Minua mietityttää oma terveys. Olen kohta 15 vuotta, 164 cm pitkä ja painan 44 kg. Minun verenpaine oli ehkä puoli vuotta sitten yläpaine:130 ja alapaine 70, nykyään se on yläpaine 95 ja alapaine 50 ja pulssi oli 45. En tunne nälkää, syön 1-2 kertaa päivässä ja silloin ruoka on jotain vähärasvaista, vähäsuolaista ja vähäkalorista (vanhemmat ovat hieman yläpainoisia ja yrittävät laihduttaa). Harrastan liikuntaa säännöllisesti (ratsastanut kohta 10 vuotta). 4 vuotta sitten aloitin laihduttamisen koska mielestäni olin todella läski. En syönyt rasvaa tai sokeria ja laihduin 10 kg. Nykyään painoni ei enää nouse, se vain laskee. Olen ehkä hieman huolissani omasta terveydestäni, enkä tykkää käydä lääkärissä. Onko minulla syytä huoleen?
Huolestunut?
:S
1165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Syömishäiriöltä tuo kuulostaa. (Anoreksia) Olisin huolissani ja hakisin ammattilaisen apua, sillä yksin ei tuosta selviä, vaikka kuinka väittäisi itselleen pystyvän siihen.
Laihtumisen pahin seuraus on lihasten surkastuminen. Muista että myös sydän lihaksen, jolloin voi ilmeentyä rytmihäiriöitä.