13.6.2010
"Maahanmuuttajille on opetettava suomea eikä heidän alkuperäistä kulttuuriaan"
Keskustele aiheesta
Kevään maahanmuuttokeskustelussa on puhuttu paljon siitä, miten julkisen vallan pitäisi vaikuttaa maahanmuuttajien kulttuuri-identiteettiin.
Viimeksi tämän viikon alussa maahanmuuttajien kotouttamiseen ja kulttuuripolitiikkaan perehtynyt erikoistutkija Pasi Saukkonen valitteli sitä, että maahanmuuttajien kulttuuriprojekteihin suunnatut avustukset ovat hänen mielestään mitättömiä (HS 7. 6.).
Sen sijaan, että väitellään monikulttuurisuuden tukemiseen tarkoitettujen summien riittävyydestä, pitäisi pohtia, pitääkö valtion tai kuntien ylipäätään tukea maahanmuuttajien omaa kulttuuria.
Monikulttuurisen yhteiskunnan tavoittelu voi hidastaa maahanmuuttajan kotoutumisprosessia. Julkisen tuen jakaminen maahanmuuttajan omalle kulttuurille merkitsee, että maahanmuuttajan alkuperäistä kulttuuri-identiteettiä suojellaan keinotekoisesti sopeutumiselta ympäröivään yhteiskuntaan.
Opetusministeriö käyttää vuodessa puoli miljoonaa euroa monikulttuurisuuden tukemiseen. Lisäksi miljoonien eurojen kuluja aiheuttaa maahanmuuttajien oman äidinkielen ja oman uskonnon opetus.
Tämä ei ole maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta tehokasta voimavarojen käyttöä. Pätevien opettajien löytäminen pienille uskonto- ja kieliryhmille on hyvin vaikeaa. Jos sama raha käytettäisiin maahanmuuttajien tehostettuun suomen kielen opetukseen, se koituisi maahanmuuttajan omaksi eduksi.
Kulttuuri-identiteetin tulisi olla yksiselitteisesti yksityisyyden piiriin kuuluva asia. Julkisen vallan ei pitäisi osallistua sen ohjailemiseen lainkaan – sen enempää tukien kuin rajoittaenkaan.
Maahanmuuttajien oman kulttuurin tukemista on perusteltu hyväntahtoisella ajatuksella siitä, että maahanmuuttajien elämästä tehdään heidän uusilla kotiseuduillaan mahdollisimman kotoisaa. Monikulttuurisuuden tueksi on esitetty myös hyötynäkökohtia. On väitetty, että eri etnisistä ja kulttuurisista taustoista tulevien ihmisten asuminen samoissa yhteisöissä lisää hedelmällistä vuorovaikutusta ryhmien välillä ja luo suotuisan ympäristön uusille innovaatioille.
Tutkimustulokset eivät tue tätä väitettä. Harvardin yliopiston professori Robert Putnam on laatinut tähän asti laajimmat monikulttuurisia yhteisöjä koskevat tutkimukset, joissa haastateltiin yli 30 000 ihmistä 41 monikulttuurisessa yhteisössä. Tulokset ovat hälyttäviä: yhteisön monikulttuurisuus ei lisännyt kanssakäymistä tai vuorovaikutusta ryhmien välillä, vaan vähensi sitä sekä ryhmien välillä että niiden sisällä.
jatkuu...
"Maahanmuuttajille on opetettava suomea eikä heidän alkuperäistä kulttuuriaan"
Keskustele aiheesta
Kevään maahanmuuttokeskustelussa on puhuttu paljon siitä, miten julkisen vallan pitäisi vaikuttaa maahanmuuttajien kulttuuri-identiteettiin.
Viimeksi tämän viikon alussa maahanmuuttajien kotouttamiseen ja kulttuuripolitiikkaan perehtynyt erikoistutkija Pasi Saukkonen valitteli sitä, että maahanmuuttajien kulttuuriprojekteihin suunnatut avustukset ovat hänen mielestään mitättömiä (HS 7. 6.).
Sen sijaan, että väitellään monikulttuurisuuden tukemiseen tarkoitettujen summien riittävyydestä, pitäisi pohtia, pitääkö valtion tai kuntien ylipäätään tukea maahanmuuttajien omaa kulttuuria.
Monikulttuurisen yhteiskunnan tavoittelu voi hidastaa maahanmuuttajan kotoutumisprosessia. Julkisen tuen jakaminen maahanmuuttajan omalle kulttuurille merkitsee, että maahanmuuttajan alkuperäistä kulttuuri-identiteettiä suojellaan keinotekoisesti sopeutumiselta ympäröivään yhteiskuntaan.
Opetusministeriö käyttää vuodessa puoli miljoonaa euroa monikulttuurisuuden tukemiseen. Lisäksi miljoonien eurojen kuluja aiheuttaa maahanmuuttajien oman äidinkielen ja oman uskonnon opetus.
Tämä ei ole maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta tehokasta voimavarojen käyttöä. Pätevien opettajien löytäminen pienille uskonto- ja kieliryhmille on hyvin vaikeaa. Jos sama raha käytettäisiin maahanmuuttajien tehostettuun suomen kielen opetukseen, se koituisi maahanmuuttajan omaksi eduksi.
Kulttuuri-identiteetin tulisi olla yksiselitteisesti yksityisyyden piiriin kuuluva asia. Julkisen vallan ei pitäisi osallistua sen ohjailemiseen lainkaan – sen enempää tukien kuin rajoittaenkaan.
Maahanmuuttajien oman kulttuurin tukemista on perusteltu hyväntahtoisella ajatuksella siitä, että maahanmuuttajien elämästä tehdään heidän uusilla kotiseuduillaan mahdollisimman kotoisaa. Monikulttuurisuuden tueksi on esitetty myös hyötynäkökohtia. On väitetty, että eri etnisistä ja kulttuurisista taustoista tulevien ihmisten asuminen samoissa yhteisöissä lisää hedelmällistä vuorovaikutusta ryhmien välillä ja luo suotuisan ympäristön uusille innovaatioille.
Tutkimustulokset eivät tue tätä väitettä. Harvardin yliopiston professori Robert Putnam on laatinut tähän asti laajimmat monikulttuurisia yhteisöjä koskevat tutkimukset, joissa haastateltiin yli 30 000 ihmistä 41 monikulttuurisessa yhteisössä. Tulokset ovat hälyttäviä: yhteisön monikulttuurisuus ei lisännyt kanssakäymistä tai vuorovaikutusta ryhmien välillä, vaan vähensi sitä sekä ryhmien välillä että niiden sisällä.
jatkuu...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun yhdellä alueella asuu suuri määrä samasta lähtömaasta tulleita maahanmuuttajia, kontakteja kantaväestöön ei yleensä muodostu riittävästi. Tällöin etniskulttuuriset ryhmät kääntyvät sisäänpäin ja sulkeutuvat muulta yhteiskunnalta. Putnam nimittää tätä kehitystä kilpikonnailmiöksi.
Euroopan eri maissa julkisen vallan suhde maahanmuuttajien omaan kulttuuri-identiteettiin on ratkaistu hyvin erilaisin tavoin. Ääriesimerkkeinä voidaan pitää Ranskaa ja Ruotsia. Ranska on valinnut tiekseen pyrkimyksen maahanmuuttajien täydelliseen ranskalaistamiseen. Ruotsi on yrittänyt rakentaa monikulttuurista yhteiskuntaa, jossa maahanmuuttajat säilyttävät etniskulttuurisen identiteettinsä mahdollisimman hyvin.
Ranska on pyrkinyt kitkemään näkyvistä lähinnä uskonnollisia symboleita, kuten muslimien huntuja ja kristittyjen ristikoruja. Huivikielto on ollut voimassa valtion ylläpitämissä kouluissa vuodesta 2004 alkaen. Nyt kasvot peittävän huivin käyttöä ollaan kieltämässä myös julkisilla paikoilla.
Ranskan malli ei ole poistanut etnisiä jännitteitä yhteiskunnasta, vaan jopa kärjistänyt niitä. Pukeutumiseen puuttuminen on syventänyt vastakkainasettelua muslimisiirtolaisten ja kantaväestön välillä.
Ruotsin monikulttuurinen malli, jossa muuttajan identiteetin säilymistä pyritään nimenomaisesti tukemaan, ei ole pärjännyt Ranskan päinvastaista mallia paremmin. Monilla Ruotsin alueilla maahanmuuttajalla ei ole välttämättä mitään tarvetta sopeutua uuteen kotimaahan. Ruotsin valtio suunnittelee valtion tukeman imaamikoulutuksen aloittamista, ja tietyissä Ruotsin kouluissa ramadanin pyhät ovat vapaapäiviä.
Ruotsin malli vie pohjan pois maahanmuuttajien sopeutumiselta uuteen kotimaahan. Hyvää tarkoittavat pyrkimykset vieraan kulttuurin kunnioittamiseen muuttajan kulttuuri-identiteettiä tukemalla ovat johtaneet toiseuden korostumiseen ja maahanmuuttajanuorten syrjäytymiseen. Hintaa maksetaan esimerkiksi Malmön mellakoissa.
Ranskan ja Ruotsin maahanmuuttomallien epäonnistumisen tulisi herättää kysymys siitä, miksi valtion ylipäätään pitäisi vaikuttaa maahanmuuttajan tai kantaväestönkään kulttuuri-identiteetteihin.
Jos Euroopassa luovuttaisiin sekä huivikielloista että julkisen vallan tukemista monikulttuurisuusprojekteista, muuttajien sopeutuminen vastaanottaviin yhteiskuntiin voisi sujua kitkattomammin. Maahanmuuttajan identiteettiä voidaan tuskin muuttaa pakolla, mutta julkisen vallan ei myöskään tarvitse suojella maahanmuuttajaa mukautumiselta vastaanottavaan yhteiskuntaan.
Kirjoittaja on Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja.