Olen kohta 2o-vuotta ollut katolisen kirkon jäsen. Siinä ajassa olen oppinut tuntemaan useita pappeja, piispoja, diakoneita jne. Seurattuani nimimerkki Ignatiuksen mielipiteitä huomaan, että hänellä on oma legalistinen (lakikeskeinen) ajatusmaalimansa. Eivät kaikki katolisen kirkonjäsenet eivätkä edes papisto ajattele aina niin mitä Ignatius. Pitää muistaa jokaisen, että meillä on omatmielipiteet ja emme me tule sen hurkaammaksi olemalla toisiamme parempia esittämällä kauniita tilastoja tai otteita katekismuksestamme. Kun ajattelemme sydämellä voimme parhaiten tuoda esiin aidon kristillisen rakkauden ja kirkon puhtauden. Tähän ei tarvita katekismuksesta luentoa. Omat aivot reippahasti käyttön.
Siunattua kevättä!
Siunattua kevättä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ristin Johannes on aivan oikeassa kutsuessaan minua legalistiseksi, koska uskon olevani tietoinen siita laista jota kristittyna minun odotetaan noudattavan ja katolilaisena tahdon seurata. Laki ei ole ainoa asia joka uskoa harjoittaa ja elavoittaa, mutta se antaa sille jarjestyksen, joka mahdollistaa suurempaa ja suurempaa uskon ja jarjen harmoniaa - harmoniaa, jota pyha isamme Johannes Paavali II kutsuu meita kaikkia viljelemaan.
Talla palstalla kasittelen niita yleisia neuvoja, kaskyja, lausuntoja ja teologisia mielipiteita jotka johdattavat meita kohti suurempaa totuutta. Tarkoitukseni ei ole kayda pastoraalista keskustelua, joka vaatii kanssakayntia henkilokohtaisella tasolla ja ottaa huomioon yksiloiden tarpeet ja ongelmat. Systemaattinen teologia, joka on se teologisen tieteen osa-alue johon fundamentaalitasolla tarvitaan katekismusta 'jotta uskon muoto ja sisalto pysyisivat yhtena', vaatii objektiivista katsantokantaa, niin pitkalti kuin se teologiassa on mahdollista. Toki oma hengellisyyteni paistaa lapi teksteistani, ja harjaantunut silma voi nahda ne kirkkoisat ja pyhimykset joiden tekstit erityisesti minuun vetoavat. Kirkon muodollinen opetus taas vetoaa jokaiseen sieluun sen ikuisen totuuden tahden.
On ilmiselvaa, ettei jokainen katolilainen ajattele kuten mina ajattelen - se olisi taysin vastoin katolisuuden, yleismaailmallisuuden periaatetta. Ihmisten jumalakokemus valttamatta vaihtelee, silla meidan Mestarimme ei ole joustamaton ja kylma, vaan ihmisia rakastava ja meidat taydellisesti tunteva Opettaja.
Tahdon selvittaa miksi kritiikki jonka minun kommenttejani vastaan voidaan antaa on yhta aikaa osuvaa, mutta myos lyhytkatseista. Katson etta ulkoisen foorumin keskustelussa on tarkeaa pitaa mielessa se, etta meidan uskomme on Kirkon usko - ei kenenkaan yksilon oma ja hallittavissa oleva kokonaisuus. Me lahestymme uskon mysteeria kunnioituksella ja noyryydella, jottemme ylpeina ja vailla jatkuvaa muistelemista Herramme elaman, kuoleman ja ylosnousemuksen salaisuuksia kritisoisi kenenkaan uskoa tai kiintymysta yhteiseen Herraamme. Kirkko, aitimme, on minulle, Johannekselle ja uskon meille kaikille (erilaisista ekklesiologioista huolimattakin) rakas ja tarkea opettaja, jonka opetusvirka on ko-ekstensiivinen Kristuksen opettajuuden kanssa. "Se joka kuulee teita, kuulee minua".
Viisaudessaan aitimme Kirkko jattaa monia kysymyksia avoimeksi, vapaan mielipiteen ja spekuloinnin kohteeksi, jotta Kristuksen ruumiin hengellinen ja moraalinen elama voisi kasvaa entisestaan. Toisaalla ovat kysymykset joihin Kirkko antaa selvan ja huolehtivaisen opetuksen, jottei vahaisinkaan poikkeaisi oikealta polulta - naita kysymyksia uskovat yhdessa hoivaten yllapitavat puolustamalla sita totuuden loistetta, joka Kirkon kautta valaisee koko maailmaa.
Katekismuksemme on paavin, piispojen ja Kirkon teologien yhteinen suurteos, jossa Kirkon uskoa selitetaan, sen paakohdat esitellaan ja tiettyja harhakuvia pyritaan poistamaan. Uskomme keskus se ei ole, sen enempaa kuin mikaan muukaan kirja - taman paikan sydamissamme tayttaa kaikkeinpyhin Kolminaisuus ja erityisesti ylosnoussut Vapahtajamme.
On kuitenkin kiusallinen ja piinaava tosiasia, etta Kristuksen nimea kantavien ykseys ei viela ole realiteetti. Meilta puuttuu viela se nakyva yhteys, jonka kruununa on sakramentaalisen elaman jakaminen - Kristuksen vastaanottaminen yhtena kansana, yhdelta uhrialttarilta, yhden paimenen alaisuudessa. Taman paamaaran saavuttamiseksi me kaymme dialogia, joka ei missaan nimessa ole koko kristikansan kutsumus - mutta kaikki ovat kutsutut jakamaan siina rakkauden yhteydessa jonka avulla yhteys ja keskinainen arvonanto tulee mahdolliseksi. Taman tahden tarvitsemme myos intellektuaalista diskurssia, keskustelua joka selittaa uskonkohtia ja valaisee etsivia mielia. Tassa omat aivot ovat 'reippahasti kaytossa' ja juuri tassa tyossa on ensiarvoisen tarkeaa, ettei Kirkon opetuksen ja erheettoman julistuksen kanssa oltaisi ristiriidassa ja siten aiheutettaisi skandaalia maailmalle, joka ei viela usko. Meidan sydamemme ovat oikeassa paikassa jos ne lepaavat Jeesuksen sydamen vierella ja mielemme oikeassa tyossa jos ne ylentyvat ilmoituksen parempaan selitykseen, Jumalan armosta.
Siunattua kevatta myos minulta.
Ignatius
Toivon sydestäni että saat rauhassa kasvaa kirkkomme tuntemuksella. Pudota ajatusmaalmasi sellaiseen muotoon, millä minun ja monen muun katolisen EI tarvitse hävetä tyyliäsi millä leimaat meidät legalisteiksi.
Edesmennyt Suomen piispa isä-Paul oli monessa suhteen hieno mies. Hän opetti armosta asiat paljon valoisammin.
Veli-Ignatius toivon sydämestäni, että sinulle kirkastuu vielä Kirkkomme traditio armosta ja että peset pois legalismia. En minä eivätkä monet muutkaan katoliset koe hyvänä liiallista legalismia. Legalismilla suljet pois armon merkityksen ja korotat itsesi armon mittariksi, jota kirkkomme ei hyväksy, ts et voi asettua moraalinvartiaksi.
Parahin Juan de la Cruz,
Katson lievasti sanottuna sopimattomaksi kritisoida yleista kirjoitustyyliani - eritoten kun suomi ei ole vahvin kieleni - tai ajatuksenjuoksuani, taysin vailla esimerkkeja. Tahtomatta kuulostaa katkeralle, en katso myoskaan hyvalla kaannynnaisen kritiikkia, erityisesti kun alempana tekstissa eras entinen katolilainen on joutunut sinua korjaamaan opillisessa epatarkkuudessa.
Piispa Paul oli varmasti hieno mies, ja hanen opetuksensa kirkkautta vaikka en henkilokohtaisesti olekaan saanut kokea, uskon etta piispan sanat voivat koskettaa kovintakin sydanta ja kaantaa ne Jumalan puoleen kun Pyha Henki koskettaa uskovaa. En epaile hetkeakaan etta hanen opetuksensa on ollut valoisampaa kuin omani, eika minun tarkoitukseni ole talla palstalla olla pastori, sielunhoitaja tai hiippakunnan laumankaitsija. Kirjoitan teologiasta teologina, en pastoraalisista tarpeista seurakuntapappina. Se, etta katsot legalismin heikkoudeksi, ilmaisee minulle ainoastaan eptaydellisen ymmarryksen niista laeista jotka elamaamme kristittyina ohjailevat. Meilla on velvollisuuksia maallisen lain edessa, mutta myos kirkollisen ja jumalallisen. Naista viimeinen on tarkein ja ensisijalla - ja tama laki on Mestarimme mukaan sydamiimme kirjattu. Toiset lait mahdollistavat Kirkon rauhallisen toiminnan ja yhteiskuntajarjestyksen yllapidon. Mikaan naista laeista ei luontonsa mukaan sulje pois Jumalan armoa, ja on virhe ajatella etta Kirkon sisainen asiainjarjestely sen enempaa kuin maallinen lakikaan tahtoisi sysata Hengen impulssin sivuun - pikemminkin se pyrkii rauhoittamaan kristittyjen sielut, jotta he voivat hiljaisuudessa kuulla Herransa kutsun.
Jos olen millaan tavalla esittanyt olevani "armon mittari" tai "moraalinvartija", pyydan noyrasti anteeksi. Anteeksi en kuitenkaan voi pyytaa sita, etta ilmaisen Kirkon muodollisen opetuksen - niin vaikea kuin se voi joillekin meista olla omassa henkilokohtaisessa elamassamme. Olemme kaikki samassa veneessa - epataydellisina ihmisina pyrkien imitoida taydellisemmin Herraamme Jeesusta, elamamme ensimmainen ja viimeinen opettajamme, inspiraatiomme ja tuomarimme.
Ignatius
En kritisoi sinun kirjoitustyyliäsi, on meillä jokaisella omat puutteemme tekstintuotossa. Kunhan vain ymmärtää toisen.
"En katso hyvällä käännynäisen kritiikkiä..." osoittaa jo tietyn luokituksen: Luokittelet. Olet ensimmäinen joka käyttää kyseisen muodon, muistan kun liityin kirkkoon. Piispa Paul ja joitain muita korkea-arvoisessa virassa olevia katolisia virkamiehiä ja maallikkoja korostivat aina että kirkon jänyyteen liitytään EI käännytä.
En ole yksin se joka katsoo legalismin heikkoutena. Monet monet katoliset katsovat sen heikkoudeksi. "Meillä on velvollisuudet maallisen ja Jumalallisen lain edessä." Totta ja meidän tulee kunnioittaa esivaltaa.
Tosin on aiheellista ensinäkin miettiä missä menee se raja missä kulkee lain ja armon raja. Sen valitettavasti monet kirkkomme sisällä ovat unohtaneet ja ovat ottaneet kutsumuksen päättää sen missä kulkee raja, vaikka rajan piirtää Jumala ja kirkkomme traditio.
Olen huolestuneena seuranut kirkkomme kehitystä, kirkkoomme pesee paljon nuoria teologeita joilla hämärtyy se armo mikä kirkossa oli 15v aikaa. Oletan että olet sen verta nuorempi, että et ole tutustunut lähihistoriaamme.
Huomaa: Minä en nyt tarkoita sitä aikaa jota elettiin isä Paulin hiippakunnassa Suomessa, vaan tarkoitan ihan avoimesti globaalissa yhteiskunnassamme, jonka osa olemme.
Monessa asiassa huomaan että annat litanioittain viittauksia, dogmeihin se on eritäin hyvä ja selkeetä. joissain tapauksissa olen huomannut että sinun on vaikea käyttää omia sanojasi. Onko kyseessä palko että sanotkin jotain väärin ja menetät kasvot. Älä veli-hyvä pelkää. Olen itse aktiivisena-maallikkona soveltanut sen mitä sydämeni sanoo ja ei minulle ole siitä seurannut nuhteita tai panna-bullaa.
Otsikkosi viittaa julkisella paikalla suoritettavaan lika pyykkiin. Tuota... kun pyykistä tarttuu tuoksu joka menee ihmisten koteihin täytyyhän se silloin pestä puhtaaksi. En väitä että olisin sen parempi tuntemaan kirkkoamme mitä sinä, en myöskään että olisin puhtaampi, mitä sinä. Tahdon kumminkin aidosti tuoda sen huolen esille, mitä monet ovat minulle mailein kautta kommunikoineet koskien sinun mielipiteitä.
Muistutan vielä että maailmassa on eniten katolisia kristittyjä, eivätkä kaikki katoliset ole samanlaisia. Meitä on erilaisia: Erilaisista kulttuureista, erilaisista sosiaalisista oloista jne.. Usko meitä yhdistää Kristukseen vaikka meillä on erikäsitykset joistan traditiivisista ja teologista asioista.
Rakakentavassa Hegessä, Juan de la Cruz
Tapahtuipa dialogi missa muodossa tai ymparistossa tahansa, on aina jarkevaa ja sopivaa sitatoida toista osapuolta edes lauseen kokonaisuudessaan. Minun kritiikkini, johon vastauksesi oli selvasti loukkaantunut, ei ollut sinun kaannynnaisyyttasi kohtaan (painvastoin monissa paikoin kaannynnaiset ovat ne harvat jotka pitavat kiinni opin puhtaudesta - tosin on myos niita, jotka tahtovat tuoda vanhat huonot tapansa mukaan, Kirkkoon liittyessaan). Asia, jonka koin kiusalliseksi, on etta sina, jonka teksti alempana tuli korjatuksi entisen katolilaisen toimesta, katolilaisen joka on lahtenyt Kirkosta mutta tuntee Kirkon opetuksen paremmin kuin sina itse, avaat kritiittisen ja poleemisen keskustelualueen “Ignatius aikamme besserwisser”.
Ymmarran ettet ole teologi, eika sinun toki tarvitsekaan olla teologi, mutta koska se dialogi johon olen osallistunut talla foorumilla on ensisijaisesti juuri systemaattista, on mielestani lievasti sanottuna sopimatonta etta kritisoit minut legalisuuttani - systemaattinen teologia, vaikka se jattaakin tilaa Hengen tyolle, on katolilaisille kumulatiivinen yritys, jossa pyhan aitimme Kirkon vuosisatojen opetus pyritaan harmonisoimaan uusimpien vastustusten ja kysymysten kanssa. En aio luennoida sinulle enempaa teologian luonteesta, mutta korostan etta systematiikka on eri taso (ei ylempi tahi alempi, ainoastaan eri) dialogille kuin aktiivisen katolilaisen ruohonjuuri-keskustelut.
Lain ja armon raja... Kirkko opettaa, etta Jumalan armo lavistaa koko Kirkon mystillisen ruumiin - sen jasenten, struktuurien ja legislatiivisen yrityksen valilla vallitsee aina Jumalan lasnaolo, joka mahdollistaa meidan jokaisen ottaa osaa Herramme meille antamista armonvalineista. On lakeja, jotka reguloivat naiden kayttoa, ihmisten kayttaytymista Kirkossa (ei vain kirkkorakennuksessa vaan Kristuksen ruumiin jasenena) ja on muodollinen opetus, joka ohjaa kristittya teologia kohti ikiaikaista totuutta. Tama ‘laki’ ja Jumala eivat ole ristiriitaiset, toisin kuin olet kasittanyt. Kirkko ei seiso vastustaen Jumalan Henkea, vaan pyrkien ohjaamaan ihmiset tahan liittoon Jumalan kanssa. En katso kovin hyodylliseksi tai hedelmalliseksi tutkia enempaa tata “rajapintaa”, silla en ole koskaan ollut niin lakihenkinen etta voisin erottaa toisistaan Kirkon maallisen elaman niin taysin Kolminaisuuden sisaisesta elamasta (jota se pyrkii kuvaamaan), etta tahtoisin erotella tassa mielessa lain ja armon rajoja. En ole tosin yllattynyt etta maallikolle asia ei valttamatta ole samalla lailla selvaa, silla 15 vuodenkin armontoiden jalkeen voi selkeasti viela erehtya kirkko-opillisessa tulkinnassa, joka mahdollisesti tuo Kirkon kolminaisen tyon - opetuksen, lainsaadannon ja pyhityksen - kyseenalaiseksi.
On selvaa, etta koska olet jo kaisttaakseni huomattavasti itseani kypsempi, en voi luennoida sinulle lahihistoriamme oikuista - mutta on hyva pitaa mielessaan vanha dictum: Kirkko joka menee naimisiin ajan hengen (Zeitgeist) kanssa, on hetkessa leski. Taman naen selvasti esimerkiksi protestanttisten kirkkojen keskuudessa, silla heidan aikojen hengen palvomisensa johtaa traditionaalisen moraalin ja uskonopin hylkaamiseen.
Tahdon viela koskettaa pyykinpesuasi. Se, etta ‘monet’ ovat huolestuneet minun teksteistani, kertoo minulle sen etta nama ‘monet’ ovat selvasti hyvia, Jumalastamme kiinnipitavia uskovia. Heidan rukouksensa on enemman kuin tervetullut ja siihen heita kehotan. Toisaalta tahtoisin asettaa heille myos tehtavan: tutkia Kirkomme opetusta pyrkien objektiivisuuteen ja jos he tuntevat siihen kutsumusta, opiskella fundamentaali-teologiaa (silla Kirkkomme fundamentaali-opetus on jo kauneudellaan mieltamullistava) jotta voisivat paremmin ja kategorisesti vastata niihin uskonOPIN kysymyksiin, jotka ajassamme ovat tarkeita. Suomen piispa ja monet papit ja maallikot ovat saaneet paljon kritiikkia siita, etta he yllapitavat niita korkeita moraalin ja opin ideaaleja joita Kirkko opettaa, vailla kompromisseja. Tama on se asenne jolla meidan jokaisen tulee suhtautua Kristukseen - pyrkien Hanen taydelliseen imitointiin ja Hanen opetuksensa seuraamiseen - olimmepa missa yhteiskuntaluokassa tai kulttuurissa tahansa. Totuus on sama jokaiselle, mutta lahimmaisen rakkauden ilmaisun muodot vaihtelevat paikasta toiseen. Uskomme on aina sama, ja siita meidan tulee pitaa kiinni, koska siten me pidamme myos kiinni Kristuksesta, joka vie meita kohti Isa Jumalaa.
Ignatius