my life 1#

girl_____93

Saimme koulussa joskus seiskan alussa tehtäväksi kirjoittaa elämäkertaa, silloin väkisin kirjoitin muutaman sivun. Palautekin oli sitten sen näköistäkin. En kuulemma osaa kertoa omasta elämästä, enkä kerro tarpeeksi yksityiskohtaisesti asioita. Tämän tiesinkin. Nyt haluankin koittaa miten pystyn kertomaan asioista näin anonyymisti.

Muutama ihminen ne oli kerääntunyt keskoskaapin ympärille ihailemaan pientä tyyttö vauvaa.
Aivan ätinsä näköinen, joku sanoi.
Mutta nenä on selvästi isältä, toinen kommentoi väliin
Mutta minä tiesin että näin ei ollut tiesin se mitä muut eivät. En ollut isäni näköinen en ainakaan sen jonka he luulivat. Olin vahinko lapsi ei toivottu, tämän sain myöhemmin huomata "isäni" suvun puolelta.

Elin lapsuuteni mutsin miesystävän eli "isäni" alkoongelmien keskellä. Eli mutsin kaverit tuli tutuksi aina kun pulloon oli tartuttu.
Muutama vuosi syntymäni jälkeen syntyi toivottu lapsi, poika joka oli aivan kuin isänsä. Mutta sukulaisten mielestä täydellinen. siinä oli kaikki. Häntä pidettiin niin tärkeän että voitiin jopa tuhlata rahaa häneen.

Pikkuhiljaa asiat loksahtivat paikoileen sukulaissuhteissa minä oli mutsin, mummon ja papan puolella , kun taas veljeni oli isänsä puolella suosiossa. Veljeni isä ei ollut vieläkään lopettanut juomista kunnes erään juhannuksen jälkeen. Olimme olleet katsomassa kokkoa ja joku oli tiensä taas pullon luokse löytänyt. Juhlat oli loppu ja oli aikaa lähteä himaan. Kaikki menikin hyvin kunnes joku alkoi riehumaan. mutsi päätti heittää äijän ulos vähän rauhoittumaan ettei ketään sattuisi. Äijä yritti vähän aikaa sisään mutta kun tämä ei onnistunut löytyi pihalta sopivasti tiiliskiviä jota voi hyvin heitellä ikkunaan. Kivi lensi pari senttiä päästäni ohi. tämä riitti mutsille ja hän lähti. soitettiinhan jossain välissä kytätkin mutta eivät he mitään tehneet. Ero tuli mutta yhteishuoltajuus säilyi.
Tämä on ehkä ainut muisto minkä muistan laapsuudestani selvästi. Muut on muiden kertomia en siis tiedä niiden totuuden perää.


Ollessani yksitoista lopetin yhteydenpidon kokonaan "isääni" jopa hänen kutsumisen isäksi. Olin taas saannut liudan uusia syitä vihata häntä. Hän vei meidät väkisin nudistirannalle, säilytti pornovideoita vaatekaapissani. Videot hän hävitti vasta kerrottuani niistä sossussa silloinki olin paikalla ja sain kuulla kuinka ne pitää hävittä jotta veljeni ei saa niistä traumoja. Olin 8-vuotias.
Olin 9 vuotiaan äijän luona kylässä viime kerrastakin oli aikaa, mutta eipä seura kelvannut. Minua ja veljeä tuli hoitamaan mummomme. Silloin minulle selvisi asioita hänestäkin. Kaikki alkoi hyvin, mutta kohta karutottuus paljastui. Mummo oli kova pelaamaan kortiia jotta sitten aloimmekin pelaamaan tai mummo ja veljeni alkoivat. Minä en pääsyt mukaan koska en tiennyt sääntöjä. Minä pääsin korjaamaan veljeni lelut pois heidän pelaessa korttia. Kun olin saannut siivous urakkani loppuun. Kysyin voiski säännöt kertoa minullekin, mutta veljeni oli jo kyllästynyt puuhaan ja halusi jotaan muuta. Aloimme pelata biljardia mummo innokkaasti vieressä kannnusti veljeäni. Tämä samainen mummo antoi minulle 10-vuotis lahjaksi maalausvärit ja kehui kuibnka oli ne voittabut arpajaisista. Se oli ensimmäinen ja viimeinen lahja tältä henkilöltä.
Tässä oli jonkuulainen pätkä elämästäni. tiedän että en ole hyvä kirjoittaamaan mutta mun on pakko purkaa johonki elämää. Haukkukaa vaikka pystyyn ihan sama.

0

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        831
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        83
        771
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        681
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        2
        654
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        554
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        541
      7. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        523
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        183
        522
      9. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        486
      10. Ihmettelen tämän palstan naisia

        Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
        Sinkut
        83
        479
      Aihe