STT 20.04.2004: "Toisen kotimaisen kielen poistuminen ylioppilaskirjoitusten pakkoaineena olisi saattanut toteutua jo viime hallituskaudella, ellei silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) olisi estänyt sitä. Edellisen hallituksen opetusministeri Maija Rask (sd.) kertoi tänään eduskunnassa, miten hän eräänä kauniina aamuna sai puhelun pääministerin kansliasta. – Viesti oli selvä ja yksinkertainen: En saa tuoda muutosesitystä hallituksen käsittelyyn. Rkp:n eduskuntaryhmää silloin johtanut kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos ja pääministeri olivat sopineet asiasta."
Ylioppilastutkinnon rakenneuudistus. jossa pakkoruotsi poistui ylioppilaskirjoituksista, sai vauhtia vasta vuonna 2004, kun 40 000 lukiolaista teki lakon ja marssi ulos kouluista maaliskuussa 2004 vaatien ylioppilastutkinnon uudistamista valinnaisemmaksi. Ylioppilastutkinnon rakenneuudistuksen toteutuessa oli pääministerinä Matti Vanhanen (Kesk.).
Miksi pakkoruotsia ei ole poistettu?
Kun esitetään tämä kysymys, on ensiksi kysyttävä, kenellä on valta Suomessa. Vastaus pitää sisällään ainakin seuraavat:
1) Pääoma eli raha
2) Elinkeinoelämän avainpaikoilla olevat henkilöt
3) Media
4) Politiikan eturivi eli ministerit
Siis:
1) Suomenruotsalaisten varallisuus on korkeampi kuin suomenkielisten. Suomessa on paljon mm. erittäin varakkaita suomenruotsalaisia säätiöitä, jotka myös saavat lahjoituksia ruotsin kielen aseman vahvistamiseen.
2) Suomen ekonomeista yli 16 prosenttia on suomenruotsalaisia (melkein 20 prosenttia kauppatieteellisistä opiskelupaikoista on ruotsinkielisellä kauppakorkeakoulu Hankenilla)
3) Edellisistä johtuen media ei halua nostaa keskusteluun pakkoruotsia
4) Ministereillä on edellisten jälkeen eniten valtaa, mutta ministeritkin tekevät päätöksiä taloudellisin perustein.
Suomen yläluokasta, jota on noin 0,4 prosenttia koko kansasta, on 15 prosenttia suomenruotsalaisia (Tutkija Ilkka Raunio, 2000. "Adlercreutzeista Österbladheihin. Suomen säätyläistön historiaa.") Puhuttaessa Suomen kaksikielisyydestä päättäjät eivät anna tavalliselle kansalaiselle yhtä suurta arvoa kuin tälle yläluokalle. Päättäjien silmissä suomenruotsalaisia on Suomessa siis 15 prosenttia ja Suomi on täten kaksikielinen maa poliittisten päättäjien näkökulmasta katsottuna.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lyhyt, mutta kattava selonteko maamme pakkoruotsituksen luonteesta.
Lipposen ja Wideroosin kähmintä on tyypillinen esimerkki maamme demokratian vastaisesta kabinettipolitikoinnista. Svekot palstalla ovat väittäneet kähmintää vainoharhaisuudeksi.
Onkohan Maija Rask myös vainoharhainen? :)