Onko toisilla kokemuksia ihan hulluista ohittajista? Olen liikkunut lähiaikoina useita muutaman sadan kilometrin reissuja matkailuautolla lähes joka reisulla on ollut yksi tai kaksi aivan pähkähulluja ohituksia jos en itse olisi pienatra käyttänyt apuna ja tiukkaa jarrutusta niin vastaantulevan tai tulevien kanssa olisi törmäykset olleet valmiit.
Mikä näitä ohittajia vaivaa eikö oma henki enää nykyään maksa mitään puhumattakaan toisista.
Samoin jos on tilaa onko aivan pakko ohittajan palata takaisin ohitettavan kaistalle aivan heti eteen vaikka tilaa olisi etenkin moottoritiellä tai kaksikaistaisilla jopa kilometri tolkulla siinä kivet ja irtoavat nastat särkevät helposti tuulilasin.
Olisikohan ihan tavallisen maalaisjärjen käyttö paikallaan myös täällä liikenteessä.
Myöskin jos siellä autossa on jälkikasvua kyydissä niin he kyllä ottavat oppia käyttäytymiseen, että esimerkin voima ja näyttö toisi varmaan myönteistä tulosta pitemmäksikin aikaa.
Kuitenkin kaikille oikein turvallisia juhannus ja kesälomamatkoja toivottaen.
Mikä näitä ohittajia vaivaa eikö oma henki enää nykyään maksa mitään puhumattakaan toisista.
Samoin jos on tilaa onko aivan pakko ohittajan palata takaisin ohitettavan kaistalle aivan heti eteen vaikka tilaa olisi etenkin moottoritiellä tai kaksikaistaisilla jopa kilometri tolkulla siinä kivet ja irtoavat nastat särkevät helposti tuulilasin.
Olisikohan ihan tavallisen maalaisjärjen käyttö paikallaan myös täällä liikenteessä.
Myöskin jos siellä autossa on jälkikasvua kyydissä niin he kyllä ottavat oppia käyttäytymiseen, että esimerkin voima ja näyttö toisi varmaan myönteistä tulosta pitemmäksikin aikaa.
Kuitenkin kaikille oikein turvallisia juhannus ja kesälomamatkoja toivottaen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
touhua tuo näkyy olevan. Ehkä se on miehisyyden mitta,kun saa "ison auton" ohitettua.
päästä näyttämään, että tuollaisen ohi lasketellaan komeasti omalla kotterolla, näyttää olevan ihan itsetuntokysymys. Vaikka hyvin sille kotterolle riittäisi se yleinen 100:n nopeus mitä uudet asuantoautot nykyisin saavat ajaa. Muuten - kyllä ne nykyiset uudet asuantoautot ihan oikeasti kulkevat paljon nopeamminkin, saksalaisissa testeissä n. 150 km/t. Vääntöäkin löytyy turbokoneista aivan riittävästi. Niillä on vain se rajoitus.
ohi vaikka ei olis aihettakaan,eikä pääsiskään, vaikka vastaan tulis autoja joskus raskaankaluston autoja.
Sit jäävät eteen junnamaan..jonon ohittajat tekee jonoa.
Hidastaa menoa paljon ohittajat.
Pikkuautoilijat on ne teiden tukot mutta ne ei ymmärrä sitä itse.
Jussina lahden motarin lopussa ajavat vasuria ja pyrkivät oikelle kaistalle ko kaista loppuu..
monta vuotta sitten oli kauhee jono!!!!!!!seisoa piti,ruuhkaa olimme pikkuautolla silloin..vasurilta puskee kohdallamme, kylkee kohti auto..ei perkele päästetty kiilaajaa väliin!!! ei seuraavatkaan päästäneet, mahto vituttaa jussiks kiirettä, mökille pitävää.Siis ei ole pakko päästää sillä ei mitään oikeutta tulla!!!!!!!!!!!!!!???mutta moni hyväsydäminen päästi siellä vasurin jonon ohi...
Liikenne ympyröitä jota toimi kuten liikenne ympyrä:
..kaikki tunki siihen ja se seisoi koko ympyrä joka suuntaan torvet soi:-)))))))))))))))))..missäs oli väistäjä kun liikenneympyrässä ajaa auto..ei missään!!!! ne oli kaikki tunkeneet ympyrään puoliksi itsensä..Se selvis siitä monien minuuttien kuluessa ..bussitkin siellä..samaa sotaa käyden!
Pari kertaa olen samaan paikkaan joutunut vahingossa ruuhka aikaan..ja aina sama ilmiö.Torvet soi tungetaan sinne..ei voi ajaa ympyrässä vaan jarrua koko ajan varoen..Mikä hiton ympyrä tuo on?????????
käsittääkseni menee näin-..väistä liikenneympyrässä ajavaa ja jos tulet itse sivusta joku muu ajaa, päätien suunnasta, sinä väistät..aina väistät liikenne ympyrässä ajavaa..mutta tossa touhussa kaikki puski sinne sekaan:-)..
Ohittamisesta vielä:
Ei kait oikeella ajavan tarttes välittää siitä ohittajasta pamauttakoon rauhassa kolarin.Oppiipahan.
vakuutus korvaa ja liikenteen vaarantamisesta voi pyytää ohittajalta sievoisen summan..suomessa ;-(..Pitäs korottaa sanktiot semmosiksi et vastuu myös muista näkyisi.Esim,kuoleman tuottamus: liikenteen vaarantaminen aina vastuuttoman ohittajan vika!korvaukset semmoisiksi et tuntuu!!!!!!ja linnaa pitkään..
On liikenne kuri ja säännöt otettu suomessakin ajajan omiin käsiin, kyllä kaikkee muuta valvotaan,
mutta liikenteessä ei näy valvontaa piisaavan!!!ei riitä että ajaa sallitun mutta kun joku ajaa siitä kovempaa jää AINA jalkoihin, pikkuautosta puhun nyt!Monesti jos ollaan 100:sen alueella, ajaa itse 110:ta joku tulee ajaa 120-150km vauhtia.Kävelytielläkin olen kävellen lenkillä, töihin menessä junalle, meinannut joutua yliajetuksi taajamaalueella..40 rajoitus..JA monesti.Yksi kerta ei riitä..
Ammattiautoilijat ja raskaampi kalusto tuskin lähtee ajelemaan mitään kilpaajoja minnekkään maanteille.
Hyvä kun tässä maailmassa on vielä järkeviä autoilijoita.MAANTIELLÄ Auto on kulkuväline, työkalu.
AUTTAAKO VALISTUS:Pitäs liikenneturvan laittaa uusi kampanja pikkuautoilijoille:Älä ole apina:-(.APINA:
esim.ei näytä vilkkua ajoissa, terroriosoi kääntyessään muita.Ajaa alle sallitun, edessä keskellä tietä.Ei anna tietä.
SIKA: esim.Juuri tuo haastellinen käytös liikenteessä.Olihan meillä kampanja teiden ritari
vituttavan kaikki muut tiellä kulkijat. Minulle ei vastaavia satu koskaan vaikka liikun myös asuntoautolla, mutta pidänkin huolen että pysyn liikenteen rytmissä mukana, ohitus tarpeita ei ole......
Sitä saa mitä tilaa.....
Asuntovaunusta on päästävä ohi oli tilanne mikä tahansa. Välillä on jotain mielenosoittajia, jarruttavat vauhdin ylämäen alussa ja sitten kiihdyttävät karkuun. Viime kesänä tuollainen temppuilija sattumoisin pysähtyi samalla huoltoasemalle, kuin mekin. Oli kaverilla naama punaisena kun annoin palautetta, ruipelo jätkä hyppäsi kotteroonsa ja painui tiehensä.
Tänä kesänä vetoautona on tehokas ja vääntävä turbodiesel, pääsee paremmin mäet ylös, jos joku paska tulee eteen jarruttelemaan.
Yleensä kuitenkin liikenne sujuu mukavasti ja tietä annan mahdollisuuksien mukaan.
on muokkautunut asenne siihen suuntaan, että en päästä ohitseni muita kuin asuntovaunuilijoita. Muita pyrin tarpeen mukaan kiilailemaan jos ei poliisia ole näkyvissä.