Tabulaariset rinnat

Heipä hei!
Täällä kirjoittelee nuori tytteli, joka omistaa tabulaariset rinnat. Olen 17-vuotias tyttö pieneltä paikkakunnalta, joten en tiedä pitäisikö minun mennä terveyskeskukseen ongelmani kanssa, esim. gyneologille, vai kenelle asiasta pitäisi ottaa yhteyttä? En osaa arvioida rintojeni todellista kokoa, sillä ongelmana on nimen omaan tuo putkilomaisuus. Olen pitänyt a ja b-koon rintaliivejä. Muiden tabulaaririntaisten tavoin olen myös hävennyt rintojani, enkä mene yleisiin saunoihin tms. Olen seurustellut nyt kolme ja puoli vuotta ja poikaystäväni sanoo pitävän rinnoistani. Vaikka yhteistä taivalta meillä on poikaystäväni kanssa pitkästi, häpeän yhä rintojani. En esitteli niitä avoimesti vaan peitän alasti ollessani rintani kädellä. Poikaystäväni tosin näkee silloin tällöin vilahduksia ja jokseenkin itsevarmuuteni on noussut. Ongelma on minulle iso ja tuottaa pahoja alemmuuskomplekseja. Poikaystäväni on sanonut minulle, etten saisi leikata rintojani. Olen kuitenkin kallistumassa leikkaukseen, mutta yksityisellä puolella se tulisi liian kalliiksi. Kiitoksia jos pystytte auttamaan. Kertokaa ihmeessä jos kärsitte/olette kärsineet samasta ongelmasta!

Ps. Mikäli ette suosittele käymään terveyskeskuksessa tarkastamassa rintoja, niin olisiko teillä vihjettä esimerkiksi miten Oulun Yliopistolliseen tulisi ottaa yhteyttä asiasta yms.

Ei kiitos asiattomia kommentteja, tämä on arka aihe minulle.
3286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

TUBULAARISIA rintoja?

Voit mennä terveyskeskukseen ja saada sitä kautta lähetteen erikoislääkärille tai varata suoraan yksityiseltä erikoislääkäriltä ajan. Joko gynekologilta tai sitten plastiikkakirurgilta. Erikoislääkäri sitten arvioi leikkauksen tarpeellisuuden. Ja jos hän tulee siihen tulokseen että operaatio on aiheellinen niin se voidaan suorittaa julkisella jolloin hinta on murto-osan yksityissektorin hinnasta.

OYKS:n et voi mennä ilman lähetettä, jostain sen tarvitset. Joko yksityiseltä tai julkiselta sektorilta. Sairaaloihin ei voi mennä vastaanotolle ilman lähetettä. Ainoastaan lähetteellä tai akuutissa tilanteessa EA-poliklinikalle.

Äänestä
  • Anteeksi kirjitusvirheeni.
    Kiitoksia ensimmäiselle vastaajalle!

    Äänestä

  • aloittaja. kirjoitti:

    Anteeksi kirjitusvirheeni.
    Kiitoksia ensimmäiselle vastaajalle!

    Moi!

    Kannattaa harkita haluaako julkiselle, koska siellä ei osata tehdä niin hyvää jälkeä välttämättä kuin yksityisellä jossa voit itse valita kirurgin. Itse joudun korjauttamaan näitä julkisella "korjattuja" ja revisio on aina hankalampi tapaus. Ymmärrän kyllä että nuorella ei rahaa ole, mutta josko muutaman vuoden päästä olisi? Tai jos saisit lainattua joltain läheiseltä yms?

    Kannattaa myös lukea noi aiemmat tubulaarisia rintoja koskevat keskustelut tältä palstalta, jos et vielä ole lukenut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehtä? kirjoitti:

Heipä hei!
Täällä kirjoittelee nuori tytteli, joka omistaa tabulaariset rinnat. Olen 17-vuotias tyttö pieneltä paikkakunnalta, joten en tiedä pitäisikö minun mennä terveyskeskukseen ongelmani kanssa, esim. gyneologille, vai kenelle asiasta pitäisi ottaa yhteyttä? En osaa arvioida rintojeni todellista kokoa, sillä ongelmana on nimen omaan tuo putkilomaisuus. Olen pitänyt a ja b-koon rintaliivejä. Muiden tabulaaririntaisten tavoin olen myös hävennyt rintojani, enkä mene yleisiin saunoihin tms. Olen seurustellut nyt kolme ja puoli vuotta ja poikaystäväni sanoo pitävän rinnoistani. Vaikka yhteistä taivalta meillä on poikaystäväni kanssa pitkästi, häpeän yhä rintojani. En esitteli niitä avoimesti vaan peitän alasti ollessani rintani kädellä. Poikaystäväni tosin näkee silloin tällöin vilahduksia ja jokseenkin itsevarmuuteni on noussut. Ongelma on minulle iso ja tuottaa pahoja alemmuuskomplekseja. Poikaystäväni on sanonut minulle, etten saisi leikata rintojani. Olen kuitenkin kallistumassa leikkaukseen, mutta yksityisellä puolella se tulisi liian kalliiksi. Kiitoksia jos pystytte auttamaan. Kertokaa ihmeessä jos kärsitte/olette kärsineet samasta ongelmasta!

Ps. Mikäli ette suosittele käymään terveyskeskuksessa tarkastamassa rintoja, niin olisiko teillä vihjettä esimerkiksi miten Oulun Yliopistolliseen tulisi ottaa yhteyttä asiasta yms.

Ei kiitos asiattomia kommentteja, tämä on arka aihe minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu