"Puukotin itseäni paperiveitsellä!" - elokuva hukassa

Sattuisikohan joku tietämään tällaisesta vanhasta elokuvasta? Elokuva on mahdollisesti jälkikäteen väritetty komedia arviolta 50-luvulta. Päähenkilö on noin nelikymppinen miespuolinen tummahiuksinen salapoliisi tai mestarietsivä. Hän luulee itsestään paljon, mutta oikeasti hän on vain hyväonninen holmö. Hänellä on perässään salamurhaajajoukkio, jonka hän päihittää silkalla tuurilla. Esimerkiksi kun päähenkilö on ravintolassa, joku yrittää surmata hänet heittämällä veitsen(?), mutta juuri samaisena hetkellä päähenkilö kumartuu ja veitsi lentää ohi. Päähenkilöllä ei ole hajuakaan siitä, että joku yrittää tappaa hänet.

Ilmeisesti eräs vanha ja varakas herra yrittää surmauttaa päähenkilön. Hänellä on hovimestari nimeltä Franquise(?). Eräässä kohtauksessa hovimestari on juuri kertonut isännälleen päähenkilön taas kerran epäonnistuneesta murhauttamisyrityksestä, josta herra suuttuu. Herra huudahtaa: "Franquise!", johon hovimestari vastaa: "Niin herra?" Herra sanoo: "Taisin juuri puukottaa itseäni paperiveitsellä." Muutenkin herralla on tapana vahingossa vahingoittaa itseään kimpaantuessaan.

Näin elokuvan vuosia sitten, enkä enää valitettavasti muista siitä paljoakaan. Pidin siitä kuitenkin paljon, joten olisi mukava tietää, jos jollakin olisi tietoa, mikä elokuva oli kyseessä.
2806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Oh, niinpä taitaa ollakin... Paljon kiitoksia! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Franquise kirjoitti:

Sattuisikohan joku tietämään tällaisesta vanhasta elokuvasta? Elokuva on mahdollisesti jälkikäteen väritetty komedia arviolta 50-luvulta. Päähenkilö on noin nelikymppinen miespuolinen tummahiuksinen salapoliisi tai mestarietsivä. Hän luulee itsestään paljon, mutta oikeasti hän on vain hyväonninen holmö. Hänellä on perässään salamurhaajajoukkio, jonka hän päihittää silkalla tuurilla. Esimerkiksi kun päähenkilö on ravintolassa, joku yrittää surmata hänet heittämällä veitsen(?), mutta juuri samaisena hetkellä päähenkilö kumartuu ja veitsi lentää ohi. Päähenkilöllä ei ole hajuakaan siitä, että joku yrittää tappaa hänet.

Ilmeisesti eräs vanha ja varakas herra yrittää surmauttaa päähenkilön. Hänellä on hovimestari nimeltä Franquise(?). Eräässä kohtauksessa hovimestari on juuri kertonut isännälleen päähenkilön taas kerran epäonnistuneesta murhauttamisyrityksestä, josta herra suuttuu. Herra huudahtaa: "Franquise!", johon hovimestari vastaa: "Niin herra?" Herra sanoo: "Taisin juuri puukottaa itseäni paperiveitsellä." Muutenkin herralla on tapana vahingossa vahingoittaa itseään kimpaantuessaan.

Näin elokuvan vuosia sitten, enkä enää valitettavasti muista siitä paljoakaan. Pidin siitä kuitenkin paljon, joten olisi mukava tietää, jos jollakin olisi tietoa, mikä elokuva oli kyseessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu