En enää kestä. Kaikki tuntuu turhalta ja epätoivoiselta yrittämiseltä, teeskentelyltä. Imppaamista, alkoholiongelmaa, amfetamiinia, essoja.. Edes huumeet eivät enää saa oloani paranemaan, missään ei ole hyvä olla, ei edes tripillä. Sitä on jatkunut niin kauan..
Eilen olin jälleen baarissa.. Niin kännissä ku ihminen voi olla.. Olen päässyt asunnolleni, en muista miten. Muistan kuinka soitan itkuisen puhelun poikaystävälleni, että minua ahdistaa niin paljon, etten enää jaksa, haluan puhua jonkun kanssa. Poikaystävä oli niin väsynyt ettei tajunnut mitä puhun, vaan löi luurin korvaan ja laittoi puhelimen kiinni. Silloin päätin että nyt tämä 8 vuoden piina ja ahdistus saa loppua, en jaksaisi enää.
Otin kaikki suihkutettavat pulloni, jotka sisältävät butaiinia, kaikki resepti lääkkeeni, kaikki liimat. Asettelin ne kauniisti eteeni, samalle itkien. Pullo toisensa jälkeen tyhjeni, samalla paha oloni lisääntyi, oli pakko saada lisää ja lisää, sitä mukaan kun imppasin, paha olo lisääntyi, ja sitä kovemmin yritin impata lisää, että paha olo vähentyisi.
Jossain vaiheessa kävelin puhelimeni kanssa parvekkeelle, istuin kaiteelle ja katselin alas. Varmasti henki lähtisi kun siitä nyt hyppäisin niskoilleni, ylimmästä kerroksesta. Se ei varmaan edes sattuisi kun niin sekaisin olin. Koitin soittaa kaikki läheisimmät ihmiset läpi, että olisin saanut viimeisen kerran puhua jonkun kanssa ja hyvästellä edes jonkun. Kukaan ei vastannut. Lopulta soitin hätäkeskukseen, ja kerroin pahasta olostani, että halusin puhua viimeisen kerran jonkun kanssa. Puhuessani nousin parvekkeen kaiteelle seisomaan, olin 2 promillen humalassa ja sekaisin liimasta, lääkkeistä ja butaiinista. Minun ei tarvitsisi ehkä edes hypätä, voisin vain sekaisin horjahtaa. Laskeudun alas minuuttien jälkeen. Ehkä minun ei ole tarkoitus tippua parvekkeelta alas.
Puhun edelleen puhelimessa hätä keskuksen työntekijän kanssa. Miehen. Hän on mukava ja rauhoittelee, mutta ei saa edistystä aikaan minun pahaan olooni. Menen keittiöön, istuudun. Imppasin ennen parvekkeelle menoa pyyhkeen läpi. Nyt otan ilmanraikastamis pullon käteeni ja viskaan pyyhkeen nurkkaan. Suihkutan sitä suoraan suuhuni ja vedän henkeen. Tunnen kuinka aine jäädyttää suuni ja keuhkoni. Silmissä alkaa hämärtymään ja kaikki alkaa heilumaan. muistikuvani katkeavat.
Seuraava muistikuva on kun minua viedään ambulanssiin, näen hämärästi poliisi auton. Kaikki on sekavaa, enkä saa henkeä kunnolla, yskittää. Minut viedään sairaalaan, otetaan monia verikokeita, sykkeeni on kuulemma aivan liian nopea. Kello on jo 8 aamulla. Puhallan edelleen 1,8 promillea. Minut viedään Mielisairaalan vastaanotolle, psykiatrin luokse. Hän kyselee ja täyttää lomaketta.
Minut päätetään laittaa katkolle. Minulla on alkoholi ja pieni asteinen huumeongelma.
Minut vietiin katkolle samantien, eli tänään aamupäivällä. Minulle kerrottiin, että katko kestää vähintään 5 päivää. Jouduin kolmen hengen huoneeseen. Ahdisti. Sain lääkkeitä. Rauhottavia, Kaikki sumeni, tuntui rauhalliselta, kuin olisi lipunut vedessä. Mutta sekin alkoi ahdistamaan. Halusin pois, heti. Poikaystäväni soitti ja sanoi että ei haluaisi enää jatkaa kanssani, koska olen aiheuttanut itselleni sellaisen tilanteen. Poikaystäväni takia olenkin jaksanut näinkin kauan. Maailmani romahti, kerroin lähteväni pois katkolta, olen 18, joten heidän oli minut päästettävä. Äitini ja isäpuoleni hakivat minut yhdeksän aikaan illalla, kolmisen tuntia sitten. En ollut nukkunut koko yönä enkä päivänä, olin rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena ja imppaamisesta oli krapulaa, samoin alkoholista. Halusin asunnolleni takaisin. Yksin. Poikaystäväni ilmoitti ettei halua nähdä minua eikä puhua kanssani. Nyt olen asunnollani, yksin, kaiken menettäneenä, masentuneena, ahdistuneena,.. Mikään ei muutu koskaan, itken vain koko ajan.. En löydä tietä pois tästä kaikesta pahasta olosta, minut otetaan kuulemma psykiatriselle osastolle heti kun haluan, mutta en kestäisi sitäkään. Ei ole vaihtoehtoja, ei ole turvapaikkaa, ei ole mitään hyvää
Eilen olin jälleen baarissa.. Niin kännissä ku ihminen voi olla.. Olen päässyt asunnolleni, en muista miten. Muistan kuinka soitan itkuisen puhelun poikaystävälleni, että minua ahdistaa niin paljon, etten enää jaksa, haluan puhua jonkun kanssa. Poikaystävä oli niin väsynyt ettei tajunnut mitä puhun, vaan löi luurin korvaan ja laittoi puhelimen kiinni. Silloin päätin että nyt tämä 8 vuoden piina ja ahdistus saa loppua, en jaksaisi enää.
Otin kaikki suihkutettavat pulloni, jotka sisältävät butaiinia, kaikki resepti lääkkeeni, kaikki liimat. Asettelin ne kauniisti eteeni, samalle itkien. Pullo toisensa jälkeen tyhjeni, samalla paha oloni lisääntyi, oli pakko saada lisää ja lisää, sitä mukaan kun imppasin, paha olo lisääntyi, ja sitä kovemmin yritin impata lisää, että paha olo vähentyisi.
Jossain vaiheessa kävelin puhelimeni kanssa parvekkeelle, istuin kaiteelle ja katselin alas. Varmasti henki lähtisi kun siitä nyt hyppäisin niskoilleni, ylimmästä kerroksesta. Se ei varmaan edes sattuisi kun niin sekaisin olin. Koitin soittaa kaikki läheisimmät ihmiset läpi, että olisin saanut viimeisen kerran puhua jonkun kanssa ja hyvästellä edes jonkun. Kukaan ei vastannut. Lopulta soitin hätäkeskukseen, ja kerroin pahasta olostani, että halusin puhua viimeisen kerran jonkun kanssa. Puhuessani nousin parvekkeen kaiteelle seisomaan, olin 2 promillen humalassa ja sekaisin liimasta, lääkkeistä ja butaiinista. Minun ei tarvitsisi ehkä edes hypätä, voisin vain sekaisin horjahtaa. Laskeudun alas minuuttien jälkeen. Ehkä minun ei ole tarkoitus tippua parvekkeelta alas.
Puhun edelleen puhelimessa hätä keskuksen työntekijän kanssa. Miehen. Hän on mukava ja rauhoittelee, mutta ei saa edistystä aikaan minun pahaan olooni. Menen keittiöön, istuudun. Imppasin ennen parvekkeelle menoa pyyhkeen läpi. Nyt otan ilmanraikastamis pullon käteeni ja viskaan pyyhkeen nurkkaan. Suihkutan sitä suoraan suuhuni ja vedän henkeen. Tunnen kuinka aine jäädyttää suuni ja keuhkoni. Silmissä alkaa hämärtymään ja kaikki alkaa heilumaan. muistikuvani katkeavat.
Seuraava muistikuva on kun minua viedään ambulanssiin, näen hämärästi poliisi auton. Kaikki on sekavaa, enkä saa henkeä kunnolla, yskittää. Minut viedään sairaalaan, otetaan monia verikokeita, sykkeeni on kuulemma aivan liian nopea. Kello on jo 8 aamulla. Puhallan edelleen 1,8 promillea. Minut viedään Mielisairaalan vastaanotolle, psykiatrin luokse. Hän kyselee ja täyttää lomaketta.
Minut päätetään laittaa katkolle. Minulla on alkoholi ja pieni asteinen huumeongelma.
Minut vietiin katkolle samantien, eli tänään aamupäivällä. Minulle kerrottiin, että katko kestää vähintään 5 päivää. Jouduin kolmen hengen huoneeseen. Ahdisti. Sain lääkkeitä. Rauhottavia, Kaikki sumeni, tuntui rauhalliselta, kuin olisi lipunut vedessä. Mutta sekin alkoi ahdistamaan. Halusin pois, heti. Poikaystäväni soitti ja sanoi että ei haluaisi enää jatkaa kanssani, koska olen aiheuttanut itselleni sellaisen tilanteen. Poikaystäväni takia olenkin jaksanut näinkin kauan. Maailmani romahti, kerroin lähteväni pois katkolta, olen 18, joten heidän oli minut päästettävä. Äitini ja isäpuoleni hakivat minut yhdeksän aikaan illalla, kolmisen tuntia sitten. En ollut nukkunut koko yönä enkä päivänä, olin rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena ja imppaamisesta oli krapulaa, samoin alkoholista. Halusin asunnolleni takaisin. Yksin. Poikaystäväni ilmoitti ettei halua nähdä minua eikä puhua kanssani. Nyt olen asunnollani, yksin, kaiken menettäneenä, masentuneena, ahdistuneena,.. Mikään ei muutu koskaan, itken vain koko ajan.. En löydä tietä pois tästä kaikesta pahasta olosta, minut otetaan kuulemma psykiatriselle osastolle heti kun haluan, mutta en kestäisi sitäkään. Ei ole vaihtoehtoja, ei ole turvapaikkaa, ei ole mitään hyvää
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lopeta päihteiden käyttö.
Siinä se, nyt koita elää niin kuin fiksumpasi on ohjeistanut.