Poliisin toiminta eräänä päivänä?

Sattui tuossa Tampereen Sammonkadun ja Kaupinkadun risteyksessä maanantaina sellainen tapaus, että olin Kaupinkadun suunnasta kääntymässä vasemmalle Sammonkadulle ja odottelin siinä vastaantulevia. Samalla katselin sivusilmällä, että pari kölviä -about 12-15v- tulee fillarilla Sammonkadun pyörätietä kaupungista päin ja lähtevät ylittämään Kaupinkatua autoni takaa, siis päin punaisia.

Ajattelin, että nyt kolahtaa, koska vastaani tuli autoa koko ajan ja edessäni oli pakettiauto, joka peitti näkyvyyden. No, kas kummaa, vastaan tuli juuri silloin Tampereen poliisilaitoksen poliisiauto, joka jarrut vingahtaen joutui pysähtymään suojatien eteen, ettei ajanut näiden poikien päälle.

Itse míelessäni tuumailin, että hyvä juttu, saavat pojat pienen opetuksen, mutta ei, polliisit jatkoivat vain matkaa, eivätkä puuttuneet asiaan mitenkään!!! Mielestäni aika uskomatonta! Ei näiden pikkupoikien kunnioitus poliisia ja sääntöjä kohtaan ainakaan kasvanut! Harmi, ettei tullut otettua poliisiauton numeroa muistiin.
31079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pojat eivät olleet "maksukykyisiä" asiakkaita. Tilanne olisi toinen jos olisit itse ajanut risteykseen "vanhoilla" vihreillä -autoilijalta löytyy aina nappulaa "yhteiseen hyvään".

Äänestä
  • Eiköhän pojat saanu sen pienen opetuksen tuossa.
    Olisi poliisi kyllä voinut puhuttaa muutaman sanan pojille niin vaikutus olisi ollut parempi.

    Äänestä

Eivät poliisit viitsi vaivautua ulos autostaan.

Ole muutaman kerran todistanut selviä liikennesääntöjen rikkomuksia jotka poliisiautossa olleet poliisit ovat selvästi nähneet mutta jatkaneet matkaa tekemättä yhtään mitään.

Missä raja oikein kulkee että poliisit viitsivät vaivautua tekemään jotain? Kansalle opetetaan että pienet rikkeet menevät läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksa kirjoitti:

Sattui tuossa Tampereen Sammonkadun ja Kaupinkadun risteyksessä maanantaina sellainen tapaus, että olin Kaupinkadun suunnasta kääntymässä vasemmalle Sammonkadulle ja odottelin siinä vastaantulevia. Samalla katselin sivusilmällä, että pari kölviä -about 12-15v- tulee fillarilla Sammonkadun pyörätietä kaupungista päin ja lähtevät ylittämään Kaupinkatua autoni takaa, siis päin punaisia.

Ajattelin, että nyt kolahtaa, koska vastaani tuli autoa koko ajan ja edessäni oli pakettiauto, joka peitti näkyvyyden. No, kas kummaa, vastaan tuli juuri silloin Tampereen poliisilaitoksen poliisiauto, joka jarrut vingahtaen joutui pysähtymään suojatien eteen, ettei ajanut näiden poikien päälle.

Itse míelessäni tuumailin, että hyvä juttu, saavat pojat pienen opetuksen, mutta ei, polliisit jatkoivat vain matkaa, eivätkä puuttuneet asiaan mitenkään!!! Mielestäni aika uskomatonta! Ei näiden pikkupoikien kunnioitus poliisia ja sääntöjä kohtaan ainakaan kasvanut! Harmi, ettei tullut otettua poliisiauton numeroa muistiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu