Kantelenko työkaverista?

Molla+++

Eli olen nyt siinä tilanteessa että olen ajatellut irtisanoutua työstäni ja haluaisin kertoa totuuden työkaveristani mitä hän on juonitellut esimiestämme vastaan. Kyse on jo vuoden vanhasta jutusta,mutta tekisi silti mieli kertoa koska olen joka tapauksessa lähdössä.
Työkaverini on tullut työpaikkaan samaan aikaan kuin minä,ja on ollut minua kohtaan heti alusta lähtien ilkeä.Ensin oli joka asiasta sanomista,vaikka kättä olisin vain liikauttanut enkä oikeasti tehnyt yhtään mitään väärin.Hän oli aina oikeassa ja siihen ei ollut sanomista.Sitten käytös muuttui siten että työkaverini rajähti ihan täysin välillä. Yhden kerran sain tarpeekseni ja menin kertomaan johtajalle että tälläinen käytös on jo jatkunut pidempään. Johtaja sanoi että se on varoituksen paikka,mutta loppujen lopuksi tajusin että hän ei ottanut asiaa edes puheeksi tämän henkilön kanssa.
Tämä on ajan kanssa vaikuttanut minuun niin että minua ei kiinnosta pätkän vertaa enää työt.Töihin ahdistaa mennä ja työn ilo on kadonnut.

Tämä vuosi sitten tapahtunut juonittelu työkaverini johdosta koski lähintä esimiestäni. Hän kuvitteli voivansa vaikuttaa siihen että esimieheni irtisanottaisiin monen kymmenen vuoden urastaan talossa ja kaiken lisäksi hänet itse palkattaisiin esimieheni tilalle.Hän oli silloin ollut firmassa vain hetken ja ei ole muutakaan alan kokemusta niin paljon että sillä olisi vaikutusta. Esimiehessämme ei ole mitään vikaa,mutta työkaverini ei vaan pidä hänestäkään.Se ero tässä on että esimiehille aina mielistelee ja minulle sitten kaatuu se kaikki paska.

Mite te muut tekisitte?

6

650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jätä hyvä kuva

      Ei kannata mennä juoruilemaan. Koska sinulla ei ole mitään näyttöä tai todisteita sanojesi tueksi, jäisi kuitenkin loppujen lopuksi näyttämättä toteen kuka oikeasti sanoi mitäkin, ja miten asia mutkan kautta vääristyi. Saat vain jorukellon leiman ja painta on, jos menet purkamaan pahan olosi lähtiessäsi esimiehellesi.

      Jos olet lähdössä talosta pois, niin yritä jättää itsestäsi mahdollisimman hyvä ja positiivinen kuva jälkeesi. Usko pois, siitä on tulevaisuudessa eniten hyötyä itsellesi, ja näkyyhän käytöksen arviointi myös työtodistuksessa jos niin haluat.

      • molla+++

        Kiitos mielipiteestäsi.
        Olen ajatellut kertoa irtisanoutumisen yhteydessä tietenkin myös syyn lähdölleni. Ja juuri tämän työkaverini takia olen lähdössä,koska olen jo niin kauan purrut hammasta hänen käytöksen kanssa. Kuten sanoin niin töihin on ahdistavaa mennä ja en enää nauti työstäni.Nyt ollaan siinä pisteessä että ei auta vaikka jompi kumpi siirrettäisiin eri puolelle taloa hommiin.Olisin varmaan lähtenyt jo vuosi sitten,mutta olen sinnitellyt että en antaisi hänelle sitä iloa että lähden pois.Nyt hän saa kuitenkin käytökselleen palkinnon koska lähden.En jaksa vaan itse enää taistella toisen käytöstä vastaan. Olen myös hyvin pettynyt että käytökseen ei puututtu silloin kun vihdoin uskalsin mennä asiasta sanomaan. Tuli petetty olo....
        En aijo ainakaan lähdön syystä alkaa valehtelemaan.Miksi väittäisin että kaikki on hyvin,jos asiat ei ole?

        Mutta tuohon esimiestäni koskevaan asiaan vielä,että yksi minun työkaverini voi todistaa tämän jutun.Joten en ihan yksin ole asian kanssa. Harvoimpa sitä sen enempää todisteita keskusteluista on,että tarvitsee vaan luottaa toiseen sanaan.Mutta koska asia on aika vanha niin ehkä jätän sen sanomatta. Eniten vaan harmittaa se että esimiehet eivät tajua millainen tämä ihminen,siksi haluaisin havahduttaa heidät.

        Tottakai on hyvä jättää omasta käytöksestä hyvä kuva,mutta en ymmärrä miten totuuden kertominen olisi huonoa käytöstä minulta? Itse olisin ainakin tyytyväinen jos joku kertoisi mitä selän takanani tapahtuu.
        En ajatellut mennä huutamaan ja riuhumaan ennen lähtöäni,koska sellainen en ole. Haluaisin vain kertoa että esimieheni tietäisivät millainen tämä henkilö oikeasti on.

      • nm72
        molla+++ kirjoitti:

        No ainakin sinun kannattaa lopettaa tuossa työpaikassa. Itse olen irtisanoutunut kahdesti ja ovat olleet kumpikin erittäin hyviä päätöksiä näin jälkeenpäinkin ajatellen. Ja olen kyllä sanonut suoraan mitä olen mieltä asioista, eikä siitä ole ollut mitään haittaa koskaan. Jos pomosi on suunnilleen normaali eikä mikään hullu, niin kyllä sille nyt voi tuollaisesta asiasta kertoa kun kyseessä ei ole mikään syytös tms tätä esimiestä kohtaan.

        Suomessa tämä työkulttuuri on aika kummallinen, käydään vuodesta toiseen arkisin joka päivä töissä jossa ei kiinnosta olla pätkääkään, mielistellään ja nuollaan pomon persettä ettei vaan tulisi mitään ongelmia. Käsittämätöntä.

      • ei muuta
        nm72 kirjoitti:

        Itse annan töykeille "työkvereille" kiitokseksi kiireen
        tullessa sen että jään saikulle ja sinne ne jää keskenään
        tappelemaan hah haa.

        Viimeksi huvituin tilanteesta kun tulin takaisin saikulta ja olivat katkeria ja vihaisia.Itse olin levännyt ja täynnä energiaa.Sitä se sairas ilmapiiri työpaikoilla teettää,kateellisia ja häiriintyneitä vajakkeja
        työkamuina,periksi ei kannata antaa tekee vain työnsä ja haistattaa pitkät, työkamujaan kun ei voi valita.

    • Jaakko Maratoona

      Paskajuttuja, niin ihmiset saavat nauraa.

      • Älä kerro mitään mitä et voi todistaa! Irtisanoudu ja sanot syyksi työilmapiiri on syvältä. Vaikka eihän tuo edes syytä tarvitse että irtisanoutuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      51
      3326
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      47
      2782
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      144
      2579
    4. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      57
      2291
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      355
      2014
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1634
    7. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1485
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1308
    9. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      35
      1258
    10. Miksi mediheli

      Mitä on tapahtunut ku poliiseja ja ambulanssi pyöri aamusta keskustassa
      Kiuruvesi
      24
      1164
    Aihe