Terve Kaikki!
Tässä pieni episodi muutaman vuoden takaa..
Hain tyttäreni, silloin 5 vuotias, eskarista, ja huomasin heti että jokin oli huonosti.
Hän käyttäytyi täysin päinvastoin kuin mitä tavallisesti. Hän oli hiljaa, katse haroi maata, ja kun yritin kysyä, mikä on tapahtunut. Hän vain kääntyi poispäin ja sanoi ettei halua puhua. Ajattelin heti että joku on kiusannut, ei halunut leikkiä, tai että jokin vahinko oli tapahtunut, jopa että tyttäreni olisi tehnnyt jotain väärin ja saanut siitä henkilökunnan torumistet.
Kysyin eskari-tädeilä onko jotain tapahtunut, mutta he eivät olleet huomanneet mitään erityistä. Jatkoin kotona pitkin iltaa silloin tällöin kysymällä tyttäreltäni päivästä, mutta hän vain vetäytyi ja käpertyi omiin oloihinsa. Aloin todella huolestua, että onkohan tapahtunut jotain oikein kauheata.
Vasta illalla, kun peittelin häntä (minä edelleen erittäin huolestuneena) nukkumaan, hän uskaltui puhumaan asiasta. Keskustelu meni kutakuinkin näin:
t, Isi
D, Niin (nimi)?
t, Minä en halua
D, Mitä sinä et halua?
t, Minä en halua että jumala katsoo minua
D, Kuinka niin, jumala katsoo?
t, "Eskaritäti" sanoi tänään että jumala on kaikkialla ja näkee kaikki koko ajana, ja minä en halua että jumala katsoo minua.
Silloin minulle valkeni, ja kerroin tyttärelleni että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat jumalaan, ja on olemassa ihmisiä jotka eivä usko. Tyttäreni jatkoi sitten:
t, Isi, uskotko sinä jumalaan?
D, En usko
t, Eiko jumalaan ole pakko uskoa
D, Ei ole, sinä saat itse valia uskotko vai etkö usko.
Silloin huomasin kun tyttäreni kasvoille levisi valtava hymy ja hän ilmeiseti koki myös valtavan helpotuksen tunteen. "Minun ei siis tarvitse uskoa" hän naurahti, ja jatkelimme jutustelua ihan muista aiheista, kunnes hän tyytyväisenä ja väsyneenä nukahti.
Siitä asti tyttäreni muistuttaa minua silloin tällöin että "ei tarvitse uskoa vaikka opettaja sanoo jotain jumalasta".
Tyttäreni koki "jumalan" jonain ahdistavana ja vastenmielisenä, ei lainkaan niin sellaisena turvaa antavana kuin mitä eskari-tädit olivat takoittaneet.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Omasta varhaislapsuudestanne?
yst. Dennari.. :D
Tässä pieni episodi muutaman vuoden takaa..
Hain tyttäreni, silloin 5 vuotias, eskarista, ja huomasin heti että jokin oli huonosti.
Hän käyttäytyi täysin päinvastoin kuin mitä tavallisesti. Hän oli hiljaa, katse haroi maata, ja kun yritin kysyä, mikä on tapahtunut. Hän vain kääntyi poispäin ja sanoi ettei halua puhua. Ajattelin heti että joku on kiusannut, ei halunut leikkiä, tai että jokin vahinko oli tapahtunut, jopa että tyttäreni olisi tehnnyt jotain väärin ja saanut siitä henkilökunnan torumistet.
Kysyin eskari-tädeilä onko jotain tapahtunut, mutta he eivät olleet huomanneet mitään erityistä. Jatkoin kotona pitkin iltaa silloin tällöin kysymällä tyttäreltäni päivästä, mutta hän vain vetäytyi ja käpertyi omiin oloihinsa. Aloin todella huolestua, että onkohan tapahtunut jotain oikein kauheata.
Vasta illalla, kun peittelin häntä (minä edelleen erittäin huolestuneena) nukkumaan, hän uskaltui puhumaan asiasta. Keskustelu meni kutakuinkin näin:
t, Isi
D, Niin (nimi)?
t, Minä en halua
D, Mitä sinä et halua?
t, Minä en halua että jumala katsoo minua
D, Kuinka niin, jumala katsoo?
t, "Eskaritäti" sanoi tänään että jumala on kaikkialla ja näkee kaikki koko ajana, ja minä en halua että jumala katsoo minua.
Silloin minulle valkeni, ja kerroin tyttärelleni että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat jumalaan, ja on olemassa ihmisiä jotka eivä usko. Tyttäreni jatkoi sitten:
t, Isi, uskotko sinä jumalaan?
D, En usko
t, Eiko jumalaan ole pakko uskoa
D, Ei ole, sinä saat itse valia uskotko vai etkö usko.
Silloin huomasin kun tyttäreni kasvoille levisi valtava hymy ja hän ilmeiseti koki myös valtavan helpotuksen tunteen. "Minun ei siis tarvitse uskoa" hän naurahti, ja jatkelimme jutustelua ihan muista aiheista, kunnes hän tyytyväisenä ja väsyneenä nukahti.
Siitä asti tyttäreni muistuttaa minua silloin tällöin että "ei tarvitse uskoa vaikka opettaja sanoo jotain jumalasta".
Tyttäreni koki "jumalan" jonain ahdistavana ja vastenmielisenä, ei lainkaan niin sellaisena turvaa antavana kuin mitä eskari-tädit olivat takoittaneet.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Omasta varhaislapsuudestanne?
yst. Dennari.. :D
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kaikille, jotka ovat kokeneet samanlaista kuin Dennari, annan yhden ohjeen:
viekää lapsenne toiseen eskariin, sellaiseen, jossa opetetaan Jumalasta, joka on Rakkaus.
Sillä Jumala on suuri Rakkaus.
"ei tarvitse uskoa vaikka opettaja sanoo jotain jumalasta"
Vaikka tämä saattaa kuulostaa ilkeältä joidenkin kristittyjen mielestä, omasta mielestäni noin nuorille ei saisi edes tuputtaa uskontoa. Antaa lapsen päättää asiasta sitten kun itse haluaa.
Mielestäni asiassa tulee se vanha juoni mieleen siitä, kun isä pakottaa lapsensa ties mihin kouluun, koska itse ei pärjännyt sellaisessa ja todisti itselleen asioita lapsen kautta. Samoin minä koen uskonnon tuputtamisen.
t: 10v, isän avustuksella
Aitoa Jumalan Rakkautta ei voi tuputtaa tai pakottaa.
Joka näin tekee, ei ole oikea kristitty.
Kristinuskon Rakkauden Jumala ei ole pelottava eikä ankea. Vaan Hän on Kaikkivaltias, Rakastava ja Suojelija.. niin aikuisille kuin lapsillekin tässä niin monien ongelmien maailmassa.
Valitettavan usein tätä ei jokainen ymmärrä itse tekevänsä. Itse katson ainakin "tuputtamiseksi", jos asiassa ainoa ratkaisu on uskonnollinen ratkaisu. Tällöin ratkaisun antaja ei ole mielestäni ajatellut muita mahdollisuuksia.
On minullekkin uskonto tärkeä ja rakas, mutten kuitenkaan ensimmäisenä sitä toiselle ole tarjoamassa, jos hänellä on paha olla tai jos juttelen uskontojen uhrien palstalla. Otan huomioon, että voin kysyä, haluaako hän tukea ja haluaako hän (erikseen) uskonnollista tukea .. mutten pidä uskonnollista tukea ainoana ratkaisuna.
Vai on Jumala suuri rakkaus. Ehkä sitten 50 vuoden päästä kerrotaan: "Niin paljon on Jumala ihmisiä rakastanut, että lastasi heidät neljään lentokoneeseen joilla lennettiin päin seiniä. Madridissa hän käski oppineiden räjäyttää ihmiset juniin."
Todella rakastava Isä Jumala, täytyy sanoa. Minä seison täst edes Herran vihollisten joukoissa, sillä tämä Herra vihaa ihmisiä sydämestään. Jo on Jumalalla edustaja maan päällä... Osama Bin Laden! Rakkautta ja armoa, Osama armahtaa Herran nimessä - räjäyttämällä sinut!
Jumalaa ei ole(8D
Eikös ateisti ole sellainen joka ei usko mihinkään? Ethän sinä voi olla ateisti ja uskoa Herraan.Sanoit seisovasi Herran vihollisten joukoissa; kuinka voit vihata ja vainota jotain sellaista jota ei ole?
Kuka sinulle on väittänyt että Jumala käski esimerkiksi oppineitten räjäyttää ihmiset juniin?
Kyllä ihmiset itsekin voivat sellaisen keksiä!
Miksi syytät Jumalaa?
"Sanoit seisovasi Herran vihollisten joukoissa"
Eiköhän tällä ajatuksella tarkoiteta kaikkia, jotka eivät usko samaan, kuin kristinusko. Kristinusko kun leimaa kaiken muun uskomisen "tuonne alas".. saa korjata, jos olen väärässä.
Sinulla ei ole paljonkaan tietoa siitä mitä jumala on käskenyt tehdä..kukaan muslimi ei pidä terroristia uskovaisena..hullut käyttäävät uskontoa hyväkseen nimetessään veritekojaan uskonnon nimeen...
Onpas lasta peloteltu. Hienoa että keskustelet lapsesi kanssa asioista. Minä olen kristinuskovainen ja minulla on tavallinen lapsi jolla ei ole masennuksia eikä muitakaan ongelmia.
Ei pitäisi pelotella, mutta totuus pitäisi jollakin kivalla tavalla kuitenki selventää lapselle. Minä haluaisin olla äitinä mukavassa uskovaisessa perheessä, joka voi hyvin ja kaikki ovat ihan tyytyväisen oloisia, koska olen huomannut että sellaisiakin uskovaisia perheitä on olemassa joilla on asiat kunnossa. Ja he ovat onnellisia.
ateistipaskaa jotkut syöttävät omille lapsilleen.
vaadi, että viisi vuotias ahdistuu. Jos uhkaa jumalan rangaistuksella, on se viisi-vuotiaalle sama kuin muutkin uhkaukset, ellei jotenkin pahempi, kun jumalaa ei edes näe. Itseni kohdalla äitini käytti jumalan rankaisua silloin tällöin,kun oli viisi, mutta jostakin syystä tiesin heti, ettei meillä ollut sama jumala. Tosin toki äiti puhui jumalasta hyvääkin.
"mutta jostakin syystä tiesin heti, ettei meillä ollut sama jumala."
jumalasi?
No se toinen ei ole Jumala, vaan se päinvastainen.
saatananpalvoja?
Ei kun ne pelottelijat ja tuomitsijat ovat pahan asialla. Pelkäänpä että kuulut siihen joukkoon. Rukoile Jumalalta lempeyttä. Sinäkin voit vielä muuttua.
"Sinäkin voit vielä muuttua."... Jos on tyytyväinen sellaisena kuin on, ja omine uskomuksineen, oli niitä sitten tai ei, niin miksi pitäisi muuttua?
Ja mielestäni on väärin, että lapsille tuputetaan uskontoa, mielestäni heille pitäisi antaa vapaat mahdollisuudet valita oma maailmankatsomuksensa.
Jos ihminen on uskontonsa vuoksi suvaitsematon, ahdasmielinen, tuomitseva ja mm. lapsille ahdistusta aiheuttava, mutta silti itseensä tyytyväinen sellaisena kuin on, se toivomani muutos tapahtuisi lähimmäisten hyväksi näiden mahdollisia kärsimyksiä estämään.
Jos henkilö sen sijaan itsekkäästi haluaa pysyä pahan puolella uskoen omaan "pelastumiseensa", joka hänelle on kaikki kaikessa, silloin hänen ei toki itsekkäästä näkökulmastaan katsoen tarvitse muuttua.
Enkä ole, vaan olen uskossa Jumalaan.
Minä kerron uskosta rehellisesti lapselleni, eikä hänelle ole aiheutunut siitä yhtään minkäämlaista ongelmaa.
Se on päinvastaista kuin tämä maailma, joka on täynnä väkivaltaa, irstailuja ja muuta inhottavaa.
Näkisitpä millaisia ne muut asiat ovat jotka ei liity kristinuskoon, ja löytyy esimerkiksi tv:stä.
vapaat mahdollisuudet? Taidat vaan tuputtaa, ettei Jumalaa ole?
vastaukseni oli skye´lle.
Vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia ja opit vielä 70-80 luvuilla hyvin ahdasmielisiä. Muistan omasta lapsuudestani, että valvoin monta yötä ahdistuksissani, kun olin tehnyt jotakin luvatonta ja luulin joutuvani helvettiin, vaikka asia olisi ollut sovittukin. Epäilin kuitenkin, että anteeksipyyntö/-saaminen oli riittämätön. Meidät peloteltiin jo pienenä helvetillä perusteellisesti, mm. kertomalla kauhutarinoita siitä kuinka siellä liekit nuolevat ikuisesti vartaloa, eikä tuska koskaan lopu jne. Minusta se oli törkeää henkistä väkivaltaa; ei pieni, alle kouluikäinen (eikä välttämättä vielä ala-asteikäinenkään) lapsi kykene ymmärtämään synti-käsitettä eikä muutenkaan koko uskonasiaa, eikä pelottelulla saada muutenkaan mitään hyvää aikaan. Minulle ainakin kehittyi yliherkkä omatunto, koko ajan piti olla anteeksi pyytämässä, vaikka mitään ei olisikaan tullut tehtyä, koska helvetin pelko oli niin suuri.
Elämänkokemukseni myötä olen tullut siihen tulokseen, että kaikki uskot/uskonnot perustuvat juuri perkeleen ja helvetin pelkoon, eivätkä jumalan kunnioitukseen, vaikka sitä monesti isoon ääneen toitotetaankin. Pelko on hyvä ase.
Pelko on todellakin voimakas ase uskonnoissa. Useat uskonnot käyttävät sitä aikapitkälti väärällä tavalla "usko tai tuhoudu / kärsi".
Onneksi nykyään uskonnon saa vapaammin valita ja ei tarvitse mennä "massavirran" mukana. Tästä saa kuullakkin aina joskus, kun ihmisillä on vääriä käsityksiä, muttei niitä tarvitse pelätä.
Minulle ei kerrottu lapsena mitään kristinuskosta, mutta tänään olen tyytyväinen siitä että olen sen valinnut.
Se on vain hyväksi lapsille, ja uskovainen mummokin joka on oikeassa uskossa on herttainen ja ajattelee toisiakin.
4-5vuotiaana pelkäsin alkaa nukkumaan, koska joku sukulaiseni oli hyvää hyvyyttään opettanut minulle iltarukouksen. en voinut käsittää, miksi minun oli kuoltava ja mentävä taivaaseen jumalan tykö. joskus muistan jopa hysteerisesti huutaneeni äitiä keskellä yötä, koska en ollut varma, olinko enää edes elossa. vielä nykyäänkään en voi tajuta, miten lapsille suunnatussa rukouksessa mainitaan nukkumaan rupeaminen ja kuoleminen samassa asiayhteydessä.
minulle siitä on ainakin jäänyt alitajuntainen pelko ruveta nukkumaan ja vielä murrosiässäkin minun oli nukuttava valot päällä, koska "sijaltainen" saattoi vaania pimeässä...
sijaltaisesta tuli minun mörköni, joka vaani minua. olen kuitenkin onneksi viimeaikoina pystynyt käsittelemään asian mielessäni melkein loppuun asti ja saanut jopa mainittua ihmisille, jotka tästä vastuussa ovat, oman mielipiteeni, tosin huumorin kautta.
minun mielestäni paras tapa kertoa lapsille eri uskonnoista olisi se, että kaikille samat ET tunnit ilman minkäänlaista painotusta suuntaan tai toiseen kun aikanaan omat uskonnon tunnit pistivät miettimään, että jos täällä painotetaan, että ystävällisyys ja hyvyys on (ainoastaan) kristillisiä arvoja niin muiden uskontojen kannattajien täytyy olla siis pahoja. tämä on siis mustavalkoista lapsen logiikkaa, tai ainakin mitä minä itse mietin aikoinaan.
onneksi tuo lapsena pelottelu sai minut kyseenalaistamaan asioita ja miettimään onko asian sittenkään pakko olla näin. kai kaikella tapahtuneella on siis lienee tarkoituksensa, koska itse kyseenalaistettuani asioita pystyin auttamaan huomattavasti nuorempaa siskoani, jota ala-asteen opettaja pelotteli jumalalla (kuten myös varmasti muitakin oppilaita) tosin seurauksena oli leimautuminen saatananpalvojaksi ainakin perheen silmissä, mutta saipahan sisko ainakin nukuttua yönsä kunnolla ilman mielessa pauhaavia helvetin tulia ja "muita mukavia asioita".
pelotteli helvetin tulella, mutta ei lapsia, työtätekeviä eikä elämän muutenkin raskauttamia, vaan aikansa paatuneita ylipappeja, joiden hän sanoi "syövän leskien huoneet" ja näön vuoksi pitkiä rukouksia pitävän.
Porttojen ja puliukkojen sanoi Jeesus pääsevän taivasten valtakuntaan ennen uppiniskaisia ja ulkokullattuja ylipappeja.
Loputtomiin liekkeihin ei toki heitäkään Jeesus tuominnut, vaan siihen saakka "kunnes maksat viimeisenkin rovon."
Esikoulussa toimitaan opetussuunnitelman mukaisesti. Opettajia on varmaan moneen lähtöön ja monesta uskontokunnasta ihan niinkuin on lapsiakin. Uskonnon opetus ei saisi olla kuitenkaan tällaista sinun mainitsemaasi pelottelua vaan jotain aivan muuta. Onneksi nyt on uskonnonvapauslaki astunut voimaan joten vastaisen varalle siihen voi sitten vedota.
En yhtään ihmettele, että tällaista tapahtuu jossain suomen kolkassa. Varsinkin pohjanmaalla, jossa on paljon lestoja ja muita höyrähtäneitä.
Minulla on sellaisia kokemuksia..että juuri kristitty perhe oli jumalaton..kirkossa ei käyty jumalasta ei puhuttu..äiti sanoi vaan saa uskoa..saa rukoilla...mutta he eivät olleet koskaan niin lähimmäisen rakkaita kuin todelliset uskovat ovat...sairaanakin sisareni hoiti lastaan yksin..minä en voinut auttaa,koska asun eri paikkakunnalla..tärkeempiä olivat poikien jääkiekko ja kauniit ja rohkeat..minä tulin muslimiksi juuri sen vuoksi,että huomasin ihailevani muslimien hymyileviä kasvoja..ja auttavaisuutta..lähimmäisen rakkautta..huomasin että näille ihmisille jumala on totta..menin naimisiin muslimin kanssa..opiskelin lisää islamia..ja rauha ja onnellisuus jäi asumaan sydämmeeni...kaikki traditiot olivat kuin minua varten..opin rakastamaan hijabeja..ja löysiä mukavia muslim vaatteita..rakastin miestäni,lapsiani,muslim yhteisöäni..karut kokemukset kristittyjen välinpitämättömyydestä sai minut suhtautumaan tällaisiin ihmisiin neutraalisti..enkä vieläkään usko muuta kuin että juuri jumalattomat syyllistää eniten ihmisiä..päiväkotitäti ei varmasti tarkoittanut pahaa..mutta sinä tietämätön jumalaton isä et sitä osaa lapsellesi selittää..ilman että koko usko menee...mitäs jos lapsestasi tulee vaikka muslimi aikuisena..vieläkö pidät häntä tyttärenäsi???
Terve "muslimi" :)
Ei kait se mihin ihminden uskoo tai on uskomatta millään tavalla määrää sen miten ihminen käyttäytyy? Minulla on paljon ystäviä, ja niihin kuuluu kaikenlaisia ihan syvästi kristittyjaä, VL:iä, helluntalaisia, katolilaisia, muslimeja, harekrishnoja, zen-budisteja, sahaja-jogeja, wiccoja, haltiauskoisia, ateisteja ym. Yhteistä ysävilleni on että ovat ystävällisiä ja huomioonottavia toisia kohtaan. Ja vahvoja omassa uskossaan.
Toisaalta tunnen lukuisia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään "kristityiksi", "muslimeiksi", "helluntalaisiksi" ja "ateisteiksi" jotka käyttäytyvät tosi huonosti toisia kohtaan.
Kyllä tyttäreni on aina tyttäreni, teki hän sitten mitätahansa, tai uskooko mihintahansa. Minun puolesta hän saa vapaasti käänyä muslimiksi, jos hän niin tahtoo. Mielestäni kodin pitää olla paikka mihin aina voi tulla.
Oleellista ei ole mitä muut tekee, vaan mitä minä teen.
yst. Dennari... :D