Haluaisin kuulla nyt kokemuksia sellaisilta synnyttäneiltä naisilta,jotka ovat ennen raskautta/raskauden aikana/synnytyksen aikana olleet TODELLA peloissaan kaikesta mitä raskauteen ja synnytykseen liittyy. Ennenkaikkea pelosta kipuja kohtaan.
Itselläni on tilanne että parhaillaan keskustelemme jollakin tasolla mieheni kanssa ensimmäisen lapsen mahdollisuudesta. Molemmat haluamme jonakin päiväna lapsen ja olisi ihanaa olla suht.nuori äiti. (nyt olen 26 v.) Asiaa varjostaa kuitenkin se seikka että pelkään,jopa luonnottoman paljon,synnytystä ja kipua mikä siihen luonnollisesti liittyy. Asia tuntuu minulle ylitsepääsemättömältä. Nyt siis toivoisinkin kokemuksia kohtalotovereilta,jotka ovat peloista huolimatta uakaltaneet tulla raskakksi ja synnyttä: kertokaa miten saitte pelkoanne laantumaan ja kuinka sitse synnytyksessä kävi.
Toivon nyt että kukaan ei ajattele että"no et varmaan oikeasti haluakkaan äidiksi kun et uskalla hankkitua raskaaksi koska pelkäät synnytystä" mutta ei asia todellakaan näin ole. Haluan lapsia ja haluaisin päästä yli peloistani.
Kokemuksia kohdata pelot/kipu?
21
553
Vastaukset
- escgt
Vaikka et olisi raskaana, voi ottaa yhteyttä neuvolaan ja kysyä mahdollisuudesta keskustella pelkopoliklinikan väen kanssa. Isoimmista kaupungeista löytyy myös pelkotukiryhmiä, joihin voi siis osallistua ilman, että on raskaana.
Pelkäätkö kipua todella paljon muissa yhteyksissä (esim. juokset kesällä karkuun ampiaisia tai heti kun päänsärky tekee tuloaan otat särkylääkkeen)? Jos et, niin sinulla on hyvät mahdollisuudet kestää kipua myös synnytyksen yhteydessä. Ja hirmu usein unohdetaan sanoa, että kipua voi synnytyksessä hallita. Kun perehdyt näihin keinoihin, niin voi olla, että pelkosi vähenevät.. - yjkjthj
tutustu hypnoosisynnytykseen, ne järjestää kursseja jotka kuulemma auttaa myös pelkopotilaisiin. hypnosynytys tms google auttaa. Härkää sarvista vaan. se on kuitenkin fysiologinen tapahtuma eikä sairaus.
- SS26
Kiitos kovasti vinkeistä,tuosta pelkopoli-systeemistä olinkin jo kuullut,mutta en ole varma onko juuri tällä paikkakunnalla mahdollisuutta sellaiseen...
Juu siis olen muutenkin todella kipuherkkä,menkkakivut varsinkin ovat yhtä tuskaa,luulen jo niihin pyörtyväni.. : )
Siksi ajatuskin synnyttämisestä hirvittää vaikka halu saada vauva jonain päivänä onkin kova...
ja kaikki muukin raskauteen liittyvä mietityttää kuten vointi ja oman kehon muutokset....
jotenkin vaan ajattelee että pystyykö siihen sitten ja mitenkä kestää...
mutta laittakaahan lisää kokemuksia tulemaan: niistä on varmasti apua! : ) - epojtkåäpkzitåä
SS26 kirjoitti:
Kiitos kovasti vinkeistä,tuosta pelkopoli-systeemistä olinkin jo kuullut,mutta en ole varma onko juuri tällä paikkakunnalla mahdollisuutta sellaiseen...
Juu siis olen muutenkin todella kipuherkkä,menkkakivut varsinkin ovat yhtä tuskaa,luulen jo niihin pyörtyväni.. : )
Siksi ajatuskin synnyttämisestä hirvittää vaikka halu saada vauva jonain päivänä onkin kova...
ja kaikki muukin raskauteen liittyvä mietityttää kuten vointi ja oman kehon muutokset....
jotenkin vaan ajattelee että pystyykö siihen sitten ja mitenkä kestää...
mutta laittakaahan lisää kokemuksia tulemaan: niistä on varmasti apua! : )Itse en ole kipuherkkä, enkä pelännyt synnytystä yhtään.
Kivut siis yllättivät minut ihan täysin, se oli jotain ihan kauheaa! Luulin etten kestä enää.. jouduin pyytämään epiduraalin vaikka olin ensin ajatellut etten halua mitään piikkejä.
Se piikin laitto oli kaikkein kauheinta! Ei se kovin kipeää käynyt, koska sain pari puudutuspiikkiä, mutta anestesialääkäri osui johonkin hermoon monta kertaa, ja tökki ja tökki.. mies sanoikin jälkeenpäin että ei ollut ihme jos piikki tuntui pahalta- oli kuulemma niin paksu että lävistäisi vaikka norsun nahkan!
Kun puudutus alkoi vaikuttaa, mikään ei enää sattunut,ja synnytys eteni vauhdikkaasti. Epparin leikkaus ei tuntunut ollenkaan- eikä ponnistus. Mutta puudutusten laitto ennen tikkausta sattui.
Mulla ei siis epiduraalin lisäksi ollut mitään muita puudutuksia tai apuja- synnytys käynnistettiin enkä päässyt ammeeseen tai suihkuun sen takia vaan olin piuhoissa kiinni 10 tuntia ja pääsin irti niistä vain mennäkseni vessaan.
Synnytyskipu oli yllätys- mikään ei ole siihen verrattavissa. Ei sitä turhaan pelätä.. eikä sitä saada millään täysin kivuttomaksi. Itse koen silti päässeeni helpolla, kun sitä kovaa kipua oli vain tunti, elämäni pisin sellainen, ja koska ponnistus kesti vain 7 min...
Mutta se kipu unohtuu.. eikä siihen kipuun kuole, vaikka se saattaa siltä tuntuakin. - T
epojtkåäpkzitåä kirjoitti:
Itse en ole kipuherkkä, enkä pelännyt synnytystä yhtään.
Kivut siis yllättivät minut ihan täysin, se oli jotain ihan kauheaa! Luulin etten kestä enää.. jouduin pyytämään epiduraalin vaikka olin ensin ajatellut etten halua mitään piikkejä.
Se piikin laitto oli kaikkein kauheinta! Ei se kovin kipeää käynyt, koska sain pari puudutuspiikkiä, mutta anestesialääkäri osui johonkin hermoon monta kertaa, ja tökki ja tökki.. mies sanoikin jälkeenpäin että ei ollut ihme jos piikki tuntui pahalta- oli kuulemma niin paksu että lävistäisi vaikka norsun nahkan!
Kun puudutus alkoi vaikuttaa, mikään ei enää sattunut,ja synnytys eteni vauhdikkaasti. Epparin leikkaus ei tuntunut ollenkaan- eikä ponnistus. Mutta puudutusten laitto ennen tikkausta sattui.
Mulla ei siis epiduraalin lisäksi ollut mitään muita puudutuksia tai apuja- synnytys käynnistettiin enkä päässyt ammeeseen tai suihkuun sen takia vaan olin piuhoissa kiinni 10 tuntia ja pääsin irti niistä vain mennäkseni vessaan.
Synnytyskipu oli yllätys- mikään ei ole siihen verrattavissa. Ei sitä turhaan pelätä.. eikä sitä saada millään täysin kivuttomaksi. Itse koen silti päässeeni helpolla, kun sitä kovaa kipua oli vain tunti, elämäni pisin sellainen, ja koska ponnistus kesti vain 7 min...
Mutta se kipu unohtuu.. eikä siihen kipuun kuole, vaikka se saattaa siltä tuntuakin."piuhoissa kiinni 10 tuntia"
Jos tällainen tilanne tulee synnytyksessä vastaan, mutta haluaa välttyä puudutuksilta siinä on paljonkin mitä tehdä..
- TENS-laitetta voi käyttää, vaikka olisi piuhoissa (moni synnyttäjä kokenut hyväksi kivunlievittäjäksi)
- lämpöpusseja voi painaa alaselkään
- lämpöpusseja voi painaa reisille
- tukihenkilö (yleensä isä) voi hieroa/painella selkää tai reisiä (moni isä ei kuitenkaan tähän pysty/halua :( )
- päätä/päänahkaa voi hieroa voimallisesti
- Akupisteitä jaloissa, lantiossa ja käsissä voi painella
Tässä vain muutamia esimekrkejä siitä, mitä voi tehdä paikoilleen sidottunakin. Toisinaan kätilöllä ei ole aikaa opastaa näihin, joten täytyisi olla itse perehtynyt etukäteen ja tukihenkilöitä pitäisi olla kaksi, jotta useampaa keinoa voisi käyttää saman aikaisesti ja kipu lievenisi tehokkaammin. - Raskaana 2.kerran
T kirjoitti:
"piuhoissa kiinni 10 tuntia"
Jos tällainen tilanne tulee synnytyksessä vastaan, mutta haluaa välttyä puudutuksilta siinä on paljonkin mitä tehdä..
- TENS-laitetta voi käyttää, vaikka olisi piuhoissa (moni synnyttäjä kokenut hyväksi kivunlievittäjäksi)
- lämpöpusseja voi painaa alaselkään
- lämpöpusseja voi painaa reisille
- tukihenkilö (yleensä isä) voi hieroa/painella selkää tai reisiä (moni isä ei kuitenkaan tähän pysty/halua :( )
- päätä/päänahkaa voi hieroa voimallisesti
- Akupisteitä jaloissa, lantiossa ja käsissä voi painella
Tässä vain muutamia esimekrkejä siitä, mitä voi tehdä paikoilleen sidottunakin. Toisinaan kätilöllä ei ole aikaa opastaa näihin, joten täytyisi olla itse perehtynyt etukäteen ja tukihenkilöitä pitäisi olla kaksi, jotta useampaa keinoa voisi käyttää saman aikaisesti ja kipu lievenisi tehokkaammin.tolaset läpöpussit hieronnat, painelut ja akupisteiden painelut ei paljon vaikuta jos on oikeesti SYNYTYSKIVUSTA kyse!!! Ei todellakaan paljo pussi lämmitä, heh;) Ihan oikeesti! Kuullostaapa siltä T, ettet ole koskaan synnyttänyt!
- maumou
SS26 kirjoitti:
Kiitos kovasti vinkeistä,tuosta pelkopoli-systeemistä olinkin jo kuullut,mutta en ole varma onko juuri tällä paikkakunnalla mahdollisuutta sellaiseen...
Juu siis olen muutenkin todella kipuherkkä,menkkakivut varsinkin ovat yhtä tuskaa,luulen jo niihin pyörtyväni.. : )
Siksi ajatuskin synnyttämisestä hirvittää vaikka halu saada vauva jonain päivänä onkin kova...
ja kaikki muukin raskauteen liittyvä mietityttää kuten vointi ja oman kehon muutokset....
jotenkin vaan ajattelee että pystyykö siihen sitten ja mitenkä kestää...
mutta laittakaahan lisää kokemuksia tulemaan: niistä on varmasti apua! : )Kirjoittelenpa minäkin, koska kaikki saamasi vastaukset eivät ole niitä kaikkein rauhoittavimpia ;)
Itsekin olen kipupelkoinen ja herkkä pyörtyilemään sekä lisäksi en pidä siitä että vieraat ihmiset koskevat ym.. Siksipä lykkäsin lapsentekoa aika pitkälle ja sattuikin ikäänkuin onnekas "vahinko" eikä sitä lopullista päätöstä tarvinnut tehdä.
Näin jälkeenpäin voisin sanoa, että raskausaika oli oikeastaan ikävämpää kuin itse synnytys, kestihän se monta kuukautta ja synnytys vain n. vuorokauden. Pientä pahoinvointia aluksi ja selkäkipua lopuksi sekä jatkuvia yöheräilyjä. No, heräilythän jatkuivat sitten vauvankin kanssa. Mutta ei siis raskausaikakaan mitään kamalaa ollut, pieniä vaivoja siis vain.
Synnytyksessä vesialtaassa olo helpotti todella paljon ja uskoisin, että T:n vinkitkit voivat toimia. Minulla epiduraalin laitto ei sattunut yhtään ja tehosi erittäin hyvin. Synnytys oli loppujen lopuksi hieno kokemus vaikka sitä olin panikoinut etukäteen paljon. Jotenkin loppuraskaudesta siihen alkoi kuitenkin suhtautumaan rauhallisemmin ja pelkokin alkoi vähetä. Synnytys sujuikin sitten erittäin rauhallisella mielellä ja oikeastaan olen aika ylpeäkin siitä kuinka reipas olin.
Kehon muutoksetkin sinua mietityttävät ja kyllähän niitä tulee, mutta ennenpitkää kyllä palautuu ennalleen. Ainakin melkein :) - fghjkl
maumou kirjoitti:
Kirjoittelenpa minäkin, koska kaikki saamasi vastaukset eivät ole niitä kaikkein rauhoittavimpia ;)
Itsekin olen kipupelkoinen ja herkkä pyörtyilemään sekä lisäksi en pidä siitä että vieraat ihmiset koskevat ym.. Siksipä lykkäsin lapsentekoa aika pitkälle ja sattuikin ikäänkuin onnekas "vahinko" eikä sitä lopullista päätöstä tarvinnut tehdä.
Näin jälkeenpäin voisin sanoa, että raskausaika oli oikeastaan ikävämpää kuin itse synnytys, kestihän se monta kuukautta ja synnytys vain n. vuorokauden. Pientä pahoinvointia aluksi ja selkäkipua lopuksi sekä jatkuvia yöheräilyjä. No, heräilythän jatkuivat sitten vauvankin kanssa. Mutta ei siis raskausaikakaan mitään kamalaa ollut, pieniä vaivoja siis vain.
Synnytyksessä vesialtaassa olo helpotti todella paljon ja uskoisin, että T:n vinkitkit voivat toimia. Minulla epiduraalin laitto ei sattunut yhtään ja tehosi erittäin hyvin. Synnytys oli loppujen lopuksi hieno kokemus vaikka sitä olin panikoinut etukäteen paljon. Jotenkin loppuraskaudesta siihen alkoi kuitenkin suhtautumaan rauhallisemmin ja pelkokin alkoi vähetä. Synnytys sujuikin sitten erittäin rauhallisella mielellä ja oikeastaan olen aika ylpeäkin siitä kuinka reipas olin.
Kehon muutoksetkin sinua mietityttävät ja kyllähän niitä tulee, mutta ennenpitkää kyllä palautuu ennalleen. Ainakin melkein :)Alkuperäiselle; voisitkohan ajatella niinkin päin, että hyväksyisi sen jo nyt, että kipua synnytyksessä tulee olemaan, eikä ns ohittaisi sitä? Ja alkaisi ajattelemaan että se kipu, millaista se sitten sulla tulisi olemaan, ei kestä ikuisesti ja helpotuksia on saatavilla. Itse olen käyttänyt ilokaasua, sekä saanut spinaalin, että epiduraalin. Hyvin toiminut. Lämpöpussikin auttoi ihan alkuvaiheessa. Itselläni on 3 lasta, joista viimeisin oli jotain aivan järkyttävää, se kipu. Luulempa, että kun synnytys sitten päätyikin leikkauspöydälle, ja syy oli se, että vauva liian iso minun mitoilleni, niin se kipu jostain syystä olikin paljon kovempaa, kun keho yritti suoriutua jostain mihin se ei pystynyt? Kätilöt on osaavia, samoin lääkärit.
- T
Raskaana 2.kerran kirjoitti:
tolaset läpöpussit hieronnat, painelut ja akupisteiden painelut ei paljon vaikuta jos on oikeesti SYNYTYSKIVUSTA kyse!!! Ei todellakaan paljo pussi lämmitä, heh;) Ihan oikeesti! Kuullostaapa siltä T, ettet ole koskaan synnyttänyt!
Oletko kokeillut synnytyksessäsi kaikkia noita esittämiäni asioita samaan aikaan. Jos et.. ei sinulla taida olla varaa heti tyrmätä niitä tai niiden tehoa. Siitä vaan lista mukaan seuraavalla kerralla, kun itse synnytät.. Mutta helpompaahan se taitaa olla.. ottaa se puudutus, eikö?
Olen synnyttänyt, mutta ilmeisesti minä olen jaksanut nähdä vaivaa, että se onnistuisi muuten kuin epiduraalilla. Mutta olen iloinen, että tällaisia puudutuksia on, koska osa niitä taitaa tarvita, syystä tai toisesta. Ja kukin synnyttää tyylillään..
- dbhsk
Minulla oli vastaava ongelma ennen kuin olin raskaana, oli ollut jo aivan nuoresta asti. Halusin kovasti lapsia, tiesin että minun on "pakko" jossain vaiheessa kokea äitiys yms, mutta synnytyspelko oli mahdoton. En ole mitenkään hirveän kipuherkkä, mutta silti pelkäsin mahdottomasti kipua. Ajattelin että mitä jos mulle tuleekin sellainen olo kesken synnytyksen että "mä en nyt pysty tähän" ja tavallaan lamaannuttaa koko synnytyksen sen takia. Että mikään ponnistaminen ei vaikka onnistu kun pelkään sen sattuvan. Noh..
Sitten tulin raskaaksi :) Alku odotus meni siihen, että ajatteli sitä ettei vaan mene kesken yms, ekat 12 viikkoa. Sen jälkeen olo oli hyvä ja isommin ei ollut mitään raskausvaivoja niihin aikoihin, niin ei ajatellut paljon koko raskautta. Tunsi liikkeitä ja kaikki oli "niin mukavaa". Sitten, tuli vika kolmannes ja synnytysvalmennus yms, ja hokasin et nyt tää on totta, ja mun ihan oikeesti on PAKKO synnyttää tää muksu. Että mä en voi sille asialle mitään. Ihan sama mitä tekisin niin synnyttää on pakko :) Pyrin ajattelemaan synnytystä aivan järkyttävänä, hirveenä kokemuksena, jossa sattuu ja tulee verta ja kaikkee muutaki eritettä :D Yritin varautua siihen että kamalaa on, jottei tule yht äkkii yllätyksenä siellä salissa et ai, tää sattuuki näin paljo...
Sitä ajatusta ku olin miettiny, niin sitte ku synnytysvalmennuksessa kyseltii peloista, niin eipäs mua oikeestaa pelottanu. Itseasiassa odotin sitä synnytystä kamalasti, sen takia että halusin kokea sen, halusin että voin sanoa sen ylpeenä et mä oon synnyttäny, mä tiiän mitä se kipu on ja niin edellee...
Sitte, 37 4 synnytys käynnistettiin. Pelkäsin ihan kamalasti kun mua vuodeosastolta vietiin saliin käynnistykseen, ku olin kuullu et sattuu vielä enemmä käynnistettynä. Kun lääkäri kertoi että käynnistetään ja tänään se tulee, niin aloin voimaan erittäin huonosti ja ekan kerran meinasin oksentaa synnytys salin ovella. Ennen ku koko homma oli alkanu :D Siinä se sit meni, erinäisin vaihein, oksentaen :D Jonkun kipulääkkeen sain käsivarteen ku mitään ei tapahtunu vaikka aikaa kulu.. Sit vaa makoilin, mietin että kun en jaksa jutella niin miehellä on tylsää, keskityin itseeni, seurasin näytöltä vauvan sydän ääniä ja omia supistuksia.. (tapahtu ny paljon muutakin, mutta kuitenkin kutakuinkin näin :D ) multa kyseltii et haluunks jotai lääkettä, mut aina sanoin vaa et kyl mä viel hetken varman kestän et ei täs nyt sillee.. Kuuden sentin kohdalla sanoin et kai sen epiduraalin vois sit ottaa, ku kivut koveni ja kätilö sitä nii tyrkytti. sanokin viel, et normaalisti monet on paljon kipeempiä tässä vaiheessa. Noh, kätilö alko valmistelee mua piikille, ni sit tuliki ihan järjetön paine... ja mä vähä ihmeissäni siin sit et ku en mä pysty yksin kertasesti oleen ponnistamatta et onks tää normaalia nyt muka et miks ei ponnisteta, mut se kätilö vaa valmisteli sitä piikkii ja sano et normaalii et tulee se paine ja sellanen.. No mä en meinannu enää pysyy siin sängys ku vääntelin ja kääntelin ku mä en ymmärtäny miten voi olla ponnistamatta ja oli hankala olla.. sit se kätilö tuli kurkkaan niin poju oliki sit jo siin sillee et melkee tukka näkyi, pojan meni sydänäänet niin tuli aika kiire, ne joutu leikkaanki ilman puuduttamista epparin.. Mulle vaa sanottii et ponnista ja hyvin menee ja oikeestaan se ponnistus ei sattunut sen paineen tunteen takia, tuntui vain erittäin epämiellyttävältä. Kaikki meni ihan hirvittävän äkkii...
Myöhemmin ku on aatellu sitä synnytystä, niin se ei ollu yhtään niin kamalaa. Vaikka oli käynnistys ja meillä tuli pojalle vähän hätä, ja loppu osa synnytyksestä meni ihan häsläämiseks, silti mulle jäi tosi positiivinen kuva. ja välil oon miettiny et voisin kokee sen saman uusiks, ihan siks että meillä kaikki meni loppujen lopuksi niin äkkiä, että ei meinannu mukana pysyä. Tuntui että joku jäi kokematta siksi ku se meni niin pian.. :D
Tottakai se sattu. Mutta se on totta mitä sanotaan, että sen kivun unohtaa heti kun se kipu on mennyt ohi. Meillä varmaan helpotti, kun oli varautunut siihen kaikkeen kamaluuteen ja yms... Ja varmasti sattuu enemmä, jos olis joku tunnin ponnistusvaihe, missä se pää ei meinaa tulla ulos ja kudokset venyy ja venyy, mutta meillä se meni näin, ja synnytyspelkoni oli täysin aiheeton. Sattuu, mutta ei sitä kipua pelätä tarvitse, se kipu on vain hyväksi. Yleensä kipu tuo vain pahaa tullessaan, mutta synnytyskivun kestäminen palkitsee isolla hyvällä asialla :)
Se pelko selätetty, ja innolla lähden seuraavaa synnyttämään.
mamma ja poju 6 vk- rhzhdrzedb
Minua ainakaan ei saanut koskea sormenpäilläkään supistusten tullessa.. olin jotenkin yliherkkä kaikelle kosketukselle enkä antanut miehen koskea ollenkaan! Kaikki painelu yms. sattui vain pahemmin!
Että ei kiitos lämpöpusseille ja hieronnalle! - T
rhzhdrzedb kirjoitti:
Minua ainakaan ei saanut koskea sormenpäilläkään supistusten tullessa.. olin jotenkin yliherkkä kaikelle kosketukselle enkä antanut miehen koskea ollenkaan! Kaikki painelu yms. sattui vain pahemmin!
Että ei kiitos lämpöpusseille ja hieronnalle!Sinulle sopisi kivunlievitykseksi sitten juurikin tuo TENS-laite. Tällöin itse hoidat kipua eikä tarvitse muiden koskea. Ja lämpöpussinkin voi laittaa esim. selän taakse keinussa istuessa, niin taas välttyy muiden kosketukselta.
Todella moni synnyttäjä on sellainen, että ei halua että kosketaan. MUtta yleensä tämä johtuu siitä, että synnytyksessä ei koskaaan keritä siihen pisteeseen, jossa kosketusta tarvitaan, koska puudutus annetaan ennen sitä... - raskaana 2.kerran
T kirjoitti:
Sinulle sopisi kivunlievitykseksi sitten juurikin tuo TENS-laite. Tällöin itse hoidat kipua eikä tarvitse muiden koskea. Ja lämpöpussinkin voi laittaa esim. selän taakse keinussa istuessa, niin taas välttyy muiden kosketukselta.
Todella moni synnyttäjä on sellainen, että ei halua että kosketaan. MUtta yleensä tämä johtuu siitä, että synnytyksessä ei koskaaan keritä siihen pisteeseen, jossa kosketusta tarvitaan, koska puudutus annetaan ennen sitä...Ei paljon ihan oikeesti pysty edes keinutuolissa istumaan, jos on OIKEET SYNNYTYS SUPISTKSET päällä! Ei todellakaan, kyä siinä ollaan jo ihan hämärän rajamailla! Sattuu niin prkl:eesti!! Että on todellakin pakko pitää ilokaasumaskia suulla ja vedellä sitä kaasua niiiin paljon kun jaksaa, et saa "kunnon kännin" päälle!!! Ei sitä hei ihan oikeesti muuten kestä. Ja istuminen saamanaikaisesti etukenossa pallon päällä sänkyä vasten!
- T
raskaana 2.kerran kirjoitti:
Ei paljon ihan oikeesti pysty edes keinutuolissa istumaan, jos on OIKEET SYNNYTYS SUPISTKSET päällä! Ei todellakaan, kyä siinä ollaan jo ihan hämärän rajamailla! Sattuu niin prkl:eesti!! Että on todellakin pakko pitää ilokaasumaskia suulla ja vedellä sitä kaasua niiiin paljon kun jaksaa, et saa "kunnon kännin" päälle!!! Ei sitä hei ihan oikeesti muuten kestä. Ja istuminen saamanaikaisesti etukenossa pallon päällä sänkyä vasten!
Minä olen nähnyt että on mahdollista.
- SS26
T kirjoitti:
Minä olen nähnyt että on mahdollista.
No täällä on tullut niikuin ajttelinkin niin vastauksia "molemmin puolin"... : )
En tiedä.......
pelottaa ja kauhistuttaa edelleen kaikki tuo mikä raskauteen ja synnytykseen liittyy vaikka toisaaalta haluaisinkin niin kovasti kokea sen......
Eilenkin menkkakivut meinas viedä järjen niin että jouduin jo ajattelemaan että "ei hitossa ikinä mitään tämän pahempaa"... : / - T
SS26 kirjoitti:
No täällä on tullut niikuin ajttelinkin niin vastauksia "molemmin puolin"... : )
En tiedä.......
pelottaa ja kauhistuttaa edelleen kaikki tuo mikä raskauteen ja synnytykseen liittyy vaikka toisaaalta haluaisinkin niin kovasti kokea sen......
Eilenkin menkkakivut meinas viedä järjen niin että jouduin jo ajattelemaan että "ei hitossa ikinä mitään tämän pahempaa"... : /"Eilenkin menkkakivut meinas viedä järjen.."
Minullakin on aina ollut kovat menkkakivut.. Mutta itselläni tuo supistuskipu, vaikka on selvästi kovempaa, on ollut siedettävämpää, koska siinä tulee niitä taukoja, joiden aikana rentoutua ja kerätä voimia seuraavaan. Menkkakivut, kun saattaa jatkua yhtä jaksoisesti muutaman päivän.
Synnytyksen aikana on aina vaarana se, että jos supistuksia ottaa "väärällä" tapaa vastaan eli jännittää, pidättää hengitystä tai pakenee kipua, niin kuluttaa voimansa loppuun. Olen kuullut muutamilta, että ovat ottaneet esim. tuon puudutuksen voimien loppumisen takia, eivät kivun takia.
Mutta kukin kokee kivun omalla tavallaan. Oikeastaan paras ohje yli kaiken muun on se, että ei pidätä hengitystä supistuksen aikana. Ja pyytää tukihenkilöä ohjaamaan siinä, jos itsellä on sen kanssa vaikeuksia. (Joillakin ilokaasun tehokin perustuu sen kaasun lisäksi siihen, että siinä on pakko muistaa hengittää ja tällöin vartalo on rennompi ja kipu ei tunnu niin pahalta).
- hennaliina
en edes haluaisi muistella aikaa, kun olin samassa tilanteessa. asia pyöri mielessä joka päivä, ja silloin tein itsenäistä liukuhihnatyötä jossa ehti ajatella kaikki moneen kertaan ja lopulta ne ajatukset yhdistettynä ikävään työhän ja väsymykseen, vei saikulle. stressi oli liian kova ja iho alkoi reagoida. kun sitten palasin saikulta töihin ja samat ajatukset alkoi pyöriä päässä, niin sain muutaman erittäin vaikean puhelinsoiton jälkeen ajan juttutuokioon. ja sitä kautta sitten sinne pelkopolille, vaikka en edes ollut vielä raskaana.
kerran kävin pelkopolilla ja muuten sitten juttelin tavallisen psykologin kanssa. sielä pelkopolilla kätilö osasi kysellä ja johdatella hyvin ja löysi ne asiat jotka siinä synnytyksessä pelotti.
ei se pelko sinne polille tietenkään jäänyt, mutta se antoi uusia ajatuksia. edelleen pelkäsin, mutta sillä pelolla oli rajat. se ei ollut enää koko synnytys. se käsitti piikit, henkilökunnan suhtautumisen (eli pelkäsin etteivät he ota pelkoani vakavasti, vaan nauravat), kaikenlaisen alapään ronkkimisen, johonkin asiaan pakottamisen ja repeämisen. en peläännyt niinkään supistuskipua, kun en tiennyt millaista se on, mutta tiesin kyllä kuinka hoitajat/lääkärit voivat vähätellä ja nauraa, samoin pistämiseen liittyvän kivun, pakottamisen johonkin mitä ei kuollakseenkaan halua tapahtuvan, gynereissut ja repeämisen nyt pystyi hyvin kuvitella.
kun pelko oli rajattu, niin sitä pystyi helpommin käsitellä.
miehen kannustus ei tietenkään pahaa tehnyt ollenkaan :)
sitten keväällä tuli päätös, että nyt tai ei koskaan härkää sarvista. kesällä jäi ehkäisy ja heti tärppäsi. tunne oli hieno, eikä pelkoa ollut. tulihan se ajoittain mieleen voimakkaanakin, mutta tiesin että mut otettaisiin vakavasti. kävin vielä raskausaikana pari kertaa pelkopolilla ja muttaman kerran muualla juttelemassa. pelkopolilla kätilö lupasi, että mulle varataan puudutusvoidetta ennen tippaa !!! olisi voinut olla tyly ja sanoa ettei tuollaista asiaa edes huomaa synnyttäessä, mutta ei ollut! (ja jos joku alkaa väittää, ettei yhtä tipanlaittoa huomaa, on täysin väärässä. supistukset muuttui toissijaiseksi sillä hetkellä kun hoitaja lähestyi neulan kanssa, mutta hyvin se meni kun oli autuasta emlaa)
eli ne annetut lupaukset ja pelon hyväksyminen sielä sairaalassa rauhoittivat. kovin innolla en tietenkään sitä synnytystä odottanut, mutta rauhassa kumminkin. sitten viimeisen kuukauden toivoin todella että synnytys käynnistyisi ihan oman tukalan olon takia. odotus oli muuten helppo, mutta vauva pönkäsi jatkuvasti kylkiluihin ja joku lihas kipeytyi niin että sitä vihloi vielä kuukausia synnytyksen jälkeenkin.
vauva päätti alkaa syntymään äidin luona kahvipöydässä illalla kahdeksalta! viikko lasketun ajan jälkeen. kaupaan vielä mentiin käymässä, mutta sieltä piti lähteä juoksujalkaa pihalle :) tilanne oli aika koominen ja siinä vaiheessa nauratti. kun päästiin autoon, mies kellotti supistukset kesto 30sek ja 3 min välein. soitin sairaalaan ja kysyin mitä tehdä. sanoivat että odotelkaa kotona kaikessa rauhassa. (kotiin on sairaalasta vajaan tunnin matka ja oltiin siis kaupungissa muutaman kilsan päässä sairaalasta, onneksi!) meinattiin siinä mennä vielä tulveille kummeille kylään, mutta alkoi tuntumaan siltä, että se sairaala onkin parempi vaihtoehto, vaikka sieltä juuri käskettiin jäädä odottelemaan. itku meinasi tulla siinä vaiheessa kun sairaala näkyi. ajattelin että nyt se henki lähtee, mutta se ajatus piti haudata äkkiä. yhdeksältä sitten oltiin jo sairaalassa. tunti ensimmäisestä pienestä supistuksesta. ottivat kuitenkin vastaan ja pari tuntia siinä meni käyrillä ja sitten oltiin jo salissa. kipeää otti, ja oli todellakin yllätys kuinka hurjia ne supistukset oli. mutta oli myös yllätys, että ne ei iskenneet kuin puukko, vaan niinkuin aalto. ja että siinä supistusten välissä oli todellakin ihan normaali olotila. lopuksi kuitenki epiduraali vei voiton ja loppusynnytys hoitui lähinnä naureskellessa ja toimitellessa, kun kaikki kivut katosi. väliliha leikattiin enkä tiennyt edes koko asiasta ennen kuin kätilö alkoi puhua ompelemisesta.
nyt odotellaan toista syntyväksi lokakuussa. pelkoa ei ole enää, mutta toki toimitus edelleen hieman hirvittää positiivisesta kokemuksesta huolimatta. mutta en kuollut siihen niikuin oletin! ja yleinen mieliala on kuin voittajalla. unetkin ovat muuttuneet. enää ei ole takaa-ajopainajaisia joissa aina jäin toiseksi. nykyään vetelen vastustajat lakoon samaisissa unissa :) - Rosaz
Pelkään itse että minulle tulee sairaus tai jokin mistä voi seurata sairaus tai muita vaikeuksia. Tällä hetkellä minulla on välilevyn pullistuma ja pelkään että siitä aiheutuu vaikeuksia. Kävin ulkona kävelemässä ja tajusin että pelot on kohdattava jotta voi kohdata uusia pelkoja. Peloista kannattaa puhua jollekkin tutulle sillä se voi auttaa. Vaikka välillä on vaikeaa siitä pääsee kyllä yli vaikka se tuntuukin välillä mahdottomalta. Haluan kannustaa ja auttaa muita kohtaamaan pelkonsa. Toivon että tästä oli apua.
- Naikkonen23
Minulla oli myös kauhea synnytyspelko, ja ajattelin vaativani pelkosektiota. Raskauden loppupuolella en kuitenkaan jaksanutkaan alkaa vääntämään lääkäreiden kanssa, vaan päätin olla ajattelematta koko synnytystä. En mennyt myöskään synnytysvalmennukseen.
Vauva syntyi rv 38, supistukset alkoivat yöllä, lakkasivat seuraavana päivänä ja alkoivat taas uudestaan seuraavana yönä. Olin siis valvonut pari yötä ennen synnytystä. Laitokselle mentiin 04 yöllä, paikat olivatkin jo 5 cm auki ja sain lähes heti epiduraalin. Tähän mennessä supistuskivut eivät mielestäni olleet mitään kauhean kovia, ihan siedettävissä ja varsinkin kun olin tottunut koviin menkkakipuihin, supistuskivut olivat minusta verrattavissa todella koviin menkkakipuihin.
Epiduraalipuudutus toimi täydellisesti, enkä ponnistusvaiheen alkamiseen saakka tuntenut yhtään mitään. Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin pelko iskeä, ehkä epiduraalin laittaminen, neulat ym. saivat pelon valloilleen... Jalkani alkoivat täristä hallitsemattomasti. Ennen ponnistusvaihetta epiduraalin teho alkoi hiipua, ja aloin tuntemaan sietämätöntä kakkahädän tunnetta. Mielestäni ponnistus todella tuntuu siltä kuin puskisit keilapalloa ulos peräaukosta... JA paine tuntuu juuri peräaukon puolella. Omalla kohdallani ponnistusvaihe venyi todella pitkäksi, sitä kesti kaikkiaan 1,5 tuntia. Ne olivat varmasti elämäni pisimmät 1,5 tuntia, täyttä kärsimystä ja tuskaa. Lopulta olin niin uupunut, että jokaisen ponnistuksen jälkeen purskahdin kauheaan itkukohtaukseen.. Olisin vaan halunnut pois.. Teki mieli nousta pois synnytyspediltä ja piiloutua jonnekin..
Mieheni oli vieressä koko synnytyksen ajan, ja kertoi minun ihoni olleen lopussa jo sinertävä.
Ponnistusvaiheen kestettyä jo yli tunnin, alkoi kätilö peloitella imukupilla, toinen kätilö oltiin tässä vaiheessa jo kutsuttu avuksi pitämään jaloistani kiinni. He puhuivat, että jos lapsi ei pian synny he hakevat lääkärin ja kokeillaan imukuppia.
Tämä sai minut paniikin valtaan, ajattelin, että nyt se on vaan pakko saada ulos, ja keräsin kaikki voimani seuraavaan ponnistukseen..
Sitten tuntui polttava vihlaisu, ajattelin klitorikseni revenneen irti. Kysyin kätilöltä repesikö klitoris, hän ei vastannut muistaakseni mitään.
Kuitenkin tuon kaiken kivun keskellä olo oli todella helpottunut, sillä vauvan pää oli pulpahtanut esiin. Kätilö käski ponnistaa uudestaan, että vauva saataisiin kokonaan ulos. Keräsin taas kaikki voimani ja ponnistin.. Ponnistin.. Ja sitten kuului rääkäisy ja pikkuinen vauveli molskahti ulos. Tämä vaihe ei enää pään jälkeen juuri sattunut.
Sain vauvan viereen ja voi sitä onnistumisen tunteen iloa, oloni oli väsyneempi kuin koskaan, mutta tunsin itseni niin ylpeäksi kun olin tuon pienen otuksen kovalla työllä saattanut maailmaan. Vauva oli mitoiltaan hiukan alle 3100 g ja 49 cm pitkä. Päänympärys oli 33,5 cm.
Tämän jälkeen tuli vielä istukka, senkään tuleminen ei juuri sattunut.
Kivut eivät kuitenkaan kadonneet mihinkään synnytyksen jälkeen, niin kuin jotkut väittävät, vaan tämän jälkeen kätilö alkoi ompelemaan repeämät. Hän kertoi häpyhuulieni revenneen, mutta myöhemmin sain tietää että repeämät olivat luokiteltu 2. asteeksi, eli repeämät olivat ylettyneet lantionpohjan lihaksistoon saakka. Häpyhuulet repesivät klitorikseen asti, eikä puudutus toiminut klitoriksen vieressä, joten tunsin kaksi pistosta kun sen vierestä tikattiin.
Pystyin kuitenkin istumaan normaalisti, eivätkä repeämät juurikaan häirinneet minua synnytyksen jälkeen. Erikoisinta oli kun nousi seisomaan ja tuntui siltä että peräaukko tippuisi lattialle.. Mutta se siitä aiheesta.. :D
Repeämien paranemiseen meni 2 viikkoa, ne paranivat hyvin, eikä niistä ole jäänyt juuri jälkiä. Välillä tuntuu vieläkin jonkunlaista hermokipua, satunnaisia vihlaisuja saattaa tuntua silloin tällöin.
Olin mielestäni kuitenkin heti synnytyksen jälkeen jo kunnossa, ainut että kauhea väsymys vaivasi monta päivää, muuten pystyin heti liikkumaan ja toimimaan normaalisti.
En kadu, että valitsin alatiesynnytyksen. Kuitenkin jos imukuppia oltaisiin jouduttu käyttämään, olisi mielipiteeni varmaankin eri. Onneksi kuitenkin selvisin pelkällä säikähdyksellä.
Seuraavalla kerralla en uskalla ottaa riskiä, että joutuisin imukuppi synnytykseen, joten aijon ehdottomasti vaatia pelkosektiota. En enää ikinä uskaltaisi tehdä samaa uudelleen, ja ajatuskin synnytyksestä saa minut paniikin valtaan.
Ehkäpä lapsi lukuni jää tähän, sillä pelkään jos en saakkaan sektiota peloistani huolimatta.
Minun synnytyskertomukseni oli tälläinen, aika näyttää millainen sinun tulee olemaan.
Rohkeutta synnytykseen ja odotukseen, kyllä sinä siihen pystyt, pystyinhän minäkin! :)- Naikkonen23
Hups, nyt vasta huomasin ketjun olevan 6 vuotta vanha.. :D Noh, tässä kuitenkin jollekin synnytyskertomus luottavaksi jota aihe kiinnostaa..
- tiituliin
Hih, minäkin vastailen vanhaan ketjuun, kun just tänään tätä aihetta mietin... :) Synnytyksessä on hormoneissa jotain tosi jännää. Miten sen kuvailis. Siis jos tiedät, että normaalisti sattuis ja ällöttäis ja aiheuttais heikotusta vaikka tippakanyylin laitto, niin synnytyksessä se on ihan erilaista, eli ei satu/öklötä samalla tavalla. Iteltä hävis ainakin kaikki öklötykset verta ym. ällöttävää kohtaan, palasivat vasta muutaman päivän päästä synnytyksestä... Ja oli todellakin pelännyt, että supistukset sattuu ihan tajuttomasti ja sitten mulle kerrotaan, että epiduraalia tms selkäpuudutetta ei voi laittaa matalien trombosyyttien takia... Ja kas kummaa, en olis sitä epiduraalia edes tarvinnut :) Supistukset ei sattuneet missään vaiheessa järkyttävän paljon, ei vaikka oksitosiinitippa laitettiin aina vaan isommalle. Loppuvaiheessa niin isolle, että siihen tarvittiin lääkärin määräys (kätilön ei riittänyt) ja kohdun sisäinen painemittari. Turha pelko siis sekin... Ja supistusten välissä oli ihan normi olo. TENS oli hyvä, samoin amme, lämpöpussi ja ilokaasu. Kohdunkaulapuudutteen testasin myös, se vain pysäytti synnytyksen. Aqua-rakkulat oli ihan turhaa hömpsönpömpsöä... Ainut, mikä koski lujaa, oli ponnistusvaihe, reilu tunti. Istukka lutkahti pihalle mulskis vaan, hyvä että tuntui yhtään miltään se... Ompelemisen ajaksi pyysin taas ilokaasun ja se oli loistava apu siinä. Turhaan siis jänskäsin etukäteen, synnyttäminen oli paljon mukavampaa kuin etukäteen kuvittelin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1692970Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha262079- 232034
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.901852Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?691567Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se191323Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo371222- 101221
Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351193Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k91181