Lähetystyö

Miksi sitä saisi tehdä? Oliko kysymyksessä väärä ratkaisu ja miksi? Nurisematta parasta huumetta elämälle on uskonnottomuus. Miksi olet tehnyt meidän valtiossamme lähetystyötä toissuuntaisesti, onhan ne Idän Uskonnot ihan kiva asia, mutta millä uskonto toimii oikeasti? Lähimmäisen rakkaudella oli aikoinaan yksi vastaus, nykyään sitä vihataan. Ketä psykoterapioin näin ja miksi? Mun piti saada lähteä lähetystyöhön fyysisin ja psyykkisin perustein, mutta ei ei sitten. Kivun tuottaminen kaikki kaikessa, aina ja ikuisesti. Onhan lähetystyö sitäkin, mutta nyt on ajauduttu umpikujaan. Mulla on ainakin hermot riekaleina, on typerää jättää Vapahtaja mahdollisuus käyttämättä. Vapahtaja ei ole sama asia, kuin kuolema. Lähetystyö on paitsi osa julkisia palveluita myös vapaudenriistoa, itsestä on huolehdittava ihan eri tavalla, kuin ilmeisesti aikaisemmin on oletettu. Miksi peilata ja leimata syntipukiksi esim. kielettömyyden seurauksena?
2609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tekeminen vastauksena kristinsuskosta kieltäytymiseen. Se voi johtaa isompiin ja isompiin ongelmiin. Ketjureaktioiden purku onko se syntipukki aiheesi? Mikä pinottu pasifisti Jeesus Kristus oli vai oliko hän hyvinkin sotilaallinen? Miksi matemaattinen lainsäädäntö olisi työ? Pyrkimys kohtaamisen tietä. Haluatko matemaattisesti kaikki vain pois tieltäsi, tähänkin on lainsäädäntöjä... Minä en ole Vapahtajasi, toteatko ja tiedätkö varmasti koko termistön sairaaksi? Kun koko kansa on sairas, mitä jäljelle jää? Päätä pienempää ääntä pyydetään.... Miksi en itse saisi käyttää Vapahtajaa?

Äänestä
  • mukaan tuttipullo on Vapahtaja ja se mielletään sairaudeksi ja seksuaaliseksi ongelmaksi. Tiedätkö mitä muuta se on pienelle lapselle, usein tuki- ja turva sekä seura? Miten se liittyy nilkkoihin? Kuvittelet näin mystiikan kautta saavasi Vapahtajan, joo osaan heti joka asian. Miksi kysyt? Äänijärjestelmän takiako?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinde-maailman pieni kirjoitti:

Miksi sitä saisi tehdä? Oliko kysymyksessä väärä ratkaisu ja miksi? Nurisematta parasta huumetta elämälle on uskonnottomuus. Miksi olet tehnyt meidän valtiossamme lähetystyötä toissuuntaisesti, onhan ne Idän Uskonnot ihan kiva asia, mutta millä uskonto toimii oikeasti? Lähimmäisen rakkaudella oli aikoinaan yksi vastaus, nykyään sitä vihataan. Ketä psykoterapioin näin ja miksi? Mun piti saada lähteä lähetystyöhön fyysisin ja psyykkisin perustein, mutta ei ei sitten. Kivun tuottaminen kaikki kaikessa, aina ja ikuisesti. Onhan lähetystyö sitäkin, mutta nyt on ajauduttu umpikujaan. Mulla on ainakin hermot riekaleina, on typerää jättää Vapahtaja mahdollisuus käyttämättä. Vapahtaja ei ole sama asia, kuin kuolema. Lähetystyö on paitsi osa julkisia palveluita myös vapaudenriistoa, itsestä on huolehdittava ihan eri tavalla, kuin ilmeisesti aikaisemmin on oletettu. Miksi peilata ja leimata syntipukiksi esim. kielettömyyden seurauksena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu