotuksia. Se on jo pienoinen ihme.

    ja uskonnollisuuden tarkasteleminen kriittisesti mutta perustellen on keskustelua. Eli itse ainakin suhtaudun kriittisesti myös Raamatun kirjoituksiin, koska mm. tiede todistaa muuta kuin mitä Raamattuun on kirjoitettu. Se on epätarkka ja muistinvaraisesti perimätietoon perustuva kirja, joka on ristiriitoja täynnä. Mutta keskustella voi ja pitääkin, koska kukaan ei ole nähnyt näkymätöntä jumalaa.

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    mielenkiintoinen ajatus, jakeet. Otan esimerkiksi tämän, jossa ihmiskunnalle annetaan ilmoitus enkelin välityksellä:
    Luuk. 1:35
    Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, PITÄÄ KUTSUTTAMAN Jumalan Pojaksi.

    Jos minä kutsun Häntä kuten enkeli ilmoittaa, niin olen areoilainen, koska en kustu Häntä jumalaksi.

    Otetaan toinen jae:
    Matt. 10:23
    Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.

    Eli jakeen mukaan Jeesus ilmoitti tulevansa, ennenkuin opetuslapset ehtisivät käydä kaikkia Israelin kaupunkeja läpi. Jeesusta ei ole näkynyt eikä kuulunut, ja aikaakin on kulunut tuon jakeen lausumisesta kohta 2000 vuotta. Nyt huudetaan, että Jeesus tulee pian. Hän olisi pitänyt tulla jo ajat sitten, jos tuo sana pitää paikkansa. Missä vika?

    Ei tuosta hullukaan mitään tolkkua ota.
    Uskomatonta, että vielä riittää ihmisiä jotka odottavat Jeesusta tulevaksi millä hetkellä hyvänsä.
    Niin kuin Betsy. Eilisen jututin häntä ja ne kuulemma kaikki pikkulapset ja uskovaiset katoaa kohta tältä planeetalta. Silloin minäkin ja kaikki etsitään julistajia jotka voi sitä veristä ja kiisteltyä Jeesusta meille julistaa. Kun on se ylöstempaus..
    Ameriikassa ovat nyt jo varautuneet: joka lentokoneessa on aina yksi ateisti siltä varalta kun uskova katoaa puikoista niin se ateisti pääse heti hommiin.... Turvallisuus ennen kaikkea katsos.

    Sellaista minulla... vähän oli päästävä pois näistä mietteistä mitä tuli Betsymaailmassa... T; averea

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Tarkoitus ei ole syyllistää uskovia, mutta kylläkin syytellä heitä hieman heidän olemuksestaan uskovana. Heillä pitää luonnollisesti tuoda näkemyksensä puolustuksekseen.Uskovat syyllistävät jo tarpeeksi toisiaan reaalisessa maailmassa sekä tällä palstalla. Nyt en ole muutamaan päivään huomannut helvettiin toivotuksia. Se on jo pienoinen ihme.

    Olen elmässäni seurustellut tuhansien uskovien kanssa ja joiden kanssa on voinut keskustella taiteesta, urheilusta, politiikasta, seksistä, kalastuksesta ja milloin mistäkin.

    Tullessani syksyllä palstalle, huomasin tulleeni "virtuaalimaailmaan", missä mikään ei ollut todellista. Millään sanalla tai lausella ei tarkoiteta sitä mitä se on. Raamattu on joillekin kuin muovailuvahaa ja jota voi väännellä mielensä mukaan ja johtopäätöksissä kuljetaan virtuaalisessa pilvessä.
    Luulisin, että harvalle uskovalle todellisuuden sivuuttaminen antaa oikeastaan mitään. No ehkä ajankulua.

    Palstalta olen oppinut sen, että uskon sisältö on opittavissa puolessa tunnissa ja kutistettavissa pariinkymmeneen lauseeseen. Erilaisten suuntien erottaminen vie hiukan enemmän aikaa.

    Niin niitä on suuntia ja oppeja jos jonkinlaisia.

    Sinä kirjoitit minun ketjuuni niitä kommenttejasi usein.. löyhäpäänikki oli sinun??

    Mä olen 5 vuotta tälle palstalle kirjoittanut.

    Muuttunut on monet asiat, monet jääneet syrjään.

    Uskovaisten tasa-arvoa kannatat..hi.. siihen on aihetta.
    Mutta jos uskova ja ei-uskova on riidoissa niin kannattaako silloin kannattaa...

    Äänestä

  • ,.,. kirjoitti:

    Ei tuosta hullukaan mitään tolkkua ota.
    Uskomatonta, että vielä riittää ihmisiä jotka odottavat Jeesusta tulevaksi millä hetkellä hyvänsä.
    Niin kuin Betsy. Eilisen jututin häntä ja ne kuulemma kaikki pikkulapset ja uskovaiset katoaa kohta tältä planeetalta. Silloin minäkin ja kaikki etsitään julistajia jotka voi sitä veristä ja kiisteltyä Jeesusta meille julistaa. Kun on se ylöstempaus..
    Ameriikassa ovat nyt jo varautuneet: joka lentokoneessa on aina yksi ateisti siltä varalta kun uskova katoaa puikoista niin se ateisti pääse heti hommiin.... Turvallisuus ennen kaikkea katsos.

    Sellaista minulla... vähän oli päästävä pois näistä mietteistä mitä tuli Betsymaailmassa... T; averea

    mielenkiiintoisia jakeita lisää:
    2. Sam. 8:4
    Ja Daavid otti häneltä vangiksi tuhat seitsemänsataa ratsumiestä ja kaksikymmentä tuhatta jalkamiestä ja KATKOI kaikilta vaunuhevosilta vuohisjänteet; ainoastaan sata vaunuhevosta hän niistä säästi.

    Miksi hevosia piti rääkätä? Ja seuraava jae kertoo että:
    1. Kun. 5:11
    Mutta Salomo antoi Hiiramille KAKSIKYMMENTÄ TUHATTA KOOR-mittaa nisuja, ravinnoksi hänen hovillensa, ja kaksikymmentä koor-mittaa survomalla saatua öljyä. Tämän Salomo antoi Hiiramille joka vuosi.
    Yksi kor-mitta on aasinkuorma eli noin 400 litraa. 20 000 x 400l = 8000 000 litraa, siis tavaton määrä.

    Ja vielä eräs jae:
    1. Kun. 8:63
    Ja Salomo uhrasi yhteysuhrina, jonka hän Herralle uhrasi, kaksikymmentäkaksi tuhatta raavasta (122 000) ja satakaksikymmentä tuhatta (120 000) lammasta. Niin he, kuningas ja kaikki israelilaiset, vihkivät Herran temppelin.
    Kovat olivat vihkimisseremoniat Herran temppelille!

    Äänestä

  • .,.,. kirjoitti:

    Niin niitä on suuntia ja oppeja jos jonkinlaisia.

    Sinä kirjoitit minun ketjuuni niitä kommenttejasi usein.. löyhäpäänikki oli sinun??

    Mä olen 5 vuotta tälle palstalle kirjoittanut.

    Muuttunut on monet asiat, monet jääneet syrjään.

    Uskovaisten tasa-arvoa kannatat..hi.. siihen on aihetta.
    Mutta jos uskova ja ei-uskova on riidoissa niin kannattaako silloin kannattaa...

    että minä olisin käyttänyt mainitsemaasi nikkiä, niin en ole sellaista koskaan käyttänyt. Se on ollut joku muu?

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    että minä olisin käyttänyt mainitsemaasi nikkiä, niin en ole sellaista koskaan käyttänyt. Se on ollut joku muu?

    Merihukka.

    Äänestä

ollut hyvä tuntea eräs lähemmäs yhdeksänkymmentä vuotta elänyt uskovainen ihminen. Hän oli niin jalat maassa seisova kuin vain voi olla, mutta niin taivaassa elävä, että sitä ei voinut olla näkemättä. Hän oli iloinen, palveli ilolla lähimmäisiä, antoi omastaan, oli ystävällinen kaikille ja sanoi lestadiolaispapeille ystävällisesti, että "älä sinä tuollain opeta, kun ei Jeesuskaan noin opettanut."

Hän ehti olla uskossa lähemmäs yhdeksänkymmentä vuotta, koska oli saanut sen lahjan jo lapsena.

Äänestä
  • Joku aika sitten palstalla uskovainen kehui, kuinka häntä yritettiin pakottaa ammattiiliitton ja johon hän ei voinut uskon vuoksi liittyä.

    Yksi parhaimmista kavereistani, työtoverini ja ammattiliittokaverini osoittautui uskovaksi. Olimme tunteneet monet vuodet, monesti olimme samoilla työmailla ja toimimme ammattiosastossa. Kerran ammattikunnan valtakunnallisessa tapamisessa illanvieossa tuli vahingossa esille uskonto. Hän sanoi, että täytyy olla joku ihmistä suurempi olemisen takana. Oltiin vähän hölmistyneitä ja mahdollinen kina selvitettiin näkäräisen avulla.

    Tämänkin jälkeen ystävyyssuhde on jatkunut. Hänellä ei ollut mitään ongelmia käsitellä työehtoasioita, työturvallisuutta, työaikakysimyksiä, työsopimuslain kysymyksiä. Työehtojen käsittely johtaa aina valtion toimien arvioimiseen. Haukuttiin yhdessä rikkureita ja järjestätymättömiä siivellä eläjiksi.
    Käsittääkseni molemmat toimimme elämän hyväksi. Koimme, että yksilönä emme mahda mitään. Ammattikuntana ja palkkatyöläisjoukkona saatoimme toteuttaa itseämme.

    Mielestäni käsitimme maallisen toimintamme, emme pelkästään oman hyödyksi , vaan kaikkien kaltaistemme hyödyksi.
    Uskovainen työtoverini käsitti ettei meitä rukoukset auta elleme itse ota asioitamme esille.

    Palstan viestiketjut rummuttavat lähes pelkästään tuonpuoleisen tavoittelun ensisijaisutta ja kuvailemani toiminta tuomitaan uskolle vaarallisena harhaoppina.
    Usko tekee kepposet. Joku voi pitää tuonpuoleista esisijaisena. Silloin jää kuvailemani rahvas yhteiskuntaan yksilöinä ja tulee poljetuksi.
    Ammattiliittotoiminta vaatii paljon aikaa ja lukemista. Työn hyötypuolena siinä huolehditaan, ettei yksikään jäisi hunningolle ja että kaikilla työssä olevilla olisi tietyt perusoikeudet.
    En ymmärrä, miksi ns. tosiuskovat kokevat tämän paholaisen työksi!

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Joku aika sitten palstalla uskovainen kehui, kuinka häntä yritettiin pakottaa ammattiiliitton ja johon hän ei voinut uskon vuoksi liittyä.

    sosialisti. Missä lie luuraa?

    Äänestä

  • palstan kirjoitti:

    sosialisti. Missä lie luuraa?

    Ammattiliittoon kuuluminen ei ole uskonnollinen tai puoluepoliittinen kysymys.
    Ammattiliittoon kuuluvat henkilöt etujärjestöineen pyrkivät vaikuttamaan ko. ammattikunnan jäsenten työehtoihin ja muihin työelämään liittyviin kysymyksiin. On aika kummallista, että ammattiliittoon kuuluminen mielletään yhä yksinomaan puoluepoliittiseksi (yleensä vasemmistolaiseksi) kannanotoksi ja toiminnaksi, vaikka se on yhteiskuntapoliittinen asia.

    Tosiasia on tietysti, että poliittiset puolueet pyrkivät vaikuttamaan ammattiliitoissa ja kaikkialla yhteiskunnassa, mutta ammattiliittoon kuulumista ei voi pitää kategorisesti puoluepoliittisena kannanottona. Ammattiliittojen jäsenistössä on luullakseni enemmän puoluepoliittisesti sitoutumattomia kuin puolueisiin kuuluvia. Itsekin olen ollut oman ammattikuntani valtakunnallisena vaikuttajana, vaikka olen puoluepoliittisesti sitoutumaton ja kaiken huipuksi vielä uskovainen.

    Aloittajan ajatukseen, että usko on uskovien huonoin ominaisuus, totean vain, että voisihan se huonomminkin olla. Ainakaan minulle ja suurimmalle osalle tuntemistani uskovaisista uskosta ei ole ollut haittaa reaalielämässä. Uskon puutteesta sitä on saattanut joskus olla.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Joku aika sitten palstalla uskovainen kehui, kuinka häntä yritettiin pakottaa ammattiiliitton ja johon hän ei voinut uskon vuoksi liittyä.

    Yksi parhaimmista kavereistani, työtoverini ja ammattiliittokaverini osoittautui uskovaksi. Olimme tunteneet monet vuodet, monesti olimme samoilla työmailla ja toimimme ammattiosastossa. Kerran ammattikunnan valtakunnallisessa tapamisessa illanvieossa tuli vahingossa esille uskonto. Hän sanoi, että täytyy olla joku ihmistä suurempi olemisen takana. Oltiin vähän hölmistyneitä ja mahdollinen kina selvitettiin näkäräisen avulla.

    Tämänkin jälkeen ystävyyssuhde on jatkunut. Hänellä ei ollut mitään ongelmia käsitellä työehtoasioita, työturvallisuutta, työaikakysimyksiä, työsopimuslain kysymyksiä. Työehtojen käsittely johtaa aina valtion toimien arvioimiseen. Haukuttiin yhdessä rikkureita ja järjestätymättömiä siivellä eläjiksi.
    Käsittääkseni molemmat toimimme elämän hyväksi. Koimme, että yksilönä emme mahda mitään. Ammattikuntana ja palkkatyöläisjoukkona saatoimme toteuttaa itseämme.

    Mielestäni käsitimme maallisen toimintamme, emme pelkästään oman hyödyksi , vaan kaikkien kaltaistemme hyödyksi.
    Uskovainen työtoverini käsitti ettei meitä rukoukset auta elleme itse ota asioitamme esille.

    Palstan viestiketjut rummuttavat lähes pelkästään tuonpuoleisen tavoittelun ensisijaisutta ja kuvailemani toiminta tuomitaan uskolle vaarallisena harhaoppina.
    Usko tekee kepposet. Joku voi pitää tuonpuoleista esisijaisena. Silloin jää kuvailemani rahvas yhteiskuntaan yksilöinä ja tulee poljetuksi.
    Ammattiliittotoiminta vaatii paljon aikaa ja lukemista. Työn hyötypuolena siinä huolehditaan, ettei yksikään jäisi hunningolle ja että kaikilla työssä olevilla olisi tietyt perusoikeudet.
    En ymmärrä, miksi ns. tosiuskovat kokevat tämän paholaisen työksi!

    ei saa liittyä ammattiliittoon, jos on uskovainen:)? Miksi sitten pitää antaa keisarille, mikä keisarille kuuluu, eli miksi pitää maksaa veroja, jos ei saa huolehtia itselleen veronmaksu kykyä huonoina päivinäkin.

    Jeesus antaa kansalleen viisauden elää täällä maailmassa, sillä uskovainen on maailmassa, mutta ei maailmasta. Me annamme keirasille mikä keisarille kuuluu, eli maksamme veromme, emmekä suostu harmaatalouteen ja me huolehdimme itsellemme vakuutukset ja liitot. Jeesus antaa viisauden ja voiman toimia tässä ajassa tämän ajan ehdoilla, mutta rehellisesti, eli siinä mielessä ei tämän ajan ehdoilla.

    Ei Jumalan kansa odota kädet sylissä ihmeitä, vaan elää täysipainoisesti. Kerran Jeesus sanoi henkeeni, että "ihmisen onnen osa on tehdä työtä ja rakastaa."

    Äänestä

Aloituksesi kohtaan:
"Tämä tiukasti uskoon ja raamattuun sitoutuminen johtaa iänikuisten fraasien toistamiseen. Jos joku elämässä kiinni oleva tulee uskoon, häntä aletaan prässätä elämästä pilvilinnoihin.
Täten raamattu-uskonto johaa edessä olevien yhteisten ongelmien ratkaisujen laiminlyönteihin."

Omat vanhempani ovat olleet yli 20 vuotta uskossa, eivätkä he prässää ketään elämään pilvilinnoissa. Pikemminkin päinvastoin. Jos jollakulla heidän tutullaan, tai omalla lapsellaan on näkemys, haave tai kutsumuksen tunne jostakin tai johonkin, ovat he heti valmiita lyömään alas toista, että susta ei ole tuohon tai tuo ei ole sun paikkasi.

Jotkut uskovat ovat vieläpä sellaisia että heidän mielestään seurakunnassa on istuttava hiiren hiljaa ja kuunnella mitä puhutaan. Ainoastaan rukoillessa he suvaitsevat että muut kuin pastorit tai evankelistat ovat äänessä, mutta senkin pitää olla omaa rukousta Jumalalle eikä sitten mitään muuta.

Äänestä
  • Uskon kanssa vakavin ongelma on kiistämättömän selvästi se kun ei-uskovaiset alkavat olla maalitauluja. Syyskuun 11. päivä 2001 Jumalaan lujasti uskovat "uskonsoturit" kappaasivat kaikkiaan neljä lentoa täynnä syyttömiä siviilejä. Kaapatuista lennoista kaksi lennettiin päin WTC-torneja, joissa myös oli syyttömiä siviilejä. Unitedin lento 93 syöksyi ateistien sankarillisen toiminnan ansiosta alas pellolle ennen aikojaan ja yksi lennoista osui Pentagoniin, joka on USA:n sotilaskomentokeskus. Mitähän pahaa nämä kyseisen aamun lennoilla matkustaneet ihmiset olivat tehneet ansaitakseen kuolemansa? Entäpä mitä pahaa tekivät ne ihmiset jotka kuolivat WTC-torneissa ja WTC-7 rakennuksessa?

    Syyskuun 11. päivän 2001 iskuja ei voi antaa koskaan anteeksi uskovaisille, olipa kyse mistä uskonnosta tahansa. Usko samaan ja ainoaan Jumalaan oikeutti tuon päivän joukkomurhan, olipa Jumalan nimi lausuttu millä kielellä tahansa. Tässä kohtaa te helluntailaiset olette tasan samalla viivalla Osama Bin Ladenin kanssa. Usko Jumalaan on pahan alku ja juuri.

    Yksi asia on varma: 11/9 2001 kuolleet syyttömät siviilit eivät kuolleet turhaan vaan kaatuivat yhteisen vapauden puolesta sodassa, jota tavalliset siviilit eivät aloittaneet, mutta tulevat syttyneen sodan kyllä lopettamaan vastapuolelle tuhoisin seurauksin. Jokainen kaapatuilla lennoilla kuollut siviili kuoli Jumalan vastaisen sodan hyväksi sodassa jonka Jumalaan uskovat aloittivat. Pyhä sota on sota jonka Al-qaida ja helluntailaiset ovat kaikki yhdessä hävinneet jo valmiiksi. Tulevaisuuden maailmassa ei ole sijaa pyhille kirjoille eikä Jumalalle. Jumala on ihmisyyden pahin vihollinen koska tämä Jumala on vastuussa myös syyskuun 11. päivän 2001 iskuista.

    Äänestä

  • vapaasti ajatteleva kirjoitti:

    Uskon kanssa vakavin ongelma on kiistämättömän selvästi se kun ei-uskovaiset alkavat olla maalitauluja. Syyskuun 11. päivä 2001 Jumalaan lujasti uskovat "uskonsoturit" kappaasivat kaikkiaan neljä lentoa täynnä syyttömiä siviilejä. Kaapatuista lennoista kaksi lennettiin päin WTC-torneja, joissa myös oli syyttömiä siviilejä. Unitedin lento 93 syöksyi ateistien sankarillisen toiminnan ansiosta alas pellolle ennen aikojaan ja yksi lennoista osui Pentagoniin, joka on USA:n sotilaskomentokeskus. Mitähän pahaa nämä kyseisen aamun lennoilla matkustaneet ihmiset olivat tehneet ansaitakseen kuolemansa? Entäpä mitä pahaa tekivät ne ihmiset jotka kuolivat WTC-torneissa ja WTC-7 rakennuksessa?

    Syyskuun 11. päivän 2001 iskuja ei voi antaa koskaan anteeksi uskovaisille, olipa kyse mistä uskonnosta tahansa. Usko samaan ja ainoaan Jumalaan oikeutti tuon päivän joukkomurhan, olipa Jumalan nimi lausuttu millä kielellä tahansa. Tässä kohtaa te helluntailaiset olette tasan samalla viivalla Osama Bin Ladenin kanssa. Usko Jumalaan on pahan alku ja juuri.

    Yksi asia on varma: 11/9 2001 kuolleet syyttömät siviilit eivät kuolleet turhaan vaan kaatuivat yhteisen vapauden puolesta sodassa, jota tavalliset siviilit eivät aloittaneet, mutta tulevat syttyneen sodan kyllä lopettamaan vastapuolelle tuhoisin seurauksin. Jokainen kaapatuilla lennoilla kuollut siviili kuoli Jumalan vastaisen sodan hyväksi sodassa jonka Jumalaan uskovat aloittivat. Pyhä sota on sota jonka Al-qaida ja helluntailaiset ovat kaikki yhdessä hävinneet jo valmiiksi. Tulevaisuuden maailmassa ei ole sijaa pyhille kirjoille eikä Jumalalle. Jumala on ihmisyyden pahin vihollinen koska tämä Jumala on vastuussa myös syyskuun 11. päivän 2001 iskuista.

    Jos käsitin oikein niin hellari 83 toi käänteisen esimerkin tuputtamisesta. Ei niinkään puhuta uskosta, mutta jos lapsi kertoo tunteistaan tai haluistaan maallisesta tulevaisuudestaan, niin hänet nujerretaan.

    Tämänlaatuista olen havainnut itsekin. Tämä on tosi paha lapselle, tapahtuipa sitä missä piireissä hyvänsä.

    Kerronpa omaa kokemusta. Kun ensi kerran menin ammattiosastoon parikymppisenä, niin en uskaltanut pukahtaa sanaakaan enkä toisella kertaa. Tuntui siltä, että kokeneemmat olemuksellaan musersivat. Sitten sanoin mielipiteeni ja menin mukaan. Eikä tyrmätty. Kyselin ja esitin mielipiteitäni. Niitä naureskeltiin tai hyväksyttiin.
    Sitten selvisi ajan myötä, että kaikki jäsenet hyväksyttiin. Nuoret ja vanhat. Vapaasti sai sanoa käsityksiään kaikkiin asioihin. Kiistoja syntyi. Välillä kaikki huusivat yhtä aikaa. Väittelyjä ei katkaistu, mikäli kokoustilan aika ei sitä estänyt. Silloinkun kannanotoista ei päästy yksimielisyyteen, äänestettiin. Monesti olin voittajien tai hävinneiden puolella.

    Väittely asioista ei koskaan kokemukseni mukaan ole vahingollista vaan kasvattaa ja on demokratiaa.
    Siinä oppii kunnioittamaan vastustajan mielipidettä menemättä henkilökohtaisuuksiin. Äänestysten jälkeen oltiin edelleen samaa porukkaa ja yhteisten asioiden puolesta. Ihmisillä on monenlaista kokemusta ja näkemystä asioista ja ne selviävät väittelemällä. Väittely kasvattaa. Silloin pulmaa tulee ruoditttua monelta puolelta.

    Mikäli olen oikein ymmärtänyt jumalanpalvelusmenoja, niin siellä pappi puhuu ja seurakunta on hiljaa. Raamattuopintopiireissä käsittääkseni opettaja opettaa ja oppilaat ottavat auktoriteetin opetuksen sellaisenaan. Helluntailaiset esittävät tämän siten, että uudelle jäsenelle "Pyhä Henki" tulee hissukseen
    muita kuuntelemalla eli hänelle opetetaan keskeiset helluntaidogmit.
    Tai näinkin voisi sanoa; mitä hyötyä on väitellä tuonpuoleisen asioista, koska kukaan ei niistä tiedä mitään. Se on väittelyä väittelyn vuoksi, kuten palstan uskonnolliset kiistat osoittavat.
    Voiko uskonnollisissa järjestöissä ylipänsä olla keskustelua elävän elämän asioista?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

merihukka kirjoitti:

Uskovien huonoimpana ominaisuutena voidaan pitää juuri uskoa. Se karkoittaa heitä ja heidän ajattelukantansa irti reaalisesta elämästä. Siitä elämästä, mikä on elettävä syntymän ja kuoleman välillä.

Tämä ei luonnollisestikaan päde kaikkiin uskoviin vaan ns, tosiuskoviin, joille usko on kakki kaikessa. Monesti tällaiset ovat erilasissa johtotehtävissä uskonnollisissa järjesöissä tai -yrityksissä.

He irtovat vuosikymmenten kuluessa todellisuudesta juurta jaksain ja jos joku kysyy heiltä yksinkertaista asiaa, he menevät solmuun tai heillä on muistissa 100 - 200 raamatun jaetta ja joista he voivat heittää kysyjälle "Jumalan tahdon". Jos sopivaa jaetta ei löydy, asia jätetään sllleen.

Tämä tiukasti uskoon ja raamattuun sitoutuminen johtaa iänikuisten fraasien toistamiseen. Jos joku elämässä kiinni oleva tulee uskoon, häntä aletaan prässätä elämästä pilvilinnoihin.
Täten raamattu-uskonto johaa edessä olevien yhteisten ongelmien ratkaisujen laiminlyönteihin.

On muistettava se, että uskova on muuten yhtä mallikelpoinen ja lakia kunnioittava kansalainen kuin muutkin. Ihmiskunta on samaa Homo Sapiens eläinlajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu