Tervetuloa taa hukka reissulle taa :)

hämmentämään huttua ja kylläpä te olettekin hämmentäneet mitenkään sivistystäni ylikorostamatta että ette tuntisi itseänne jotenkin toispuoleiseksi saanen huomauttaa näille sivussa mainostaville että teiltä on ole tarvinnut mitään enkä saannut mitään enkä pyytänyt mitään kuten varsin hyvin tiedättekin.
:) mutta kuinka paljon te itse tarvitsettekaan osalistujia vastaamaan kyselyin, sanomaan mielipiteensä, osalistumaan arvontoihin, menemään sinne ja tuonne, lähettämään kuvia, runoja, tarinoita jne.
:)
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

:) Ei taa vaan taas no nyt tuokin korjattu. Fantasiakirjallisuus suomessa on vain fantasiaa mutta kuinka kukaan
on voinnut kuvitellakaan itseni osalistuvan kaupalisten kanavien kyselyihin jne. miksi osalistuisin he ovat useatkin omissa mainoksissaan todistaneet itse kuinka he näkevät ihmiset kulutustavaroiden, hyödykkeiden kuluttajina heidän halpamainen stailaus jollaiseksi he maksajat fyysisesti samaan muottiin keskinkertaistavat sekä heidän "korkealta " tuleva halveksuva ivallisuus, vähättely jne. siis kuvitteelisen vihan miekan on tarkoitus upota kaikista heikompiin kaikista , matalapalkkaisiin että saisivat "massat " kiihkeään raivoon kiinasteluun vastaavasti myös "massaa " ihannoimaan kuluttamaan noita kymmeniä keskustelupalstoja mitä suomessakin on.
siitäkin huolimatta mukavaa kesää teille kaikille.
Näkemiin :)

Äänestä
  • :) päivää niin että pätkähti no, olette sitten oikein lähteneet..hiih hukkareisulle no ei siinä mitään mutta jos minulla on telkkari eikun televisio auki sanoisitteko heille kaikille..hihi televisioni katselijoille että kertovat minullekin mitä sieltä tulee...hihihihuhu.....ihihih..... aivan herranen aika :) sentään.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    :) päivää niin että pätkähti no, olette sitten oikein lähteneet..hiih hukkareisulle no ei siinä mitään mutta jos minulla on telkkari eikun televisio auki sanoisitteko heille kaikille..hihi televisioni katselijoille että kertovat minullekin mitä sieltä tulee...hihihihuhu.....ihihih..... aivan herranen aika :) sentään.

    asiaan :) että seuraavan kerran ette komastuisi niinkin pieneen virheeseen kuin etiketti moka teiltä useilta vaaleanpunainen prinsessa kakku Ei ole love jos niin luulitte vaan hennon vihreä prinsessa kakku värillä ei ole mitään tekemistä puolueiden värikarttojen tosin mikä minä olen heitä kieltämään:) jos toiset heistäkin tykkääväät.
    ääärimäiset varmaankin luulivat olevansa cooleja kun mainostivat vaaleanpunaista kakkua no se ja sama kyllähän aina stokkaltakin jouluna saa ostaa vaaleanpunaisia marsipaaniporsaita Tosin.

    kaiken maailman tekstin lukutaidottomille tämä on vain hukkareissua :) muuten missäs on arvontoja hukkareisulle :) niiin En osalistu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:) kirjoitti:

hämmentämään huttua ja kylläpä te olettekin hämmentäneet mitenkään sivistystäni ylikorostamatta että ette tuntisi itseänne jotenkin toispuoleiseksi saanen huomauttaa näille sivussa mainostaville että teiltä on ole tarvinnut mitään enkä saannut mitään enkä pyytänyt mitään kuten varsin hyvin tiedättekin.
:) mutta kuinka paljon te itse tarvitsettekaan osalistujia vastaamaan kyselyin, sanomaan mielipiteensä, osalistumaan arvontoihin, menemään sinne ja tuonne, lähettämään kuvia, runoja, tarinoita jne.
:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu