Keskusta aivan tukossa. Valokierrot ovat niin nopeita, ettei niistä kerkeä, kuin se jonon ensimmäinen nukkuja ajamaan päin keltaisia, vaikka ripeällä toiminnalla kerkeäisi 4-5 autoa. Jono kasvaa joka valokierrolla, kun "väsyttää, eikä millään haluttaisi pois jonosta". Pysykää nyt edes se keskustan ajan hereillä, poistukaa ripeästi ja ajakaa kotiin nukkumaan! Ja niin, turha selitellä, että se kiihdyttäminen vie bensaa, sillä se jonossa seisominen vie monin kerroin enemmän!
Käsittämätöntä hankaamista! Polttoainetta palaa ja jonot senkun kasvaa! Herätkää!
Käsittämätöntä hankaamista! Polttoainetta palaa ja jonot senkun kasvaa! Herätkää!
Vastaukset 14
Vanhimmat
opetettiin jo yli kolmekymmentä vuotta sitten: kaasua, kaasua liikennevaloissa, liikennevaloissa ei saa jäädä kuhnimaan ja tukkimaan muiden menoa, liikenteen pitää sujua.
Onkohan opetus tai liikenne muuttunut niistä päivistä.
Arvaan että liikenne on vilkastunut ja sitä suuremmalla syyllä pitäisi painaa sitä kaasua.
Niin ne ajat muuttuu, olen kuullut niinkin hoopoja juttuja että opettaisivat, jotta auto pitää ensin saada kaasuun koskematta liikkeelle.
Älä muuta viserrä. Ihmiset ovat liikenteessä ihan kuin jossain unessa. Siis nimenomaan Suomessa. Jos menee mihin tahansa muualle, vaikka Venäjälle, niin kyllä liikenne sujuu. Puhumattakaan muista EU-maista.
Mitä helvetin päiväuneksijoita ja nysvääjiä tässä maassa oikein on????? ei ihme että tämä on sellainen rupusakki kansa, kun liikennekin on tuollaista.
Seurasin parkissa erästä ruuhkautunutta risteystä viiden korvilla. Noin joka kolmas on ihan mahdoton tientukko, joka odottaa vuoroaan, että voi lähteä ihan varovasti matelemalla liikkeelle. Kinneri liukuu hädintuskin toiselle puolelle risteystä, kun jo keltainen vaihtuu. Ihan kuin tyhjä tie edessä jotenkin pelottaisi osaa ihmisistä. Parhaimmillaan samasta risteyksestä pääsi yhdellä valokierrolla kymmenkunta autoa, pahimmillaan kolme.
"Keskusta aivan tukossa."
Koukkaa vasemman laidan kautta, syöttö oikealle ja vastustaja on ihan hukassa.
MP:llä sen usein teenkin..
Sillä pääsee perille eikä ole pahemmin ruuhkia.
Turha on autoa käyttää alle 10 km matkoilla jos ei sitten satu olemaan sellaisia kantamuksia joita ei reppuun saa mahtumaan.
Turha on höpöttää fillareista, jos puhutaan autolla ajamisesta.
Miten tuo ajomatka liittyy aiheeseen? Senkö takia pitää valoissa nukkua ja kerätä jonoa taakse, kun alle 10km matkat ovat turhia?
Arvaa palaako näillä päiväunia viettävillä hihat, kun moposkootterilla vetäsee jostain rakosesta ohi? Kyllä vikkelästi alkavat torvea soittelemaan.
suomiliikenteeseen kuuluu estely.....alhaiset rajoitukset, holhoaminen, jnee......minäkin estelen, puuroutan koko liikenteen, sitten olemme "kaikki" tyytyväisiä.......
Sammuta autosi valoissa niin ei polttoainetta kulu.
Ai niin, mutta kun se autosi ei välttämättä sen jälkeen käynnisty.
Sun agressiotasollas pysyisin kaukana muista tielläliikkujista!
Mene muualle tuhlaamaan muiden aikaa.