Väyrynen: Kiviniemelle ja Lehtomäelle kehityskeskustelut

YLE uutiset:
Talous ja politiikka

Etusivu > Talous ja politiikka > Artikkeli

julkaistu tänään klo 15:52

Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on tyytymätön keskustalaiseen linjaan alue-, kunta- ja ympäristöpolitiikassa. Väyrynen sanoo, että jos hänet valitaan keskustan puheenjohtajaksi, hän käy vähintäänkin kehityskeskustelut kuntaministeri Mari Kiviniemen ja ympäristöministeri Paula Lehtomäen kanssa.

Väyrysen mielestä kunta- ja ympäristöpoliittisen linjan toteuttaminen on vienyt keskustan kannatuksen aallonpohjalle.

-Olen tyytymätön siihen poliittiseen linjaan, jota näillä aloilla on toteutettu. Se on syynä siihen, että meidän kannatuksemme on alentunut. Vähintäinkin kehityskeskusteluja pitäisi näillä sektoreilla käydä Lehtomäen ja Kiviniemen kanssa, Väyrynen toteaa.

Hän sanoo, että myös henkilövaihdoksia saatetaan tarvita, jos hän pääsee johtamaan keskustaa.

-Jos olen hallitusta muodostamassa, haluan saada muutamia muutoksia keskustan hallitusryhmän toimintaan. Tarvitaan uutta otetta ja uusia painotuksia, jotta voisimme menestyä ensi kevään eduskuntavaaleissa. Osa muutoksista voidaan saada keskustelujen avulla, mutta henkilövaihdoksiakin saatetaan tarvita, Väyrynen sanoo.
"Korhosta ei kuunnella"

Hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä toimiva Väyrynen valittaa, ettei puoluesihteeri Jarmo Korhosta ole kuultu poliittisissa kysymyksissä. Väyrysen mukaan keskustan kannatus olisi parempi, jos Korhosta kuunneltaisiin.

-Epäluottamus on syntynyt siitä, puolueen poliittinen linja ei ole keskeisissä asioissa vastannut meidän suuren kannattajakunnan toiveita. Jos olisi kuunneltu enemmän Jarmo Korhosta politiikan kysymyksissä, niin kannatus olisi varmaankin parempi. Mutta ei ole kuunneltu, eikä minuakaan, Väyrynen toteaa.

Ulkoministeriön tiloissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Väyrynen kertoi, että kaikilla kandidaateilla on vielä hyvät mahdollisuudet puheenjohtajapelissä.

-Arvelen, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle ja voittaa siellä, Väyrynen sanoo.

Hänen mukaansa minihallitusneuvotteluista syntynee lyhyt talouspoliittinen asiakirja.

-On varmaan paikallaan tarkastella talouspoliittisia linjoja tässä yhteydessä. Siitähän on tullut meille hyvin ristiriitaisia evästyksiä mm. EK:n ja SAK:n taholta, Väyrynen sanoo

YLE Uutiset
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kepua vois äänestää,jos pate tulis johtoon,mauri ei ole saanut aikaan mitään ja kiviniemi täysin vietävissä

Äänestä

todellisuus ollu vähän niinku hukassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maalaismies. kirjoitti:

YLE uutiset:
Talous ja politiikka

Etusivu > Talous ja politiikka > Artikkeli
Väyrynen: Kiviniemelle ja Lehtomäelle kehityskeskustelut
julkaistu tänään klo 15:52

Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on tyytymätön keskustalaiseen linjaan alue-, kunta- ja ympäristöpolitiikassa. Väyrynen sanoo, että jos hänet valitaan keskustan puheenjohtajaksi, hän käy vähintäänkin kehityskeskustelut kuntaministeri Mari Kiviniemen ja ympäristöministeri Paula Lehtomäen kanssa.

Väyrysen mielestä kunta- ja ympäristöpoliittisen linjan toteuttaminen on vienyt keskustan kannatuksen aallonpohjalle.

-Olen tyytymätön siihen poliittiseen linjaan, jota näillä aloilla on toteutettu. Se on syynä siihen, että meidän kannatuksemme on alentunut. Vähintäinkin kehityskeskusteluja pitäisi näillä sektoreilla käydä Lehtomäen ja Kiviniemen kanssa, Väyrynen toteaa.

Hän sanoo, että myös henkilövaihdoksia saatetaan tarvita, jos hän pääsee johtamaan keskustaa.

-Jos olen hallitusta muodostamassa, haluan saada muutamia muutoksia keskustan hallitusryhmän toimintaan. Tarvitaan uutta otetta ja uusia painotuksia, jotta voisimme menestyä ensi kevään eduskuntavaaleissa. Osa muutoksista voidaan saada keskustelujen avulla, mutta henkilövaihdoksiakin saatetaan tarvita, Väyrynen sanoo.
"Korhosta ei kuunnella"

Hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä toimiva Väyrynen valittaa, ettei puoluesihteeri Jarmo Korhosta ole kuultu poliittisissa kysymyksissä. Väyrysen mukaan keskustan kannatus olisi parempi, jos Korhosta kuunneltaisiin.

-Epäluottamus on syntynyt siitä, puolueen poliittinen linja ei ole keskeisissä asioissa vastannut meidän suuren kannattajakunnan toiveita. Jos olisi kuunneltu enemmän Jarmo Korhosta politiikan kysymyksissä, niin kannatus olisi varmaankin parempi. Mutta ei ole kuunneltu, eikä minuakaan, Väyrynen toteaa.

Ulkoministeriön tiloissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Väyrynen kertoi, että kaikilla kandidaateilla on vielä hyvät mahdollisuudet puheenjohtajapelissä.

-Arvelen, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle ja voittaa siellä, Väyrynen sanoo.

Hänen mukaansa minihallitusneuvotteluista syntynee lyhyt talouspoliittinen asiakirja.

-On varmaan paikallaan tarkastella talouspoliittisia linjoja tässä yhteydessä. Siitähän on tullut meille hyvin ristiriitaisia evästyksiä mm. EK:n ja SAK:n taholta, Väyrynen sanoo

YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu