Keskenmeno?

Onko mahdollista että olisin saanut keskenmenon. Olemme olleet mieheni kanssa yhdynnässä viimeksi maanantaina 7.6 ja unohdin ottaa e-pillerin keskiviikkona 9.6. Onko mahdollista että olen päätynyt unohduksen seurauksena raskaaksi ja jatkanut pillereiden käyttöä unohduksen jälkeen normaaliksi ja pillerit olisivat aiheuttaneet keskenmenon. Tänä aamuna 12.6 lauantaina tunsin alavatsassani menkkakipujen kaltaisia kramppeja ja pientä vuotoa on tullut. Yhdyntä on tapahtunut 10 päivää edellisten menkkojen jälkeen eli melko hyvään aikaan tulla raskaaksi.
18413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

olisit raskautunut siitä 7.6 tapahtuneesta yhdynnästä? Miten niin menkkojen jölkeen? Minipillereitäkö syöt, yhdistelmiä syödessä ei ole mitään menkkoja, ei kellään.
Jos olet raskautunut 7.6. niin kipu voisi, siis voisi olla esim. kiinnittymiskipua, samoin vuoto voisi liittyä siihen TAI sitten vuoto johtuu sitä että unhoduksen myötä sekoitit kehosi hormonitoimintaa.

Olisi hyvä kysyessä aina mainita pillerimerkki, millä viikolla unohdus tapahtui, milloin otti sen unohtuneen pillerin jne.

Teet raskaustestin mutta et vielä, vielä on liian aikaista jos siin yhd. on tapahtunut 7.6. Testi ei vielä näytä oikein! Eli nega ei välttämättä ole nega.

Äänestä
  • e-pilleriä Yasminelle merkkistä syön. Ennen ei unohduksen takia ole tapahtunut tällaista. Ja siis kaksi päivää myöhemmin yhdynnästä unohdin ottaa pillerin ja huomasin sen noin 24 tuntia unohduksen jälkeen. Ja nyt eilisaamuna tunsin kipua ja tuli melko runsasta vuotoa joka ei ole minulle normaalia. Siksi ihmettelen onko keskenmeno mahdollinen syy tähän?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    e-pilleriä Yasminelle merkkistä syön. Ennen ei unohduksen takia ole tapahtunut tällaista. Ja siis kaksi päivää myöhemmin yhdynnästä unohdin ottaa pillerin ja huomasin sen noin 24 tuntia unohduksen jälkeen. Ja nyt eilisaamuna tunsin kipua ja tuli melko runsasta vuotoa joka ei ole minulle normaalia. Siksi ihmettelen onko keskenmeno mahdollinen syy tähän?

    reilun viikon kuluttua, ei se asia ennen selviä.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    e-pilleriä Yasminelle merkkistä syön. Ennen ei unohduksen takia ole tapahtunut tällaista. Ja siis kaksi päivää myöhemmin yhdynnästä unohdin ottaa pillerin ja huomasin sen noin 24 tuntia unohduksen jälkeen. Ja nyt eilisaamuna tunsin kipua ja tuli melko runsasta vuotoa joka ei ole minulle normaalia. Siksi ihmettelen onko keskenmeno mahdollinen syy tähän?

    Mahdollinen syy on se unohdus. Sinulla on ollut päivän pituinen taukoviikko.
    Oleellinen kysymys on, milloin olet aloittanut nykyisen pillerilaatan syömisen. Monesko pilleri laatasta unohtui?

    Äänestä

  • oleellinen asia kirjoitti:

    Mahdollinen syy on se unohdus. Sinulla on ollut päivän pituinen taukoviikko.
    Oleellinen kysymys on, milloin olet aloittanut nykyisen pillerilaatan syömisen. Monesko pilleri laatasta unohtui?

    Ai niin, e-pillerit eivät aiheuta keskenmenoa.

    Äänestä

sperma säily hedelmöityskelpoisena noin kauaa, joten siitä et ole raskaana, talkkarin käynnistä taitaa olla lyhyempi aika, joten voit odottaa vaikka uutta katuharjaa, tai trappurallia, vai mistä ne muuten tulee?

Äänestä
  • puolessa välissä listaa unohtui ottaa ja kaksi päivää yhdynnän jälkeen. Mä olen kuullut sellaisen faktan että siittiöt voivat elää jopa 7 päivää, että hyvinkin mahdollista että olisin tullut raskaaksi. Oletko täysin varma ettei e-pillerit aiheuta keskenmenoa?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    puolessa välissä listaa unohtui ottaa ja kaksi päivää yhdynnän jälkeen. Mä olen kuullut sellaisen faktan että siittiöt voivat elää jopa 7 päivää, että hyvinkin mahdollista että olisin tullut raskaaksi. Oletko täysin varma ettei e-pillerit aiheuta keskenmenoa?

    aiheuta keskenmenoa ja hyvissä olosuhteissa siittiöt elävät jopa 5-7 vrk naisen elimistössä

    Äänestä

Ahaa! Ensimmäinen unohdus ei ollut sinänsä haitallinen, koska se tapahtui liuskan puolivälissä. Toinen unohdus oli paha. Sinulta on samasta liuskasta unohtunut kaksi pilleriä. Siinä vaiheessa kehotetaan ottamaan yhteyttä lääkäriin.

Edelleen ja yhä vahvemmin olen sitä mieltä, että vuoto on johtunut pillereiden satunnaisesta syömisestä eikä keskenmenosta.

Ehkäisysi on kunnossa, kun olet syönyt seuraavasta liuskasta 7 tablettia ohjeen mukaan, tietenkin edellyttäen, että syöt koko liuskan. Siihen asti kondomi käyttöön.

Kun viimeisestä kondomittomasta yhdynnästä on kulunut kaksi viikkoa, on aika tehdä raskaustesti. Raskaus on mahdollinen, koska pillereitä on syöty miten sattuu.

Äänestä
  • siis yhden pillerin olen unohtanut ottaa, mutta kaksi päivää yhdynnän jälkeen ja liuskan puolivälissä. Nyt vuoto on loppunut ja sitä on kesti kolme päivää.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    siis yhden pillerin olen unohtanut ottaa, mutta kaksi päivää yhdynnän jälkeen ja liuskan puolivälissä. Nyt vuoto on loppunut ja sitä on kesti kolme päivää.

    EI ole ollut!
    Teet sen raskaustestin kuitenkin, mutta et voi tehdä sitä vielä, se ei näytä noin aikaisin oikein. Lasket tuosta 7.6 eteenpäin reilut kaksi viikkoa, sitten teet testin. Yksinkertaista. Raskaus ei näy testissä ennen kuin hedelmöittymisestä on kulunut n. kaksi viikkoa! Ja hdelmöittyminen ei ole sama kuin se yhdyntäpv.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    tiedän :) kiitos kuitenkin. Taidan käydä ihan lääkärissä, että ainakin selviää varmaksi mistä on kyse! :)

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    tiedän :) kiitos kuitenkin. Taidan käydä ihan lääkärissä, että ainakin selviää varmaksi mistä on kyse! :)

    vielä mene lääkäriin. Testeissä ei raskaus näy, kuin ei myöskään sisätutkimuksessa/sisäultrassa. Eli malta nyt odottaa. Veritestiin voisit mennä, julkinen ei sitä tuossa tapauksessa kyllä varmastikaan tee, mutta yksityinen tekee, meillä se maksaa 28.50

    Äänestä

  • nurse. kirjoitti:

    juu en ajatellut vielä mennä. vasta sitten parin viikon päästä, mut nyt on jotenkin alkanu olla aamupahoinvointia, mut liekö sit stressistä vai raskaudesta.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    juu en ajatellut vielä mennä. vasta sitten parin viikon päästä, mut nyt on jotenkin alkanu olla aamupahoinvointia, mut liekö sit stressistä vai raskaudesta.

    eivät ala viikko suojaamattoman yhdynnän jälkeen! Eli stressiä tms. se on. Sinä olet ollut 7.6., eli 8 pv sitten siinä yhdynnässä, raskausoireet eivät tule noin aikaisin vaikka olisitkin tullut raskaaksi

    Äänestä

  • äiti+4. kirjoitti:

    selvä. onko se kaikilla niin vaiko yksilöllistä. Tää on vähän uus juttu mulle kun ei ole ennen tullu ajatelleeksi, mutta aina lapset ja vauvat ollu lähellä sydäntä :)

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    selvä. onko se kaikilla niin vaiko yksilöllistä. Tää on vähän uus juttu mulle kun ei ole ennen tullu ajatelleeksi, mutta aina lapset ja vauvat ollu lähellä sydäntä :)

    se oireilu perustuu istukkahormonin eritykseen. Googlaa vaikka lisää. Se istukkahormoni on muuten se jonka ilmaantuminen niin vereen kuin virtsaankin auttaa sitten tekemään niitä raskaustestejä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    se oireilu perustuu istukkahormonin eritykseen. Googlaa vaikka lisää. Se istukkahormoni on muuten se jonka ilmaantuminen niin vereen kuin virtsaankin auttaa sitten tekemään niitä raskaustestejä.

    jaha. selvä juttu! :) Nyt alkaa olo jo tuntua normaalilta. veikkaanpa että meni hormonitoiminta vähän sekaisin sen unohduksen takia, mutta outoa on se että ennen ei ole näin tapahtunut. Teen kuitenkin sen testin sitten kun on sen aika.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten on? kirjoitti:

Onko mahdollista että olisin saanut keskenmenon. Olemme olleet mieheni kanssa yhdynnässä viimeksi maanantaina 7.6 ja unohdin ottaa e-pillerin keskiviikkona 9.6. Onko mahdollista että olen päätynyt unohduksen seurauksena raskaaksi ja jatkanut pillereiden käyttöä unohduksen jälkeen normaaliksi ja pillerit olisivat aiheuttaneet keskenmenon. Tänä aamuna 12.6 lauantaina tunsin alavatsassani menkkakipujen kaltaisia kramppeja ja pientä vuotoa on tullut. Yhdyntä on tapahtunut 10 päivää edellisten menkkojen jälkeen eli melko hyvään aikaan tulla raskaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu