Polvikipu

Heippa,

Olen 18v nuori tyttö, ok painoinen, normaali (167) pituinen. Tämän vuoden puolella on alkanut pistämään polveen, se alkaa kun olen istunut pitkään esim. autossa tai olen kävellyt pitkän matkan. Kipu tuntuu, ei niinkään satu, kun polvea esim. painelee. Kipua ei helpota polven suoristaminen, kävely tms. Särkylääke on ainoa, jolla kipua saa hieman helpotettua ja saa unen päästä kiinni.

Yleensä kipu jatkaa pistelyä/kihelmöintiä myös polvesta alaspäin, mm. pohkeessa (ja aina vain polvesta alaspäin, ei koskaan esim. reisissä). Jalat tuntuvat raskailta, alkaa tuntuu ettei kipua jaksa, kävely tuntuu mahdottomalta, vaikkakin onnistuu. Joskus kipu on niin paha, ettei jalat kanna, tämä on onneksi tapahtunut vain kerran. Joskus kipu on vain toisessa jalassa, joskus molemmissa.

Harrastan ratsastusta, jolloin kipua ei tule, vaikka polvia joutuukin käyttämään.

Mikähän voisi olla? Itse epäilin rasitusvammaa, mutta kun tätä ei kuitenkaan ilmene ratsastuksen jälkeen. Kipu ei ole säännöllistä, satunnaisen epäsatunnaista. Tätä ei ilmene aina kun olen istunut autossa pitkään, tai kun olen kävellyt pitkään.

Jos tämä on jotenkin olennaista, suihkun jälkeen kun nostan vessanpöntön päälle jalan, polven iho ns. "muotoutuu" takaisin polven päälle. En tiedä miten sitä voisi kuvailla, mutta tällaiselta se tuntuu.
2445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tosiaan, lisäilen:
Polvia ei turpoa ja sitä pystyy taittamaan, vaikka kipeää tekeekin.

Äänestä
  • Nostetaas..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miu_maumou kirjoitti:

Heippa,

Olen 18v nuori tyttö, ok painoinen, normaali (167) pituinen. Tämän vuoden puolella on alkanut pistämään polveen, se alkaa kun olen istunut pitkään esim. autossa tai olen kävellyt pitkän matkan. Kipu tuntuu, ei niinkään satu, kun polvea esim. painelee. Kipua ei helpota polven suoristaminen, kävely tms. Särkylääke on ainoa, jolla kipua saa hieman helpotettua ja saa unen päästä kiinni.

Yleensä kipu jatkaa pistelyä/kihelmöintiä myös polvesta alaspäin, mm. pohkeessa (ja aina vain polvesta alaspäin, ei koskaan esim. reisissä). Jalat tuntuvat raskailta, alkaa tuntuu ettei kipua jaksa, kävely tuntuu mahdottomalta, vaikkakin onnistuu. Joskus kipu on niin paha, ettei jalat kanna, tämä on onneksi tapahtunut vain kerran. Joskus kipu on vain toisessa jalassa, joskus molemmissa.

Harrastan ratsastusta, jolloin kipua ei tule, vaikka polvia joutuukin käyttämään.

Mikähän voisi olla? Itse epäilin rasitusvammaa, mutta kun tätä ei kuitenkaan ilmene ratsastuksen jälkeen. Kipu ei ole säännöllistä, satunnaisen epäsatunnaista. Tätä ei ilmene aina kun olen istunut autossa pitkään, tai kun olen kävellyt pitkään.

Jos tämä on jotenkin olennaista, suihkun jälkeen kun nostan vessanpöntön päälle jalan, polven iho ns. "muotoutuu" takaisin polven päälle. En tiedä miten sitä voisi kuvailla, mutta tällaiselta se tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu