Olen viime aikoina miettinyt omaa lapsuuttani, jota on värittänyt MAP-kirkon jäsenyys. Aikaisemmin olen sanonut, että en vaihtaisi kokemuksiani mihinkään. Muistot nimittäin kultaantuvat. Nyt olen muistellut noita aikoja sitten myös negatiiviselta kannalta ja päällimmäiseksi mieleen tulee muiden suvaitsemattomuus ja oma häpeä. Kun muut lähtivät sunnuntaina vaikkapa uimarannalle, kalastamaan tai pelaamaan jalkapalloa, minun oli aina pakko lähteä kirkkoon. Ilta ja aamukokouksen vuoksi koko sunnuntai oli pilalla. Kirkossa istuminen on aika myrkkyä pienelle lapselle. Sitten vähän isompana ymmärsin jo hävetä "erilaisuuttani" ja piilottelin kirkon jäsenyyttä. MAP-kirkko ei (ainakaan silloin) sovi suomalaiseen kulttuuriin, jossa kaikki muut ovat Evlutteja. Taas voi joku sanoa, että tällainen lapsuus "kasvattaa" ja "vahvistaa". Mutta jos totta puhutaan, niin vahvistaako/kasvattaako sellainen lasta, jos eriydytään perinteisestä kulttuurista ja isien uskonperinteistä? Entä se, kun muut lapset suvaitsemattomuuttaan kiusaavat ja häpäisevät lasta hänen vanhempiensa valintojen tähden. Entä se, kun pitää vatsa kuralla miettiä sitä jos joskus löytää jostain tyttöystävän, niin miten hänelle kertoisi taustoistaan. Entä se, kun kaikki tytöt koulussa tiesivät mormonitaustastani, niin eipä heitä kiinnostanut kanssani seurustella. Vastaavasti en saanut koskaan kavereita ns. fiksuista luokkakavereista vaan jouduin kaveeraamaan luusereiden kanssa. Kirkosta en saanut lapsuudessa kavereita, koska heitä oli niin vähän.
Entä sitten vanhemmilleni iskostettu jatkuva lähetystyö. Kaikki ystäväperheet alkoivat karttaa meitä, koska me aina tyrkytimme kirkkoa heille. Jos tutustuttiin johonkin uuteen perheeseen, niin aiiiiina piti kutsua heidät kylään sen ainoan kerran, että pakkopullasyötettiin heille niitä kirkon vitun rainafilmejä ja juotiin yrttiteetä. sama pätee vanhempieni työkavereihin, ei heille mitään kunnollista ystävyyssuhdetta syntynyt, koska tyrkytys oli jatkuvaa.
Oliko lapsuuteni sellainen, josta ei jää olohuoneeseen virtahepoja?
Oliko lapsuuteni sellainen, ettei se jättänyt pysyviä muutoksia psyykkeeseeni?
Onko lapsuuteni sellainen, että minun pitäisi käydä psykiatrilla / psykoterapiassa?
Perusmielentilani on se, että tunnen jatkuvaa syyllisyyttä kaikesta. En saa rauhaa. Minun pitäisi koko ajan tehdä jotain tai jättää tekemättä jotain, mutta kun ei jaksa. Viinanjuonto auttaa hetken, mutta vie koko ajan alaspäin. Masennuslääkeet eivät auta. Olen elävä kuollut.
Entä sitten vanhemmilleni iskostettu jatkuva lähetystyö. Kaikki ystäväperheet alkoivat karttaa meitä, koska me aina tyrkytimme kirkkoa heille. Jos tutustuttiin johonkin uuteen perheeseen, niin aiiiiina piti kutsua heidät kylään sen ainoan kerran, että pakkopullasyötettiin heille niitä kirkon vitun rainafilmejä ja juotiin yrttiteetä. sama pätee vanhempieni työkavereihin, ei heille mitään kunnollista ystävyyssuhdetta syntynyt, koska tyrkytys oli jatkuvaa.
Oliko lapsuuteni sellainen, josta ei jää olohuoneeseen virtahepoja?
Oliko lapsuuteni sellainen, ettei se jättänyt pysyviä muutoksia psyykkeeseeni?
Onko lapsuuteni sellainen, että minun pitäisi käydä psykiatrilla / psykoterapiassa?
Perusmielentilani on se, että tunnen jatkuvaa syyllisyyttä kaikesta. En saa rauhaa. Minun pitäisi koko ajan tehdä jotain tai jättää tekemättä jotain, mutta kun ei jaksa. Viinanjuonto auttaa hetken, mutta vie koko ajan alaspäin. Masennuslääkeet eivät auta. Olen elävä kuollut.
Vastaukset 108
Vanhimmat
Mielenkiintoista luettavaa aiheeseen liittyen
www.aka.fi/Tiedostot/Tiedostot/Tiedeaamiaiset/15.5(1).rtf
Pieni lainaus tuosta kirjoituksesta...
"Epätyydyttävä sosiaalinen maailma. Lapsen sosiaalisessa maailmassa tärkeitä kehitystä tukevia tekijöitä ovat vertaisryhmän hyväksyntä ja myönteiset toverisuhteet. Vertaisryhmässä lapset oppivat sosiaalista vertailua ja sosiaalisen todellisuuden tajuamista, itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja. Sitä vastoin epäsuosio ja vertaisryhmän ulkopuolelle jääminen ovat vakavia riskitekijöitä lapsen kehitykselle. Torjutut, kiusatut, kiusaajat, syrjäänvetäytyvät sekä itsensä yksinäisiksi ja ulkopuolisiksi tuntevat lapset ovat syrjäytyneet lapsuuden sosiaalisesta maailmasta, vertaisryhmästään. Tämän myötä he ovat jääneet myös osattomiksi myönteisestä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ikätovereidensa kanssa, mikä on uhkana heidän psykososiaaliselle kehitykselleen. "
Monien vahvasti uskovaisten lasten kohtalo turhan usein on jossain vaiheessa kouluikää eristyä muista ikätovereistaan erilaisuutensa takia jonka seurauksena on kasvanut riski syrjäytymiseen myöhemmässä elämässä. Vika ei ole sinussa vaan siinä järjestelmässä joka sinut on kasvattanut, koska se on kasvattanut sinut epäyhteensopivaksi ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin kanssa. Ammattiauttajan avun hakeminen asioiden korjaamiseksi ei ole lainkaan huonoajatus ja kuulin tässä eräältä sukulaiseltani, että vuosia kesätävään psykoterapiaankin voisi olla mahdollisuuksia päästä kunnallisen terveydenhuollon kautta jos kyse on akuutista työkyvyn säilyttämisestä. Eli sinne vaan valittamaan, että ei millään pysty ja jaksa painaa töitä kun niin ahdistaa.
Suomessa on ikävä kyllä kovin yleistä lasten keskuudessa. Hämmästyttää, että koulu ei paremmin ota kiinni kiusaamisesta. On ikävä nähdä tällaisia kirjoituksia, jossa tuomitaan esim vanhemmat heidän opetuksistaan mutta ei joukon käyttäytymistä... siis lasketaan että JOUKKO on aina oikeassa.... tai paremminkin enemmistö on aina oikeassa. On surkuteltavaa kun ihmisen yksilöisyys kadotetaan kokonaan ja ihmiset väkipäkjolla isketään samaan muottiin, jos ei muuten, niin kliusaamalla. KUIS OIS jos antaisimmekin KAIKKIEN kukkien kukkia omalla tavallaan ja iloitsisimme jokaisen erilaisuudesta sen sijaan, että rupeamme haukkumaan muita heidän erilaisuudestaan!
Jos tarkemmin ajattelet, niin eiköhän nuo jalkapallon pelaamiset ym tapahtuneet kirkon jälkeen ... suurin osa muista nukkuu vielä kirkon aikaan.... jollei ollut iltavuoro. Kyllä me perheenä menimme rannalle sunnuntaisinkin, jos huvitti. Siellä missä on vähemmän jäseniä, tai missä MAP kirkko on uusi ollaan tiukempia. Täydellisyyttä ei kuitankana voi vaatia kuin itseltään.
Eli älä yleistä!
veikkaan, että sinä et ole syntyperäinen mormoni :-)
Minkä minä sille voin jos maailma on epäreilu paikka. Se nyt vaan on niin, että "ryhmän" ulkopuolinen joutuu kärsimään. Vanhemmat tekevät päätöksen, jonka seurauksena lapsi joutuu kärsimään ja jonka seurauksena nuo kärsimykset seuraavat hautaan saakka. Oli sitten vanhempien tarkoitusperät kuinka ylevät, niin sille ei voi mitään että lopputulos on lapsen kannalta haitallinen. Tähän hymistelyyn voidaan ottaa mukaan Jumala, mutta kun Jumalasta tai iankaikkisesta elämästä ei ole mitään todistetta, niin melko suurilla panoksilla pelataan kun pistetään oma lapsi sylkykupiksi.
Sanoit:" KUIS OIS jos antaisimmekin KAIKKIEN kukkien kukkia omalla tavallaan ja iloitsisimme jokaisen erilaisuudesta". Miksi et sitten antanut itse kyseisen kirjoittajan kukkia ajatuksiaan, vaan tuomitsit ne "älä yleistä" kommentillasi? Onko sinun kukat paremmat kuin kirjoittajan?
Itse olen syntynyt kirkkoon kuten kirjoittaja ja jaan hyvin paljon hänen ajatuksiaan. Toiset selviytyvät "vaurioista" helpommin kuin toiset. Itse selvisin hyvin, kun en antanut uskonnon tunkeutua omiin elämänarvoihini. Mutta kyllä minunkin lapsuudessa oli paljon määrääviä tekijöitä: oli tiukka uskonnollinen kasvatus, kuri ja syyllistäminen (telestis, ym. peloittelut).
Sinulla ei vissiin sitten ollut mitään rajoitteita? Kirjoittamasi perusteella teidän liberaaliperhe oli aika erilainen 1960-1980-luvun välillä. Olitteko ns. kirkon sääntöjä seuraava perhe? 1960-80 oli vallassa tiukat säännöt, että sunnuntaisin ei saa tehdä muuta kuin palvella Jumalaa. Rannalle meno, jalkapallon potkiminen tahi jopa saunominen katsottiin pyhäpäivän rikkomiseksi. Kokista ei saanut juoda kofeiinin takia, kondomeja ei tulisi käyttää, masturbointi oli hengen heikkoutta, jne.
Teidän perhe ei siten lienyt uskollinen auktoriteettien määräyksiin? Good for you! Onnittelen! Mutta älä tule saarnaamaan, kun et tiedä mitä me monet muut normimormonit kävimme läpi tuolloin, kun kuri oli tiukka. Nythän noita aikoja katsotaan huvittuneena jopa mormonipiireissä. Herää vain kysymys, jota mormonit hokevat: Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Maailma ei todellakaan ole enää sama kuin 1960-luvulla, eikä mormonien säännötkään... eli se siitä tuon evankeliumin sanan kohdalla.
Turha tästä on lapsia tai koulua syyllistää. Lapset ovat erittäin suoraviivaisia ja luonnollisia kaikissa toiminnoissaan. Ihminen luonnostaan syrjii erilaisuutta, koska ihmisluonto mieltää erilaisuuden uhkana itselleen. Samaa voidaan havainnoida luonnossa kun tarkkaillaan esimerkiksi laumaeläimiä. Eläin joka ei ole lauman jäsen on erilainen ja ajetaan pois tai mahdollisesti jopa tapetaan. Samat mekanismit toimivat lasten sosiaalisessa käyttäytymisessä. Kyse on miljoonien vuosien evoluution seurauksena kehittyneistä tunteisiin perustuvasta itsepuolustusmekanismista. Lapsella tunteet kontrolloivat käyttäytymistä voimakkaasti eikä lapsella ole vielä mielessään kehittynyttä monikerrosrakennetta, joka pystyy käsittelemään ja lokeroimaan erilaisuudet omiin kategorioihinsa. Lapsi reagoi kaikkiin elämänsä tilanteisiin tunteella ja niillä mekanismeilla jotka ovat itsesäilytyksen kannalta keskeisiä. Koulu tai kasvatus ei pysty näitä primitiivisiä evoluution aikaansaamia reaktioita muutettamaan lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana vaan "korkeampi" ajattelu ja suvaitsevaisuus kehittyy vasta myöhemmällä iällä.
Kaiken maailman kukkahattutädit tai -sedät, jotka vaahtoavat koulun vastuusta kiusaamisessa unohtavat täysin sen, että kyseessä on luonnollinen mekanismi, joka on kehittynyt vuosimiljoonien saatossa, eikä sitä voi yhdessä yössä muutaa pelkästään sillä, että joku aikuinen sanoo "soo soo". On siis lapsen vanhempien vastuulla, että he pystyvät varustamaan lapsensa riittävillä sosiaalisilla taidoilla ja tiedoilla, että he sopeutuvat ympäröivään sosiologiseen ekosysteemiin. Vanhemmat eivät voi vierittää vastuuta tästä koululle, koska koululaitoksella ei ole eväitä korjata evoluutiota tai niitä virheitä jotka vanhemmat ovat valinnoillaan tehneet lapsen varhaiskasvatuksessa. Jos lapsen sosiaalinen kehitys rajoitetaan tiukoilla uskonnollisilla dogmeilla johonkin tiettyyn muottiin seurauksena on yksilö, jonka menestymislähtökohdat ovat alusta alkaen heikommat.
siis mormonismiakaan?
Kovin moni mormonivanhempi yrittää kasvattaa lapsensa tynnyrissä antaen lapselleen riittämättömät eväät sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan. Kun äiskän silmäterä sitten lähtee kylmään maailmaan mormonien tynnyrisillin katku puserossaan niin valitettavan usein haju tuntuu kauas ja lapsi tuntee hyvin äkkiä itsensä erilaiseksi ja yksinäiseksi. Vastuu on vanhemmilla, mormonismi ei suoranaisesti ole ongelman aiheuttaja, mutta se kasvatusihanne ja malli jonka mormonismi tarjoilee ja jonka mukaan mormonivanhemmat pyrkivät lapsensa kasvattamaan on suomalaisen yhteiskunnan kannalta ongelmallinen.
Ongelma on siis useammin siinä miten mormonit soveltavat mormonioppia omassa arkielämässään, lasten kasvatuksessaan ja suhteissaan ulkopuoliseen maailmaan.
Jos minä pakottaisin poikani käyttämään hametta, en minä muita lapsia syyttäisi kiusaamisesta...
ettei mormonejakaan saa kiusata, vaikka he olisivatkin joissakin asioissa erilaisia?
oletat?
Jotkut pojat haluavat välttämättä käyttää hametta kiusaamisen uhallakin. Kysyy vahvaa omaa identiteettiä.
Näiden johtopäätösten perustana ovat kokemukset omasta lapsuudestani ja havainnot mormonismin vangeiksi jääneissä sukulaisperheissäni. Käsitystä vahvistaa kirkosta eroamiseni jälkeisenä reilun kahdenkymmenen vuoden aikana erinäinen määrä lukemiani artikkeleita ihmisten käyttäytymisestä ja ihmismielen suojautumiskeinoista uhkia vastaan. Ottaen huomioon keskustelun aloittajan kuvaukset, niin voidaan pitää melko todennäköisenä, että ongelma ei vaivaa ainoastaan omia sukulaisiani ja heidän epäonnistumistaan mormonivanhempina ja käsitys voidaan melko turvallisesti koskemaan kaikkia fundamentalistisesti uskovaiset riippumatta vakaumuksesta. Riippumatta siitä onko kiusattu/kiusaaja mormoni, helluntailainen, Jehovantodistaja tai mikä muu tahansta on kyseessä vakava ongelma yksilön persoonan ja psyykeen kehityksen kannalta jos vanhemmat ovat fundamentalisteja, jotka pyrkivät kasvattamaan lapsensa tiukasti uskonnon tarjoaman viitekehyksen sisällä.
Tietysti! Ongelma on vain siinä, että opettaminen ei lapsia välttämättå auta. Muistan kun serkulleni vannotettiin, että hän ei saa kutsua erästä luokkatoveriaan mustalaiseksi, mutta kuulin hänen sitä kuitenkin tekevän muiden luokkalaisten kuullen.
syy?
kiinni, vaiika yritätte syyllistää mormonismia ja uskontoja yleensäkin?
Jotkut kestävät paremmin sen, että leimautuu hölmöläiseksi.
Nykyäänhän maailma on täynnä kaikenmaailman eriskummallisuuksia ja ihmiset ovat suvaitsevaisempia. Murrosikäiselle tilanne saattaa olla epäkiitollinen.
Missasit pointin. Ei mormonilapsenkaan kiusaaminen ole tämän oma syy.
hyppää säestämään niitä oikeita hölmöläisiä ... Eikö tunnukin pahalta?
syy, tässä mormonien erikoistapauksessa, jossa syy kierrätetään kuitenkin jotakin kautta uskontoon, ei kiusaajiin. Niinhän se aina menee. Eivätkö tuntemukset ja kirjoitukset yllä ole juuri kuvastaneet sen suuntaista ajattelutapaa
Nyt löysin pointin;-)
Kiusatahan ei saisi, mutta joka päiväkotiryhmässä tai koululuokassa kiusaajia kyllä löytyy. Turha heille on tahallaan antaa eväitä kiusaamiseen
Uskonnollisen viitekehityksen sisällä kasvanut lapsi ei tule koskaan pääsemään eroon tai irti kasvualustastaan.
Noinhan se on käynyt kaikkien uskonlahkojen lapsien kohdalla täällä roikkuvat etsien kai itseään tai palaavat asioihin jotka ovat heille tuttuja.
pitää raja uskonnollisuuteen. Lapseen tarttuvat lapsuuden tapahtuman, oli viitekehys millainen tahansa.
Syy vain pitää löytää sysistä eikä sepästä itsestään, aivan kuten muissakin asioissa. Hyvin usein syy löytyykin sitten sepistä itsestään.
Nin ja sitten joillakuilla on ihan aito halu auttaa toisia siinä samalla etteivät he hairahtuisi tuollaiseen valheeseen. Sen lisäksi, että tämä on tietyllä tavalla terapeuttista ruotia näitä asioita täällä puolijulkisesti niin siinä samalla tulee myös ulkopuolisille jaettua tietoa siitä, että kaikki ei ehkä kuitenkaan ole niin ruusuista kuin aktiivimormonit antavat ymmärtää.
olisi antaa ymmärtää kaiken olevan todellisuutta ruusuisempaa. En ymmärrä, miksi kurjuuteen haluttaisiin houkutella? Päinvastoin.
Olisiko vika siinä, että ruusu ei miellytä kaikkia, horsma tuntuu kauniimmalta joistakin ja sitten kuvittelevat, että ruusu on oikeasti ruma.
Henkilökohtaisena tavoitteena aktiivimormonilla uusien jäsenten houkuttelussa on usko siihen, että hankkimalla uusia jäseniä hän uskoo saavansa moninkertaisen onnen kuolemanjälkeisessä. Aktiivimormonin motiivit uusien jäsenten houkutteluun on siis lähimmäisen rakkaudeksi naamioitua oman edun tavoittelua, vaikkakin tällä kertaa palkinto odottaa vasta kuoleman jälkeen.
Mormoneille tuntuu olevan todella arka paikka kun joku entinen mormoni kertoo omistan kokemuksitaan ja tuntemuksistaan, jotka eivät ole sitä pinkkiä ja kultaista unelmaa jota MAP-kirkko yrittää kaikille myydä. Kaltaiseni henkilö helposti leimataan pahan vaikutuksen alaiseksi tai ainakin väärän tiedon levittäjäksi ikäänkuin MAP -kirkon ulkopuolinen maailma olisi yksi suuri Saatanan salaliitto mormonismia vastaan ja ainoa luotettava tiedon lähde on "isä aurinkoinen" apulaisineen Utahissa. MAP-kirkko siis aktiivisesti väittää, että kaikki se tieto jota entiset jäsenet tai ulkopuolinen maailma kirkosta esittää on epäluotettavaa, kun taas normaalin ihmisen mielestä asia on täysin päin vastoin. Eihän kukaan järkevä ihminen luota tiedonsaannissaan vain yhteen lähteeseen, koska tuo lähdehän saattaisi valehdella. MAP-kirkko siis toimii vähän samoin kuin Pohjois-Korean uutistoimisto, joka kertoo vain ja ainoastaan yhtä ja ainoaa virallista "totuutta", josta poikkeava mormoni saa helposti varoituksen tai jopa erotetaan kirkosta. MAP-kirkko ei siis todellisuudessa salli eriäviä mielipiteitä tai avointa keskustelua, vaikka se sellaisen kuvan yrittää itsestään virallisesti antaa ja jota jäsenet täälläkin vakuuttelevat. Jäsenet tekevät tätä myyrän työtä joko tietoisesti valehdellen tai sitten tiedostamatta lahkon aivopesun seurauksena.
Hyvin sanottu tuo loppu varsinkin. Kun muistelen omaa jäsenyyttäni kirkossa sanoisin että sen kokemuksen perusteella että useimmat jäsenet toimivat kenties tiedostamatta kykenemättä näkemään asiaa mistään muusta vinkkelistä kuin siitä että kirkko on tosi, evankeliumi on täydellinen jne.
Toisaalta tietoisesti valehtelukaan ei ole vierasta tai sanotaanko varsinkaan osatotuuksien kertominen.
Avoin keskustelu oli oman kokemukseni perusteella kovin hankalaa. Hyvin harvat kykenivät siihen jos aihe oli vähänkin hankala. Valtaosalla nousi heti pintaan tarve todistaa kirkon totuudesta ja "laittaa hankalat kysymykset/asiat syrjään" koska niitä "emme voi tässä elämässä ymmärtää".
on väärä.
Olen tullut keskusteluun myöhemmin, joten en tiedä taustoja, oletko kenties itse ollut mormoni aiemmin?
Joka tapauksessa osoitat melkoista mustavalkoisuutta ajattelussasi ja mikä pahempaa, lausunnoissasi.
Oikeasti ajatteleva ihminen ei tuo julki noin raakiletason lausontoja, kenties olet vielä kuitenkin yli-innostunut löydettyäsi vapahduksen uskonnon orjuudesta ja sen vuoksi heittäytynyt koko kehon ja mielen innolla fundisateistiksi. Ehkä ajattelusi tasoittuu aikaa myöden ja näet muutakin kuin yhden puolen(totuuden?) asioista.
Juu et todellakaan näytä tuntevan minua tai historiaani, jota olen täällä myös tuonut esiin. 20 vuotta prosessoituani näitä ajatuksia ja katseltuani lähietäisyydeltä kirkkoon jääneitä sukulaisiani olen hiljalleen ymmärtänyt mistä todellisuudessa on kyse. Itse mormonismissa aatteena ei ole varsinaisesti mitään vikaa sillä jotkut mormonit pystyvät kasvattamaan lapsensa suhteellisen normaaleiksi yhteisön paineista huolimatta. Fanaattisen mormonin maailma on kuitenkin valitettavan musta-valkoinen, jokin on joko oikein tai väärin ja välimuotoja ei tunneta. Kaiken tämän määrittelee kirkko käytännössä kieltäen vapaan ajattelun.
Oppi pitää yksilön henkisesti ja fyysisesti otteessaan tarjoten sunnuntaisen endorfiini/dopamiini ruiskeen, joka toimii elimistössä samoin kuin ooppiumi, morfiini tai heroiini. Lisäksi viikon varrella tätä elimistön omaa narkoositilaa ylläpidetään rohkaisemalla säännölliseen rukoiluun, itsenäiseen hengelliseen toimintaan sekä erinäisellä määrällä muuta kirkon toimintaa, jolloin yksilö pysyy kokoajan toimeliaana eikä kerkiä ajattelemaan mahdollisia kirkossa esiintyviä epäkohtia. Lopulta yksilö sisäistää, että kaikki mikä tuutista toitotetaan on totta ja oikein kaiken ulkopuolisen ollessa väärin.
Uuden jäsenen värväyksessä kaikki ihmiset joita kandidaatti kohtaa ovat ylitsepursuavan iloisia ja ystävällisiä. Tämä valheellinen (täysin epärealistista ajatella kaikkien voivan olla jatkuvasti iloisia ja kaikkien pystyvän rakastamaan kaikkia) kohtaaminen johtaa kandidaatissa ensireaktioon jonka perusteella henkilö tuntee välitöntä rakkautta ja yhteenkuuluvuutta yhteisön kanssa. Tämä valhe mahdollistaa omaehtoisen aivopesun, koska ihminen on sosiaalinen eläin ja jos jossain joukossa on näin paljon onnea rakkautta niin on täysin luonnollista, että hän haluaa olla osa tätä joukkoa. Pinnallisen todellisuuden paljastuessa parin ensimäisen vuoden aikana mitataan kuinka hyvin aivopesu on onnistunut kun tämän uuden rakkauden ensihuuma haihtuu ja ihminen mahdollisesti löytää aikaa ajatella asiat aidosti läpi mielessään. Tämän kahden ensimmäisen vuoden aikana kirkko menettääkin suurimman osan uusista jäsenistään ja sen voit halutessasi tarkistaa tilastoista. Jos omatahtoinen aivopesu noin prosessina kiinnostaa enemmän suosittelen tutustumaan aiheesta kirjoitettuun materiaaliin ja pintaraapaisun voi käydä lukaisemassa vaikka osoitteesta:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto/aivopesu
Ennen kuin siis arvostelet lausuntojani kuvitelmiksi ja harhaksi sinun tulisi ottaa huomioon, että minulla meni iso osa elämästäni hukkaan fanaattisessa mormonihelvetissä. Ensimmäiset vuoteni kirkon ulkopuolella olivat tämän seurauksena vihan täyttämät, mutta 20 vuodessa sitä oppii monia asioita ja jo vuosia sitten pääsin myös elinvoimaani kuluttavasta vihasta eroon.
Ateistiksi ajauduin tämän prosessin seurauksena lähinnä sen takia kun kaikki kristillisestä perinteestä ammentavat uskonnot ovat jokseenkin samanlaisia. Vain muutamia mauste-eroja löytyy, joita sitten eri liikkeet korostavat ja yrittävät erottautua joukosta. Totuus kuitenkin on, että kaikki kristilliset uskonnot ovat enempi vähempi samasta puusta veistettyjä, ne voidaan niputtaa samaan kategoriaan ja ne kaikki ovat jollain tasolla ristiriidassa todellisuuden kanssa. Lopulta tulin johtopäätökseen, että maailmankaikkeudessa ei ole mitään sellaisia asioita, joiden selittämiseen tarvitaan yliluonnollisia jumalhahmoja, joten jumalien eliminointi kaikista yhtälöistä oli hyvin luonnollinen valinta (Occamin partaveitsi). Sittemmin olen mieltynyt Taolaiseen filosofiaan sen sisältämän suvaitsevaisuuden ansiosta, mutta en silti koe tarvitsevani elämääni sen kummempaa hengellistä sisältöä.
Et ole yksin havaintojesi kanssa. Myös muut entiset jäsenet ovat tulleet hyvin samankaltaisiin johtopäätöksiin havainnoissaan.
Todistamisen tarpeesta:
http://www.mormonismi.net/artikkelit/toisto.shtml
Yleisestä kykenemättömyydestä avoimeen keskusteluun ja pohdintaan:
http://www.mormonismi.net/kertomukset/kertomus147.shtml
Tapani on kertonut avoimesti uskonsa perustuksesta, tosin umpikujaan ajautessaan hän pakenee hengellisiin tutkimuksiinsa ja peistausliturgiaan.
Etkö sinäkään ymmärrä, että hengelliset on tutkittava hengellisesti? - Tietenkin mainitsen yhä uudelleen tämän tosiasian, kun vaaditaan loogisia ja tieteellisiä todisteita.
Miten hengelliset tutkitaan hengellisesti?
Jos minulle kerrotaan kirjasta joka perustuu muinaisiin levyihin (joita ei ole enää koska enkeli otti ne haltuunsa) ja jonka käännösprosessi oli se että kääntäjä työntää päänsä hattuun jossa on kivi josta hohkaa käännös niin mikä on se oikea tapa tutkia tätä?
Tässä on Moronin neuvo:
Moroni 10
3 Katso, minä tahtoisin kehottaa teitä näitä asioita lukiessanne — jos on Jumalan viisauden mukaista, että saatte ne lukea — muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja pohdiskelemaan sitä sydämessänne.
4 Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla.
5 Ja Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta.
6 Ja kaikki, mikä on hyvää, on oikeaa ja totta; niinpä mikään, mikä on hyvää, ei kiellä Kristusta, vaan tunnustaa, että hän on.
7 Ja Pyhän Hengen voimasta te voitte tietää, että hän on; sen tähden minä tahdon kehottaa teitä olemaan kieltämättä Jumalan voimaa, sillä hän toimii voiman kautta ihmislasten uskon mukaan, samana tänään ja huomenna ja ikuisesti.
8 Ja vielä minä kehotan teitä, veljeni, olemaan kieltämättä Jumalan lahjoja, sillä niitä on monia, ja ne tulevat samalta Jumalalta. Ja näitä lahjoja annetaan eri tavoin, mutta sama Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa; ja niitä annetaan Jumalan Hengen ilmentyminä ihmisille heidän hyödykseen.
En lainkaan kiellä, ettei hengellisiä asioita voi aina rationaalisesti selitellä. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että
hengellistä tutkimista käytät "minän" suojautumiskeinona (puolustusmekanismina).
Hengellisen tutkimisen tuloksia ei voi kukaan osoittaa vääriksi, koska kyseessä on yksilön henkilökohtaisista tunteista ja vakuuttuneisuudesta. On siis luonnollista, että kun muut perustelut minän eheydelle on osoitettu kyseenalaisiksi, että henkilö pitää yllä minän eheyttä perusteluilla, joita ei kukaan voi osoittaa enää vääriksi.
hengellisessä tutkimisessasi tieteelliseen tutkimukseen nojaten kääntymään uskovasta ateistiksi. Se lienee hengellinen/henkinen prosessi, mitä nimeä siitä käytetäänkään. Ei kai ateismikaan ole tieteeseen perustuva uskomusjärjestelmä, vaikka se haluttaisiin sellaisena esittääkin.
Minun kohdallani ei tapahtunut varsinaista kääntymistä uskovasta ateistiksi. Eräs tapahtuma rikkoi maailmankuvani sirpaleiksi suunnilleen samoin kuin näyteikkunaan heitetty kivi rikkoo lasin. Vanha maailmankatsomus oli siis osoittanut heikkoutensa ja toimimattomuutensa, joten jotain uutta piti kehittää. Helpompaa tietysti olisi ollut jos olisin ottanut jonkun "valmiin paketin", joka olisi muistuttanut jollain tapaa tuota vanhaa, mutta palaaminen "jumalayhteyteen" ei tuolloin Jumalaa kohtaan tuntemastani vihasta johtuen ollut mahdollista. Kaikki uskonnot tuolloin siis tuntuivat vääriltä, joten lähdin rakentamaan tyhjästä jotain omaa. Prosessista kohdallani teki raskasta on se, että tein sen yksin. Minulla ei ollut vertaistukea tai kirkon ulkopuolista tukiverkkoa, josta olisin saanut apua ongelmiini. Vastaavaa en toivo kenellekkään, koska ajatuksissa kävi myös päivien päättäminen omakätisesti mielessä.
Ateistinen näkemykseni tätä nykyä noudattelee tieteellisen realismin periaatteita ja totuutta arvioidessani sovellan pitkälti totuuden vastaavuusteoriaa (korrespondenssiteoria).
Jäin pohtimaan seuraavaa: Et saa rauhaa. Sinun pitäisi koko ajan tehdä jotain tai jättää tekemättä jotain, mutta kun et jaksa.
Onko se suorittaminen joka pyhä kirkkoon päivä pilalla. Jos on armollinen itselleen ei mene, seuraa syyllisyys? Jatkuva suorittaminen, täsllaisesta paineesta ei kyllä pääse eroon muulla kuin viinalla.
Jatkuvista suorituspaineista ja ajankäytöstä taas oli perusinsinööri Veijo Miettisen facebook -sivulla varsin mielenkiintoinen linkki, joka kannattaa käydä katsastamassa.
http://www.youtube.com/watch?v=A3oIiH7BLmg
Suunnilleen samaa rataa se meni myös kohdallani, tosin lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni tärvääjä oli Vartiotorniseura, ihan aina viisikymppiseksi asti.
>>Perusmielentilani on se, että tunnen jatkuvaa syyllisyyttä kaikesta.
Minä tunsin käytännössä jatkuvaa syyllisyyttä vielä 25 vuotta monottamiseni jälkeen, lisävärinä oli 'alaan' liittyneet toistuneet painajaiset, puhumattakaan siitä, että normaalielämä toi jatkuvia ristiriitoja, koska ajattelein edelleen kuten jehovantodistaja. Olin jopa niin torvelo, että aina tilaisuuden tullen menin epäsuorasti puolustelemaan minulle opetettuja harhoja, toki salaten jt-menneisyyteni ja kaiken aikaa suunnittelin paluuta jehovantodistajaksi.
Sain rauhan kun Internetin ilmaannuttua nostin kissan pöydälle ja ryhdyin tutkimaan mitä kaikkea Vt-seura on olemassaolonsa aikana puuhastellut ja mitä kaikkea se ehti minullekin valehdella. Havaitsin, että Vartiotorniseura on pelkkä ihmisvetoinen amerikkalainen 1800-luvun uuskunto ja härski tapavalehtelija, jonka johtoporras ei itse noudata noudata kaikkea jäsenistöltä edellyttämäänsä.
Olen onnekas, kohdallani syyllisyys ja painajaiset loppuivat muutamassa viikossa, toki absoluuttisen lopullinen toipuminen edellyttäisi vähintään 1000-vuotista kuoleman jälkeistä elämää, jos sekään riittäisi. Mutta olen tyytyväinen näistäkin vuosista, jotka olen saanut elää vapaana peloista ja uskonnollisista harhoista.
Samaan aikaan kun istuit siellä MAPissa koko päivän, saarnaajaveljesi Amerikasta lähtivät katsomaan jääkiekkoa vanhempiesi maksamilla kymmenyksillä.
Jos oikein olen ymmärtänyt joistain aiemmista viesteistäsi niin huolimatta nimimerkistäsi et ole kuitenkaan eronnut kirkosta?
Piilisikö tässä ongelmasi syy? Sinun kannattaisi kenties tehdä selvä pesäero mormonikirkkoon jos se sinua noin ahdistaa. Jos et oikeastaan usko jumalaankaan niin luovu siitäkin. Ateismi tekee hyvää mielenterveydelle ;D (Huumorilla höystetty, eihän kukaan voi vain päättää olevansa ateisti jos kerran uskoo.) Mutta JOS olet epävarma uskotko edes jumalaan niin kannattaa sekin selvittää pohjamutia myöden.
Kun kerran "siteerasit" jo erästä tunnettua suomalaista puhumalla virtahevoista niin siteeraanpa samaa herraa : "koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus".
Jos tähän tarvitset ammattiauttajaa niin rohkeasti siitä vaan! Huolimatta menneisyydestämme voimme saavuttaa onnen.
...että Exmoron tuntemukset alkavat olla jo uskontojen uhrien matskua. Trauma will always linger. Onhan kaikenlaisia terapioita ja regressiohoitoja olemassa, joilla on saatu hyviä tuloksia. Tuollaiset lahkon parissa kasvamiset ei ole mitään kovin helppoja asioita kaikille. Uskonnolliset asiat on poikkeuksetta vaikeasti sulateltavia ja usein jää kaikenlaisia entäjos tuntemuksia. Joku ihme sinua kuitenkin jollain tasolla "vetää" kirkkoon tai sitten vain olet hukassa kirkon ulkopuolisessa maailmassa, jossa pätevät hieman erilaiset lainalaisuudet ja pelisäännöt kuin kirkkosessa. Markku sanoi kyllä aika hyvin. Tuollaista jälkeä tekee jokainen lahko jäsenelle, joka havahtuu lähtemään omille teilleen.
Hyvä kirjoitus ja olet päässyt pitkälle jo. Itse elin lapsuuteni ja varhaisaikuisuuteni erään toisen vieroksutun uskonyhteisön sisällä. Siitä irtautumisesta on kulunut jo pitkä aika, mutta edelleen aika ajoin haeskelen näitä helmiä keskustelupalstoilta. Aina jotkut rohkenevat ja kykenevät puhumaan asiaan liittyvästä tunnepuolesta analyyttisesti ja aidonkarheasti.
Totta, suorituskeskeisyys ja vieraantuminen koulu- ja ikätovereista tekevät pitkäkestoista vahinkoa. Vieläkään en osaa mennä kaikkiin arkisiin juttuihin mukaan täysillä antaen elämän viedä. Tiedostamattani arvioin itseäni samaan tapaan kuin minua joskus arvioitiin. Se on suuri tyydytyksentunteen este.
Joitakin vuosia olin zombi-moodissa, kuten sinäkin kerrot olleesi, vaikka se ei ehkä ulos näkynyt. Ehkä joku vaikeista oloista tullut yhteyden läheisiinsä menettänyt outoon kulttuurin sopeutuva pakolainen kokee asioita samalla tavalla: pinnalta katsoen olemisen laatu on kohonnut paljon ja uusia mahdollisuuksia on avautunut mutta... Tällä hetkellä kuitenkin ihmiskuntaanliittymisprojektini on hyvässä vauhdissa ja alan uskoa, että voin elää kyllin kauan saavuttaakseni kestävän mielenrauhan.
Oman turvalliseksi jos kohta vaikeaksi koetun lapsuuden uudelleenarviointi on tullut tehtyä moneen kertaan. Jossain vaiheessa en nähnyt siinä mitään hyvää. Hyviäkin hetkiä kera aitojen ihmisten, joita oli kohdannut sama onnettomuus, mukaan mahtui ja niitäkin on vähitellen noussut pintaan. Joitakin irtautumisen edellytyksiä sain jo kotoa, vaikka sitä kautta tämä kirouskin päälle lankesi.
Väitetään, että mikä ei tapa, se vahvistaa. En allekirjoita sitä. Äärimmilleen vietynä väite tarkoittaa, että vapautta voisi täysin arvostaa vain keskitysleirin läpikäynyt. Tämä voi kuulostaa karkealta ja on niinkin, että ihmiset käyvät rankkoja vaiheita läpi muussakin kuin uskontoon liittyvässä yhteydessä. Silloin kun jotain dramaattista tapahtuu sattumalta, se on ehkä helpompi hyväksyä kuin jokin, joka on seurausta vallan väärinkäytöstä. Uskonto liian usein antaa väärille ihmisille liian paljon kontrolloimatonta valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia lasten ja muidenkin elämään.
uskontojen positiivisnen vaikutus ...
Mikä tahansa aate, kuinka hyvä tahansa, pystytään pilaamaan rakentamalla sen ympärille organisatio. Konseptina usko on hyvä, uskonto huono. Uskon positiiviset vaikutukset ovat siis olemassa vain yksilötasolla, mutta uskontojen positiiviset vaikutukset ovatkin sitten jo huomattavasti kiistanalaisempia kun katsoo historiaa mitä uskonnot ovat maailmassa saaneet aikaan.
Joten kun panee vaakakuppiin mitä pahaa uskontojen nimissä on tehty ja mitä hyvää, niin sinne hyvälle puolelle kuppiin jää aika vähän laitettavaa.
eivät suinkaan kaikki uskonnot ole syypäitä kauheuksiin.
Uskonnottomuus on mennyt liian usein aivan yhtä pitkälle kauheuksissaan, nykyisin ihailemasi ateismiko siellä on käyttövoimana?
siinä missä muutkin, vieläpä erittäin agressiivinen. Kun katsoo lähi historiaa, siellä ne "uskottomat" vasta elämää on pitäneet..
Ei toki kaikki. Esim. Budhalaisuus tai Taolaisuus ei ole saanut aikaan kauheuksia, mutta näissä uskonnoissa ei ole keskusjohtoista organisaatiota, tiukkaa oppirakennetta, eivätkä ne harjoita agressiivista lähetystyötä vaan niiden leviäminen perustuu passiiviseen vaikuttamiseen.
Ateistisia organisaatioita on harvassa, mutta en kiellä etteikö silläkin puollella osata riistää ja pistää ukkoa mullan alle.
Kuten totesin. Hyväkin aate pilataan helposti rakentamalla sen ympärille organisaatio. Tarkennettakoon vielä niin, että tämä sorto on varsin todennäköistä jos organisaatio pyrkii aktiivisesti syrjäyttämään ympäröivästä yhteiskunnasta muut aatteet.
Jatkoajatuksia varten.. ohessa mielestäni varsin mielenkiintoinen reilun 10 minuutin pätkä yhdestä käsityksestä miten ihminen toimii, miten ihmiskunta on kehittynyt ja vähän siementä siihen mihin ihmiskunna olisi syytä pyrkiä.
http://www.youtube.com/watch?v=l7AWnfFRc7g&feature=player_embedded#!
Kokonaisuuden ja lopputuloksen kannalta on lopulta uskonnot varsin yhdentekeviä, aikansa ihmiskuntaa palvelleita primitiivisiä yhteisöjä, joista minun mielestäni olisi kyllä jo hiljalleen aika luopua.
Ateismi ei ole uskonto siinä missä muutkin.
Jotkut ateistit voivat olla agressiivisia ajatustensa edustajina. Toisaalta he ovat itse nostaneet itsensä asemaansa, ei ole mitään ateismin yléistä johtoa.
Valtaosa ateisteista lienee ihan tavallisia pulliaisia jotka haluavat elää elämänsä rauhassa ja vapaina uskonnon ja ihmisesten keksimistä orjuutuskeinoista.
Veikeää, että kommenttini päälle tullut keskustelunpätkä koskeekin ateismia. En kai antanut siihen aihetta? Vai soveltuuko sanomani kaikkeen järjestäytyneeseen uskontoon? R. Sitian ylle linkittämä filmi on mainio. Toivottua kehitystä rajoittaa moni seikka, uskonto tai uskonnot valitettavasti ovat yksi niistä. Uskonnollinen, etenkin yhteen uskontoon indoktrinoiva kasvatus rokottaa lapsen varauksettoman empatiantunteen ilmaisemista vastaan.
Muistan kuinka selkeä omassa lapsuudessani oli jako "meihin" ja "heihin" vaikka toivoimmekin, tietäen toiveemme epärealistiseksi, "heidän" omaksuvan "meidän" uskomme. Isäni oli erittäin hyväsydäminen ihminen. Opin vasta myöhemmin kuinka paljon hän on kärsinyt vaatimuksesta kasvattaa meidät lapset tietyllä tavalla ja kuinka säikähtynyt hän paljon myöhemmin oli havaittuaan miten hyvin hän siinä kohdallani onnistui - tilapäisesti.
Olen pahoillani puolestasi kun olet joutunut tuollaisten tunteiden vaikutukseen. Meillä jotka olemme olleet lapsuudesta saakka kirkossa on varmasti hyvin erilaisia kokemuksia, riippuen siitä ympäristöstä, jonka vaikutuksessa olimme. Minä tulin kirkon piiriin 10-vuotiaana ja minut kastettiin perheeni kanssa, kun olin 11v vuosi oli 1956. Kävin ensin alkeisyhdistyksessä ja kun täytin 12 tuli vuoroon NVK. Porissa olin alkkarissa ja siihenaikaan kirkkoon oli hyvä veto. Jo ensimmäinen tapaaminen kirkon jäsenten kanssa eräänä marraskuisena lauantaina kun Porissa oli konfferenssi, niin illanvietto oli tosi viihteellinen. Lähetyssaarnaajilla oli orkesteri joka soitti mukavaa ja myös eksoottista musiikkia. Heillä oli siinä mm. Hawajikitarat ym. Sitten he esittivät länkkärinäytelmän. Meno oli tosi rentoa. Seurakuntaan tuli monia nuoria jotka ovat edelleen mukana kirkon toiminnassa.
Toki minustakin oli kiusallista kertoa kenellekkään että olen Mormoni. Tässä suhteessa pidin matalaa profiilia. 50-luvun lopulla ja 60-luvulla olimme Helsingissä ja siellä oli paljon nuoria kirkossa. Myös monia ulkopuolisia oli aktiivisesti mukana NVK:ssa ym. Siihen aikaan kävimme joskus jopa lähetyssaarnaajien kanssa elokuvissa. NVK:n ohjelmat oli hyviä ja innoittavia. Meillä oli usein myös tanssiaisia. NVK:n kesäkonfferenssit oli hienoja tilaisuuksia. Siellä usein syntyi romnsseja myös nuorten kesken. Muistan myös 60-luvun lopulla Festinord konfferenssin Tukholmassa. Se oli meille hieno elämys laivamatkoineen. Järjestime jopa laivan kannella tanssit ja tanssitimme myös ulkopuolisia ulkomaalaisia ja meillä oli tosi hauskaa. En minä ainakaan eikä kukaan tuntemistani kirkon nuorista kokenut tuollaista ahdistavaa tunnetta. Me koimme olevamme normaalia iloisia nuoria ja meillä oli hauskaa yhdessä olimmepa kirkossa, kaupungilla tai jossain tapahtumassa.
Tuohan on ihan kivaa hauskanpitoa, minäkin olisin ollut mielelläni mukana.
Olisit ollut tervetullut:-)
Minusta osasimme tuolloin paremmin pitää hauskaa ja elää niin, että kaikilla oli hyvä olla. Helsingissä nuoria oli paljon emmekä aina olleet orjallisesti vanhempien talutusnuorassa, vaan liikuimme yhdessä ja teimme asioita joita todella halusimme. Keskustelut käytiin eri kulttuurin aloilta ja vierailimme toistemme kodeissa kuuntelemassa musiikkia ja juteltiin nuoria kiinnostavista asioista. Kyllä tytötkin oli usein mielessä ja seurustelimme tyttöjenkin kanssa, jotka oli hyvin kauniita siihen aikaan. Ehkä muistot kultaantuvat, mutta ei minulle jäänyt vaikeita kokemuksia. Vanhempani eivät olleet tiukkapipoja ja äitini varsinkin oli melko Luterilainen ajatuksiltaan vaikka kuului kirkkoon. Lähetystyötä ei tehty kodissamme. Sukulais ja tuttava vierailut sujuivat normaaliin seurustelutapaan kaikista kiinnostavista aiheista keskustellen. Kyllä kirkkoon kuulumattomat sukulaisemme tiesivät, että olemme Mormoneja ja aihetta vain sivuttiin joskus, mutta emme koskaan "lyöneet heitä Mormoninkirjalla päähän". Jos joitakin kiinnosti keskustella mornomismista niin toki olimme valmiita kertomaan, mutta ei mitään pakkosyöttöä.
Minäkin olen kasvanut ja varttunut map-kirkossa. Aikuisena olen eronnut kirkosta koska en enää usko sen olevan tosi kirkko (en usko että mikään muukaan on ns. tosi kirkko). Lapsuuteni oli erittäin onnellinen map-kirkossa. Teini-ikäsenä sitä jo "osasi" vähän hävetä, mutta eipä minulle mitään traumoja jäänyt. Minua ei ollenkaan ahdista tai harmita menneisyys kirkossa. Toisille se sopii ja toisille ei. Ymmärrän niitä joille mormonismi ei sovi ja sen että tällaiset henkilöt voivat olla katkeriakin. Toisaalta olen (silläkin uhalla että tämä nyt tässä yhteydessä voi tuntua sydämettömältä, sorry exmoro, ei mitään henk.kohtaista, enhän edes tunne sua, tai mistä sen tietää) sitä mieltä että turha ruikuttaa mennyttä. Jos on jotain pahaa tapahtunut, se pitää toki selvittää. Mutta oletan ettei kyse ole nyt mistään laittomuuksista joten kannattaa aikuisena ihmisenä ottaa vastuu omasta elämästään ja pyrkiä olemaan onnellinen ja päästää irti menneisyydestä. Minulla ei ole mitään kirkon jäseniä vastaan. Joseph Smithille minulla kyllä olisi muutama sana sanottavana, mutta kun tämäkin huijari-veijari on jo kuollut niin enpä voi sitä tehdä.
Kiitos kirjoituksestasi. Pisti taas miettimään että pistänkö omaa syytäni jonkun "väärän" syyksi. Voihan se olla, että olen jostain muualta perinyt tuon "itseni syyllistämisen". Mutta toisaalta sellaiset kirkot joissa on kova kuri ja kuulustelu saattaa saada jo pienestä pitäen aikaan sellaisen syyllisyyden olon. Tosi hyvä jos sinä olet päässyt MAPista eroon ilman suurempaa tuskaa, mutta voi olla, että se tuska tulee vielä eteesi jossain vaiheessa. Riippuu kuitenkin siitä, kuinka tosissasi olit aikoinasi kirkossa mukana. Minä olin erittäin aktiivinen loppuaikoina, ennen epäaktiiviseksi jäämistä.
Minun ongelmani on ilmeisesti se, etten voi vielä tehdä täydellistä pesäeroa, koska en halua loukata vanhempiani. Ovatko sinun vanhempasi kirkon jäseniä?
Hei, mukavaa ja ikävää oli lukea kirjoituksesi :) Kirjoitat sangen totuudenmukaisesti kokemuksistasi ja toivoisinkin, että ne vanhemmat joilla nyt on pieniä lapsia lukisivat kokemuksistasi ja mitä tuntoja ne pienessä lapsessa voivat herättää. Sinun kohdallasi kaikki tapahtunut on taakkana sinulle? Syyllisyyden kokeminen on jatkumoa sille mitä sinulle on opetettu, mutta muista, että opetetut asiat eivät ole totta. Älä anna niiden kuluttaa itseäsi, karista ne pois kannoiltasi. Itse karkoitan epämiellyttävät asia pois mielestäni niin, että kuvittelen etäännyttäväni asiat pois luotani. Kerta toisensa jälkeen otan ikäänkuin epämiellyttävästä asiasta kiinni ja vien sen mielessäni kauemmemmas itsestäni niin kauan, että tunnen vapautuvani siitä.
Mielestäni sinulla on oikeus rauhaan ja vapauteen, ajattele, että pahat ihmiset ovat saaneet sen aikaan. Sinä olet itsessäsi hyvä ja sinun pitää rakastaa itseäsi ja armahtaa itsesi moisesta taakasta. Älä juo unohtaaksesi asiaa vaan puhu ja kirjoita siitä. Nyt on sinun aikasi elää, muista että lapsuutesi pilattiin, älä itse pilaa loppuelämääsi. Kokemasi on julmaa ja lapsia henkisesti traumatisoivaa, kunpa vanhemmat ymmärtäisivät mitä tekevät lapsilleen. Hyvää jatkoa sinulla ja muista rakastaa itseäsi-
ovat pahoja????
Iltapäivälehtitason analyysia.
Ai että hyvää tarkoittavat eivät voi olla pahoja? Minkähän tason analyysia tuo on?????
mielestäni exmoro ei sanonut että hänen lapsuutensa pilattiin.... voin olla väärässä exmoro korjatkoon jos edes kiinnostaa.
enkä usko että hän kutsuisi omia vanhempiaan pahoiksi.
Epämiellyttävät asiat on syytä käsitellä kunnolla jotta niistä pääsee irti eikä hippeillä ja kukkatäteillä niitä hus pois mielessä kauas.
Ei kaikkea pidä sanoa sanoin, mutta pitää ymmärtää lukemaansa. Jos joku kantaa syyllisyydentunnetta ja juo unohtaakseen, niin eikö vanhemmat, jotka pitävät väkisin lapsensa uskonnonkahleissa tee lapsilleen pahaa. Tulokset ainakin antavat sen käsityksen. Tuskinpa lapsuusaika on ollut mitään herkkua, jos toiset lapset ovat karttaneet ja jatkuvasti kontaktit muihin ihmisiin ovat kaatuneet vanhempien käännytysyrityksiin. Mielestäni tuo jos joku on lapsuuden pilaamista. Lapsilla ei ole kykyä tehdä omavaltaisia päätöksiä menoistaan ja tuloistaan, vanhemmat raahaavat heitä minne tahtovat. Käykööt vanhemmat missä temppeliorgioissaan tahtovat, mutta jättäisivät lapsensa kotiin ja antaisivat lasten tehdä itse päätöksensä tullessaan aikuisiksi haluavatko he todella kuulua mormoonikirkoon.
rakastavalta nimimerkiltä.
ratkaisunsa, osa jatkaa mormonina, osa ei , osa alkaa jopa pilkata mormoneja.
Pitää ymmärtää lukemaansa. Minä en ole mormoni.
Minusta luterilaiset tekevät väärin kun kastattavat lapsensa sylivauvoina.
Vanhemmilla on myös vastuu kasvattaa lapsensa niin että siétävät erilaisuutta eivätkä kiusaa toisia.
Totta, lapset niinkuin monet aikuiset kiusaavat erilaisuutta mútta silti vanhemmilla on vastuu oikaista lapsiaan niin etteivät kiusaa toisia.
pilkkaamaan, niin se vie yhä syvemmälle ahdinkoon. ymmärrys uskovia kohtaan ja oma ponnistus yrittää ymmärtää omien vanhempien kasvatusmallia. omat vanhemmatkin ovat vain ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta omaksuneet jonkun uskon, se on heille ehkä hyväksi mutta lapset tarvitsevat oman rauhan kehittyä ilman painostavaa uskontuputusta.
tämä on niin simppeli juttu, että totta kai lapsesta kasvaa jos minkälainen olento kun lähtökohdat ovat valmiiksi painettu aivoihin. pätee kaikkiin kasvatusolosuhteisiin uskosta - ateismiin - ja muihin jääräpää vanhempiin.
ole oikaistu, jatkuvat uskovien kiusaamista aikuisena (ei aikuistuttuaan!) nettikeskusteluissa.
Ei se noin mene. Toisiin lapsiin oikaisut auttavat, toisiin eivät. Toiset eivät kiusaa vaikkei heitä oikaistaisikaan. Hyvin usein jo lapsista on nähtävissä että millaisia heistä tulee aikuisina. Usein ihmiset kyllä muuttuvat parempaan suuntaan aikuistuessaan, jotkut hämmästyttävän paljonkin. On toki niitäkin, jotka aikuisina käyttäytyvät huonommin kuin lapsina.
Niin mielellämme kuin puhummekin lapsista viattomina, kyllähän heillä usein kasvamista on... Omasta kokemuksestani voin sanoa, että pienellä paikkakunnalla, jossa kaikkien kotiolotkin olivat suunnilleen tiedossa, ankarimpien vanhempien laspsista tuli helpommin kiusaajia, mutta sekään sääntö ei ole yleispätevä. Jokainen - lapsikin - on kuitenkin oma yksilönsä eikä pelkästään ympäristön tuotos.
Eikä uskovia koskevaa nettikeskustelua tarvitse ymmärtää kiusaamisena. Hankalissa oloissa kasvaneilla on varoitettavaa, olipa kyseessä sitten alkoholin, uskonnon tai muun syyn vuoksi koetut vaikeudet.
aina hankalia vai onko kysymys subjektiivisesta henkilökotaisesta kokemuksesta?
Jos lapsi kokee subjektiivisesti olot hankaliksi (toisinaan tajuaa paremmin vasta jälkikäteen), pitäisikö kuunnella hänen vanhempiaan, jotka sanovat, että, no, kyllähän meillä alkoholia kului tai kyllähän lapset kasvatettiin Jumalan pelossa, mutta eivät ne olot hankalia olleet...?
Voihan toki uhrin syyllistää. Sehän on yleinen vastuunvälttämiskeino.
Joskus koen itseni kiusaajaksi, kun minulla ei ole mitään erityistä sanomaa muille jakaa. Koen häiritseväni toisten sisäistä rauhaa antamatta tilalle mitään paremmalta kuulostavaa.
Toisaalta onhan minulla sanomakin ja se on: Suvaitsevaisuus toisinajattelijoita kohtaan.
...kyllä yhtään vauvaa joka olisi saanut lapsikasteesta trauman!
Kyse onkin pakkoliittämisestä uskonnollisen yhteisön jäseneksi ilman henkilön omaa tahtoa ja halua.
...tenavat istua pakolla MAP-kirkossa joka sunnuntai?
Kummasta tulee enemmän traumoja?
He eivät valehtele, että kyseessä olisi vauvan oma tahto. Jotkut muut valehtelevat 8-vuotiaiden kasteen olevan näiden oma tahto.
huolissaan kun on tutustunut katolisessa kirkossa harjoitettuun toimintaan.
Jos nyt viittaat pedofiliatapauksiin niin kyllä se on ihan yhtä yleistä MAP-kirkossa kun suhteutetaan sitä jäsenmääriin.
http://www.childpro.org/ldscases.htm
jumalanpalveluksiin? No varmasti viedään, lastenkodeissa on pakko osallistua, rangaistuksen uhalla.Katolisten on turha puhua muiden traumoista kun omat asiat on päin h..tiä. Onko joku muu kirkko piilotellut pedofiiliaa yhtä antaumuksella kuin katoliset? Tapahtumista oli kerrottu piispoille ja myös nykyiselle Paaville jo aikoja sitten, vasta nyt pyydetään anteeksi, nyt kun on ihan pakko! Turha kenenkään on hurskastella, ja puolustella tekoja tyyliin "on ne muutkin", näin on ikävä kyllä? Munat pois jokaiselta pedofiililtä! Ja kirkosta pihalle, montako on erotettu, kysyn vaan?
Juu olen samaa mieltä kanssasi tuosta pedofiilien kohtelusta, mutta valitettavasti liian usein uskonnollisissa yhteisöissä, kuten Katolinen kirkko tai MAP-kirkko, vedotaan anteeksiantamiseen näiden asioiden sovittelussa ja asioista pyritään vaikenemaan, ettei se vahingoittaisi kirkon mainetta.
http://www.georgewashington2.blogspot.com/2010/04/not-just-catholic-church-mormon-church.html
ootsä ite ollu koulussa luuseri ? ja jos pojat sittenkin kiinnostoi enemmän ? loppuosasto kuultaa provolta.
Lukemastani päätellen tämän hetkinen elämäsi on kaikkea muuta kuin onnellinen.
Johtuuko tämän hetkinen tilasi MAP-kirkosta tai omista valinnoistasi elämäsi varrella?
Minä olin 11 vuotias kun perheeni liittyi MAP-kirkkoon 51 vuotta sitten ja minun kokemukseni ovat vahvasti toisella kantilla kuin sinun. Se vaan osoittaa että meitä on moneen junaan. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia.
2000 vuotta sitten asiat olivat ihan samalla mallilla. Lueppa kylväjä vertaus ja sen selitys matteuksen evankeliumin 13 luvusta. Löydät varmasti samat ryhmät ihmisten joukosta tänäkin päivänä.
Oletko koskaan ajatellut millä mallilla elämäsi olisi jos olisit pitänyt kiinni vanhempiesi opetuksista ja MAP-kirkon opetuksista. Voin sanoa melko varmasti että et olisi kuvailemassasi kunnossa.
Oletko koskaan ajatellut pistää hiukan rautaa selkärankaan ja tulla takaisin MAP-kirkkoon. Ei se sinua ainakaan huonompaan suunttaan vie ja omasta kokemuksesta sanoisin tuloksen olevan vahvasti päinvastainen.
Tsemppiä vaan ja parasta sinulle jatkossa toivottaa...
Sivusta seuraava
Rautaa selkärankaan ja muuttua selkärangattomaksi Smithin oppien seuraajaksi?
siihen tarvitaan. Spaghetti Selkärangalla siihen ei pysty.
Ainakin välilevyjen täytyy olla kultalevyjä, jotka enkeli vei pois....
Teksti levyistä menisi veren mukana aivoihin, niin oppiminen helpottuisi...
Siis hassuja koukeroita suoraan selkäytimestä jolloin oma ajattelu jää kokonaan pois...
Taas mielipuolesi on omilla teillään. Täytyyhän siellä pääkopassa jotain olla mitä pureskella...
Jos asia menee selkäytimellä, silloin ajattelu jää pois. Se on kuin kävelyä. Ei silloin tarvitse ajatella että nostanpa nyt oikeaa jalkaa ja koukistan sitä polvesta jne...
Jos levyllä on vain tekstiä, tekstihän on ainoa asia joka sinne yläkertaan menee. Ihan samalla tavalla jos luet, teksti menee silmien kautta yläkertaan. Sitten kun teksti on siellä ylä kerrassa, sinusta riippuu mitä silla tekstilla teet, eli miten se vaikuttaa elämääsi. Se on se pureskelu vaihe.
Menotavalla on väliä.
Jos asia menee silmien kautta tai jos asia menee selkäytimen kautta, sillä on vissi ero. Yläkerrassa on paljon huoneita.
kyllä sinun täytyy itse pureskella MK:n sanoma itsellesi, siitä et pääse mihinkään.
Jos menee selkäytimen kautta, silloin pureskelu jää väliin. Sehän tässä oli pointti. Jos todella pureskelee mormonismia, siitä jää paskanmaku suuhun.
Minulla taasen on (myös) erillaien kokemus.
Itse liityin kirkkoon 18-v vuonna 1983.
Täytyy todeta että ihmsten suvaitsevaisuus muita kuin valtauskontoa tunnsutavia kohtaan on muuttunut radikaalisti.
Koska vanhempani eivät ole kirkon jäseniä, niin en voi tietää miten pakkosyöttöä harjoittavien vanhempien lapset asian kokevat. Sen voin kyllä kertoa että tutuille emme ole kirkosta kertoneet, emmekä ole varsinkaan niin tehneet että olisimme kutsuneet uusia tuttavuuksia kotiimme vain siksi että heidän kirkkoon liittymisensä olisi mielessämme.
Maailma ja kirkon toimintavata ovatkin muuttuneet muutamassa vuosikymmenessä paljon ... Valitettvasti sinne mahtuu paljon väliinputoajia... Kuten sinä.
"Oliko lapsuuteni sellainen, ettei se jättänyt pysyviä muutoksia psyykkeeseeni?"
Varmasti jätti.
"Onko lapsuuteni sellainen, että minun pitäisi käydä psykiatrilla / psykoterapiassa?"
Jos haluat päästä eroon alkoholista, niin käytä kaikki mahdolliset avut mitä on saatavilla... Se on se tärkein asia mistä sinun pitää päästä eroon... Mutta se on myls sellaien asia että sinun pitää siitä tehdä päätös ja ymmärtää se. Sitten puretaan ne muut asiat sen jälkeen.
Masennusta ei pidä aina ajatella negatiivisena asiana. Masennus on joskus seurausta raskaan ja vaikea elämänvaiheen päättymisestä. Esimerkiksi omaishoitajat masentuvat usein kun heidän hoidettavansa pääsee vanhainkotiin tai kuolee. Hoitojakson ajan he ovat vain painaneet eteenpäin huolehtimatta itsestään. Näin on myös uskonnosta lähtemisen jälkeen. Sitä on vain noudattanut uskonnon raameja, mutta sisällä on ollut ristiriitojen myrsky jonka on joutunut tukahduttamaan. Koska uskonnossa on kysymys jumalasta - eihän sitä vastaan kukaan uskalla kapinoida. Joku uskovainen voi ajatella masennuksen johtuvan jumalan hylkäämisestä, mutta kyllä tuon on aiheuttanut se, että ihminen on elänyt vuosikausia paineessa.
Ketjun aloittajalle: Masennus siis voi olla hyvä asia kohdallasi. Käyt läpi asioita ja purat patoumia. Suosittelen myös terapiaa ettet jää masennuksen valtaamaksi. Kokeileppa Rosen -terapiaa. Jotkut neuvovat ryhdistäytymään - hyvät amatöörit - masentuneelle ihmiselle on turha sanoa että ryhdistäydy - se masentaa häntä lisää ja syyllistää: "ai minä en ole tarpeeksi vahva".
Omalla kohdallani tunnistan samoja asioita omasta mormonilapsuudestani. Mormonioppien mukaan eläminen, samalla kun sisälläni koin ristiriitaisuuksia, on sotkenut minäkuvani, ja välillä en oikein tiennyt kuka olen. Kolmenkympin jälkeen itsetuntoni sai vahvistusta ja tajusin, että mormonismi ei ole minua varten. Koin sen niin vahvasti, että ajattelin, että jos jossain on jumala, ei hän voi minua tuomita sen vuoksi, mitä sisälläni vahvasti tunnen. En omia lapsianikaan tuomitsisi sen vuoksi. Ihminen etenee elämässään sen mukaan mitä parhaakseen sisällään tuntee.Vasta myöhemmin sain tietää mormonikirkon hienosti kertomatta jättämistä oman historiansa sekavuuksista. Kaikki ei ole mennyt niinkuin ne kerrotiiin ja minkä piti olla koko kirkon totuuden "perusta".
Kaikki ei ole mennyt hyvin mormoniperheissäkään - myös suomessa. 1970 ja 80-luvulla kirkossa oli aika ankara käsitys kasvatuksesta. Lause "kuka vitsaa säästää, lapsiaan vihaa" (raamatusta), oli aika yleinen lause pappeuskokouksissa. Vanhemmilla oli aikamoiset paineet olla uskollien mormoniperhe, jossa myös lapset pysyvät kirkossa ja menee lähetystyöhön jne. Valitettavasti moni tuon ajan nuori jäi kirkosta pois, koska heidät tukahdutettiin ja pakotettiin - ehkä hyvä että jäivät. Toivottavasti he eivät koe epäonnistuneensa. Kirkon alkuaikojen opetukset eivät muuten opeta ankaraa kasvatusta - tai sitten nekin opetukset on sanitoitu.
Mormonikirkon sisällä on kasvamassa iso ongelma, enkä tiedä tiedostavatko mormonit sen. Kirkon sisällä on nimittäin paljon jäseniä jotka voivat pahoin. He voivat pahoin monesta syystä, yleisempiä ovat varmasti sisällä vellova ristiriita kirkon oppeja kohtaan tai kirkon odotusten aiheuttama "tekemättömän työn aiheuttama synnin taakka". Kirkon jäseniä tulee eroamaan tai muuten sekoamaan tulevaisuudessa - se on varmaa.
Ei ole luvattu, että Kristuksen seuraaminen on helppoa. Kautta aikojen ihmiset ovat luopuneet eivätkä ole kestäneet loppuun asti.
Luuk. 8
5 "Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne.
6 Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta.
7 Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. [Jer. 4:3]
8 Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon." Tämän sanottuaan Jeesus huusi: "Jolla on korvat, se kuulkoon!" [1. Moos. 26:12 | Matt. 11:15 ]
Kylväjävertauksen selitys
9 Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti. [8:9-15: Matt. 13:10-23; Mark. 4:10-20]
10 Hän sanoi: "Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. [Mark. 4:12 ]
11 Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. [1. Piet. 1:23]
12 Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi.
13 Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. [Ps. 106:12,13]
14 Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. [1. Tim. 6:9,10]
15 Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa. [Hepr. 10:36]
Tuo Tapanin viesti on hyvä esimerkki siitä kuinka uskonto ja raamattu on hyvä tapa tuomita ihmisiä...
Ihmisten omat teot tuomitsevat heidät.
Itse joskus sorruin muiden tuomitsemiseen raamatun tai uskonnon opin perusteella ja inhosin itseäni. Se ei ole mitään rakkautta. Onneksi tämä on alettu ymmärtää nykyajan maailmassa. Uskonnot toisin pitävät vielä kiinni tästä tuomitsemisperiaatteesta. Ei ole ihme, että niin monet voivat pahoin uskonnoissa (myös muualla yhteiskunnassa kun tätä länsimaista hyvinvoinnin kiiltokuvaa on yritetty pitää yllä). Internetin ansiosta karu totuus paljastuu...
Myös huonot asiat voivat tulla julki ja niistä voi oppia. Säälittävää on edelleen yrittää ylläpitää tuota kiiltokuvaa yllä.
Sekoitat jälleen kerran Kristuksen seuraamisen ja Smithin oppien seuraamisen!
Aivan samaa olen kuullut jehovantodistajien suusta. Jos ihmen ei seuraa Russellia (mormoneilla Smithiä), hän tuomitsee itsensä.
Amen!
Lainasin Raamattua, jonka mukaan ihminen tuomitaan tekojensa mukaan.
Jaak. 2
24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Jaak. 2:14
Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? [Matt. 7:26,27; Room. 6:15; Gal. 5:6]
Jaak. 2:18
Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
Raamatussa ei sanota, että ihminen tuomitaan sen mukaan, että uskooko Smithiin vai ei. Teoillakaan ei tarkoiteta Smithin kirkon rituaaleja, kalsareiden käyttöä eikä kymmenysten maksamista Smithin kirkolle.
Eikö olisi jo sinunkin, Mr. tai Mrs. tai kuka vaan nimimerkin !!! takana on, aika selvittää mitä se Kristuksen seuraaminen on. Hyvä poliitikko sinusta tulisi. Arvostelet toisten kirjoituksia antamatta mitään omasta mukistasi tilalle. Taitaa olla sen verran tyhjä ettei sieltä tippaakaan heru.
Minä en ole sen paremmin Kristuksen kuin Smithinkään seuraaja. Kysymys on kuitenkin kahdesta eri asiasta.
Ota Raamattu toiseen käteen ja Mormonin kirja toiseen käteen ja lue molemmat. Sitten selvität kummankin kirjan sanoman itsellesi. Uskon että käsityksesi muuttuu...
Olen varma. Smithillä on omat seuraajansa, Kristuksella omansa.
Jeesuksen seuraaminen on raskasta ja turhaa. J.Leskinen antaa meille aihetta käsittelevässä psalmissaan, jonka sanat löytyvät googlaamalla, hyvän neuvon (Minea 3:8): "Ei pyhittää vaan elää elämää."