Jos joku jotain muuta oppia opettaa

Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.
Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme,
kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat,
kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.
11230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

aikamoinen sanahirviö on jo ensimmäinen lauseesi, mutta silti aivan täyttä puppua. kauanko spämmerin yövuoro yleensä jatkuu? teet varmaan pitkää päivää lähettäessäsi tänne roskapostia, kun alkaa kirjoitukset olemaan jo niin sekavia? ei mitään, kunhan kysyin...

Äänestä
  • Hän kirjoitti myös, että meidät pakana kansat tullaan tuomitsemaan Paavalin oppienkin mukaan. Muuten Mooseksen laki kokonaisuudessaan on yhä voimassa kaikessa ankaruudessaan. Yli-Pappimme Jeesuksen laki on vieläkin Mooseksenkin lakia ankarampi niille jotka Jeesuksen hylkäävät, lue vaikka Vuorisaarnasta.

    (Joh 12:47) Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.

    (Joh 12:48) Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    (Joh 12:49) Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.

    (Joh 12:50) Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."

    Joten Paavalin kirjoittama teksti on iäti voimassa.
    Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
    alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.

    Äänestä

  • Niit sairait sanotaa kristityiks. Niit o paljo hulluinhuoneilla lääkkeet suussa kuola suusta valuen silmät kiiluen raamattu kädessä. Yks päässy vapaaks mut ei hätää: kohta sekin otetaan kiinni kun ihmiset huomaa mistä o kyse.

    Meidän lastemme tulevaisuus turvataan parhaiten suojelemalla raamatun saastaiselta propagandalta.

    Äänestä

  • Kirjoitti ja kirjoitti:

    Hän kirjoitti myös, että meidät pakana kansat tullaan tuomitsemaan Paavalin oppienkin mukaan. Muuten Mooseksen laki kokonaisuudessaan on yhä voimassa kaikessa ankaruudessaan. Yli-Pappimme Jeesuksen laki on vieläkin Mooseksenkin lakia ankarampi niille jotka Jeesuksen hylkäävät, lue vaikka Vuorisaarnasta.

    (Joh 12:47) Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.

    (Joh 12:48) Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    (Joh 12:49) Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.

    (Joh 12:50) Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."

    Joten Paavalin kirjoittama teksti on iäti voimassa.
    Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
    alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.

    nuo ovat voimassa vain niille, jotka niihin USKOVAT. hehe.

    Äänestä

  • demonized666 kirjoitti:

    nuo ovat voimassa vain niille, jotka niihin USKOVAT. hehe.

    Kukaan ei voi sanoa tuo sanoma ei kuulu minulle. Kaikki tuomitaan myös tämänkin mukaan--> koska hylkäsit Isä Jumalan tarjoaman uskon, jonka Jeesus vaikuttaa :

    (Joh 3:15) että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.

    (Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    (Joh 3:17) Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

    (Joh 3:18) Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

    (Joh 3:19) Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.

    (Joh 3:20) Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

    (Joh 3:21) Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."

    Äänestä

  • Se o viel vapaana kirjoitti:

    Niit sairait sanotaa kristityiks. Niit o paljo hulluinhuoneilla lääkkeet suussa kuola suusta valuen silmät kiiluen raamattu kädessä. Yks päässy vapaaks mut ei hätää: kohta sekin otetaan kiinni kun ihmiset huomaa mistä o kyse.

    Meidän lastemme tulevaisuus turvataan parhaiten suojelemalla raamatun saastaiselta propagandalta.

    valtuudella ja suostumuksella,

    näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,

    ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'

    Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

    Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.

    Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän ------>>>>

    avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'

    Eikös sinun lapsesi tulevaisuus suojattaisi paremmin kun opettaisit kotona toistenkin ihmisten huomioon ottamista, jättäisit tuollaiset pilkkaavat sanat pois käytöstä, ja opettaisit hänet ajattelemaan että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on siihen oikeus.

    Äänestä

  • paremminkin näin kirjoitti:

    Eikös sinun lapsesi tulevaisuus suojattaisi paremmin kun opettaisit kotona toistenkin ihmisten huomioon ottamista, jättäisit tuollaiset pilkkaavat sanat pois käytöstä, ja opettaisit hänet ajattelemaan että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on siihen oikeus.

    MItä suuremmalla voimalla Jeesustellaan sitä suuremmalla voimalla vastustetaan! Se on voima ja vastavoima! Jos on jeesustelua on mysö ANTIJEESUSTELUA!

    Usko Saatanaan Saatana pelastaa sinutkin!

    Vaihda raamattusi PORNOON ! Kolmesta raamatusta vaihtokaupaksi puolikas pornolehti !

    Äänestä

  • ylipappien kirjoitti:

    valtuudella ja suostumuksella,

    näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,

    ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'

    Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

    Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.

    Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän ------>>>>

    avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'

    NOIDAT nousee haudoistansa loitsut lukee jeesustelijoille!

    http://www.google.fi/images?hl=fi&q=book of shadows&um=1&ie=UTF-8&source=univ&ei=d2YUTIn_DcaLOJnXmZQM&sa=X&oi=image_result_group&ct=title&resnum=4&ved=0CD8QsAQwAw

    Äänestä

  • NoitiaNoitiaNoitiaNo kirjoitti:

    NOIDAT nousee haudoistansa loitsut lukee jeesustelijoille!

    http://www.google.fi/images?hl=fi&q=book of shadows&um=1&ie=UTF-8&source=univ&ei=d2YUTIn_DcaLOJnXmZQM&sa=X&oi=image_result_group&ct=title&resnum=4&ved=0CD8QsAQwAw

    profeetan jalustalle kuten sinäkin omasi.

    Korvenlotta 4.11.2007 klo 00.05

    Myönnän että Helenan horrostilan täytyi olla kammottavan näköistä kun hän itsekin siitä järkyttyneenä kuvaili rovastille miltä ihmiset sanoivat hänen näyttäneen. Ja lääkärikin kävi tutkimassa ja neulalla pistelemässä. Jos me näytämmekin kammottavilta, kun emme ole tajuissamme, tai olemme jopa kuolleitakin, eihän sen tarvitse merkitä saatanan läsnäoloa.
    Mutta se on kyllä kaukana että hänessä olisi ollut jotain sellaista oliota kuin Manaaja-elokuvassa! En ole katsonut elokuvaa mutta tiedän juonen. Miksihän rovasteille ja muillekaan ei pälkähtänyt päähän yrittää ajaa pois Helenassa ollutta henkeä jos he epäilivät sitä? Päinvastoin hän itse joutuu rukoilemaan yhden riivatun puolesta ja miehessä olleet henget särkevät seinän ja kärrytkin mennessään. Ei kai riivaaja voi ajaa pois riivaajaa, ne riitaantuvat keskenään?
    Tottakai väärän profeetan ilmoitus voi olla oikeakin kuten sen palvelustytön jossa oli tietäjähenki. Silti hän ei saanut julistaa koska hän korotti väärin Paavalia ja Silasta eikä Jeesusta. Näin henki koetti eksyttää heidätkin ylpistymään omasta työstään.
    Jumalan tuntee siitä ettei hän anna kunniaansa ihmiselle. Helenalla ei ollut mitään sellaista kunniaa ja kiitosta vaikka hän saikin työtovereita ja kannattajia. Kai se että hän oli oppimaton vaimo ja näytti horroksessa kamalalta sekä ne "vaihetuspäivät" vaikuttivat asiaan?
    Eikä häntä voi verrata fariseuksiin ja saddukeuksiinkaan vaikka hän opetti ja nuhteli ihmisiä. Ei hän yrittänyt olla muita parempi eikä halveksinut kuin "äpärälasta", josta sai sitten nuhteet.
    Helena ei tehnyt työtään rahapalkan tähden kuten Bileam vaan odotti palkkaa vasta taivaassa.
    Jumalan sanassa hän pysyi lujasti ja rakasti Raamattuaan ja virsiä. Uskollinen oli loppuun asti.

    helena oli silmät selällään viisikin
    tuntia... 4.11.2007 klo 01.16

    kertaakaan silmiä edes räpäyttämättä. Ihmiset huomasivat että silmien päälle tuli jokin kalvo. Tohtori on sanonut että sellainen tulee kuolleelle noin kymmenen minuutin kuluttua kun henki on lähtenyt.
    !5 minuuttiin ei kuulunut edes hengitystä sen jälkeen alkoi vasta edellä mainittu supatus ja mumina.

    Wilkam Branham näki kerran näyn. Jakaisesta kansasta oli edystajia ja eri kansallisuudet pystyi eroittamaan heidän kansallisten puvuista ja symboleista. Sitten hän sanoi nähneensä pohjoismaidenkin edustajia ja yhtä lansaa näytti ohjaavan noita.

    Branham oli roomalaiskatolilainen ,
    eikä liittynyt 4.11.2007 klo 15.19

    mihinkään uskontokuntaan. Hän kulki omaa tietänsä. Mutta Helenan kuolema oli todella hirveä. Mitään horros hengen helenalle antamaa lupausta ei toteutunut. Valheen henki orjuutti ja näyttää yhä ojuuttavan niitä, jotka tuota kirjaa lukevat. Kaikki, jotka sitä lukevat joutuvat lainalaiseen tilaan.

    Itse olin lukenut tuon kirjan ja tiedän sen kirot. Samalla tavalla kuin Paavalinkin aikana, samoin nytkin: Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut. Tänään kirkkon on pakko pitää noitaa johtamassa rahavirtoja. Luin jostakin, että Sarenin kirja on jumalan lahja kirkon kirstuun. Kaikkien tulisi lukea Armas von Bellin kirjoittama kirja totuus unissasaarnaajista

    (Apt 16:19-20) Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.

    Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: "Nämä miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia

    Äänestä

  • Sattans day ! kirjoitti:

    MItä suuremmalla voimalla Jeesustellaan sitä suuremmalla voimalla vastustetaan! Se on voima ja vastavoima! Jos on jeesustelua on mysö ANTIJEESUSTELUA!

    Usko Saatanaan Saatana pelastaa sinutkin!

    Vaihda raamattusi PORNOON ! Kolmesta raamatusta vaihtokaupaksi puolikas pornolehti !

    vasta kävikin. Ensin kuningas eerikin poika tuoli Suomeen mukanaan omanlaisensa evankeliumi. Ellet anna kastaa itseäsi päät pölkylle. Nuo hurrit sen jälkeen orjuuttivat meitä yli 700 vuotta. Tapattaen Suomen miehiä ympäri eurooppaa käymissä sodissaan. Se, se vasta sotasankari. Talvisodan ja jatkosodan aikoihin he vain kyyristelivät Suomen selän takana turvassa ja nautiskelivat. Että sellaisia ne sotasankari hurrit ovat.
    =Rosvoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raamatusta tämä on kirjoitti:

Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.
Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme,
kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat,
kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu