Tukekaamme Israelia

Myös Israelin ystävä

Helsingissä marssittiin Israelin puolesta valheita vastaan. VL-porukka on aina ollut huonoa osallistumaan mielenosoituksiin, mutta hengessä meistä oli moni mukana.

26

421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sakkia?

      irsraeelia ei koske kansanväliset lait eikä lestoja suomen lait?

      • mansikkilehmä

        tuetaan Israelia ponnekkaasti.

      • 88+88
        mansikkilehmä kirjoitti:

        tuetaan Israelia ponnekkaasti.

        vaan: Amen!

      • Gaza-saattueen järjestäjät ovat mediassa syyttäneet koko ajan Israelia siitä, että se ei päästä apua Gazaan, ja näännyttää lapsia nälkään. Tosiasiassa Israel ja YK toimittavat Gazaan ruokaa, lääkkeitä ja muuta humanitaarista apua 15 000 tonnia joka viikko. YK:n oman ilmoituksen mukaan sen varastot Gazassa ovat tällä hetkellä niin täynnä, että lisää ei olisi mahtunut. Saattue olisi tuonut Gazaan vain 10 000 tonnia apua, kertaluontoisesti, ja vähemmän kuin Israel toimittaa joka viikko.

        Israel oli moneen otteeseen varoittanut etukäteen saattuetta, että sitä ei tultaisi päästämään saartorenkaan läpi ja tarjonnut mahdollisuutta kuljettaa avustustarvikkeet Ashdodin sataman kautta maateitse Gazaan. Ratkaisu ei kelvannut, koska saattueen ja "rauhan"aktivistien ilmeisenä tarkoituksena ei ollutkaan humanitaarinen apu, vaan yksinkertaisesti tahallinen, väkivaltainen provokaatio.

        P.S. http://www.heraldsun.com.au/opinion-old/dont-fall-for-islamist-hype/story-e6frfhqf-1225874185912

        P.P.S. Gaza-saattueen järjestäneet järjestöt kuten ISM ja IHH ovat viranomaislähteiden mukaan sekaantuneet terrorismin tukemiseen. IHH tukee (ja rahoittaa) terroristijärjestö Hamasia, ja ISM:n aktivistit taas ovat jääneet kiinni sekä terroristien rahoittamisesta että naiivien länsimaisten idioottien toimittamisesta ihmiskilviksi terroristeille.

        Muuta jatketta;;;;-----------------------------

        Vaikka Israel olisi toiminut kv-vesillä olisi se ollut lain mukaista.

        "1. Israel on tällä hetkellä aseellisessa konfliktissa Gazaa hallitsevan Hamasin kanssa. Gazasta on toistuvasti pommitettu Israelissa sijaitsevia siviilikohteita asein, jotka on salakuljetettu meren kautta.

        2. Merisaarrot ovat kansainvälisen lain mukainen legitiimi ja tunnustettu toimenpide, jota voidaan käyttää osana aseellista konfliktia.

        3. Saarto voidaan saattaa voimaan merellä, mukaan lukien kansainväliset vedet, niin kauan kun se ei estä pääsyä puolueettomien valtioiden satamiin.

        4. Länsimaiden laivastokäsikirjat katsovat merisaarron tehokkaaksi laivastotoimeksi ja määrittelevät useita kriteerejä jotka saarrossa on otettava huomioon.

        5. Israel julkisti saarron voimassa olon ja saartovyöhykkeen tarkat koordinaatit hyväksyttyjä, kansainvälisiä, ammattikäytössä olevia meriliikenteen kanavia käyttäen. Israel teki myös asiaan kuuluvat ilmoitukset.
        http://info.mot.gov.il/EN/inde…;Itemid=12

        6. Kansainvälisen tapaoikeuden (customary law) mukaan tietoa saarron olemassaolosta voidaan pitää varmistettuna sen jälkeen kun saarto on julistettu ja asianmukainen varoitus on annettu ylläolevalla tavalla.

        7. Kansainvälisen merilain mukaan, kun merisaarto on voimassa, mikään alus ei voi saapua saarretulle alueelle. Tämä koskee sekä siviilialuksia että vihollisen aluksia.

        8. Mikä tahansa alus joka loukkaa tai yrittää loukata merisaartoa voidaan ottaa haltuun, tai sille voidaan hyökätä kansainvälisen lain mukaan. Aluksen katsotaan yrittävän saarron murtamista siitä hetkestä lukien kun se jättää satamansa aikomuksena ohittaa saarto.
        http://www.icrc.org/ihl.nsf/FULL/560?OpenDocument

        Oli rikollista a) yritää rikkoa saartoa ja b) ryhtyä väkivaltaan tarkastusviranomisia vastaan.

        Eli lopetetaan se höpinä ”laittomasta hyökkäyksestä kansainvälisillä vesillä”. Israelilaiset ovat tarjonneet avustuskuljetuksille toisen reitin lähisataman kautta, jossa suoritetaan tarkastustoimet, jonka jälkeen ne voidaan toimittaa eteenpäin vaikkapa YK:n toimesta.
        Tämä ei kuitenkaan kelvannut ”rauhanaktivisteille”."

      • 88+88
        Kesitas kirjoitti:

        Gaza-saattueen järjestäjät ovat mediassa syyttäneet koko ajan Israelia siitä, että se ei päästä apua Gazaan, ja näännyttää lapsia nälkään. Tosiasiassa Israel ja YK toimittavat Gazaan ruokaa, lääkkeitä ja muuta humanitaarista apua 15 000 tonnia joka viikko. YK:n oman ilmoituksen mukaan sen varastot Gazassa ovat tällä hetkellä niin täynnä, että lisää ei olisi mahtunut. Saattue olisi tuonut Gazaan vain 10 000 tonnia apua, kertaluontoisesti, ja vähemmän kuin Israel toimittaa joka viikko.

        että tulee oikeanlaista tietoakin asiasta! Kiitos Kesitakselle!

      • vesialueella

        ei ole "laillista" ratsiaa vaan kyse on sodasta lipun alla kulkevan aluksen kotimaata kohtaan!

      • vesialueella kirjoitti:

        ei ole "laillista" ratsiaa vaan kyse on sodasta lipun alla kulkevan aluksen kotimaata kohtaan!

        Välimerta on se kansin välinen vesi?

        Toisaalta, lue kansaivälinen merilaki siitä miten saa kansinvälisillävesillä rajan tuntumassa tarkastaa alukset, jos maa on soitatilassa, kuten se on nyt arabeista johtuen.

        Kes.

      • Gazasta

        on tullut itsenäinen valtio jolle on julistettu sota ja koskahan se sodanjulistus tapahtui?

      • Kesitas kirjoitti:

        Gaza-saattueen järjestäjät ovat mediassa syyttäneet koko ajan Israelia siitä, että se ei päästä apua Gazaan, ja näännyttää lapsia nälkään. Tosiasiassa Israel ja YK toimittavat Gazaan ruokaa, lääkkeitä ja muuta humanitaarista apua 15 000 tonnia joka viikko. YK:n oman ilmoituksen mukaan sen varastot Gazassa ovat tällä hetkellä niin täynnä, että lisää ei olisi mahtunut. Saattue olisi tuonut Gazaan vain 10 000 tonnia apua, kertaluontoisesti, ja vähemmän kuin Israel toimittaa joka viikko.

        Israel oli moneen otteeseen varoittanut etukäteen saattuetta, että sitä ei tultaisi päästämään saartorenkaan läpi ja tarjonnut mahdollisuutta kuljettaa avustustarvikkeet Ashdodin sataman kautta maateitse Gazaan. Ratkaisu ei kelvannut, koska saattueen ja "rauhan"aktivistien ilmeisenä tarkoituksena ei ollutkaan humanitaarinen apu, vaan yksinkertaisesti tahallinen, väkivaltainen provokaatio.

        P.S. http://www.heraldsun.com.au/opinion-old/dont-fall-for-islamist-hype/story-e6frfhqf-1225874185912

        P.P.S. Gaza-saattueen järjestäneet järjestöt kuten ISM ja IHH ovat viranomaislähteiden mukaan sekaantuneet terrorismin tukemiseen. IHH tukee (ja rahoittaa) terroristijärjestö Hamasia, ja ISM:n aktivistit taas ovat jääneet kiinni sekä terroristien rahoittamisesta että naiivien länsimaisten idioottien toimittamisesta ihmiskilviksi terroristeille.

        Muuta jatketta;;;;-----------------------------

        Vaikka Israel olisi toiminut kv-vesillä olisi se ollut lain mukaista.

        "1. Israel on tällä hetkellä aseellisessa konfliktissa Gazaa hallitsevan Hamasin kanssa. Gazasta on toistuvasti pommitettu Israelissa sijaitsevia siviilikohteita asein, jotka on salakuljetettu meren kautta.

        2. Merisaarrot ovat kansainvälisen lain mukainen legitiimi ja tunnustettu toimenpide, jota voidaan käyttää osana aseellista konfliktia.

        3. Saarto voidaan saattaa voimaan merellä, mukaan lukien kansainväliset vedet, niin kauan kun se ei estä pääsyä puolueettomien valtioiden satamiin.

        4. Länsimaiden laivastokäsikirjat katsovat merisaarron tehokkaaksi laivastotoimeksi ja määrittelevät useita kriteerejä jotka saarrossa on otettava huomioon.

        5. Israel julkisti saarron voimassa olon ja saartovyöhykkeen tarkat koordinaatit hyväksyttyjä, kansainvälisiä, ammattikäytössä olevia meriliikenteen kanavia käyttäen. Israel teki myös asiaan kuuluvat ilmoitukset.
        http://info.mot.gov.il/EN/inde…;Itemid=12

        6. Kansainvälisen tapaoikeuden (customary law) mukaan tietoa saarron olemassaolosta voidaan pitää varmistettuna sen jälkeen kun saarto on julistettu ja asianmukainen varoitus on annettu ylläolevalla tavalla.

        7. Kansainvälisen merilain mukaan, kun merisaarto on voimassa, mikään alus ei voi saapua saarretulle alueelle. Tämä koskee sekä siviilialuksia että vihollisen aluksia.

        8. Mikä tahansa alus joka loukkaa tai yrittää loukata merisaartoa voidaan ottaa haltuun, tai sille voidaan hyökätä kansainvälisen lain mukaan. Aluksen katsotaan yrittävän saarron murtamista siitä hetkestä lukien kun se jättää satamansa aikomuksena ohittaa saarto.
        http://www.icrc.org/ihl.nsf/FULL/560?OpenDocument

        Oli rikollista a) yritää rikkoa saartoa ja b) ryhtyä väkivaltaan tarkastusviranomisia vastaan.

        Eli lopetetaan se höpinä ”laittomasta hyökkäyksestä kansainvälisillä vesillä”. Israelilaiset ovat tarjonneet avustuskuljetuksille toisen reitin lähisataman kautta, jossa suoritetaan tarkastustoimet, jonka jälkeen ne voidaan toimittaa eteenpäin vaikkapa YK:n toimesta.
        Tämä ei kuitenkaan kelvannut ”rauhanaktivisteille”."

        Et kai tosissasi usko tuohon kirjoittamaasi roistovaltio Israelin propagandaan?

        Kaikki sivistyneet länsimaat ovat todella eri käsityksessä tilanteesta. TV:n ajankohtaisohjelmassa Israelin edustaja puolusteli mm. että Gaza on saarrossa ja sinne ei saa toimittaa sementtiä, ettei hamasin johto rakenna itselleen pommisuojia... Siis Israelin mielestä Gazassa ei saa olla rakennustarvikkeita, jotta ihmiset olisivat huonommassa suojassa kun Israel haluaa pommittaa Gazaa...

        >> Merisaarrot ovat kansainvälisen lain mukainen legitiimi ja tunnustettu toimenpide, jota voidaan käyttää osana aseellista konfliktia.

      • Gazasta kirjoitti:

        on tullut itsenäinen valtio jolle on julistettu sota ja koskahan se sodanjulistus tapahtui?

        on tullut itsenäinen valtio jolle on julistettu sota ja koskahan se sodanjulistus tapahtui?** Vaikuta hieman ykienkertaisesti, tai et seuraa maailman politiikkaa yhtään.

        Ensinnä, jäi vastaamatta, missä kohti Välimerta on kansainvälinen vesi- alue?

        Jos tuollaisia heittoja heittelee, ilman mitään realiteettia, olen tekemisissä hieman arveluttavan henkilön kanssa, seuraava saattaa olla se, että Israel on jossain Amerikasta.

        Tuntuuko sinusta siltä, että Gasa on valtio? Minulla on juutalaisena tieto, että se on alue ja kaupunki.

        Ja jos haluat tietää siitä sodan julistuksesta, sen ovat tehneet Hamas, ja muut muslimit? Israel on vain yksi osapuoli heidän tuhoamis- suunnitelmistaan.

        Voin muuten vakuuttaa, ettei SRK ole kovin korkealla heidänkään asteikolla, hirttotuomiot odottaa.

        Lopeta tuollainen snoppeilu, kokeile edes yksi järkevä lause, ja pane lähde, mistä sen sait?

    • ettei lakolla ole Jumalan siunausta, ja Pyhää Henkeä on Israel- vastustus ja vähättely.

      Israel, ( Maa ) ja Jerusalem ( maa ja kaikki maailman juutalaiset/ Israelilaiset ) on Jumalan silmäterä. He suhtautuvat siihenkin penseästi, kuten Jehovan Todistajat, ajatellen ja todistaen, että Jumalahan on hylännyt kansansa.

      Jumala ei koskaan petä liitojaan. Hän on tehnyt vain yhden kansan kanssa liittonsa, ja se on Israel. Liiton otti vastaan Abrami.

      1 Moos 12.

      Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
      2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, SIUNAAN SINUT nimesi suureksi, ja JA SINÄ OLET TULEVA SIUNATUKSI ( kansana )
      3 Ja MINÄ SIUNAAN NIITÄ, JOTKA SINUA SIUNAAVAT, JA KIROAN NE, JOTKA SINUA KIROAVAT ( Tähän kuuluu vähättely ja epäusko Jumalaan tässäkin asiassa ), ja SINUSSA TULEVAT SIUNATUKSI KAIKKI SUKUKUNNAT KAUTTA MAAN."

      Eikö Jumalan siunaus kiinnosta.

      Muistaako YKSIKÄÄN VL siunata Israelia, illoin aamuin? Jos näin, se on suuri poikkeus. Ihmettelen.

      On myös otettava huomioon se, että iankaikkisuus vietetään Jerusalemissa, kuten tuhat vuotinenkin valtakunta. Silloin kaikki Jumalan lupaukseen Jeesukseen Messiaana uskovat ovat siellä, juutalaisena juutalaisten joukossa. Siellä ei ole yhtään pakanaa.

      Kristityissä seurakunnissa huomioidaan aina Israel, Jumalan SILMÄTRÄ.

      Kes.

      • mansikkilehmä

        "Jes. 43:1
        Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet MINUN."

        Israel on Jumalan silmäterä, Hänen omansa. Ja on ihana lupaus Raamatussa, että sitä, joka siunaa Israelia, sitä myös Jumala siunaa. Näin saamme myös olla mukana Jumalan siunauksessa, vaikka emme ole sitä kansaa.

      • on roistovaltio

        Juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa, mutta nykyinen Israelin valtio on roistovaltio.

    • ...Jotka vastustavat Israelin Gazan saartoa ja yrittävät saarrosta huolimatta saada humanitääristä apua roistovaltio Israelin saartamalle palestiinalaisalueen siviileille:
      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010061011840279_ul.shtml

      Israelin nykyinen hallitus ei ole Talebaneja kummoisempi, joten en käsitä niitä hihhuleita, jotka ummistavat silmänsä ko. valtion harjoittamalle terrorille. Itseään kristityiksi kutsuvien olisi hyvä myös muistaa, että ortodoksi-juutalaiset eivät hyvällä katso kristillistä lähetystyötä Israelissa, vaan hajottavat paikkoja, ym...

      Israelin valtio pommitti myös Suomen Kirkon ulkomaanavun lastenklinikan hyökkäyksessään Gazasaan 10.01.2009 Mutta sehän oli varmaan ihan oikein ja ilmanmuuta Suomen Kirkon Ulkomaanavun lastenklinikka oli tietysti terroristikeskus ja asevarasto...

    • rosvo-

      valtio..

    • Kunnon pommi sinne

      Terroristi valtio ihan Samoin kun hamas.

      • 88+88

        näkemyksen Israelin valtio vs Israelin kansa. Samoin voidaan ajatella Jumalan valtakunta ( kaikkien pyhien yhteys ) vs jumalan valtakunta ( vanhoillislestadiolaisuus ).

      • sopii
        88+88 kirjoitti:

        näkemyksen Israelin valtio vs Israelin kansa. Samoin voidaan ajatella Jumalan valtakunta ( kaikkien pyhien yhteys ) vs jumalan valtakunta ( vanhoillislestadiolaisuus ).

        Justiin yksi avustustyöntekijä tuli Gazasta, sano vedestä lähtien kaikista joka päiväisistä tarvikkeista on puute. Olisiko se vieminen silmän lumetta?

      • sopii kirjoitti:

        Justiin yksi avustustyöntekijä tuli Gazasta, sano vedestä lähtien kaikista joka päiväisistä tarvikkeista on puute. Olisiko se vieminen silmän lumetta?

        Kerrot, että sinne viedään avustustarvikkeita?

        Mistä sitten johtuu se, että siellä on jatkuva arsenaali terrorismiin tarkoitettuja räjähteitä ja raketteja. Tehdäänkö ne siellä, vai tuleeko ne sinne.

        MITEN SUHTAUTUISIT siihen, jos SUOMEEN TULISI vaikka 15 raketti- iskua päivässä, vaikka Ruotsista, tai sitten Venäjältä, pyhää arkea.

        Reagoisitko mitenkään?

        Tässä tilanteessa on Israel? Viime kesänä tuli keskimäärin 25 raketti- iskua päivässä ja se johti tehoiskuun, joten se onnistui, ja määrä on nyt pienempi.

        Te ette todellisuudessa valta osa tiedä yhtään mitään, missä kurimuksessa heimomme siellä elää. Lehdistö Valtosin on arabien ”heikon osan puolella”, vaikka se saa militaristista avustusta koko arabimaailmalta, sekä myös Venäjältä, ja kommunistisista, joten porukassa olette tekin.

        Israel elää ”Mannilan laukausten” tekijöinä, vain saatana opastamissa ihmisissä, jolle ei tieto kelpaa, joka pitää itse ammentaa, ei kuulla vain Liehu-parroilta.

        Kaiken vihan takana Jumalan omaisuuskansaa kohtaan on saatana. Hänelle Israel on kauhistus. Saatana on myös saanut mukaan joukon ihmisiä, kuten islamistit, ja muutaman muut yksiöt, kuten Luther, joka rakensi Hitlerille mielikuvan juutalaisten tuhoamiseksi, sikisi myös SRK;lle on Israel paha, useille heille.

        Kes.

      • se pitäs kieltää

        niin nämä uskovaiset jaksaa tappaa toisiaan niin kauan kun tapettavaa riittää.
        Hyvä esimerkki Jumalasta ja uskonnoista eli tappamista tappamista....
        Kaikenpaha ja alku on USKONTO.

      • Jeps jeps
        Kesitas kirjoitti:

        Kerrot, että sinne viedään avustustarvikkeita?

        Mistä sitten johtuu se, että siellä on jatkuva arsenaali terrorismiin tarkoitettuja räjähteitä ja raketteja. Tehdäänkö ne siellä, vai tuleeko ne sinne.

        MITEN SUHTAUTUISIT siihen, jos SUOMEEN TULISI vaikka 15 raketti- iskua päivässä, vaikka Ruotsista, tai sitten Venäjältä, pyhää arkea.

        Reagoisitko mitenkään?

        Tässä tilanteessa on Israel? Viime kesänä tuli keskimäärin 25 raketti- iskua päivässä ja se johti tehoiskuun, joten se onnistui, ja määrä on nyt pienempi.

        Te ette todellisuudessa valta osa tiedä yhtään mitään, missä kurimuksessa heimomme siellä elää. Lehdistö Valtosin on arabien ”heikon osan puolella”, vaikka se saa militaristista avustusta koko arabimaailmalta, sekä myös Venäjältä, ja kommunistisista, joten porukassa olette tekin.

        Israel elää ”Mannilan laukausten” tekijöinä, vain saatana opastamissa ihmisissä, jolle ei tieto kelpaa, joka pitää itse ammentaa, ei kuulla vain Liehu-parroilta.

        Kaiken vihan takana Jumalan omaisuuskansaa kohtaan on saatana. Hänelle Israel on kauhistus. Saatana on myös saanut mukaan joukon ihmisiä, kuten islamistit, ja muutaman muut yksiöt, kuten Luther, joka rakensi Hitlerille mielikuvan juutalaisten tuhoamiseksi, sikisi myös SRK;lle on Israel paha, useille heille.

        Kes.

        Kesitas voi googlettaa oman heimonsa mielipiteitä Israelin touhusta. "Jews against zionism". Ja jos lukisit raamattua, niin tietäisit, että juutalaiset eivät ole sama asia kuin Israel. Tai varsinkaan Israelin maallinen valtio. Vanhassa testamentissa todetaan, että juutalaiset ovat vain yksi israelin kahdestatoista heimosta. Lisäksi uudessa testamentissa sanotaan että uskovat ovat uusi israel. Jumala ei pettänyt liittoa vaan juutalaiset.

      • Jeps jeps kirjoitti:

        tarkennan.

        Raamattu ei opeta niin. Juutalaisuuteen kuuluu itse asiassa neljä heimoa, ei yksi.

        Juuda ja Benjamin, sekä osa Leeviä, sekä maatonta Simeonia.

        Sanot, että uskovaiset ovat uusi " isarel"?, ei vaan uudestsisyntyneet perivät kaikki Jerusalmin ja tulevat Israelilaisksi. Eli ei sitten ole eroa juualaisen ja pakanan välillä. Sitä ei peri He, kuten VL opin mukaan elävät, joille Jeesus ei ole Herra, vaan ainoastaan synnin sovittaja.

        Toisaalta, miksi puhutaan juutalaisuudesta, Kaana maassa, siksi koska vain He palasivat sinne pakkosiirtolisuudesta, Pohjois Israel ei.

        Kannattaa todella lukea Raamattua tai tulla kuuntelemaan luentoani.

        Kes.

      • Jeps Jeps

        Mutta israeliin kuuluu 10 heimoa. 1. Kun 11:31. "Ahia sanoi Jerobeamille: "Ota itsellesi kymmenen kappaletta, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Katso, minä repäisen valtakunnan Salomon kädestä ja annan kymmenen sukukuntaa sinulle."

        Gal. 3:29 ja 6:16. Room.9:6 Kertovat jotain muuta todellisesta Israelista.

        Pohjois-Israel ei ole palannut, mutta eivät ole kaikki juutalaisetkaan palanneet. Ja raamatuussa kerrotaan kyllä pohjois-israelinkin paluusta.

        Missä pidät esitelmiä?

      • Kesitas.
        Jeps Jeps kirjoitti:

        niin kerron.

        Olisi hienoa nähdä.

        Pidän juahnnus aattona seurat, Tuhallajapoika vertus juutalailsille Jeesuksen kertomana ja sunnuntaina puhe, - kohti pohjoista maata.

        Elänhän diasporassa.

        Tuosta paluusta Jerusalemiin.

        Kaikki Jumalan omisuuskansaan Isreliin kuuluvta kootaan takaisin, ja lopulta koko Israel pelastuu, sekä sinne tulee asumaan myös pakanat, jotka ovta uudestisyntyneet ( EvLut kirkko saarnaa Taivaaseen ) ja ei ole enään eroa onko juutalainen tai pakana.

        Jos todella haluat tietää juutalaisuudesta, jumalan silmin, panen sinulle sukututkimukseni, muutama sata sivua, vahvistettu Isöisäni ( Vl saarnaaja ), DNA tesi USA;ssa ja Raamattu, sekä omat tutkimukset, voisi auttaa tiedossa, joka näyttää sinua kiinnostavan.

        Maallistunut juutalainen on ykis saatanan parhaita käsikassaroita.

        Kes.

      • Jeps Jeps
        Kesitas. kirjoitti:

        Kiinnostaa toki. Raamattu on, joten sitä en tartte. En ihan päässyt kärryille. Oletko kantasuomalainen, joka kuitenkin DNA testien mukaan on sukua juutalaisille? Mitä tarkkaanottaen omat tutkimuksesi koskevat?

      • Jeps Jeps kirjoitti:

        Kiinnostaa toki. Raamattu on, joten sitä en tartte. En ihan päässyt kärryille. Oletko kantasuomalainen, joka kuitenkin DNA testien mukaan on sukua juutalaisille? Mitä tarkkaanottaen omat tutkimuksesi koskevat?

        Molemmat vahvemmat ovat heprealaisia, Isän heimo on Benjamin, äidin taa Pohjois- Israelista, päätyen Joshuaan.

        Isän isoisää, isä on tullut Suomeen 1735. Sen todistaa Iso- isäni kertomukset, ja myös akateemikko Pavlov, joka on serkkuni 6. polvessa ja maailman seemiläisten kansojen arvostetuin tutkia. Olemme kirjeen vaihdossa.

        Minun tutkimukset kohdistuvat DNA seurantaan, sekä Pavlovilta saamaan tietoon Isäni osalta, ja olen etsinyt Raamatusta ajalliset tartuntapisteen Hänen matkailleen hepreasta. Ne ovat nitoutuneet yhteen.

        Äitini matkan selvittäminen on vaikeaa. Ei ole selvietty sitä, onko Hänen äitipuolen suku lähtenyt ennen Kristusta, vi sitten 70- 150 vainojen aikana, mutta toden- näköisesti se ei ole käynyt Volgan mutkassa, vaan tullut Iberian ( Espanjan ) kautta etelä Saksaan, sieltä Puolaan ja Suomeen 1800 luvun alussa.

        Miksi minä sitten näiden asioiden kanssa painin. Siksi kun Jumala on luonut juutalaiseen sydämeen asioita, mitkä muilta uupuu. Ne voivat tulla rasitteeksi, jollei tiedä tarkoitusperää. En niitä lähde tässä luettelemaan, mutta nyt tiedän monta asiaa, mikä on vain elettävä.

        Voin mainita yhden. Katso tummia, milloin olen nähnyt yhdenkään tumman, joka on Efraimin jälkeläinen flunssassa? Ei milloinkaan, heillä on puhdistautumis- tavat sydämessä.

        Toisen se, että milloin olet nähnyt meillä huonoja jalkineita. Sanonta olikin ennen omassa maassa, että myydään vaikka kattoristikot, että saadaan ehyet jalkineet. Minä en kulje lintta- kengissä, en vaan voi.

        Katsele noita nuoria VL isiä, samat kengät pyhää arkea, mukana jopa uidessa. Sen olen pannut merkille. Katso sitten mustalaisten kenkiä, hieman enemmän kiiltää.

        Kirjoita postiini, niin panen sen tutkimuksen, en evankelistana julkaise nimeäsi.

        Muuten, maallistunut juutalainen on saatanan parhaimpia aseita, siinä tuhotaan Jumalan panemaa geneettistä perimää tietoisesti.

        Sitten. Palstala lukee usein Isrel panettelua, johtuen tietämättömästä VL opetusesta, mutta Jumalan käsky, Mizva kertoo siitä jopa niin, että arvostelu johtaa kadotukseen. Ks. 1 Moos 12 1- 3, ( tuomio jakeessa 3 niille VLille, jotka eivät siunaa ). Kokeile, lupaan sinulle erikoista siunusta Herrassa.

        Kes.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      600
      2136
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1078
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      19
      1008
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      887
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      79
      795
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe